Nähdään taas.


Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Viesti To Elo 13, 2009 6:03

Nähdään taas.

Incin

Cheyl oli ajatuksesta innoissaan. Loitsuta oli pienesti huvittavaa, kun tyttö kutitti Inciniä leuan. Loitsua inhotti myöntää, mutta tyttö oli oikeassa, sitä paitsi nämä eivät näkisi toisiaan pitkään aikaan. "Voin yrittää puhua haltiakuninkaan ottamaan sinut kyläänsä, mutta en lupaa mitään." mestari oli sanonut Incinille. Incinkin halusi vain viettää aikaa CHerylin kanssa juuri siksi. Ajatus katkesi lyhyeen, kun tyttö alkoi hinata miestä ulos. Päivänvalo sokaisi Incininkin hetkeksi, mutta tämä tottui yhtä nopeasti, mitä Cherylkin. Kaikilla ihmisillä oli kiire jonnekin ja Incin alkoi ajatella, minne menisi ensin. Cheryl ainakin tiesi heti minne mennä, pieneen kahvilaan. " Jos kerran haluat." Incin vastasi, vaikka Cheryl oli jo vetämässä häntä sinne. Sisällä oli melko mieltä nostava ilmapiiri. Incinin nenään tunkeutui pikkuleivosten tuoksu. " Voimmeko olla täällä hetken rakas?" Incin kysyi Cheryliltä anovasti. Loitsu ajatteli huokaisten Incinin päässä 'Sieltä se tuli'.

Viesti To Elo 13, 2009 7:10

Tuoreiden leivonnaisten tuoksu tunkeutui tytön nenään ja Cheryl sulki islmänsä. "Tuoksuu hyvältä." Tyttö tuumasi. Hän vilkaisi inciniä ja huomasi tämän olevan jotenkin alla päin. "Mikä hätänä?" Cheryl kysyi. Samassa incin kysyi voisivatko he olla täällä hetken. Tyttö tuijotti miestä ihmeissään, mutta hymyili sitten. "Tietysti. Sinulla ei ole kaikki nyt hyvin." Tyttö totesi ja istahti lähimmälle penkille. "Johtuuko se siitä, mitä mestari sinulle sanoi, se josta et saa puhua?" Cheryl kysyi huolestuneena. Hän katseli miestä ja villit ajatukset laukkasivat tytön mielessä. Mitä, jos Incin sanoisi että joutuisi jättämään tytön? Tai, että ei haluaisi enää olla hänen kanssaan? Cheryl painoi päänsä ja odotti miehen vastausta. Hän kohotti päänsä ja tilasi heille tuoreet leivokset. "Ainakin saamme olla kahdestaan, kun emme kuitenkaan näe enää sitten pitkään aikaan." Cheryl tuumasi ja nappasi leivokset tarjoilijalta. Hän tarjosi toisen miehelle ja taputti penkkiä vieressään. Eipä arvannut tyttö kuinka oikeassa olikaan sen suhteen, että he eroaisivat ja melko pian.

Viesti To Elo 13, 2009 9:57

Incin

Incin mietti hetken, kuinka kauan joutuisi olemaan Cherylistä erossa. Ajatus katkesi tytön kysymykseen. " Ei mikään." Incin vastasi epäuskoisena. Valitettavasti tyttö ei ollut niin sinisilmäinen henkisesti, kuin olisi luullut. Lisäksi Cheryl arvasi oikein ja tässä kohtaa Incinille tuli pala kurkkuun. Incin halasi tyttöäja pienoinen kyynel valui poskea pitkin. " Cheryl.............mestari sanoi yrittävänsä järjestää minut haltiakylään, mutta hän ei suostu puhumaan sinulle pääsyä. Kääkkä väittää sinun vain hidastavan minua." Incin kuiskasi tytölle pienesti niellen sanojaan ja halasi lujempaa. Mitä siihen leivokseen tuli, Incinin ei tehnyt mieli. Mies laski leivoksen syrjään. Loitsu yritti parhaansa mukaan piristää miestä, mutta ajatus olla erossa rakkaastaan oli kauhea ajatus. " En tiedä milloin tulisin takaisin ja mestari varoitti, etten ehkä ikinä pääse enää takaisin." Incinin punaiset silmät vetistivät. Miestä alkoi kaduttaa, ettei viime yönä ollut valmis. Liian myöhäistä katua, mutta mestari kehotti Inciniä viettämään kultansa kanssa niin paljon aikaa, kuin pystyi ennen kuin palaisi kertomaan uutisensa.

Viesti To Elo 13, 2009 10:34

Mies sanoi, että häntä ei mikään vaivannut, mutta tyttö näki tämän silmistä, että kaikki ei ollut hyvin. Cherylkin siirsi levoksensa syrjään ja katsoi miestä kysyvästi. Yhtäkkiä Incin halasi häntä ja kyynel vieri tämän poskea pitkin. Cheryl oli hiukan hämmentynyt, eikä osannut tehdä mitään. Sitten mies sanoi sen, mitä tyttö pelkäsi eniten. He eivät näkisi, ehkä enää koskaan. Cheryl rupesi itkemään ja katsoi kyynelsilmin miestä. "Oletko varma?" Tyttö kysyi itkuisena. Incin sanoi, että ei tiennyt milloin palaisi ja pääsisikö välttämättä ikinä enää takaisin. Cheryl halasi miestä itkien ja suuteli tätä poskelle. Tyttö päästi irti ja katsoi Inciniä. "Minun tulee sinua ikävä." Cheryl sanoi. Hän pyyhki kyyneleet Incinin poskelta ja tarttui tätä kädestä. "Minä rakastan sinua." Tyttö sanoi itkuisena. Hän ei kestänyt ajatusta, että ei näkisi rakastaan enää koskaan. "Jos vain pääset sinne niin totta kai sinä menet. En haluan estää sinua." Cheryl tuumasi hiljaa. "Toivon vain, että pääset katsomaan minua joskus. Odotan sinua." Tyttö sanoi ja halasi miestä. "Minun tulee kova ikävä. Toivottavasti pääset sieltä takaisin." Cheryl kuiskasi hiljaa halaten miestä edelleen. Häntä kauhistutti ajatus, ettei näkisi miestä enää ikinä, mutta täytyi vain toivoa parasta. Osa hänestä halusi Incinin jäävän tänne, mutta ei hän voinut estellä. Tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus ja se ei toistuisi. "Minä kyllä ymmärrän, että sinun täytyy mennä. Älä siitä huoli. Tämä on varmasti ensimmäinen ja viimeinen tilaisuus, joten sinn tulee käyttää se. Vaikka minä jäänkin tänne." Tyttö totesi, yrittäen hymyillä.

Viesti Pe Elo 14, 2009 7:22

Incin

Incin tunsi itsensä syylliseksi Cherylin kyneliin. Cherylin kosketus sai Incinille pienen hymyn. Sitten tyttö alkoi tosissaan itkemään ja kysyi vollottaen oliko varma. Incin piristyi vähän ja katsoi Cheryliä silmiin aidosti hymyillen. " En ole." Incin sanoi tarkoittaen, etteivät näkisi koskaan osuutta. Sitten tyttö sanoi hänelle tulevan ikävä miestä ja sanoi rakastavansa tätä. " Niin minäkin sinua." Incin sanoi tytölle ja suuteli tätä pienesti. Voisikohan Incin sanoa mestarilleen, ettei haluakaan haltiakylään. Mies olisi sanonut Cherylille ajatuksensa, mutta tyttö ehtikin sanoa Incinille päinvastoin. " Kiitos Cheryl. Jos olen kiltisti ja edistyn nopeasti, ehkä saan tulla viettämään aikaa kanssasi ja kuka tietää ehkä olen silloin valmis." Incin sanoi viimeisen Cherylille pienesti virnuillen. Se ei välttämättä ollut kaikkein paras asia sanoa, jos tajuaa mitä mies meinaa. Incin poimi leivoksensa ja alkoi syödä sitä, äskeisen sanominen piristi melkoisesti. " Joten ei tarvitse surra. Jos minulla on hyvä motiivaatio, emme ole erossa kuin muutaman päivän ja sinun jälleen näkemistäsi parempaa motiivia ei olekaan." Incin sanoi tytölle jo hymyillen.

Viesti Ma Elo 17, 2009 10:07

Miehen suudelma rauhoitti tyttöä ja hän pyyhki kyyneleensä. Tyttö hymyili hiukan, miehen sanoessa, että ehkä silloin olisi valmis. "Toivottavasti." Cheryl sanoi kuisoittelevasti ja haukkasi leivoksestaan. Tyttö oli jo pirteämpi. "Kiitos." Cheryl sanoi ja antoi pusun miehelle. "Sinusta tulee paras maagi ikinä ja sitten voit hallita pikku käärmettäsi ja näyttää sille kuninkaan velholle, että kuka määrää." Cheryl sanoi innoissaan. Tyttö hymyili leveästi ja tuntui hyvältä kuulla, että häntä parempaa motivaatiota ei olekaan. Tyttö söi leivoksensa hyvillä mielin ja katseli rakastaan. "Minun tulee kyllä ikävä, mutta haluan että opit käyttämään voimiasi ja osaat uusia taikoja." Cheryl tuumasi hiljaa. Pieni kahvila alkoi täyttyä ihmisistä ja Cheryl seuraili näitä tarkasti. "Miten loitsu pärjää?" Tyttö kysyi yhtäkkiä ja katsoi Inciniä hymyillen. Tarjoilija keräsi heidän lautasensa ja toivotti hyvää päivän jatkoa. Cheryl nyökkäsi hymyillen ja tarttu Inciniä kädestä kiinni. "Haluatko olla täällä vielä? Milloin sinun pitää mennä?" Cheryl kysyi huolissaan. Kuinka paljon heillä olisi vielä aikaa? Ei Cheryl mestaria missään kyllä nähnyt, mutta eihän hän edes tiennyt, että tulisiko mestari hakemaan Inciniä täältä. Hän oli onnellinen, että oli saanut viettää koko aamupäivän rakkaansa kanssa ja toivoi, että sruvaanaa kohtaamiseen ei menisi kauan. Cheryl suuteli miestä ja hymyili hiukan.

Viesti Ma Elo 17, 2009 5:24

Incin

Tytön pieni kiusoittelu sai Incinin näyttämään leikkisästi loukkaantuneelta. " Kiitos." Incin vastasi Cherylin kannustukselle. Mestarikin oli aamulla maininnut, että kovalla työllä hän tulisi olemaan jopa Blackia vahvempi. Se kyllä häntä häiritsi, että vanhus hymyili kierosti samalla. " Varmasti osaan, jotain hienoa kun seuraavan kerran näemme." Incin sanoi tytölle hymyillen. Incinkin huomasi pian olevan täyttä. Incinille oli täydellinen yllätys, että Cheryl kysyi Loitsun vointia, silti Incin kysyi loitsulta kuuliko se. " Voin mainiosti, mutta en halua häiritä teitä nyt." Loitsu sanoi Incinin päässä. Incin hymyili loitsulle ja kääntyi Cheryliin. " Se voi hyvin, muttei halua häiritä. Sitä paitsi nousisi melkoinen paniikki jos se nyt tulisi." Incin vastasi hymyillen rakkaalleen. Cheryl tarttui miehen ruipelosta kädestä. Sitten Cheryl kysyi halusiko hän olla täällä ja milloin pitää lähteä. " No se riippuu siitä haluatko sinä ja mestari sanoi hakevansa minut, muttei kertonut tarkkaa aikaa." Incin vastasi rakkaalleen ja syleili tätä, johon muutama taisi sanoa " Aww". " Jos minulta kysytään toivon, että hänellä kestää iltahämärään." Incin kuiskasi ja silitti Cherylin hiuksia. " Turha toivo." sanoi ikävän tuttu ääni. Incin käänty ja mestarihan se siinä. " Neuvottelu meni paremmin, kuin odotin." mestari sanoi ja taputti Incinin olkapäätä. " Tiedän miten raskasta tämä on teille molemmille, mutta jos pärjäät hyvin, tapaatte hyvinkin pian uudelleen." mestari sanoi salaperäinen hymy ryppyisillä kasvoillaan. Incin suuteli CHeryliä pitkään, kunnes hitaasti lopetti. " Nähdään taas." Incin kuiskasi pienoinen pala kurkussaan. Sitten, kun Cherylkin sanoisi näkemiin mestari tarttui Inciniä olkapäästä ja mutisi jotain, jonka vain Incin kuuli ja he katosivat. Saaden paikalla olleet hämmennyksen valtaan. Mestari teleporttasi Incinin kanssa suoraan kylään, mutta käytti haltiakieltä pystyäkseen siihen.

// Tämä oli sitten tässä, mutta nämä tapaavat vielä väistämättä.//

Viesti Ti Elo 18, 2009 8:57

Cheryl hymyili. "En malta odottaa, että näen taikojasi kun tulet." Tyttö sanoi jo paljon iloisemmalla äänellä. Tyttö oli helpottunut, että loitsu voi hyvin ja kiitollinen siitä, kun tämä sanoi, että ei halunnut häiritä heitä. "Ihmiset katoaisivat kyllä aika nopeasti nähdessään sinun lemmikkisi." Cheryl sanoi nauraen. Tyttö nyökkäsi. Hän halusi olla täällä. Mestari ei ollut kertonut tarkkaa aikaa, milloin tulisi hakemaan Inciniä. "Toivottavasti hän tulee myöhään." Cheryl tuumasi ja mieskin sanoi, että toivottavasti kestäisi iltaan asti. Samalla Incinin selän takaa kuului tuttu ääni. "Voi ei." Tyttö sanoi hiljaa ja vilkaisi mestaria. Tämä kuitenkin sanoi tietävänsä, kuinka raskasta hyvästely ja erossa oleminen, oli heille. Cheryl hymyili hiukan ja hänen hymynsä leveni entisestään, kun mestari sanoi, että he tapaisivat hyvinkin pian. "En malta odottaa." Tyttö sanoi ja katsoi Inciniä silmiin. Cheryl vastasi Incinin suudelmaan. "Nähdään, rakas" Tyttö sanoi hiljaa. Hän lähetti vielä lentosuukon miehelle ja katsoi kun nämä hävisivät, eikä tyttö voinut olla ihailematta mestarin taitoja. Trajoilija toi hänelle kahvin ja tyttö kiitti tätä hymyillen. Hän tiesi, että näkisi pian miehensä.

//Varmasti tapaavat vielä. Kiitokset pelistä. ^^\\

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö