Kirjoittaja Amaia » 17 Kesä 2009, 22:16
Ruska
Seistessään siinä oven suussa, esiliina lanteillaan, hanskat käsissään ja hiukset sekaisin, Ruska tiesi vallan mainiosti, ettei ehkä ollut ihan hemaisivammasta päästä. Varsinkin sen tähden nuorukainen tunsi olonsa hiukan alastomaksi muukalaisen tutkivan katseen alla.
"Näetkö jotain, mistä pidät?" Ruska ei voinut olla kysymättä pikkuisen, lähes sarkastisen virnistyksen kera. Tosissaan hän ei uskonut, että tumma muukalainen (jolla oli siniset silmät? Olikohan toisella jokin geenivirhe?) olisi varsinaisesti pitänyt näkemästään. Todennäköisemmin Ruskalla oli sepalus auki tai jotain muuta yhtä vaikuttavaa.
Hän veti kyynärtaipeellaan oven kiinni vieraan perässä vilkuillen huolestuneena kun suoraselkäinen mies asteli ahtaaseen verstaaseen. Punapää pelkäsi lasiensa puolesta, mutta saatuaan väkerrettyä oven kiinni hän oikaisi ryhtinsä ja hymyili. Pitihän näyttää hyvät puolet asiakkaalle.
Tosin hänen hymynsä venähti kun muukalainen kertoi asiansa.
"K-kuninkaalta?" nuori lasinpuhaltaja takelteli ja avasi suunsa kysyäkseen tarkemmin, mutta ei ehtinyt sen pitemmälle kun mies tokaisi, ettei tiennyt miksi juuri Ruskalta. Niinpä lyhyempi heistä kahdesta hymähti ja laski viimein pihdit ja pullon käsistään.
"Ehkä olen vain niin ihana?", Ruska kehräsi huvittuneena vetäessään suojahanskat käsistään ja ottaessaan tilauslappusen vastaan. Hän silmäili sitä hetkisen. Miksi ihmeessä kuningas oikeastaan tahtoi häneltä lasikamaa? Eikö hänellä ollut hovissa lasitaitelijaa? Listasta päätellen mitään todella ihmeellistä Majesteetti ei halunnut. Ruska kohautti olkapäitään ajatuksilleen ja kohotti katseensa lappusesta miekkoseen.
"Olet siis jonkinlainen juoksupoika?" punapää ihmetteli, mutta irvisti sitten tajutessaan arkisen kielenkäyttönsä. Tämä oli kuninkaan kätyreitä, eikä mikään tavallinen baarinpenkin kuluttaja! "Ei kun siis... te olette jonkinlainen sanansaattaja?"
Katse pyyhkäisi vielä listaa.
"Osa näistä kipposista löytyy varmasti varastosta", hän kertoi asiakkaalle kallistaen tälle miettiväisenä päätään. Selittelemättä sen enempää hökkelin isäntä puikkelehti ketterästi tavarapaljouden ohitse varaston ovelle ja sujautti tilauslapun turvaan hihaansa.
Ruska virnisti oven takaa melkein anteeksipyytävästi.
"Istu toki johonkin, kunhan et särje mitään", hän kehotti muukalaista. "Voin antaa saman tien matkaan ainakin kulhot ja peililasia, mutta muut tavarat tulevat sitten myöhemmin."
Hän huokaisi ja sipaisi pörröisestä ponihännästä karanneen hiussuortuvan korvansa taakse, ennen kuin tunki itsensä kapeaan varastoon ja alkoi etsiskellä mielessään kummittelevaan kippoa. Se varmasti täyttäisi hyvin osansa tilauksesta.