Iso pörröinen nallekarhu!

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2009, 19:09

Ane, Lily

Brom kertoi, että karhun kanssa piti olla vahva ystävyysuhde ennen kuin noista pystyi edes harkitsemaan ratsua. Lily kyllä ymmärsi miksi, ei hän ainakaan uskaltaisi hypätä Karhun selkään ellei hän tietäis karhun sallivan sitä!
Ane kuunteli yhtä kiinnostuneena mitä Lily Bromin selittäessä oman sukunsa vanhoista perinteistä. Kääpiö kertoi että hänen suvussaan lapset valitsiva jo kahdeksan vuoden ikäisinä karhun itsellensä. Se kuulosti erittäin hauskalta ja sen kuultuaan Ane olisi halunnut olla Bromin suvusta! Samalla Ane mietti kuinka pieni Bromin oli täytynyt olla ollessaan lapsi, mikäli tuo oli nytkin vain noin pitkä..

"Sukunne perinteet kuulostavat täällä päin melko.. villeiltä, mutta samalla erittäin kiehtovalta" Lily totesi sitten.
Prinsessa joutui miettimään hetken aikaa mitä vastaisi Bromin kysymykseen susista... toisaalta, mitä sitä totuutta pimittelemään kun sen tiesi jo melko moni hovissa.
"Miehen on velho... hän osaa tehdä muodonmuutoksen sudeksi ja antaa Anen ratsastaa itsellänsä.. joten ei, emme omista kesyjä susia." Lily sanoi naurahtaen lopuksi pienesti, samalla kun he saapuivat suurelle kivitielle mikä johti suoraan linnaan.
Linnan jylhät muurit näkyivät jo kauempana ja sen korkeimmat tornit kohosivat todella korkealle. Lilystä se oli aina yhtä vaikuttava ja omalla tavalla kaunis näky. Ane puolestaan ei pahemmin keskittynyt siihen mitä ympärillä tapahtui, vaan piti tiukasti kiinni Mishasta toisella kädellään ja toisella kädellä paijasi tuon selkää.
"Joko teillä on majapaikka missä yövytte?" Lily kysyi siirtäen katseensa edessä häämöttävästä linnasta Bromiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 21 Elo 2009, 21:16

Brom

Prinsessa totesi Karhukämmenien perinteen kuulostavan villiltä, mutta samalla kiehtovalta.
" Kukaan ei enää muista, miten kauan sukumme perinnettä on noudatettu. Se kyllä tiedetään, että ensimmäisen karhun kesytti nainen, josta tuli tämän avulla aikansa suurin metsästäjä. Nämä olivat hänen aseensa." Brom selitti taputtaen ensin mithril kirveitään ja sitten joustaan.
" Miehenne on varmasti komea ja herttainen, jos teidän kanssanne on naimisiin päässyt." Brom naurahti pienesti. Tästä voi päätellä, ettei Brom ole Blackistä koskaan kuullutkaan.
Sillä välin kun Brom lörpötteli, Misha nautiskeli Anen paijailusta ja välillä ääntelikin pienesti.
Brom vilkaisi linnan muuria ja torneja. " Hehheh. Tiesittekös, että suurin kaupunkimme on hakattu vuoren sisään?" Brom totesi pienesti virnuillen. Useimmat olivat ällikällä lyötyjä tästä tiedosta.
Prinsessa kysyi sitten oliko kääpiöllä majapaikkaa. " No ajattelin ensin majataloa, mutta Mishaa ei päästetty sisään. En voisi jättää Mishaa ulos kylmään, kun itse olen sisällä lämpimässä. Sitä paitsi Misha olisi kamalan yksinäinen." Brom vastasi prinsessalle vakavana.
Misha taisi ymmärtää, mistä puhuttiin, kun nuolaisi Bromia, joka taas halasi nallen kookasta päätä.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2009, 21:34

Ane, Lily

Ane vain jatkoi innostuneena paijausta kuullessaan Mishan äännähtelevän sillointöllöin. Lily puolestaan kuunteli tarkasti Bromin kertoessa lisää sukunsa historiasta. Bromin tapauttaessa aseitaan Lily vilkaisi tuon kirvestä ja jousta.. hän ei itse aseista tietänyt paljoakaan, eikä edes ollut koskenut aseisiin.. paitsi vahingossa ja täysin itsepuollustus tarkoituksissa!
"heh, tiedä häntä..." Lily vastasi Bromin kommentille velhosta... Komea ehkä - omalla tavallaan - mutta herttaisuus oli siitä miehestä kaukana piilossa!
"Ja ei, en tiennyt kaupungistanne! Olen ehkä joskus kuullut puhuttavan siitä, mutta olin silloin vielä nuori... Isäni pitää näet kääpiöiden kulttuurista jollain tasolla, joten en ihmettele vaikka olisi häneltä siitä kuullut" Lily sanoi pienesti pahoitellen sitä ettei tiennyt sellaisia asioita.. Ei ollut prinsessan asia tutustua muihin kulttuureihin sen paremmin, Lilyn tehtävä oli vain seistä paikallaan ja hymyillä isänsä vierellä.

"mutta jollette löydä muuta yöpymis paikkaa" Lily aloitti heidän lähestyessä 'uhkaavasti' linnan portteja "Voisitte jäädä sotilastuvalle.. Olen varma että isäni ottaa teidät ilomielin joukkoomme ja Mishakin saisi tallista oman paikan missä nukkua.. kunhan se ei vain pelkää hevosia.. tai syö niitä" Lily huomautti vilkaisten Mishaan.
Oli talleilla muitakin eläimiä, mutta yleisin ratsu oli kuitenkin hevonen... mutta jostain kumman syystä sieltä löytyi muutama taruolento ratsukin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 22 Elo 2009, 10:44

Brom

Bromia hiukan huolsetutti prinsessan vastaus velhosta. Oliko tämä sitten ruma ja ilkeä, vaiko vain jompikumpi niistä.
Brom ei rehellisesti sanottuna olettanut prinsessan olevan lainkaan kuullut kääpiöiden kulttuurista mitään, mutta tuon isä oli ja piti siitä. " Heh mukava kuulla. Oletin kyllä, ettette ole kuulleet yhtään mitään" Brom sanoi prinsessalle iloisesti. Brom kyllä kuuli pienen pahoittelun prinsessan äänessä, mutta hänen mielestään prinsessalla ei ollut mitään pahoiteltavaa.
Brom katsoi prinsessaa yllättynyt ilme kasvoillaan, vaikka se saattoi olla prinsessan mielestä hankala erottaa kääpiön parran ja viiksien alta. " No sotilastupa ei minua haittaa, mutta en uskalla jättää Mishaa samaan paikkaan hevosten kanssa." Brom totesi pahoittelevasti. Hän pelkäsi enemmän hevosten puolesta, kuin Mishan. " Tosin, jos minä nukun tallissa Mishan kanssa, hän ei takuulla syö yhtäkään hevosta." Brom sanoi huvittuneena. " Mishan turkki on melkein pehmeämpi, kuin oikea sänky ja lämpimämpikin." Brom tokaisi ja rapsutti Mishaa kaulan alta. Misha äännähti, kuin vahvistaakseen Bromin sanoja.
Bromia naurattaisi kovasti, jos Ane nyt kysyisi äidiltään lupaa nukkua Mishan vieressä. Misha ei kyllä ainakaan söisi Anea, mutta tuo voisi vahingossa kierähtää päältä ja Misha ei ole ihan höyhenen kevyt. Tosin Misha ei ole vielä kertaakaan kierähtänyt Bromin päältä.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Elo 2009, 13:01

Ane, Lily

Brom kertoi ettei uskaltanut jättää Mishaa yksin hevosten kanssa. Lily kyllä ymmärsi sen ja nyökkäsi ymmärtäväisesti kääpiölle. Ane taas naurhati pienesti ajatukselle siitä että Misha olisi pelottanut kaikki hevoset sydänkohtauksen partaalle.. miten hevoset voisivat pelätä näin suloista ja kilttiä otusta? No, eihän Ane tietänyt sellaisista asioista kuin itsesuojelu vaisto tai vaistot yleensäkkään, joten hänelle oli turha alkaa edes selittämään.
"Toki te voitte nukkua Mishan kanssa tallissa, mikäli haluatte.. siellä kyllä riittää tilaa karhulle" Lily totesi hymyillen "Siellä on kyllä lämmintä ja saatte varmasti pehmeät heinät allenne".
Anella kyllä kävi mielessä ehdottaa että Misha tulisi hänen viereen nukkumaan hänen huoneeseensa, mutta tyttö piti tällä kertaa suunsa kiinni. Hänkin tiesi että se oli todella hullu ja tyhmä ehdotus, joten parempi pitää suunsa kiinni.

Lopulta he saapuivat linnan pihalle. Lily pysähtyi ovien eteen ja vilkaisi ympärilleen mietteliäänä.
"En usko että Misha voi sisälle tulla... uskotko että se voisi odottaa pihalla sen aikaa, kun käymme tapaamassa isääni?" Lily kysyi samalla kun Ane omatoimisesti liukui alas Mishan selästä ja taputti tuota muutaman kerran kaulalle kiitokseksi kyydistä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 23 Elo 2009, 13:32

Brom

Hassua, että prinsessa hyväksyi Bromin ehdotuksen. Tämä oli nimittäin kuullut ihmis prinsessojen olevan hienohelmoja, jotka eivät ymmärrä asioita. Joko Brom oli saanut väärää tietoa tai sitten tämä prinsessa oli poikkeus.
" Kiitän etukäteen, Misha myös." Brom sanoi ja Misha äännähti iloisesti.

Ovien edessä prinsessa antoi hyvän pointin. Misha on kyllä sisäsiisti, mutta kuningas ei välttämättä suvaitse lemmikkejä linnansa käytävillä.
" En usko, että Misha kenenkään kimppuun hyökkää, mutta varmuuden vuoksi." Brom tokaisi ja otti laukustaan köyden ja sitoi Mishan lähellä olevaan tolppaan kaulapannasta. " Älä sure Misha tulen kohta takaisin." Brom kuiskasi Mishalle, joka painoi päänsä alas surullisena. " Ellei täällä kulje pimeyden olentoja, Misha pysyy tuossa. Sidon Mishan johonkin yleensä vain, jos hän on ollut tuhma." Brom sanoi surren Misha parkaa, joka katsoi anovasti perään. Brom avasi linnan oven ja viittoi prinsessaa ja Anea menemään edeltä. Oli ehkä outoa tapa avata ovi ensin, mutta Bromille on opetettu, että oven avaaminen naisille on kohteliasta.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Elo 2009, 10:33

Ane, Lily

Ane katsoi surkeana kun Brom sitoi Mishan köydenpäähän. Karhu ei ollut yhtään iloisen näköinen tuosta tempauksesta ja ihmekkös tuo.. Ei Anekaan haluaisi olla sidottuna tolppaan vain koska piti odottaa että joku palaisi asioiltaan. Anen silmissä Misha oli yhä vain kiltti nalle, joka tuskin tekisi pahaa kenellekkään.
Lily hymyili pahoittelevasti nähdessään karhun masentuneisuuden, mutta lohduttautui mielessään sillä tosiasialla ettei tuo tuossa kauaa joutuisi olemaan. Äkkiäkös he kuninkaan luona kävisisivät ja pian asia olisikin hoidettu täysin. Lily uskoi että Brom saisi liittyä heidän riveihin ilman sen kummempia kiekuroita.. kuningas kun piti kääpiöistä ja näiden elämäntyylistä, joten tuo ottaisi varmasti ilomielin Bromin riveihinsä.
"Älä huoli Misha, isi tulee kohta takaisin!" Ane huikkasi Mishalle vielä ennen kuin pujahti linnan ovesta sisään, Bromin sen heille avatessa.

Lily johdatti Bromin käytäviä pitkin kunikaan salille päin. Heidän kävellessään Brom keräsi jälleen palvelijoiden ja sotilaiden katseita itseensä.. tosin katseet olivat enemmänkin hämmästeleviä kuin vihaisia tai epäileviä. Täällä kun kääpiöt eivät olleet ihan tavallinen näky...
Pian he saapuivat kuninkaan ovien eteen ja Lily pysähtyi varmisten yhdeltä vartijalta että kuningas oli paikalla.
"No, oletteko valmiina?" Lily kysyi kääntyen Bromin puoleen, saatuaan varmistuksen siihen että hänen isänsä oli paikalla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 24 Elo 2009, 16:31

Brom

Bromista ei todellakaan ollut mukavaa sitoa Mishaa kiinni, eihän tuo ole edes tehnyt mitään pahaa. Brom tiesi kuitenkin, että jos jättäisi Mishan irti, joku yli-innokas sotilas tappaisi tuon kaulapannasta huolimatta. Ainoa syy miksi Brom pystyi sitomaan Mishan oli se, että ei viipyisi kauan.
Brom hymähti pienesti Anen huikkaukselle ja Misha äännähti surkean oloisesti.

Käytävillä Brom ei voinut olla katsomatta seiniä ja kattoa. Joissakin väleissä Brom koputti seinää kuulostellen ja hymähti, " Hyvin rakennettu.". Kääpiöt olivat hyviä rakentamaan kestäviä rakennuksia ja melkein joka kääpiö katsoo tiloja enemmän kestävyyden, kuin hienouden perusteella. Brom ei tässä asiassa ollut poikkeus. " Ennen vanhaan haltiat ja ihmiset pyysivät meiltä kääpiöiltä apua rakentamisissa ja teimme aina hienoa jälkeä." Brom innostui selittämään erittäin vanhaa tarinaa. " Sitten haltiat alkoivat urkkia salaisia rakennus menetelmiämme, sen jälkeen välimme haltioihin jäätyivät." Brom jatkoi tarinaa. " Se kantamus, joka katkaisi hevosen selän, oli kun ne suippokorvat ryöstivät meiltä kolmekymmentä harkkoa mithriliä." Brom jatkoi hampaitaan kiristellen.
" Kolmekymmentä harkkoa voi kuulostaa pieneltä määrältä, mutta mithril on kultaakin kalliimpaa." Brom selitti prinsessalle. Eihän hän voinut olettaa tytön tietävän, tällaisista asioista.

Kuninkaan ovien edessä prinsessa kysyi Bromilta oliko valmiina. " Olisin voinut kyllä harjata partani ensin, mutta toivottavasti kuningas ei ole kovin kranttu." Brom mutisi ja suki pitkää partaansa. Ilkikuriset kakarat ovat saaneet joskus hauskan idean vetää Bromia parrasta, mutta sitten nuo saivat elämänsä selkäsaunan. Kääpiön parrasta nykäiseminen on verinen loukkaus.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Elo 2009, 09:46

Ane, Lily, Harald

Lily kuunteli tarkkaan Bromin selittäessä siitä, kuinka kääpiöt olivat aikoinaan auttaneet rakentelemaan ties mitä. Lily ei pahemmin tiennyt rakennuksista saatika arkkitethuurista hönkäsen pöläystäkään, ainoastaan sen ettei tätä linnaa rakentaessa voitu nimetä yhtä ainoaa arkkitehtiä.. joten Lily ei olisi ihmetellyt vaikka linnan rakentamiseen oliskin osallistunut kääpiöitä.
Ja ei, Lily ei todellakaan tiennyt mikä oli mithrilin arvo.. hän ei pahemmin edes tiennyt mitä tuo kyseinen aine oli, joten hänelle ei kannattanut alkaa selittämäänkään mitään.. mutta ilmeisesti tämä mithril oli sitten arvokasta, mikäli oli kultaakin kalliimpaa.

Ane naurahti pienesti Bromin huomauttaessa että hän olisi voinut harjata partansa ennen kuninkaan eteen marssimista. Se oli vain kuulostanut niin hassulta idealta, näin Anen korviin. Lilynkin huulille oli levinnyt pieni hymy, mutta sitten prinsessa pudisti päätään pienesti.
"Ane mene huoneeseesi leikkimään, tulen kohta perästä" Lily totesi ja Ane nyökkäsi kiltisti.
"Hei hei, Brom setä" Ane sanoi vielä, niiasi pienesti ja lähti lähes juosten kipittämään kohti rappukäytävää.
"No, mennään sitten" Lily sanoi ja nyökkäsi sotilaalle, joka avasi heille valtavan puu oven.
Kuninkaan sali - kuten aina - oli jylhä näky korkeine kattoineen ja vahvoine runkoineen. Salin perällä oli korotettu lattia, jonka luona oli itse valtaistuin. Harald istui valtaistuimellaan ja jutteli yhden eliitti kenraalinsa kanssa, kunnes kuuli ovien avautuvan. Kuningas vilkaisi kaksikkoa ja pieni hymy levisi miehen huulille tämän huomatessa oman tyttärensä lähestyvän. Edes kääpiön näkeminen ei saanut tuota hymyä hyytymään.. Harald oli oikeastaan enemmän kuin innoissaan nähdessään pitkästä aikaa kääpiön!
Päästyää valtaistuimen eteen Lily niiasi pienesti ja astui sivummalle, jättäen näin Bromin ja Haraldin keskustelemaan "keskenään".
"Ja mitäs meillä täällä tällä kertaa on? Kääpiö.. Mukava nähdä teikäläisiäkin täällä päin. Kerroppa, mikä suo minulle tämän kunnian?" Harald kysyi huomattavasti pirteämmällä äänellä mitä yleensä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 27 Elo 2009, 14:54

Brom

Brom huomasi, kuinka Ane naurahti toteamukselleen. Mikä siinä oli niin hauskaa? Parrastahan voi varista ties mitä, jos on ollut huolimaton. No jaa Bromin parta on nyt vain vähän takkuinen.
Brom vilkutti Anelle hymyillen tuon lähtiessä. Bromista oli hauskaa vaihtelua, että joku sanoo häntä sedäksi. Useimmat ihmis lapset kysyivät äidiltään oliko tuo peikko ja se ärsytti miestä.
No sitten mentiin. Brom käveli Lilyn vierellä ja katseli ympärilleen. Sali oli melkein yhtä jylhä mitä kääpiöiden kuninkaan, ainakin Bromin mielestä. Tosin täällä oli ikkunat, joita ei ollut kääpiökuninkaan salissa, koska linnoitus oli vuoren sisässä.
Bromin katse kääntyi kuninkaaseen ja kasvoista näki tuon olevan hyvällä tuulella, se tekeekin homman helpommaksi. Brom kumarsi syvään kuninkaan edessä, niin että parta kosketti lattiaa. " Kunnia on kylläkin minun teidän korkeutenne. Kuulin teidän olevan sodassa suippokorvaisten varkaiden kanssa, joten haluaisin liittyä mukaan." Brom sanoi kohteliaasti. " Voin olla lyhyt, mutta minä ja Misha yhdessä vastaamme kymmentä haltiaa." Brom jatkoi ylpeänä.

//Ääähh lyhyt//
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Elo 2009, 16:09

Harald, Lily

Harald oli enemmän kuin tyytyväinen kääpiön kumartaessa häntä. Nykyään linnassa hiippaili ties mitä niskuroitsia, joten oli ilo silmälle nähdä pitkästä aikaa etiketin osaavia henkilöitä. Lilystä taas oli huvittavan näköistä kun Brom kumarsi, varsinkin kun tuon parta osui maahan. Silti Lily pysyi tyynen vaiti, tyytyen vain hymyilemään pienesti miesten keskustellessa.
Brom kertoi asiansa Haraldille, joka kuunteli tarkkaan kääpiön sanat. Kuningas hymähti pienesesti Bromin viimeiselle lausahdukselle ja nojautui sitten eteenpäin valtaistuimessaan.
"Kääpiöt ovat aina tervetulleita riveihimme. Emme vieläkään ole unohtanut teidän avuliaisuutta näiden monien vuosien jälkeen" Harald sanoi ja jatkoi "Ja totta kai yksi teikäläinen päihittää helposti muutaman suippokorvan! Niistä ripakintuista ole mitään vastusta".

Harald itse oli aina kunniottanut kääpiöitä kaikella tapaa. Hän ei edes laskenut noita taruolennoiksi, toisin kuin jotkut saattoivat. Hänen silmissä kääpiöt olivat vain lyhytkasvuisia ja hieman karvaisempia himisiä.
"Olet tervetullut joukkoihimme, mutta ensin sinun täytyy käydä ilmottautumassa sotilastuvalla.. siellä kyllä osataan ohjata sinut eteenpäin, minulla itselläni ei valitettavasti ole aikaa jokaista uutta sotilasta saattaa perille asti, vaikka tällä kertaa tekisin sen enemmän kuin mielelläni" Kuningas sanoi naurahtaen ja nyökkäsi sitten vieressään seisovalle kenraalille.
"Mikäli teillä ei ole muuta kerrottavaa, voitte lähteä kenraalin mukaan.. hän kyllä näyttää tien ja ohjaa teidät perille" Harald sanoi kääntäen katseensa takaisin Bromiin ja jäi odottamaan, josko tuolla vielä jotain asiaa olisi ollut.

//eei se mitään~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 28 Elo 2009, 17:49

Brom

Totta kai Brom kuninkaan edessä kumartaa, onhan kääpiöilläkin oma kuninkaansa.
Brom näytti rauhalliselta kuninkaan toivottaessa hänet tervetulleeksi, mutta sisimmässään hän pomppi riemusta. Se oli kyllä yllätys Bromille, että kääpiöt olivat auttaneet täälläkin. MIlläköhän tavalla ja kuinka kauan siitä on? No sillä ei ole väliä. Millä on väliä on se, että Brom pääsi mukaan ja kuningas taitaa tietää kääpiöiden olevan vahvempia, kuin pituuden perusteella arvaisi.

" Kiitos teidän korkeutenne. Ja en olettanutkaan teillä olevan aikaa minunlaiselleni." Brom sanoi kohteliaasti.
Kuningas kysyi vielä oliko muuta kerrottavaa. Brom mietti ankarasti. Oli kyllä yksi asia, mitä Brom halusi pyytää, mutta mietti oliko se soveliasta.
" No itse asiassa pyytäisin lupaa antaa Mishan tulla mukaan kierrokselle. Hän on oikein sisäsiisti ja kiltti karhu." Brom pyysi kuninkaalta kumartaen. Bromia kävi yhä sääliksi ulos sidottu Misha, joka varmasti nyt itkee omalla karhumaisella tavallaan. " Jos se siis ei ole liikaa pyydetty." Brom lisäsi odottaen kuninkaan vastausta.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2009, 10:58

Harald, Lily

Harald piti siitä että Brom selvästi tiesi paikkansa. Tuollainen herrasmies sai paljon paremmin kuninkaan kunnioitusta, mitä joku räväpää taistelija, joka yritti todistaa voimansa ja mahtavuutensa saavutuksillaan, mutta ei osannut käyttäytyä ihmisiksi edes kuninkaan edessä.. se laski nuo räväpäät lähes eläimen tasolle kuninkaan silmissä. Lily puolestaan oli aina luullut kääpiöitä härskeiksi, mutta näköjään oli ollut väärässä.. tai sitten Brom oli poikkeus muiden joukossa. Lily oli oppinut jo harvinaisen hyvin että jos yksi lajin edustaja oli kiltti, se ei todellakaan tarkoittanut että loput olisivat olleet samanlaisia.

Brom kysyi voisiko Misha tulla hänen mukaansa kierrokselle. Kuninkaalla meni hetki älytä että Misha - mitä suurimmalla todenäköisyydellä - oli Bromin lemmikki karhu. Kuningas mietti asiaa hetken.. normaalisti hän ei olisi antanut tuolle missään nimessä lupaa, mutta sitten kuningas nyökkäsi.
"eiköhän pikku nallesi voi tulla mukaan, mikäli osaa käyttäytyä" Harald sanoi hymyillen ja laski sitten kätensä valtaistuimen käsinojalle, nyökäten kenraalilleen joka lähti kävelemään oville päin näyttääkseen Bromille tietä.
"Oli mukava tavata.. ja tervetuloa joukkoomme" Harald sanoi hyvästellen näin uuden tulokkaan.

//tämä taisi sitten olla tässä? Kun en nää mtn syytä jatkaa peliä kun kumpikaan hahmositani ei pahemmin pääse Bromille paikkoja näyttelemään, eikä oikein huvita NPC kenraalilla pelata :') //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Noviisi » 31 Elo 2009, 19:31

Brom

Brom oli iloinen, kun kuningas antoi kääpiölle luvan ottaa karhunsa mukaan kierrokselle.
" Odottaisitteko hetken." Brom kysyi kenraalilta, mutta ennen kuin sai vastauksen säntäsi hakemaan Mishan ulkoa. Lienee tarpeetonta sanoa, miten onnellinen Misha oli päästessään irti tolpasta. No sitten mentiinkin kierrokselle.

// Koska tämä peli ei enää jatku, en katsonut tarpeelliseksi yrittää parastani. Eihän haittaa//
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2009, 09:38

//juh, lopetusviestit ei tarvi olla erikoisempia :') Kiitos pelistä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron