Anteeksi, hihna oli hapero [[sovittu!]]

[Dogster]

Kettu

Kettu oli lähtenyt aamulla aikasin ruokaostoksille, Jake mukanaan. Koira oli kiltisti hihnassaan, mitä nyt välillä nyki haistaessaan jotain uutta. Hiekanruskea karvaturri keräsi positiivisia katseita, ja Kettu olikin ylpeä luppakorvaisesta vahdistaan ja ystävästään. Ostokset olivat valmiit, ja Kettu oli kääntymässä kotia kohti, kun Jake yhtäkkiä alkoi tempomaan vimmatusti.
"Jake? Mikä tuli hupsu?", Kettu kysyi koiralta, joka yritti päästä irti hihnasta. "Älä vedä, meidän pitäisi mennä kotiin... Jake!", koiran pannan ja hihnan liitoskohta petti, ja koira lähti uskomatonta vauhtia porheltaen pitkin kylänraitteja. Kettu ei aluksi säikädykseltään saanut mitään tehtyä, mutta jätti sitten ostoksensa eräänlaiseen piiloon, ja lähti sitten perään niin nopeasti, kun vain jaloistaan pääsi.
"Jake! Jake, tänne poika!", mies huuteli ja vislaili. Minne se hurtta meni? Eiih, jos se oli mennyt räksyttämään jollekulle? Kettu ei antaisi itsellensä anteeksi, jos Jakelle kävisi jotain.

Jake pysähtyi erään kujan kohdille, alkaen sitten nuuskimaan uusiksi outoa hajua, jonka oli vainunnut. Kohta hajun lähde tuli eteen... Jake juoksi taas uskomatonta vauhtia pieneltä koiranpennulta odottaen, ja tarttui sitten kiinni lahkeeseen. Ei lujasti, ihan vain kokeilu mielessä. Yritti saada huomion. Seuraavaksi se otti pari askelta taaksepäin, ja heilutti häntäänsä kysyvästi. Kuka tuo oli? Tai pikemminkin mikä? Jake oli tosiaan pentueensa rohkein, mutta myös utelian.

[[Ja Miwra ^^]]

[Miwra]

//Hapero!? Sepäs on hauskan kuulone sana :DD//

Deanoic

Deanoic puolestaan oli vasta matkalla torille. Hän oli matkalla ruokaostoksille - ja tätä hän käytti ovelasti tekosyynä jotta pääsi tapaamaan veljeään joka vietti suurimman osan päivistään myyden viljelijöiden satoa jotta saisi rahaa itsensä lisäksi myös hänen elättämiseensä.
Deanille tämä antoi usein käskyn pysytellä majatalossa tai poissa näkyvistä sillä Movyan tietysti pelkäsi että hänet leimattaisiin ihmissudeksi mutta mikä nyt sellaisen oikeasti saattaisi todistaa?

Siinä se elävä todistaja sitten säntäsikin kiinni hänen tummanruskeiden housujensa lahkeeseen ja sai Deanin vilkaisemaan hätääntyneenä koiraa joka oli kiinni hänen lahkeessaan. Selvä, se ei otteen lujuudesta päätellen tahtonut hänelle mitään pahaa mutta mikä koira se nyt sellainen oli joka säntäsi toisten kimppuun?
Kyllä kai sitä typeräkin ymmärtäisi ettei vika koirassa ollut vaan siinä jonka tuo vainusi.

Deanoic mutristi huuliaan ja kumartui kuitenkin rapsuttamaan sukulaisrotunsa edustajaa pohtien eläimen omistajan olinpaikkaa. Mikäli tällä nyt omistaja oli.
Hän piteli toisella kädellään kiinni paitansa hieman turhankin leveästä kaula-aukosta jonka hän olisi toki parsinut pienemmäksi jos olisi ollut varaa lankaan ja neulaan.
Ehkä jos hän esittäisi tietämätöntä koiran käytöksestä hän voisi päästä pälkähästä koiran omistajan saapuessa...

[Dogster]

Kettu

"Jakeee!", Kettu edelleen huuteli, ja vislasi niin lujaa kuin vain mahdollista. Sekarotuinen koira kuuli vislauksen, ja haukahti kutsuvasti omistajalleen. Yrttikauppias kuuli sen, ja suuntasi ripeät askeleensa kohti haukahdusta.
"Jake! Senkin hölmö, mitä sinä tuolla tavalla säntäilet? Huolestuin senkin mo-", katse meni täysin tuntemattomaan ihmiseen, ainakin näin Ketun mielestä. Jake heilutteli häntäänsä edelleen, aivan kuin ylpeänä saavutuksestaan. Mutta kun Kettu sätti Jakea karkaamisesta, pikku koira laski kuonoaan maahan. Häpesi tekoaan...
"Anteeksi, hihna antoi periksi."; mies pahoitteli samalla, kun nosti pienen koiran syliinsä. Koira vikisi pienesti, lipaisten sitten Ketun poskea.
"Äh, mokoma, en minä ole vihainen...", kauppias marmatti koiralleen, vetäen tuon kauemmas kasvoistaan. Ei nyt... "Ei kai Jake tehnyt mitään? Se on vielä pentu, mutta sen hampaat ovat kuin naskalit.", mies kyseli toisen vointia, katsoen tuota varpaista päälakeen. Ei ainakaan pikkukoiran aiheuttamia vammoja...
"Eh, olen pahoillani tuosta. Olen Kettu, entä sinä?", mies pahoitteli uudestaan, ja esitteli itsensä siinä sivussa. Jake haukahti uudestaan, yritti saada omistajansa huomaamaan että tuossa oli jotain outoa...

[Miwra]

Deanoic

Koira kyllä kuuli vislauksen mutta niin kuuli teräväkuuloinen Deanoic myös. Hän suuntasi vaaleiden arpien täytteiset kasvonsa tulijaan ja suoristautui. Hetkeksi hän unohti uteliaisuutensa ja antoi katseensa selata läpi tulijan punertavat hiukset ja tämän vaatetuksen pysähtyen punastuen toisen vaaleansinisiin silmiin.
Siinä missä toisen kasvot olivat arvettomat Deanin omat sisälsivät useita arpia joista osan näki vain lähempää. Arpia oli lukuisia myös hänen kaulallaan ja leveän kaula-aukkonsa takia niitä saattoi nähdä myös hänen paljailla olkapäillään.

Deanoic sipaisi pitkiä, oljenvaaleita hiuksiaan ja hymyili lempeästi toisen sättiessä koiraansa.
"Ei. Se on oikein suloinen", Dean vastasi hymynsä hipoessa ja hyvää vauhtia hänen silmäkulmiaan.

Oli totta että koiraa pitäisi kurittaa enemmän muttei Deanoic osannut olla sitä mieltä, ei niin vahvasti etenkään kun kyseessä oli pieni koiranpentu. Koiran kurittaminen tosin saattoi osaltaan tarkoittaa sitäkin että häntä pitäisi myös kurittaa öisin eikä ajatuskaan siitä tuntunut hänestä mukavalta. Jotenkin hän osasi samaistua koiriin eikä näin ollen tahtonut syyttää tätä Ketuksi itsensä esitellyttä miestä tämän koiran ylivilkkaudesta.
"Deanoic", hän esitteli sitten itsensä ja kumarsi päällään kevyesti, "Saanko?"
Hän ei kuitenkaan odottanut vastausta vaan yhä toisella kädellään paidastaan kiinni pitäen vei kätensä rapsuttamaan koiraa jonka toinen oli nostanut syliinsä.

[Dogster]

Kettu

Hee, mitä nyt? Kettu ei ikinä tajunnut, jos joku punastui hänet nähdessään. Eikai hänen silmänsä NOIN pelottavat olleet? Tai ehkä tuo oli sellainen luonteeltaan...

Jake oli sylissä, painaen valkoisen ja ruskean etutassunsa miehen rintakehää vasten, häntä edelleen heiluen. Kettu kyllä ei pistänyt huomiota koiralle, mitä nyt hajamielisesti rapsutti sitä korvan takaalta. Deanoic... Tuolla oli kyllä arpia, toisin kuin Ketulla... Tai oli Ketulla pari arpea, mutta ne olivat sellaisissa paikoissa, joita hän harvemmin julkisesti esitteli. Tuskin kukaan ilman housuja juoksenteli? Deanoic kysyi koiran rapsuttamisesta, mutta ennenkuin Kettu ehti mitään sanoa, oli tuo jo koiran kimpussa. Punatukka naurahti hieman.
"Jaken pitäisi olla vahtikoira, mutta se näyttää enemmänkin sylikoiralta.", hän sanoi naureskellen samalla, kun Jake läähätti häntä vispaten. Tuo piti kun sitä rapsuteltiin.
"En olekkaan ennen nähnyt sinua täällä. Asutko kenties toisella puolella kaupunkia?", Kettu kyseli samalla, kun laski pienen koiran maahan. Kettu näytti sille etusormella, että pitäisi pysyä paikoillaan, ja niin tuo myös tekikin, vaikka tuon olisi tehnyt mieli mennä vähän nuuskimaan Deanoicia. Kettu antoi sen kolme sekunttia olla, ja huokaisi sitten.
"Hyvä on, ei sinun tarvitse olla siinä."
Jake lähti heti kiertelmään Deanoicia ympäriinsä, nuuskien ja haukahdellen välillä. Näin nuori koira ei osannut vielä erottaa, mikä oli ihmissusi ja mikä ihminen, vaikka kuono kertoikin, että edessä oli joku täysin tuntematon otus...

[Miwra]

Deanoic

Ei Deanoic toisen silmiä osannut pelätä vaikka ne olisivat jossain toisessa tilanteessa häntä voineet enemmänkin hämmentää. Toisen koira oli osoittautunut jo oikein suloiseksi pennuksi joten ei kai omistajakaan sen pahempi voinut olla?
Ujous oli vain yksi hänen luonteenpiirteistään ja se tuli nopeasti esiin uusissa, odottamattomissa tilanteissa...

"No mutta sehän on vasta pentu, vai mitä?" Deanoic kysyi vaimeasti ja hieman lässyttävällä äänensävyllä rapsuttaessaan koiranpentua korvan takaa.
Deanoic vetäytyi hieman kauemmas miehen päättäessä laskea koiranpennun maahan ja hän vei kätensä selkänsä taa. Hänellä oli paha tapa hermostua tällaisissä tilanteissa mutta ihme kyllä nyt häntä ei hermostuttanut. Se taisi osin olla tuon pienen koiranpennun ansiota.
"Oleilen tuossa...Parin kulman takana majatalossa. En vain yleensä vieraile ulkona", Dean vastasi vaikka Movyan vainoharhojensa kanssa olikin kieltänyt häntä kertomasta siitä kenellekään. Eihän Ketusta mitään harmia olisi! Toinen vaikuttikin niin mukavalta!

Koiranpentu lähti heti omistajansa sanat kuultuaan kiertämään häntä ja sai Deanin hykertelemään toinen käsi varovasti suun eteen kohotettuna. Pieni koira taisi olla hieman hämillään kun ei ymmärtänyt sitä mikä hän oli mutta kyllä se ajan kanssa varmaankin hoksaisi.
Hyvän vain etteivät ihmiset osanneet niin hyvin koirien kanssa kommunikoida että koira olisi kyennyt kertomaan tietonsa isännälleen.
"Mikä sinut sitten on tänne tuonut?" Deanoic tiedusteli mutta jonkinmoiset käytöstavat muistaessaan pyrki jatkamaan nopeasti; "Ellei ole liian uteliasta kysyä sitä!"
Hänen oli aina niin vaikea muistaa se kuinka vieraita ihmisiä tuli puhutella vaikka Movyan olikin koettanut hillitä hänen uteliaisuuttaan ja opettaa hänelle hieman käytöstapoja...

[Dogster]

Kettu

Kettu ei ollut koskaan paha tapaus... Ellei häntä suututtanut, ja sitten antanut hänen tehdä sapuskat. Sitten hän voisi ollakin paha. Ketut ovat kieroja vanhojen tarinoiden mukaan, ne eivät koskaan hyökänneet suoraan päätä, vaan tekivät kepposia, sekoittivat pakkaa jos näin sanoa. Eräässä tarinassahan kettu huijasi sitä uhanneen suden kaivoon, väittäen vedenpintaan heijastunutta täysikuuta juustoksi. Susi uskoi, ja jätti ketun rauhaan, hyppäsi sankoon ja jäi kaivoon loukkuun aina aamuun asti, ketun lähtiessä sillä välin lipettiin omaan pesäänsä. Kieroja otuksia.

Deanoic kertoi missä asui, ja Kettu nyökkäsi.
"Minä taas tuolla päin, parisen kymmentä korttelia... Yrttikaupassa, jos tiedät missä se on?", Kettu kertoi, osoittaen suuntaa jossa kauppa oli. "Ruokaostoksia minä, ja lenkeilytän Jakea. Sen on hyvä itetää ympäristöstään hieman enemmän.. Ja ettei tositen kimppuun juosta noin vain.", lopussa kohden Kettu katsoi Jakea, joka heilautti häntäänsä vaisusti. Kyllä se tiesi, että Kettu oli hieman pettynyt, mutta myös sen, ettei Kettu aikonut rangaista sitä.
"Oi ei toki, saa toki kysyä. Minä olen niin kova pajattamaan, että parempi olisi kysyä, että haittaako se sinua?", punatukka alkoi nauramaan jälleen, ja raaputti niskaansa nolostuneena. Hehe... Juu, Kettu puhui yleensä enemmän kuin saisi, mutta luonne on mitä on. Jake haukahti taas, painaen etutassunsa Deanoicin polvia vasten. Pikkukoira halusi huomiota!

[Miwra]

Deanoic

Jos koiraa olisi verrattu ihmiseen olisi Dean hyvinkin voinut sanoa muistuttavansa ihmismuodossaan yllättävän paljon tuota pientä koiranpentua. Hänkin oli utelias ja kaipasi jossain määrin huomiota, joskaan hän ei ujouttaan tohtinut huomiota aivan tuohon tapaan kerjätä mutta koska tämä Jake oli vain pieni koiranpentu ei hän pitänyt sitä tälle pahana piirteenä.

Kettu kertoi missä asui ja siinä samalla Deanoic saattoi päätellä toisen joko pitävän yrttitarhaa tai sitten tämän vanhempien hoitavan sen. Mutta toisaalta toinen kuitenkin näytti jo itsenäistyneeltä mieheltä joten Dean epäili ensimmäistä vaihtoehtoaan, sitä että toinen oli yrttitarhan pitäjä.
"Oih! Sittenhän sinä varmasti tiedät parhaimmat yrtit nuhaan ja-", Deanoic aloitti innostuneena, lähestulkoon yhtä innostuneena kuin tuo pieni koira hänen jaloissaan, kunnes hän laski mietteliäänä katseensa ja jatkoi vaimeammalla äänensävyllä, "-näihin haavoihin..."

Dean ei sietänyt päivisin kipua juuri lainkaan ja vaikkei hänellä rutkasti rahaa ollutkaan voisi hän elää yhden päivän ilman ruokaakin jos siten saisi hankittua itselleen jotain kipua lievittämään.
"Ei. Ei se haittaa", Deanoic naurahti vaimeasti ja kohotti jälleen katseensa toisen oudon sinisiin silmiin toisen kysyessä haittasiko tämän puheliaisuus häntä.
Dean itse ei yleensä puhunut oitis näin paljon kuin mitä nyt oli puhunut muttei hän pitänyt puheliaisuutta huonona piirteenä.

[Dogster]

Kettu

"Jake.", Kettu tuhahti koiralle, kun tuo halusi huomiota Deanoicilta. Pitäisi kai opettaa koiralle tapoja, kuten se ettei saanut kerjätä... Mutta kuka olisi voinut vastustaa noita ihania suklaanruskeita nappisilmiä? Jake oli niin suloinen, kun sen häntä alkoi vispata...

"Juu, tiedänhän minä... Missä edes teloit itsesi?", mies kysyi samalla, kun käveli hieman lähemmäs nähdäkseen hieman paremmin.
"Hyökkäsikö joku kimppuusi? En yhtään ihmettelisi, ilmapiiristä on tullut huomattavasti jännityneempi viime aikoina... kahakoita syntyy siellä sun täällä.", punatukka kallisti päätään, katsoessaan Deanoicin arpia... Tuo oli varmaan joutunut tappeluun sitten jo monta kertaa. Osasikohan tuo pitää puoliaan? Ketun kimppuun kukaan ei käynyt, johtuikohan siitä ettei näyttänyt kovinkaan helpolta voitettavalta?

Deanoic sanoi, ettei haitannut, vaikka Kettu hölötti ja hölötti. Hyvä niin...
"Jos alkaa häiritsemään, niin sano suoraan. En loukkaannu kovinkaan helposti.", Kettu sanoi, hymyillen kiltisti Deanille. Näytti nimittäin siltä, ettei Deanoic uskaltaisi sanoa mitään, ellei antaisi lupaa.

[[Lyhyempää tähän väliin -.-]]

[Miwra]

Deanoic

"Turhaa sitä moitit. Minua tuo ei ainakaan haittaa", Deanoic tuumi hymyillen leveästi ja kumartui jälleen kerran rapsuttamaan koiranpentua muttei pitkäksi aikaa vaan suoristautui kun Kettu kertoi tietävänsä millaiset yrtit auttaisivat.
Sitten toinen tiedusteli kuinka hän oli onnistunut itsensä ylipäänsä telomaan ja sai Deanin posket punertamaan. Hänen teki niin useasti mieli vain kertoa totuus, valehtelu ei ollut mukavaa, mutta Movyan oli kyllä kertonut hänelle mitä mukavilta tuntuvat ihmisetkin saattaisivat tehdä hänelle jos tietäisivät totuuden hänestä.
"Tavallaan kyllä", Deanoic vastasi lopulta Ketun tiedustellessa oliko joku hyökännyt hänen kimppuunsa. Hän oli surkea valehtelija mutta totuus olisi jotain mitä Kettukaan tuskin tahtoisi tietää eikä hän kaivannut enempää vihamiehiä kuin mitä jo nyt omasi...

"Sanon", Deanoic lupasi vaikka tiesi jo valmiiksikin sen ettei tohtisi pyytää toista lopettamaan jos tämä hölöttäisi liikaa hänen mielestään. Jotkut saattoivat olla liian ujoja mainitsemaan siitä elleivät sitten saaneet lupaa siihen mutta Dean puolestaan oli niin ujo ettei tohtinut sanoa mitään luvan saatuaankaan...

[Dogster]

Kettu

Kettu kallisti päätään, kun Deanoic sanoi, että tavallaan... Mitä, mistä tuo sitten oli saanut haavansa? Tuo punastuikin taas. Tuo siis huijasi jollain asteella.
"Et kai tehnyt noita itse?", mies kysyi samalla, kun painoi kätensä Deanoicin pään päälle. Joskus oli hyvä olla paljon pitempi kuin muut. Kettu alkoi olla huolissaan Deanoicista... Vaikka he olivat varmaan suunnileen samanikäisiä. Kettu kyllä taisi olla vanhempi... Mistä sen tiesi? Ja tuota tuskin olisi haitannut, vaikka olisikin selvinnyt totuus miehestä. Ainoa asia, mitä Kettu kavahti, olivat vihaiset haltiat jouden kanssa. Tosin hän tuskin olisi kutsunut tuota ehkä luokseen yöksi.

"Muistakkin kanssa, muuten jään tähän iltaan asti puhumaan, enkä ehdi omaan kotiin syömään.", mies nauroi iloisesti, ottaen kätensä pois tuon päälaelta. Jake alkoi taas haukkumaan, se tahtoi huomiota jälleen, kun äksen ei sitä saanut.
"Hyvä on, hyvä on, senkin karvakasa.", Kettu murahti, pienen hymyn saattelemana, ja nosti pienen luppakorvan syliinsä. "Noin. Onko nyt hyvä?", hän kysäisi koiralta, joka alkoi heti tunkemaan itseään kainaloon. Rohkea kaveri, mutta silti varsinainen sylihauva... Jaken häntä vispasi, ja kettu hymyili puolella suulla.
"Hömelö..."

[Miwra]

Deanoic

Deanoic tuijotti Kettua tämän kysyessä hänen haavojensa alkuperää ja sai nuoremman kohottamaan toisen kätensä suunsa eteen vaimentamaan hänen nauruaan.
"En!" Hän vastasi yhä hymyssä suin laskettuaan lopulta kämmenensä suunsa edestä, "En kai minä...Miksi minä itseäni satuttaisin!? Nämä ovat kaikki ihan tahattomia!"
Hän puri alahuultaan mietteliäänä. Miten hän sitten selittäisi kuinka oli onnistunut tahattomasti saamaan aikaiseksi noin useita haavoja ruumiiseensa!?
Deanoic saattoi vain kiittää onneaan siitä ettei Kettu kyennyt näkemään hänen rintakehäänsä joka öisin otta vastaan suurimman osan hänen vahingollisista iskuistaan...

Deanoic hymyili leveästi toisen sanoille. Hänestä juttuseura ei ollut lainkaan huonompi asia sillä hänellä tapasi usein olla niin kovin yksinäistä majatalossa.
Dean ei omien kokemuksiensa perusteella edes ymmärtänyt miksi Movyan osasi aina olla niin huolissaan hänestä eikä koskaan tahtonut päästää häntä "pahaan ulkomaailmaan".

[Dogster]

Kettu

Kettu katseli toista edelleen huolissaan. Jos tuo ei joutunut tappeluihin, eikä itse tehnyt noita, niin mistä ne sitten tulivat?
"Tahattomia haavoja ei pitäisi tulla noin paljoa, ottaen huomoon ikäsi... kai sinä olet parikymppinen?", Kettu totesi mietteliäänä, muistaen sitten ettei kaikki tosiaan vanhene yhtä vanhasti kuin ihmiset. Kai sitten Dean oli tapaturma altis? Jake nuuski edelleen Ketun käsivarsia, ei se jaksanut enää laittaa huomiota Deanociin. Jos kerran omistaja ei huomannut mitään outoa tuossa, niin ei sitä tarvitse rautalangasta ruveta vääntämään.

Kettu mieteskeli vilä hetken, kun yhtäkkiä huudahti jotain.
"Unohdi ostokseni!", kauppias totesi säikähtäneenä, ja lähti juoksemaan kohti paikkaa, jonnekka päivällistarpeensa oli jättänyt. Harmi vaan, ettei pussia näkynyt missään.
"Eiih...", mies sanoi samalla, kun yritti hailakan sinisillä silmillään nähdä, oliko joku vain siirtänyt ne jonnekkin turvallisempaan paikkaan. Missään tosin ei näkynyt. Koira luimisti korviaan, vinkuen hiljaa. Se taisi tietää, että nyt oli tapahtunut jotain.
"Älä välitä Jake.", Kettu sanoi samalla, kun kumartui pienen karvakkaan ystävänsä puoleen, ja rapsutti tuon korvantaustoja.
"Ei se sinun syy ollut."

[Miwra]

Deanoic

Deanoic oli jo vingahtaa totuuden ääneen mutta onnistui pitelemään itseään tarpeeksi kauan jotta Ketun huomio kiinnittyi jonnekin muualle. Hämmentyneenä hän tuijotti toisen perään ennen kuin suuntasi itse samaiseen suuntaan. Ei hän tahtonut luopua seurastaan nyt ja hän toivoi samalla voivansa auttaa toista jotenkin...Ja auttamaan hänestä olikin.

Dean pysähtyi muutaman askeleen päähän Ketusta eikä hänen tarvinnut kuin vetää syvään henkeä ja antaa aistiensa toimia puolestaan.
"Ellen vallan väärin arvaa...", hän aloitti ja nuuskaisi uudelleen, "...Sinun arviosi taisi heittää muutamalla jalan mitalla."
Sen sanottuaan hän vilkaisi ympärilleen ja kumartui koiran eteen kääntäen sen Ketun ostoksia kohden. Hän olisi hyvinkin saattanut itsekin vain astella toisen ostosten luo muutaman uuden nuuskaisun jälkeen mutta voisihan sitä samalla katsoa oliko tuosta koirasta mihinkään.
Saattoihan tietysti olla että joku oli siirtänyt toisen ostokset kuten tämä epäilikin mutta kaikesta huolimatta Deanin - ja näemmä myös koiranpennun - vaisto kehotti astelemaan parin jalan päähän erään kojun ääreen jonka takana omia tuotteitaan myi eräs Deanin mielestä hyvin ystävällisen näköinen nuori nainen.

Deanoic käänsi voitonriemuisen katseensa Ketun puoleen ja viittilöi tämän lähemmäs osoittaen kojua jonka juurelta saattoi pidemmän tarkastelun jälkeen erottaa jotain joka muistutti paperikassia tai ehkä useampaakin.

//Sori autohitti. Toivottavasti se nyt ei haittaa jos Ketun ostoksia ei olekaan varastettu. Mielessä kävi että Dean ois voinu pyytää sen majatalolle syömään mutta kun sillä hädin tuskin on varaa omaan syömiseenkään niin...Toivottavasti tuo ei tosiaan haittaa :)//

[Dogster]

Kettu

Kettu katseli, kuinka Deanoic nuuhkaisi ilmaa, ja kumartui sitten Jaken puoleen. Jake yritti itsekkin nuuhkia, mutta pentu kun oli... Kaikki hukutti sen pussin hajun alleen. Mutta kun sille annettiin ohjeet, toisin sanoen Deanoicin tönäisy oikeaan suuntaan, alkoi sekarotuinen koiruli nuuskia tarkemmin, ja löysikin sinne minne piti. Deanoic itsekkin löysi sinne, vähän nopeammin kuitenkin kuin mitä Jake. Koira nuuski pöydän alle, ja sai nuoren naisen nostamaan kulmiaan kysyvästi. Mitäs tuo tuolta halusi? Koira tunki ensin päänsä, sitten eturuumiinsa, ja sitten koko kehonsa pöydän alle, ja veti sitten perässään yhden kassin, jonka Kettu oli jättänyt jälkeensä.
"Waah, uskomatonta!", mies totesi heti, katsoessaan pientä koiraansa jonka häntä vispasi innoissaan. Tälläinen koulutus oli varmaan hyvästäkin Jaken kohdalla, josta vahtikoira pitäisi tullakkin.
"Otitteko ne talteen? Pistin ne piiloon äskeittäin tuonne kujalle, kun koira pääsi irti.", Kettu kyseli nuorelta naiselta. he juttelivat siinä kyllä aika tovin...

Jake nyki Deanoicin housunlahjetta, aivan kuin olisi pyytänyt leikkimään kanssaan. Itse asiassa se hyppelikin siihen malliin, että haluaisi leikkiä jonkun kanssa. Jake oli valinnut Deanoicin kaverikseen, johtuen tutun tuntemattomasta hajusta, ja tuo aiemmasta neuvonnasta.
"Hei, miten tiesit missä ne ovat?", Kettu kysyi heti, kun sai ostoksensa takaisin, ja oli tullut siihen vierelle. Koira edelleen haukahteli ylpeänä itsestään, ja Kettu naurahti pienelle koiralle. Taisi uskoa, että oli itse löytänyt nuo, vaikka Deanoic oli auttanut ja paljon.

[[Eeeei haittaa ^^ ]]