Helle päivä

Luolia on ympäri metsää, jotkut maan alla, jotkut kalliossa, jotkut suurista kivistä muodostuneita. Luolat ovat hyvä paikka pitää sadetta tahi pystyttää leiri, mutta kannattaa ensiksi varmistaa, ettei kyseistä luolaa jo asuta joku.

Valvoja: Crimson

Helle päivä

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Kesä 2009, 21:12

Ankoku Yakuta

Aurinko paistoi, mutta oli ihan sietämättömän kuuma kun aurinko vain armottomasti paahtasi taivaalta ja kärvensi kaiken minkä vain sai säteisiinsä. Kuumuus oli jopa sietämätöntä nuorelle lohikäärmeelle, joka oli haukeutunut luolan suulle varjoon istumaan ihan muuten vain. Ei tuolla mitään ollut ja toisekseen ei vain jaksanut tämän kuumuuden keskellä. Ankoku pyöritti pientä kiveä kädessään ja nakkasi sen sitten laskasti vastapäätä olevaan seinään pienen kolahduksen kera. Tylsää, mutta toisaalta ei vain jaksanut tehdä yhtään mitään.
Lohikäärme tarkisti pikaisesti ympäristönsä, mutta kun ei sitten havainnut mitään epäilyttävää veti siipensä esille selästään ja häntänsä takamuksesta näin kauniisti sanottuna. Mies suoristi selkäänsä ja antoi häntänsä vain maata pitkällään vieressään ja siipien ollessa vain rennosti sivulla. Pitihän noitakin elimiä välillä rentouttaa. ...Siinä hetken istuttuaan ihan rauhassa linnun laulujen keskellä alkoivat silmä luomet painamaan ihan liikaa ja nuori lohikäärme nukahti koiran uneen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 14 Kesä 2009, 22:14

Oli ollut todella kuuma päivä. Vaikkei Skeith paljoa yleensä tuntenut fyysisesti, sai tämä kuumuus hänen mustan olemuksensa tuhottoman kuumaksi. Demonin oli pakko muuttaa muotoaan, ja vaihtoi sen haltijaksi, jolla oli valkoinen paita ja beiget löyhät housut. Hiukset blondit, mutta suhteellisen lyhyet. Lopuksi oli korvien vuoro, jotka tulivat suhteessa tavallista pitemmiksi. Silmät puolestaan saivat sinertävän vihreän olomuodon, jotka näyttivät hieman apealta, mutta kulmakarvat ja suu saivat ilmeen silti ystävämieliseksi. Demoni tykkäsi panostaa yksityiskohtiin muuntautuessaan, ja ulkomuodon oli aina hyvä olla ytävämielinen, koska se säästäisi ärsyttäviltä tilanteilta ulkopuolisten kanssa. Oli selvää, että ystävämielisen näköinen ei joutuisi tuntemattomien kanssa sanaharkkoihin niin helposti.

Hetken, jos toisenkin kuljettuaan Skeith huomasi luolan. Luolassa olisi mukavan viileää, ja siellä voisi rauhassa harjoittaa taitoja, jos sellaiseen innostuisi. Demoni otti nopeampia askelia, ja saavutti luolan suun hetkessä. Skeith katsoi hetken luolan suuaukolla pimeyteen, ja totesi, että se olisi tyhjä. Siispä askelia sisään vain. Luolassa oli mukavan viileää, kiitos pienen ilman vedon.
Luolassa demoni pisti istumaan seinämää vasten hetkeksi. Hän odotti, että kuumuus tämän kehosta laskeutuisi. Siinä hän myös mietit, mitä uusia tapoja voisi keksiä käyttää tämän demonisia voimia. Ne tuntuivat nimittäin hieman rajouttuneilta, joten rajojen etsiminen olisi tarpeen. Sodassa varautumattomat tulisivat tuhoutumaan ensimmäisien joukossa.

Miettiminen loppui nopeasti, koska Skeith kuuli jonkun tulevan. Varautuneena hän pysyi hiljaa, ja yritti katsoa luolan suulle, jos näkisin tämän, joka tuli. Skeith näki aika tiukkoihin vaatteisiin pukeutuneen miehen, joka kantoi isoa miekkaa ja lähes kokonaan kasvonsa. Demoni oli epäileväinen tästä, koska hän ei näyttänyt miltään tavalliselta tien tallaajalta. Ilmeisesti tuo ei myöskään huomannut demonia, joka varjoista tätä tarkkaili. Tuo outo henkilö näytti rentoutuvan hyvin nopeasti ja sitten paljastuikin jotain hyvin odottamatonta. Siivet ja häntä vapautuivat tämän kehosta. Hänkin siis osasi muuttaa ulkomuotoaan, joten salasi todellista indetiteettiä? Nuo siivet ja häntä muistuttivat erittäin kuuluisasta rodusta, lohikäärmeestä. Ei ollut hankalaa tunnistaa tuollaisia ruumiinosia, jos oli elänyt niinkin kauan kuin Skeith, ja nähnyt maailmaa.

Tuo mies näytti laittavan nukkumaan. Eli hän ei todellakaan ollut huomannut Skeithin läsnäoloa. Hänkin siis varmasti etsi vain kuumuudensuojaa luolasta. Demoni mietiskeli hetken, ja nousi kunnolla pystyyn. En pääse varmaankaan täältä pois, jos tuo nukkuu vielä kauankin tuossa.. Demoni tuumi ja huokaisi hiljaa. Skeith oli kääntymässä toiseen suuntaan, luolan perälle, mutta kompuroi nolosti polvenkorkuiseen kiveen. Hän kaatui polvilleen maahan, josta syntyikin sitten sen verran iso ääni, että toinen saattaisi herätä siihen. Skeith manasi mielessään ja rupesi kokoamaan itseään.

//Oli jotenki hankala saaha järkevää alotusta siihen, että tulis kanssakäymistä : D No mutta eiköhän tuo käy//
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Kesä 2009, 19:04

Ankoku Yakuta

Niin todellakin Ankoku ei todellakaan huomannut luolan perällä olevaa demonia tai ei vain jaksanut kiinnittää tuohon mitään huomiota tämän kaiken kuumuuden keskellä. Onneksi luolan tuoma viileys ja varjossa olo toivat nuorelle lohikäärmeelle edes pientä helpotusta. Että hän vihasi tätä ihmis kehoa kun sen piti olla näinkin heikko pikku kuumuutta vastaan. Lohikäärmeenä hän ei olisi niinkään tästä kärsinyt. Ankoku nukki ihan rauhallisesti paitsi heräisi varmasti pieneenkin ylinmääräiseen ääneen, johon ei todellakaan kuulunut pitkin metsää kuuluvat linnun laulut. Muut äänet olisivat ihan toinen juttu.

Ankokun silmä revähti auki vieraan äänen saattelemana ja tuo veti häntänsä sekä siipensä piiloon katsellen ympärilleen nousten seisomaan hieman varovaisen oloisesti, tarkkaillen ympäristöään. Lohikäärme saikin sitten näkyviinsä jonkin tumman hahmon syvemmällä luolassa ja tuo näytti kaatuneen. Mies hymähti ja lähti kävelemään tuota hahmoa kohden hitaasti, kunnes pysähtyi tuon eteen. Yakuta tarkasteli tuota katseellaan tekemättä mitään elettä auttaakseen tuota edes ylös. Mitä suotta? Eihän tuo vaikuttanut olevan edes pimeyden olento, vaan yksi niistä kahdesta lajista joista hän vähiten piti... haltia. Hän ei vain pitänyt noista ihmisen kaltaisista yli ylpistetystä rodusta.
"Mitäs haltia?" Ankoku kysyäisi sitten tasapaksulla äänen sävyllä ja veti kätensä puuskaan tehdäkseen varsin selväksi ettei aikoisi auttaa tuota ilman mitään järkevää syytä. Lohikäärme käveli muutaman askeleen kauemmas tuosta...
"...Tai oikeastaan mitä haltia tekee näin kaukana kotoaan?" Ankoku kysyi vihjaten varsin taitavasti, että tuo oli nyt hieman väärässä paikassa. Ei silläkö että hän aikoisi syödä tuota tai mitään muutakaan, pois se lohikäärmeestä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 15 Kesä 2009, 22:22

Ja kuten tapahtuikin, toinen heräsi ääneen. Ja sitten käveli vielä Skeithin taakse katsomaan. Demoni tunsi katseen selässään ja nousi muina miehinä suoraksi pystyyn puistellen vaatteitaan. "Kunhan ryömin, mutta no mitäs lohikäärme?", Skeith vastasi takaisin kääntäen päätään hymyillen tietoisesti toisen oikeasta identientistä. Vaikkei Skeith tietoisesti tajunnut, hän monesti tykkäsi kiusata ja piikitellä toisia olentoja, mutta piti sentään itsensä sen verran kurissa, ettei joutunut hankaluuksiin sen takia. Mutta aina ei tiennyt toisten hermojen kestävyyttä, joten vain muutaman kerran on tullut vähän nahjailua toisten kanssa.

Skeith mietti hetken. Toinen saattoi lohikäärmeenä olla kyllä mielenkiintoinen, ja saattoi tietää jotain hyödyllistä. Äänen sävystä toinen ei tykännyt kyllä tuntemattomista. Kun toinen otti askelia taaksepäin Skeith avasi suunsa: "Niin.. Kuten tiedät, mikä on kirjaa kansiin katsominen? Taidamme olla jossain määrin samanlaisia". Tuolla tavalla Skeith yritti saada toisen mielenkiinno heräämään. Vaikka tilanne oli hetki sitten nolo, voisi tästä kehittyä jotain mielenkiintoista. Skeith ei ollut juuri koskaan puhunut lohikäärmeille. Tai no jos pieni jutustelu lasketaan, niin sitten, mutta koskaan ei hän ole päässyt pitkiä juttutuokioita pitämään. Kirjoistakaan ei ole koskaan saanut näistä olennoista kuin pintaraapaisun. Itse kokenneisuus oli aina kirjan tietoa parempi, ja nyt siihen oli mahdollisuus. Tiedon kerääminen oli vain jostain syystä Skeithin lähes pakonomainen intohimo. Hän teki sitä tahtomattaa, ja aina kun siihen oli mahdollisuus. Ja kun kirjat eivät riittäneet, oli aika saada käytäntöä sovelletuksi. Tieto oli voimaa, joka käytännöllä hiottiin puhtaaksi.
Kun Skeith oli lausahtanut tuon aikaisemman juttunsa, ja jos tapahtuisi demonin haluamalla tavalla eli mielenkiinto heräisi, saattaisi demoni näyttää vähän reiluuttaan ja paljastaa hieman itsestään. Vaihtokauppa toimi lähes aina.
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Kesä 2009, 20:06

Ankoku Yakuta

Lohikäärme? Sanoiko tuo mies lohikäärme? Ah, niin tosiaan tuo oli varmasti huomannut jo hänen siipensä sekä hännän kun oli täällä ollut varmasti jo ennen häntä. Kyllä hän olisi tuon huomannut jos tuo olisi ohi yrittänyt. Ihme ettei hän aikaisemmin tuota huomannut... Kai kuumuus teki hänellekkin sitten tepposia?
"Kuumuutta paossa vain." Ankoku hymähti kevyesti herran kysymykseen ja haroi ihan ohi mennen hiuksiaan siinä samalla. Käsi laskettiin takaisin puuskaan toisen kanssa.

Ei todellakaan ole kirjan kasiin katsomista, ellei ole lukenut koko kirjaa sisältöineen päivineen. Mutta että ihan samanlaisia? Se todellakin herätti nuoren lohikäärmeen kiinnostuksen tuota haltiaa kohtaan... mikäli tuo sitten oli hatltia ollenkaan. Tuon sanat viittäsivat ihan johonkin muuhun ja Yakutan mielessä kävi muodonmuuttaja, mikä ei olisi yhtään ihme. Kyllä niihinkin on tullut törmättyä pitkä elämän ja epäelämän aikana.
"...Sanoistasi päätellen taidat olla muodonmuuttaja?" Ankoku tuumasi arvioivasti tuon sanoihin.

//Inspiraatio katkosta hieman vain >__>//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 16 Kesä 2009, 21:47

Lohikäärme tyypin arvio heitti, mutta ei se silti kaukana ollut kun mietti asiaa. "En nyt sanoisi pelkäksi muodonmuuttajaksi..", Skeith vastasi ja otti askeleen lähemmäs, jolloin tämän vasen silmä kävi alkuperäisessä muodossaan. Se välähti omaa kuolevaa valkoista valoaan, silmä jolla ei ollut pupillia. Vain valkoista tyhjyyttä täynnä. Voisi sanoa, että nuo silmät kuuluivat kuolleelle tai kuolemalle, vaikka eivät ne loppujen lopuksi pelottavat olleet. "Et taida tykätä tavallisista ohikulkijoista? Ihan vain päätellen aikaisemmin käyttämästäsi äänensävystä", demoni kysyi astuan vielä vähän lähemmäs, niin että valo valaisi miehen kokonaan. Skeith todellakin näytti vain haltijalta nyt.

"Saanen kysyä, miksi sinä piilottelet identiteettiäsi?", Skeith kysyi ystävälliseen sävyyn. Toisen motiivi voisi olla mielenkiintoinen kuulla, koska lohikäärmeet olivat lähes aina haltijoiden puolella, ja vielä harvemmin niitä tuntui näkevän naamioituneena. Asiasta voisi vetää liian monta johtopäätöstä tässä vaiheessa, joista suurin osa menisi täysin metsään, koska demoni ei tuntenut tuota nuorta miestä. Takana saattoi olla silti jotain mitä ei muille kerrottu.
Demoni sivuutti miehen katseellaan nähdäkseen ulos. Päivä oli vasta parhaillaan, joten kuumuutta kestäisi vielä kauankin. Voisi olla ihan fiksu idea etsiä lampi, jossa viilentyä, jos kuumuus kävisi liian pahaksi. Luola kyllä antoi sopivan suojapaikan, mutta ei siellä nyt koko päivää voinut istua. Se ei sopinut demonin luonteeseen vaikka rauhallinen olikin.
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Kesä 2009, 10:52

Ankoku Yakuta

Ankoku kohautti laiskasti toista kulmaansa kun tuo ilmoitti, ettei suinkaan ole pelkästään muodonmuuttaja ja väläytti samalla silmäänsä, paljasten näin hieman oikeaa itseään. Pieni vino hymy kävi nuoren lohikäärmeen kasvoilla, nyt hänen uteliasuus heräsi jos jonkin verran tuota tyyppiä kohtaan ja samalla kävi mielessä että hän voisi vaikka kokeilla pyytää tuota joukkojensa jatkoksi. Yksi mies taas lisää joukkoon tuumaan ei tekisi yhtään pahaa ja suunnitelma etenisi vielä hieman lisää. Hän tuskin malttaisi odottaa sitä päivää kun pääsisi musertamaan ihmisten suojauksen ja orjuuttamaan jokaisen tossunsa alle, päivällis pöytään nimittäin päätyisivät ja naiset hyvällä tuurilla seksi leluiksi, jotka tietysti myös tapettaisiin jossakin välissä.... Loput? Loput teurastetaan ja heitetään vaikka lohikärmeille syötäväksi. Että hän oli ihana... Ankoku sai kuitenkin herätä maailmoistaan kun kuuli kysymyksen.
"...En oikein, etenkään haltoista tai ihmisistä. Typeriä otuksia kummatkin ja vielä niiin samanlaisia pienine mitättömine eroineen." Ankoku vastasi siihen sitten ja naurahti lopun pienesti. Niin samanlaisia ja silti käyvät sotaa keskenään kuin jotkin hullut konsanaan, vaikka syytä ei edes ole. Ellei sitä lasketa, että ihmisten tämän hetkinen kunkku on sotahullu ja tahtoo vääjäämättä sotaa ympärillensä ajatellen näin vain kansansa "parasta". Haltia kuningas tai paremmin sanottuna prinssi sitten vain vastaa siihen kutsuun kuin susi laji kumppanilleen.

Seuraava kysymys tulikin sitten suoraan puun takaa ja sai lohikäärmeen hetkeksi hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Hänhän ei kertoisi tuolle mitään, siintä miksei ollut oikeassa muodossaan vaan tässä pikku ihmis kehossa. Ei se tuolle kuulunut, eivätkä he ole niin läheisiä että pitäisi kertoakkaan. Toisekseen hän häpesi tilaansa salaa mielessään.
"En oikeastaan... Olen vain puolikas." Mikä emä vale! Ei hän mikään puoliverinen ollut... tavallaan. Mutta parempi esittää puoliveristä kun alkaa selittämään sitä säälittävää virhettä, jonka teki joskus kaaaauan aikaa sitten sen vanhan vihta housun kanssa. Onneksi paita piilotti riimut hänen selästään ja harva niitä osasi edes lukea, onneksi.
Otus katsoi ulos ja Ankoku vilkasi sinne myös olkansa yli nopeasti, mutta sinne hän ei ollut ainakaan ihan heti menossa. Liian kuuma hänellekkin, vaikka lisko olikin. Katse siirtyi takaisin tähän mieheen tai mikä otus sitten olikaan, mutta omia epäilyksiään hänellä oli tuon lajin suhteen. Ensinmäisenä päässä pyöri demoni, sillä ne olivat varmaan ainoata lajia jotka noin kykeni muuttamaan muotoaan- ainakin pimeyden otuksista.

"...Mutta saanen kysellä sinulta ihan samaa: Miksi olet "valeasussa"? ...Vaikka tuskin täällä ihan heti tuskin törmäät haltoihin." Ankoku heitti pallon takaisin tuolle tyypille ja veti samalla huivin pois kasvoiltaan pois edestä pyörimästä, joka myös palasti hänen kasvoillaan olevan mustan merkin. Siintä hänet saattaisi tunnistaa "kannibaaliksi" -joksi hänen ryöväri jengiä kutsutaan jonkin ihme syyn takia, mutta tuskin tuo häntä johtajaksi tunnistaisi. Sillä hänet olisi varmasti jo tunnistettu jos tuo yhtään tietäisi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 27 Kesä 2009, 16:59

Skeith ei voinut olla hymyilemättä leveästi vinolla hymyllään, kun kuuli toisen sanat siitä, että hän ei tykännyt ihmisistä taikka haltijoista. Paremminkin hän näytti halveksivan niitä. "Haha! Olemme sittenkin vielä enemmän samankaltaisia kuin tämä pinnallinen pikkuseikka", demoni naurahti ääneen, niin että äänestä huokui ystävällisen, mutta täysin vieraalle ehkä jopa pelottavan tuntoinen ilmaus. Skeith itsekkin olisi enemmän kuin mielissään, jos saisi nuo kaksi rotua maailman kartalta kadotukseen. He eivät ansainneet sitä, minkä olivat ottaneet, joten se oli otettava takaisin jonain päivänä. Kuolema korjasi monella tavalla sadon, ja vapauttaisi taikaolennot näiden kahden ärsyttävän rodun sodista ja sekasorroista. Jos vain Skeith itse olisi jumalallisen voimakas, olisi hän hävittänyt haltijat jo aikoja sitten, ja ihmiset kun nämä olisivat ensimmäiset askeleet mantereelle ottaneet.

Puolikas? Haltija kutsui itseään puolikkaaksi. Outoa se oli demonin mielestä. Puoliverinen? Skeith mietti hetken, mutta antoi asian olla, koska toinen ei näyttänyt haluavan kertoa asiasta. Turha painostaa olentoa, joka saattaisi olla voimakkaampi ja ei selvästi kertoisi. Skeith ei halunnut ongelmiin tämän nuoren miehen kanssa, koska tämä saattoi edetä pidemmälle. Jotain todellakin saattoi kehittyä, koska nämä kaksi henkilöä vaikuttivat ainakin tässä vaiheessa samankaltaisilta. Ensimmäinen henkilö, johon Skeith oikeasti ystävystyisi? Se olisi todellakin jotain erikoista ja uutta. Aina oli demoni vain vetänyt rooleja saadakseen jotain itselleen. Typeriä ihmisiä ja haltijoita oli sama vetää nenästä, koska jonain päivänä heidän aikansa voisi ihan hyvin olla ohi. Itsepähän he vielä aiheuttivat asioita olemuksillaan ja teoillaan, joten mikä paha oli ottaa välillä vähän omia takaisin?

Ilmeisesti tämä lohikäärme tai puolituinen, kuten hän itse itsensä nimesi, halusi myös tietää saman demonilta. Skeith hymähti, mutta vastasi jotenkuten: "Koska aiheuttaisin olemuksellani sekasortoa? Tuskin ihminen ilahtuisi nähdessään todellisen minäni". Skeith hymyili lopun lauseestaan, mutta vain hieman. Hänet oli niin monesti yritetty tappaa, kun vahingossa jollain ihmeen kaupalla paljastunut. Ihmiset pelkäsivtä vieraita asioita, ja tahtoivat siksi varmasti tuhota kaikki mahdolliset uhat. Haltijatkaan eivät pahemmin olleet tykänneet demonin läsnäolosta, joten parempi piilottaa identiteetti ja näytellä kuin taistella hengestään armottomasti aina. Mutta miksi demoni piilotteli täällä oikeaa minäänsä? "Ja miksikö pidän tätä ulkomuotoa yllä keskellä ei mitään? Olen varovainen.. Yksinkertaisesti", Skeith jatkoi aijemman sanomisensa perään.
Mies myös otti kasvoiltaan huivin, joka paljasti mustan merkin. Oliko tämä nyt sen ryhmän merkki, jota kuolevaiset tuntuivat pelkäävän? Tilanne muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi.

//Ei hirveenä tullu mitään erikoista keksittyä, joten jumitti omalta osalta tää vähän :s//
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Kesä 2009, 19:03

Ankoku Yakuta

Pieni kettumainen hymy levisi lohikäärmeen kasvoille kun tuo otus ilmoitti, että he olivat uskomattoman samanlaisia. Ehkä ajatus maailmaltaan ihmisiä ja haltioiden suhteen, mutta muusta Ankoku ei sitten tiennytkään. Heissä voisi olla paljonkin eroja ja jos tuo hänen ystäväkseen haluaisi kavuta tutusta niin se ei kävisikään ihan sormia napsuttamalla. Hän oli niitä jotka epäilivät aluksi jokaista vierasta tai tuntematonta, hänen pitäisi antaa tutustua kaikessa rauhassa. Eikä siihen auttanut kenkien nuoleskelu, se saattaisi vain pahentaa. Hän vihasi ruikuttajia jotka eivät osaa tehdä muuta kuin olla pelkästään vahvempiensa tossun alla, eivätkä sitten osanneet tosi paikan tullen tehdä mitään. Omaa päätäkin pitäisi osaa käyttää- ei etteikö tämä herra sitä osaisi käyttää. Tuolla taisi olla aivoja ja varmasti olisi lahjakas heppu kaikin puolin. Sitä lohikäärme ei epäillyt, mutta sivu seikka olisi se että oliko tuo edes luotettava. Mitään johtopäätöksiä lohikäärme ei kuitenkaan vielä käynnyt tuosta tekemään näin ensi näkemällä ja muutamalla hassulla sanalla.

Sitten tuo alkoikin vastaamaan hänen kysymyksiinsä, jotka pitivät harmillisen hyvin paikkaansa ja Ankoku nyökkäsi niihin kerran myöntävästi. Lohikäärme käveli sitten eräälle pienemmälle kivelle istumaan. Hän ei vain nyt jaksanut seistä ja toisekseen hän ei ollut lähössä vielä vähään aikaan minnekkään tässä helteessä. Mielessä kävi jopa sateen toivominen, mutta ei taivas oli ja pysyi kauniin sinisenä ja yhtä kuivan kuin ennenkin.
"...Mutta saanen huomauttaa, että haltiana olet saalis ihmisille." Ankoku huomautti sitten ja veti toisen jalkansa toisen päälle koukkuun nojaten kiviseen seinään.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 30 Kesä 2009, 16:45

Nuori mies näytti kyllästyneen seisoskeluun, joten istahti kivelle. Skeith otti askeleen pari lähemmäs, jotta puhe-etäisyys säilyi hyvänä. Oli jossain määrin ärsyttävää puhua toiselle, jos toinen oli kovinkin kaukana. Siispä Skeith istahti hyvän matkan päähän toisesta seinämää vasten jalat ristissä.
Tuo puolituinen lohikäärme myös mainitsi ihmisten uhasta, kun demoni oli haltijana. "Mitä luultavimmin näen heidät ensin ja muutun ihmiseksi.. Mutta onhan myös mahdollista, että minut yllätetään. Silloin varmaan joko taistelen tai pakenen, riippuen jaksanko taistella ja ihmisten määrästä", Skeith lateli mahdollisuuksia vastauksekseen. Skeith ei varsinaisesti tiennyt rajojaan, joten hän taisteli mieluiten vain kolmen ryhmää vastaan. Saattoihan olla, että hän voisi peitota isommankin ryhmän, mutta aina oli otettava huomioon myös toisten varustus ja mahdollinen tausta taistelu/sotakokemuksista. Asia ei ollut aina niin yksinselitteinen, koska myös maasto saattoi vaikuttaa suuresti tilanteeseen.

Skeith katsoi sinistä taivasta. Sade tosiaankaan ei olisi pahitteeksi. "Mutta itsekinhän olet ihmismuodossa, joten olet haltijoille saalis.. Ja olet kaiken lisäksi siinä pahamaineisessa koplassa, joten olet myös ihmisillekkin varmasti haluttu kuolleena tai elävänä, eikö vain?", Skeith sanoi hieman piikittävästi ja kääntyi katsomaan nuorta miestä. Hetken päästä demoni naurahti hieman. "Niin.. Esittelythän ovat unohtuneet tyystin. Nimeni on Skeith", demoni esitteli itsensä. Edelleenkää nimeä oli turha peitellä, koska muotoja pystyi ottamaan tuhansia ja eri roduista. Jos tuosta lähes sielunveljestä, kun sattuu omaamaan aika samantapaisen maailmannäkemyksen, saisi jonkin sortin liittolaisen, oli tärkeä olla myös rehellinen. Pitkän elämänsä aikana hän oli nähnyt monia ystävyys, klaani ja parisuhteita tuhoutuvan valehteluun. Ikä toi varmuutta ja viisautta, niin ainakin ihmiset tapasivat sanoa.
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Heinä 2009, 23:47

Ankoku Yakuta

Jaaha, herra kävikin sitten vetämään kunnon saarnaa jos törmäisi ihmisiin tuossa muodossa. Tuo siis kykeni muuttumaan kummankin lajin edustajaksi? Kätevä kyky mikä olisi varsin hyvä osata, mutta eihän hän sitä osannut. Valitettavasti. Hänellä oli vain tämä surkea yksi ihmiskeho, eikä edes oikeaa lohikärme muotoaan enää olemassakaan. Miten ärsyttävää ja ennen kaikkea inhottavaa. Mutta vastalahjaksi menetyksestään hän onkin sitten saanut jonkin asteen kuolemattomuuden osakseen. Ei kuollut edes hopea seipääseen seivästettynä vain jos pää tai koko alaruumis tuhottaisiin kokonaan. Salaisuus jota Ankoku ei ole kertonut yhdellekkään elävälle sielulle, vain hän tietää siintä.

Ankoku huokasi pienesti tuon sanoihin. Niinhän se oli. Hän seisoi kahden tulen välissä kun oli kummallekkin osa puolelle pelkkä saalis, josta haluttiin eroon tai puolelle. Mutta siinä tuo oli väärässä, että hän olisi tuon ryhmän jäsen pelkästään, hän oli itse johtaja. Mutta ei se tuolle kuulunut pitäkööt vain jäsenenä.
"Noinhan se on.... Seisomme kahden tulen välissä." Ankoku sitten vastasi tuon sanoihin ja raapi niskaansa hajamielisen oloisena. Ikävä totuus ja siksi hän yritti pitää miehiään kurissa etteivät ala liikaa riehumaan. Isommat keikat tehtiin aina hänen valvonnassaan ja ihmisiin tai haltioihin ei saanut koskea jos törmäsi yksin. Mielummin vaihtaa muutaman sanan ja lähtee. Varovaisuus oli valttia.
"Mistä muuten tiedät jengini?" Ankoku kysyi uteliaasti vilkaisten demoniin. Heittäisi jo tuon hemmetin haltia muodon hemmettiin, häntä oksetti. Eikä se ollut mahatautia.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 02 Heinä 2009, 16:11

Skeith ei voinut olla naurahtamatta hieman. "Olemme siis vielä samanlaisessa asemassa.. Heh", Skeith tokaisi hymyillen. Kaksi asiaa oli ainakin nyt todettu, jotka olivat molemmilla samat, ja ne kaksi asiaa eivät olleet kovin pieniä. Ne vaikuttivat suuresti tekemisiin ja pelkkään läsnäoloonkin tietyillä alueilla. Molempien toiminnat oli rajattuja vaikka Skeith luultavasti pystyi vapaammin liikkumaan, koska pystyi muuttamaan aika vapaasti muotoaan. Toinen vaikutti hieman hajamieliseltä vastatessaan demonille. Johtuikohan se asiasta, jonka vasta muisti? Skeith ei kummiskaan edes aikonut vaivautua kysymään asiasta. Liian nopeasti tuttavuutta tekeminen aiheutti monesti vain sen, että toinen loitoni. Jos tuo puolituinen oli vieläkin enemmän Skeithin kaltainen, hänkin odotti siis ajan kanssa ystävyyttä. Tosin eihän Skeithillä ollut oikeita ystäviä, koska itse oli valheellinen ystävällisyys kaikille, jotka oli tuntenut tähän asti.
Ainut mikä harmitti hieman demonia oli, että toinen taisi unohtaa hajamielisyyksissään kertoa nimensä. Oli hankala jututella välillä henkilöä, jonka nimeä ei tiennyt.

Ja sittenhän nuori mies kysyi vielä siitä, miksi demoni tiesi jotain tuosta koplasta, jota kannibaaliksi kutsuttiin. "No.. Olen elänyt jotakuinkin yhtä kauan, kuin tältä mantereelta on kirjoitettua historiaa.. Aina kuulee kaikkea uutta ja muistaakseni olen myös jostain ilmoituksen pahasesta lukenut teistä vähän. Taisi olla joku pieni varoitus tuppukylälle jumalien selän takana", Skeith sanoi mietteliäänä. Jos nyt demoni muisti täysin oikein, koska hän unohti monesti ei-niin-tärkeät-asiat. Demoni itsekkin tuntui nyt hajamieliseltä, koska ei muistanut kuinka kaukana oli kaikesta asutuksesta, eikä hän viitsinyt kysyä moista noloa kysymystä nuorelta mieheltä. Mutta, jotta saisi jotain puhetta vielä aikaiseksi, päätti demoni kysyä seuraavaan: "Oletko itse kuinka vanha? Lohikäärmeetkinhän elävät ties kuinka vanhaksi, mutta puolituisista en tiedä". Olisi hyvä saada vähän yleistietoa lisää toisista eliöistä. Jonkin sortin pakkomiele oli demonilla oppia asioita, mutta tietohan oli voimaa, ja voima valtaa.
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Heinä 2009, 13:59

//Nyt on kyllä ollut itse pelaaja hajamielinen xD En muistanut ollenkaan että herrasi tuollaisia kyseli Ankokulta//

Ankoku Yakuta

Ei, hän ei ollut unohtanut nimensä kertomista täysin omaa hajamielisyyttään- ei hän niin huono muistinen sentään. Hän jätti sen kertomatta vain ja ainostaan sen takia, ettei hänen nimensä tuolle ainakaan vielä tuolle kuulunut. Olisi hän toki voinut tuolle sepittää valenimensäkin, mutta jos tuolla todellakin oli älliä päässään niin tuo voisi sen valenimenkin avulla metsästää hänen oikean henkilöllisyyden. Mitä hän ei nyt vielä halunnut tapahtuvan, liian aikaista ja toisekseen tuo ei ollut saanut vieläkään täydellisesti hänen luottamustaan.

Ankoku nosti katseensa tuhon kun tuo kertoi mistä kummasta tiesi tämän kannibaaleiksi kutustun varas joukon. Eniten häntä kyllä kiinnosti tuon ikä, kun tuo mainitsi elänneensä siintä asti kun historiaa on käyty kirjoittamaan. Mielenkiintoista... Erittäin mielenkiintoista törmätä näinkin vanhaan demoniin, jolla on varmasti viisautta enemmänkin takanaan.
Sitten kyseltiinkin jo hänen ikäänsä. Ei hän oikeasti ole elännyt koko ikäänsä, kunhan kuolla kupsahti yhdessä välissä ja sitten taas oltiin elävien kirjoissa. Kylläkin vain tämän ärsyttävän kehon kanssa, mutta ei hän sille mitään voi. Kukaan ei ole osannut rikko hänen päällää olevaa kirousta.
"Niinhän nuo... Mutta en ole kuin 2000-vuotta vanha kakara- näin lohikäärmeiden mittapuulla katsottuna." Ankoku hymähti aavistuksen huvittuneesti. Totta se oli hän oli vasta teini kynnyksen ohittanut nuori lohikäärme, jolla oli vielä elämänsä edessään. Puuttuisi vielä paljon ennenkuin häntä voisi sanoa vanhaksi tai edes aikuiseksi. Ehkä sitten 5000-vuotiaana häntä voisi sanoa aikuiseksi. Mutta jokatapauksessa hänen pitäisi alkaa etsimään itselleen naarasta pikku hiljaa, sillä hän tarvitsi jälki kasvua jos jotakin vaikka sattuisi käymään vahingossa. Ei sitä koksaan tiennyt.
"Entä itse? Minkä ikäinen olet?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Juketsu » 12 Heinä 2009, 14:06

//Kysyt sitten ikää kahdesti =P Hehe//

Nuori lohikäärmeeksi oli siis tuo nuori mies, mutta ei suhteessa kovin paljoa nuorempi demoniin. Ikäeroa oli "vain" päälle tuhat vuotta toiseen, mutta jos sitä ajateltiin ihmisten iässä, oli se yli kymmenen sukupolveä vähintään. "Tarkka ikäni.. Hmm. Se on jossain päälle 3200 vuotta. Ei ole tullut laskettua niin tarkkaan ikääni, koska se ei ole itselleni sinänsä tärkeää", Skeith antoi nyt vastauksekseen niin tarkan ikänsä kuin osasi sanoa.
Oli sinänsä mielenkiintoista jutella toisen vanhan olennon kanssa, koska yli tuhat vuotiaitakaan ei oikein löytänyt, ainakaan juttuseuraksi. Toiset demonit nimittäin tuntuivat aika sotaisilta kavereilta monesti vaikka olisivat silti suhteellisen järkeviä.

Hyvin pienen hetken hiljaisuutta lauseiden välissä antoi demonin korville aikaa kuulla ympäristön ääniä. Jokin ei-luontoon-kuuluva ääni kantautui demonin korviin. Se oli vielä vaimea, joten se saattoi olla kaukana tai sitten metsän akustiikka vaikutti äänen kulkevuuteen. Demoni otti askelia luolan suulle ja tähyili. Jotain oli tulossa tai ohi menossa? Kukaan ei ainakaan tiennyt kaksikon olemassa olosta, ainakaan tällä alueella. Toisaalta oli myös outoa miksi täällä asti juoksentelisi jotain tyyppejä, siis jos ne tyypit olisivat ihmisiä tai haltijoita. Skeith oli hiljaa ja katsoi metsän syvyyksiin. Oliko jotain oikeasti tulolla luolan suuntaan? Skeith ei uskonut, että hän voisi kuulla vain harhoja. "...hmm..", Skeith hymähti ja kääntyi sivuttain luolan suuta päin.
Juketsu
 

ViestiKirjoittaja suskari » 23 Heinä 2009, 21:17

//Tiesin kyllä, mutta eihän lohikäärmeeni mitään täydellistä vastausta saanut, joten pistin kysymään uudestaan//

Toinen oli häntä noin tuhat vuotta vanhempi? No se selittääkin jos jonkin verran.. tuohon verrattuna hän taisikin sitten olla ihan kakara, tai oikeastaan olikin. Lapsi joka on juuri päässyt aikuis ikään, eikä vielä oikein osaa toimia ns. aikuismaisesti. Täytyi ihan myöntää, että hän välillä oli varsin lapsen mielinen, mutta syyttäkää tätä paskaa ikä kynnystä mitä hän parhaillaan vetää tässä läpi kovaa vauhtia.

Ja kyllä Yakutakin havahtui tuohon ylinmääräiseen ääneen, joka kantautui luolan ulkopuolelta. Nuori lohikäärme kiinnitti katseensa ulos luolasta pää aavistuksen kalellaan. Ei hän mikään täydellinen ihme mies ollut, joten ei tuokaan osannut sanoa kuka tai mikä tuolla metsässä liikkui parhaillaan. Isoimpana epäilyksen kohteena kuitenkin oli haltia partio tiedustelu retkellään. Ihmiset harvoin näin syvälle metsään tulivat haltioiden tai muiden taruolentojen hyökkäyksen pelossa. Nuo kun sattuivat olemaan tämän saaren helpointa riistaa surkine asteineen. Mutta kyllä se muurahainenkin osasi takaisin iskeä voimalla. Yakuta suoristautui kiveltä istumasta ja asteli muutaman askeleen lähemmäs luolan suuta- pysyen kuitenkin piilossa ihan varmuuden vuoksi. Hän ei halunnut juuri nyt nuolia nahkaansa vaikka oli kuinka kuolematon... tai kuolematon ja kuolematon, mutta kuitenkin. Yakuta jäikin sittn siihen vain hiljaa möllöttämään jokainen lihas valmiina toimintaan, vaikkei juuri tänään toiminnat olisi kiinnostaneet yhtään.
suskari
 

Seuraava

Paluu Luolat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron