Un ballo in maschera

Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2009, 11:11

Lily

Tietenkin vaarana olisi se ettei kuningas hyväksyisi pelkästään tätä miestä tyttärensä turvaksi, mutta Lily jaksoi uskoa siihen että tuo järjestely kävisi kunikaalle. Olihan tyttö nyt vihdoista viimen valmis ottamaan jonkun mukaansa ratsastamaan. Pari kertaa Lily oli käynyt luvattomasti ratsastamassa ilman minkäänlaista seuraa ja viimeisimmällä kerralla oli käydä kalpaten. Onneksi silloin paikalla oli auttava käsi..
Royn huomauttaessa Liln käydä ylimieliseksi, prinsessa vain naurahti pienesti. Hänellä oli oikeus monessakin suhteessa olla ylimielinen, mikäli vain halusi. He molemmat tiesivät että Lily tulisi helpostikkin löytämän Royn. Piti vain urkkia hieman tietoja isän eliitti kenraaleilta ja sen jälkeen mennä sotilastuvalle etsimään tuo. Ei siihen menisi kuin muutama hassu päivä. Lily ei enää olisi jaksanut odottaa sitä, jo pelkkä ratsastus retkikin oli ajatuksena niin houkutteleva että prinsessa toivoi ajan kuluvan nopeammin!

Royn mainitessa Lilyn lauluäänen tyttö kohautti olkapäitään pienesti. Ei hän osannut sanoa oliko hänellä niin lumoavan kaunis ääni mitä muut sanoivat. Hän ei pahemmin kuunnellut omaa ääntään laulaessaan, joten hän ei osannut sanoa asiaan mitään.
Sitten Prinsessa nosti maskinsa takaisin kasvoilleen ja nousi seisomaan, vilkaisten mieheen.
"Joku lähettää vielä kokonaisen pataljoonan perääni mikäli en näyttäydy salissa "vahtien" nähden.. joten menkäämme takaisin sisälle" Lily sanoi pienesti hymyillen ja lähti hitaasti kävelemään takaisin sisälle päin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 17 Elo 2009, 18:04

Rudyard

Rudyard olisi luonnollisesti valmiina todistelemaan kuninkaalle kyvyistään, muttei ollut varma, riittäisikö se. Hän ei saisi missään nimessä olla liian innokas tai herättää minkäänlaisia epäluuloja. Jos Black saisi kuulla, että joku sotilas oli suorastaan palanut halusta päästä prinsessan henkivartijaksi ratsastusreissulle, tuon epäilykset heräsivät.
Sotilas ei tuntenut velhoa henkilökohtaisesti - eikä tosiaankaan halunnut tutustua - mutta oli kuullut tuosta tarpeeksi tietääkseen, ettei ollut tuon silmissä hyvässä asemassa, jos tuo saisi tietää minkäänlaisesta vehkeilystä. Hän tuskin olisi hyvässä asemassa, jos velho saisi kuulla hänen tänäisestä toiminnastaan.
Lily varmasti fiksuna tyttönä tajusi itsekin tämän eikä lähtisi painostamaan isäänsä pitämään ainoastaan yhden, tietyn vartijan seurakseen. Ainakin mies toivoi niin, hän ei halunnut menettää henkeään yhden ratsastusreissun vuoksi, vaikka tyttö olikin enemmän kuin ihastuttava.

Tyttö kohotti naamion takaisin kasvoilleen ja nousi ylös. Katse luotiin mieheen ja tyttö totesi, ettei voinut kadota kovinkaan pitkäksi aikaa ilman, että joku huomaisi.
"Asemasi varjopuolia", mies totesi päätään pudistellen. Hän olisi mieluusti jäänyt ulos istumaan ja katselemaan tähtiä Lilyn kanssa. Jutteleminenkin oli mukavaa, mutta tärkeintä oli ollut päästä rauhoittumaan hetkeksi ja nauttimaan yksinkertaisesti tunteesta, mikä tuli, kun sai edes istua tuon vieressä. Heidän ei tarvinnut koskettaa toisiaan, jotta mies pystyisi aistimaan tuon.
Rudyard nousi seisomaan ja harppasi muutaman askeleen saadakseen Lilyn kiinni ja päästäkseen tuon vierelle.
"Haluaisitko tanssia lisää?"
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2009, 18:46

Lily

Lily ei uskonut että Roy tiesi edes puoliakaan hänen asemansa varjopuolista, mutta tuo osui naulan kanttaan tässä vaiheessa. Lily tuskin sai koskaan omaa rauhaa paria tuntia pidemmäksi aikaa, kun joku oli jo huolestumassa tai tunkemassa nokkaansa hänen seuraan. Tietenkin Lily piti seurasta, mutta toisinaan prinsessa toivoi voivansa viettää hetken rauhassa.
Prinsessakin olisi mieluummin jäänyt pihalle juttelemaan ja ihastelemaan tähtitaivasta, mutta niinsanotusti velvollisuus kutsui. Pian heidän perässään olisi aivan varmasti vartijoita etsimässä prinsessaa ja mikäli hänet löydettäisiin istumassa iltaa kaksin tuntemattoman miehen kanssa, velho saatika kuningas eivät siitä varmastikkaan pitäisi.

Roy nousi myös ylös penkiltä ja harppoi muutaman askeleen prinsessan perään, ennen kuin sai tuon kiinni ja lähti kävelemään hänen vierellään. He kävelivät takaisin saliin jossa ihmiset alkoivat olla jo mukavassa humalassa. Salissa oli yhä kohtuu tunkkaista vaikka sali olikin avara ja lähes pimeän puutarhan jälkeen salin valot tuntuivat lähes häikäseviltä.
Royn kysyessä haluaisiko Lily tanssia lisää, tyttö katsahti hymyillen mieheen.
"Se olisi erittäin mukavaa" Lily totesi ja ojensi kätensä Roylle "jos vaikka tällä kertaa pääsisimme loppuun asti".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 17 Elo 2009, 19:28

Rudyard

Sotilas ei kuvittelutkaan tietävänsä kaikkia prinsessan aseman varjopuolia. Kuuluisuus oli kuin kaksiteräinen miekka, maineen mukana tuli vastuuta ja muita varjopuolia, joita ei olisi missään nimessä halunnut osakseen. Mies kuitenkin epäili osaavansa päätellä ainakin osan prinsessaa harmittavista asioista tuon persoonan ja käytöksen perusteella.

Salissa useimmat olivat jo tukevasti humalassa. Näin sivistyneissä juhlissa ei ollut kohteliasta juoda itseään tajuttomaksi, mutta muuten humalatilaa ei katsottu pahalla. Keskustelu kuulosti kulkevan hyvin ja tuskin kovinkaan moni pannut merkille prinsessan saapumista saliin, vaikka tuo oli saanut osakseen paljon katseita alkuillasta.
Silmiään siristellen Rudyard käveli sisälle. Valo sattui silmiin koska he olivat viihtyneet niin pitkään ulkona, missä ainoastaan tähdet olivat valaisseet heitä. Tästä huolimatta mies onnistui kävelemään tytön rinnalla koko matkan sisälle ja tuon vastatessa hänen kysymykseensä, mies oli jo tottunut valoon.
Kultaiset silmät kääntyivät tyttöön päin ja mies nyökkäsi. Hän tarttui tuon käteen, oli painaa tuon pieneksi hetkeksi huulilleen, mutta perui sen viime hetkellä. Prinsessaa oltiin saatettu etsiä jo ja jos tuo palasi ulkoa kättään suutelevan miehen kanssa, sitä pidettäisiin epäilyttävänä.

"Emmeköhän me pääse", mies totesi leikkisästi, vinosti hymyillen. "Jos en sekoa askelissani."
Punatukka johdatteli tytön tanssilattialle, jolla tanssijat olivat vähentyneet sitten viime kerrasta, ja laski kätensä Lilyn kapealle vyötärölle. Niillä hetkillä alkava kappale oli hieman nopeampi, kuin mihin Rudyard oli tottunut, joten hänen suorituksensa ei ollut yhtä tyylipuhdas kuin viime kerralla.
"Taisin kadottaa tanssitaitoni", mies totesi naureskellen pienille virheilleen. Hän ei tallonut kertaakaan prinsessan varpaille eikä muutenkaan tehnyt suuria virheitä, mutta pieniä sitäkin enemmän, yrittäessään pysyä musiikin tahdissa.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2009, 19:56

Lily

Suudelma kädelle olisi totta vie herättänyt tarkkaavaisten katseiden seurassa supinaa ja paheksuintaa, joten ihan hyvä että Roy jätti sen tekemättä. Sehän tästä puuttuisi että juorukellot alkaisivat laulamaan jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen.
Roy johdatti prinsessan takaisin tanssilattialle ja otti tanssiasennon. Tanssilattialla ei enää ollut niin kova tungos mitä alkuillasta ja ihmekkös tuo. Osa miehistä oli sen verran tukevassa humalassa etteivät juuri olleet kykeneviä tanssittamaan daamejaan. Tuo ei ollut mitään uutta Lilylle joka oli useinkin aatelisten juhlissa pyörinyt.. joskus hän mietti kummat olivat oikeasti pahempia: "tavallisen" kansan miehet vai nämä aateliset...

Lily huomasi kuinka Roylla oli pieniä vaikeuksia pysyä musiikin tahdissa, toisin kuin hänellä itsellään. Mutta naisena hän antoi kuitenkin Royn viedä, vaikka välillä Lily oli lähellä lähteä viemään tuota.
Royn huomauttaessa että hän taisi kadottaa tanssitaitonsa, prinsessa naurahti pienesti.
"ehkä niin.. mutta kukaan ei ole täydellinen, joten älä huoli" Lily sanoi siirtäessään huolettoman katseensa mieheen hymyillen.
Kukaan ei ollut täydellinen, ei edes itse Kuningas. Näin Lily halusi uskoa ja sen takia virheet oli annettava anteeksi.. toisten kohdalla se tosin ei käynyt niin helposti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Elo 2009, 08:02

Rudyard

Mies oli tyytyväinen siihen, että Lily antoi hänen viedä. Muussa tapauksessa punatukka olisi huomauttanut tuolle hillitysti, että hän oli käsittäkseen heistä se mies. Mitään sellaista hän ei kuitenkaan joutunut tekemään, vaikka huomio meni enemmänkin tahdissa pysymiseen ja askeliin kuin viemiseen.
Tyttö kuittasi kaiken toteamalla, ettei kukaan ollut täydellinen mikä sai perfektionistisen miehen poskille kohoamaan pienen punan. Hänhän oli niitä, jotka pyrkivät mahdollisimman hyvään ja pyrkivät olemaan kaikessa hyviä.
Ilmeisesti Rudyardin heikkouksiin kuului miekkailun lisäksi myös tanssiminen. Kuinka hän vihasikaan keskinkertaisuutta, johon hänet oli ilmeisesti kirottu.

"Epätäydellisyys on osa täydellisyyttä", mies totesi lopulta, hymyillen hillitysti. Se oli ulkoa opittu fraasi, jotain sellaista mitä hänelle oltiin hoettu lähes koko ikänsä aina koulusta tähän päivään. Hän ymmärsi sen katsoessaan Lilyä, huomatessaan että piti tuosta kenties eniten epätäydellisyydestä, kaikista noista kapinallisista piirteistä, jotka eivät sopineet pienelle prinsessalle.
"Joskus ihmisessä pitää eniten hänen epätäydellisyydestään." Punatukka ei luonut minkäänlaista merkitsevää katsetta neitoon, osoittaakseen puhuvansa hänestä.
Mitään virheiden anteeksiantoa mies ei miettinyt. Oli virheitä, joita ei voinut antaa anteeksi koska ne olivat osa henkilöä. Virheitä, joita ei myöskään pitänyt halveksia kuten tämä, jolla prinsessa nauroi vapautuneesti tuntemattoman miehen seurassa.
Sotilas pyöräytti prinsessaa tanssilattialla, huomaten pärjäävänsä nyt jo hieman paremmin. Musiikin nopeuteen tottuminen täydellisesti veisi kuitenkin enemmän aikaa, kuin mitä heillä oli.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2009, 10:02

Lily

Prinsessa huomasi kuinka miehen kasvoille kohosi pieni puna.. mukavaa ettei tuo ollut niitä kivikasvoja, joiden kasvoille ei saanut väriä muuta kuin läimäisemällä. Prinsessa hymyili itsekseen pikku saavutuksesta ja piti katseensa naulittuna miehen kasvoihin. Näin valoisassa salissa tuosta oli helpompi etsiä tuntomerkkejä, josita varmasti suurin oli punertavat hiukset. Ei Lily kyllä myöntänyt nähneensä pahemmin ketään sotilasta saatika kenraalia jolla olisi ollut punertavat hiukset.. yleisin hiustenväri oli kuitenkin ruskean eri sävyt.
Epätäydellisyys on osa täydellisyyttä.. Hämmentävin lause mitä Lily oli koskaan kuullut, mutta silti siinä saattoi olla perää.. Mutta prinsessana hänet oli kasvatettu olemaan täydellinen, eikä epätäydellisyyksiään saanut näyttää yleisesti.. niin kuitenkin kävi joskus.

Miehen seuraavalle kommentille prinsessa vain hymähti pienesti. Ketä lie tarkottanut, mutta prinsessalla oli kyllä omat aavistuksensa.
"epätäydellisyys kertoo vain ettei kukaan ole sen kummempi kuin ihminen" Prinsessa sanoi ja huomasi miten miehelta alkoi sujumaan jo tanssi. Ilmeisesti tuo tarvitsi vain aikaa soviattaa askeleensa musiikin tahtiin.
Lopulta musiikki lakkasi ja tanssi oli ohi. Lily huokaisi huomaamattoman pienesti ja päästi irti Roysta, niiaten pienesti.
"pääsimme sentään loppuun asti" Lily huomautti pienesti hymyillen ja vilkaisi sitten ympärilleen.
"alkaa olla jo myöhä.."
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Elo 2009, 11:22

Rudyard

Sotilas kumarsi pienesti prinsessan irtautuessa hänestä. Tyttö totesi sen valitettavan tosiasian, mikä oli ollut Rudyardin mielessä siitä lähtien, kun he ihastelivat taivaalla syttyviä tähtiä tänä lämpimänä iltana. Silloin oli ollut myöhä joten nyt, kun aika oli kulunut huomaamatta siivillä, oli jo niin myöhä, että oli lähes aika poistua näistä juhlista.
Rudyard ei sallinut itselleen vapaapäivää sen vuoksi, että oli ollut juhlimassa vaan huomenna olisi herättävä tekemään töitä. Hän tulisi viettämään lähes koko päivän työhuoneessaan, papereitaan siirrellen, joten sinne olisi helppo nukahtaa.
"Olet valitettavan oikeassa", mies totesi kasvoillaan selvästi hieman pettynyt ilme. Hän olisi mieluusti tanssinut prinsessan kanssa vielä toisenkin tanssin, mutta sen jälkeen hän olisi halunnut vielä kolmannen, kunnes tajuaisi tanssittaneensa prinsessaa myöhäiseen yöhön.

Hetken ajan punatukka vielä ihaili prinsessaa katseellaan.
"Olet varmaan väsynyt", mies sanoi, vaikka todellisuudessa Lily ei näyttänyt punatukan silmiin suorastaan väsyneeltä. "Tai kenties haluat viettää vielä hieman aikaa muiden vieraiden kanssa."
Rudyard vetäytyi kohteliaasti kauemmas, kumarsi vielä pienesti ennen kuin katosi ihmisten sekaan. Hän ei ollut itse väsynyt, milteinpä päinvastoin. Hän oli innostunut ja tiesi olevansa tällä kertaa saanut enemmän, kuin oli ansainnut. Prinsessan huomio, etenkin positiivisessa mielessä, oli aina hyvästä, mutta sen lisäksi että hän oli saanut tanssittaa tuota, prinsessa oli ottanut päämääräkseen etsiä punatukan käsiinsä myöhemmin.
Tyttö löytäisi Rudyardin muutamassa päivässä, kenties tuo olisi löytänyt jo hänet huomenna, jos jaksaisi vaivaantua etsimään.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2009, 12:03

Lily

Nähdessään Royn pettyneen ilmeen Lily vastasi tuohon pahoittelevalla ja säälivällä katseella. Ei hänkään olisi vielä halunnut erota tuosta, mutta tosiasia oli etteivät he täällä aamuun asti voineet tanssia... vaikka ajatus sinänsä oli erittäin houkutteleva.
Ei, Lily ei tuntenut itseään väsyneeksi, ainakaan vielä, joten hän ei nähnyt mitään syytä lopettaa vielä väsymyksen takia.. Toisaalta mitä aikaisemmin hän pääsisi nukkumaan sitä aikaisemmin hän pääsisi etsimään Royta uudelleen.

Miehen kumartaessa hänelle Lily pisti vielä muistiin kaikki tärkeimmät tuntomerkit. Parempi varmsitaa moneen kertaan ettei unohtanut mitään. Pienesti niiaten Lily vastasi miehen kumarrukseen, ennen kuin tuo katosi muiden vieraiden joukkoon. Lily seisoi paikallaan pienesti hymyillen katsellen suuntaan johon tuo oli lähtenyt, kunnes kääntyi ympäri ja kävi ilmoittamassa vartijoille että poistui salista omaan huoneeseensa.. parempi noillekkin ilmoittaa etteivät luulisi kadottaneensa prinsessaa ja hätääntyisi tuon takia.. niinkin oli pari kertaa käynyt, mutta usein se oli vain väärä hälyytys.
Prinsessa poistui siis vähin äänin salista omaan huoneeseensa, aikeinaan aloittaa jo huomenna "Royn" etsintä.. joka tuskin tulisi kestämään kauaa..

// tämä oli varmaan tässä? Jatketaanko samantien ns. "seuraavaa" peliä kun kerran juoneen päästiin :) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Elo 2009, 17:29

Rudyard

Punatukka ei viipynyt pitkään juhlissa sen jälkeen, kun oli poistunut prinsessan seurassa. Hän kierteli paikkoja sen aikaa, ettei näyttänyt suorastaan toimettomalta, joi vielä lasillisen muutaman muun vähemmän humalassa olevan herrasmiehen seurassa ennen kuin poistui paikalta.
Jostain kuului laulua, mutta kaduilla ei näkynyt ketään. Kun rikkaat juhlivat, he osasivat olla aivan yhtä rahvaanomaisia, pirteitä ja riidanhaluisia kuin köyhätkin. Näiden kahden kansanluokan välillä ei ollut niin suurta eroa, kuin olisi voinut olettaa.
Talon ovi avautui ja Rudyard käveli kotiinsa. Lily oli saanut hänet kaipaamaan pieneksi hetkeksi varatun miehen elämään, aviomiehillä oli joku odottamassa kotonaan. Sotilaan kaltaisella sinkulla sen sijaan ei ollut ketään, joka olisi nukahtanut odotellessaan häntä kotiin.

Aamu oli valjennut kauniina ja kirkkaana. Ilma oli lähes yhtä hyvä kuin ennen, muutamat pilvet näkyivät silti sinisellä taivaalla kuin varoituksena siitä, että iltapäivällä saataisi sataa. Rudyard vilkaisi taivaalle poistuessaan asunnostaan, muttei reagoinut asiaan muuten, kuin nappaamalla tavallista paksumman viitan mukaansa. Se lämmitti mukavasti, sillä varhainen aamu ei ollut kaikken lämpimin.
Mies saapui nopeasti toimistolleen - tänä aamuna hän ei tulisi tapaamaan alaisiaan jollei noilla olisi jotain asiaa hänelle.
Toimistossa tuoksui rauhoittavalle. Kirjat olivat järjestyksessä hyllyssään ja kansiot järjestyksessä pöydällä. Toisella pöydällä oli kartta ja muutamia muistiinpanoja, ei kuitenkaan mitään kovinkaan tärkeää.
Rudyard avasi ikkunan raolleen ja päätyi tekemään töitä, vaikka keskittyminen herpaantuikin välillä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2009, 18:02

Lily

Prinsessa oli herännyt varhain aamulla ja suorittanut aamutoimensa kamarineitojen avustuksella. Joskus häntä häiritsi että ympärillä piti olla niin monta eri käsiparia auttamassa niinkin yksinkertaisessa hommassa kuin hiusten harjaus. Ylleen Lily laittoi tavalliseen tapaansa punaisen mekkonsa ja lisäksi mukaansa hän otti tumman punaisen viittansa, jossa oli huppu. Päästyään pukeutumis urakasta Lily suuntasi ruokailusaliin, jossa söi aamiaisen isänsä kanssa. Samalla hänellä oli tilaisuus kysellä missä Isän kenraali nelikko mahtoi liikkua. "Kenraali nelikko" oli kuninkaan eliitti kenraaleista koostuva neljän hengen ryhmä, jotka toimivat kuninkaan apuna sota-asioissa. Jokaisella heillä oli oma osa-alueensa mistä pitää huolta, ettei kaikki sentään olisi yhden miehen harteilla.

Ruokailun jälkeen - kun Lily oli saanut urkittua kenraalien olinpaikat - Kuningas poistui velvollisuuksiaan hoitamaan ja Lily jatkoi matkaa sotilastuvalle, mistä hän löysikin ensimmäisen kenraalin. Prinsessa saikin viettää muutaman tunnin urkkien tietoa kenraalilta ja muutamalta sotilaalta jotka ystävällisinä tulivat paikalle neuvomaan prinsessaa kun tuo oli nätin nokkansa sotilastuvalle pistänyt.
Pian yksi sotilaista luuli tunntevansa prinsessan kuvaileman miehen ja Lily sai selville nimen Rudyard. Siitä sitten vielä muutaman matkan kautta, kunnes eräs toinen sotilas neuvoi mistä Rudyardin löytäisi.
Ripein askelin prinsessa käveli ovelle jonka luokse hänet oli neuvottu ja koputti kolmesti toimistohuoneen oveen, jääden sitten odottamaan vastausta..
Totta kai häntä jännitti! Eihän sitä koskaan tiennyt jos hänet oli neuvottu harhaan ja oven takaa ei löytynytkään hänen etsimänsä mies.. mutta toivossa oli hyvää.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Elo 2009, 18:22

Rudyard

Punatukka oli erikseen muokannut huoneistoa siten, että hänellä oli tilaa syödä muualla, kuin papereidensa luona. Syöminen ja paperitöiden tekeminen ei ollut hyvä yhdistelmä, jollei halunnut korkeampien tahojen löytävän rasvaisia sormenjälkiä raporteistasi ja selonteoistasi. Toinen syy - se suurempi syy - oli se, ettei Rudyard voinut itse sietää sellaista. Huonosti järjestellyt, likaiset paperit saivat miehen nyrpistämään inhoten nenäänsä. Jos hän päästäisi raportin käsistään sellaisessa kunnossa, hän menettäisi arvonsa omissa silmissään.
Miehen lopetellessa lounastaan joku koputti oveen kolmasti. Ulkoasuaan hieman korjaillen mies käveli rivakoin askelin avaamaan oven - hänellä ei ollut minkäänlaista havaintoa siitä, kuka ovella odottaisi. Jos Rudyard olisi tiennyt, tuolla olisi saattanut kestää hieman enemmän valmistautumisessa, vaikka mies tosiasiassa näytti hyvin siistiltä ja huolitellulta.

Lily näytti aivan yhtä lumoavalta päivän valossa kuin tähtien ja kuun hehkussa. Tuo oli pukenut päälleen viehättävän, punaisen mekon joka korosti kauniisti hiusten väriä ja toi silmien vihreyden entistä paremmin esille.
Punatukan huulille kohosi hymy hänen nähdessä prinsessan ja selvää tunnistamista seurasi syvä kumarrus.
"Te löysitte minut, rouva", mies totesi ja kohotti katseensa tyttöön. Katse kulki käytävässä. "Oletteko yksin?"
Rudyard pakotti itsensä käyttäytymään hovin sääntöjen mukaan ja teitittelemään tyttöä, vaikka vasta eilen hän oli päässyt sinuttelemaan tuota. Ei tekisi hyvää hänen maineelleen, jos joku kuulisi, kuinka tuttavallaisesti hän puhui arvon neidille.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2009, 19:01

Lily

Hetken Lilystä tuntui siltä että parempi vain lähteä juoksemaan paikalta pois sen kummemmin odottelematta vastausta ovelta.. jos tämä olisikin väärä henkilö? Ei, Lilyä halusi uskoa että oli tullut oikealle ovelle, olihan hän sentään saanut sen verran hyvät ohjeistukset. Tosin hänelle olisi osunut erittäin hyvä tuuri mikäli heti ensimmäisellä kerralla onnisti.. ehkä onni oli tänään myötä.

Prinsessa pidätti hengitystään ja hieroi käsiään hermostunesti yhteen kuunnellessaan kuinka joku käveli oven luokse ja tarttui kahvaan. Oven avautuessa Lily veti syvään henkeä ja naulitsi katseensa - onneksi - tutun näköiseen mieheen. Helpottunut hymy lankesi tytön kasvoille miehen sanoessa prinsessan löytäneen hänet. Tosin sana Rouva kuulosti ikävältä Lilyn korvaan, vaikka se oli tosiasia.. mutta prinsessa ei ollut vieläkään sisäistänyt sitä.
Rudyard ei näyttänyt niin mystiseltä mitä viime iltainen Roy, mutta silti tuossa oli oma viehätyksensä joka sai prinsessan poskille nousemaan pienen punan.
"niin taisin.. ja kyllä, olen yksin liikkeellä" Lily sanoi lopulta hymyillen pienesti.
"teitä ei ollut vaikea löytää.. tai no, meni siihen varmaan muutama tunti mutta yllättävän nopeasti löydyitte, Rudyard" Lily lisäsi nostaen katseensa miehen kasvoihin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Elo 2009, 19:22

Rudyard

Mies oli tyytyväinen nähdessään prinsessan sieville poskille nousevan punan. Jos hänen ulkonäkönsä sai tuollaista aikaan naisessa, joka oli tottunut katselemaan hovin komistuksia, se oli sanallisia kehuja huomattavasti suurempi kunnia. Mies ei voinut olla hymyilemättä tyytyväisenä.
Rudyard naurahti kevyesti tytön mainitessa ettei häntä ollut hankalaa löytää.
"Niin. Valitettavasti en pysty pitämään naamiota kasvoillani muualla, kuin naamiaisissa", mies totesi huulillaan vieno hymy. Hän oli mieleenpainuva henkilö. Jo hänen komeat kasvonsa jäivät mieleen, vaikkei hän avaisi suutaan ja jos hän pääsi puhumaan, unohtaminen oli lähes mahdotonta. Jotkut ihmiset sanoivat sen olevan kirous, sillä välillä sotilas oli ärsyttävän teräväkielinen ja oikeassa väärään aikaan.

Punatukka vilkaisi vielä pikaisesti, mutta Lily näytti tosiaan tulleen tänne aivan yksin.
"Saanen kutsua teidät sisälle? Jollette ole lähdössä valitettavan aikaisin", mies totesi ja tarttui tytön siroon käteen. Hän suuteli tuon kättä pienieleisesti ja kohotti katseensa tyttöön.
"Jerrold", mies kuiskasi matalasti. "Jos haluatte kutsua minua etunimelläni."
Rudyard suoristautui valmiina ohjaamaan neidin toimistoonsa. Mikään palatsi se ei ollut, mutta siisti ja jos tyttö haluaisi puhua hänelle enemmän tuosta tulevasta ratsastusreissusta tai lähes mistä tahansa, mies tekisi sen mieluummin kotonaan. Siellä kukaan ei voisi kuunnella heitä, kuten ovensuussa voisi.
Sisällä punatukka voisi uskaltautua jälleen sinuttelemaan tyttöä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2009, 19:53

Lily

Prinsessa naurahti pienesti miehen kommentille naamiosta. Tokihan se olisi lisännyt sen mystisyyden mikä Rudyardista nyt puuttui, mutta mieluummin Lily katseli tuon komeita kasvoja ilman maskia. Rudyard oli kyllä helppo tunnistaa punaisista hiuksista ja tuosta lumoavasta äänestä, mutta noita kasvoja Lily ei tulisi helpolla unohtamaan. Lisäksi Rudyard oli käytökseltään oikein elegantti ja sivistynyt, mikä oli Lilyn mieleen.
Rydyardin suudellessa Lilyn kättä prinsessa ei voinut olla punastumatta lisää. Tuolla oli outo tapa saada hänet punastelemaan.. Lily astui peremmälle huoneeseen vilkaisten ympärilleen.. Ainakin Rudyard oli siisti ihminen, toisin kuin eräät. Lilykin pyrki pitämään huoneensa aina siistinä ja jos hän ei sitä itse tehnyt niin palvelijat kyllä hoisivat homman.. sinänsä ärsyttävää kun ei saanut edes sen vertaa yksityisyyttä.

Rudyard kertoi Lilylle etunimensä, mikäli tuo haluaisi kutsua häntä sillä. Lily hymähti pienesti ja hymyili.
"niin kauan kuin aijotte teititellä minua, aijon kutsua teitä sukunimellä ja teititellä teitäkin" Lily sanoi, antaen näin Rudyardille luvan lopettaa teitittelyn siltä seisomalta. Totta kai hän ymmärsi että tuon kuului teititellä mikäli joku muukin oli paikalla, mutta nyt he näyttivät olevan jälleen kahden kesken.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron