Kirjoittaja Ros » 17 Elo 2009, 20:00
Donald
Mies kuunteli taustalta tuota riitaa, joka ei saanut mitään yllättäviä käänteitä. Harald toisti pojalleen juuri ne sanat, mitä Donald oli hokenut tuolle heidän seistessään parvekkeella. Hän huomasi jälleen Haraldin olevan huomattavasti huonompi riitelyn jalossa taidossa kuin Donald itse.
Prinssin ja kuninkaan riitaan kuului paljon riitelyä ja siinä, missä hän olisi lähtenyt kiristämään riitelykumppaniaan, nuo vain lähes huusivat toisilleen niin kovaa kuin kehkoista lähti. Yrittivät kumota toisen väittämät vaikutusvallallaan.
Jos nuo kaksi jotain eläintä muistuttivat, niin leijonaa. Kumpikin oli kuin laumansa johtaja, joka oli valmis seisomaan mielipiteidensä takana, tapahtuipa sitten mitä tahansa. Tuo oli ihailtava ominaisuus, vaikkei Donald nähnyt sitä kovinkaan hyödyllisenä.
Oli muita kykyjä, joista oli huomattavasti enemmän hyötyä kuin rohkeudesta.
Donald kääntyi pianolleen päin.
"Joskus ihmettelen, miten kaksi noin paljon toisiaan muistuttavaa persoonaa voi riidellä noin paljon", mies totesi istuen selin riitakumppaneihin. "Ja Henry, ethän sinä voi lähteä, ennen kuin olet kertonut isällesi uudesta ystävästäsi. Hän saattaisi haluta jututtaa häntä."
Mies kääntyi ympäri tuolillaan ja loi raukean katseen kumpaankin.
"Minua ainakin kiinnostaisi tietää, millaisessa seurassa poikani liikkuu, nyt kun hän on lopulta kertonut minulle ystävästään."
Donald kohotti katseensa veljeensä. Kapeat silmät kapenivat entisestään, mielihyvästä.
"Ehkä hän pystyisi valaisemaan meitä siitä, mihin poika katoilee."