Kaukana kotoa ~

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Kaukana kotoa ~

ViestiKirjoittaja Linn » 04 Heinä 2009, 18:07

# Suskari lohikäärmeineen tänne ^^ #

Harmaat sulkasiivet löivät raskaasti ilmaa hevoskotkan liitäessä korkealla vuoristossa. Tuuli puhalsi vasten olennon kasvoja, Édredon puri nokkaansa tiukemmin yhteen.
'Jo lopultakin kunnon levähdyspaikka...'
Ed tarkasteli etuvasemmalla sijaitsevaa tasannetta, josta alkoi suora jyrkänne solaan. Tummanharmaa uros löi reippaasti muutaman kerran siivillään, kunnes syöksähti alemmas. Lopunmatkaa hän liiteli hiljalleen valmistauen kohtaamaan maankamaran. Kalliotasanne lähestyi hurjaa vauhtia ja pian kotkanjalat koskettivat maata takajalkojen kavioiden seuratessa esimerkkiä. Ed ravasi vielä hetken siivet levällään, kunnes vauhti hidastui käyntiin. Hevoskotka veti siipensä suppuun, kun siniharmaat silmät katselivat uteliaina ympäristöä. Édredon asteli varovasti jyrkänteen reunalle ihaillen kauas avartuvia maisemia.
'Miten ihmeessä jouduin tänne... ja miksi minä--'

Edin ajatukset keskeytyivät, kun siivekäs kuuli takaansa yllättäen vikinää. Jotakin tummaa vilahti kivien välissä.
'Ruokaa!'
Uros hiipi hiljaa lähemmäksi äänen aiheuttajaa. Ed kolautti vahingossa pientä kiveä takajalan kaviollaan, jolloin tumma olento loikkasi kivien suojasta. Samassa hevoskotkan refleksit pelasivat myös, jolloin Édredon ponkaisi pienen olennon perään. Terävät kotkankynnet pureutuivat näädän näköiseen olentoon, joka yritti vimmatusti rimpuilla itsensä vapaaksi. Tosin huonoin tuloksin, sillä ei kestänyt kauaakaan, kun Ed nokallaan hotkaisi tainnutetun eläimen. Pienet nisäkkäät olivat tämän hevoskotkan herkkua.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Heinä 2009, 20:34

Magnus

Yksi vanhimmista oli lähtenyt liikkeelle luolastaan, kylmästä ja jäätävästä luolastaan. Sekös oli herättänyt nuorempien mielenkiinnon ja tuo tutkailivat ja katselivat tuota valtavaa puhtaan valkoista sini silmästä lohikäärmettä, joka myös liika nimellä jääsilmänä tunnettiin. Oikea nimi olikin sitten ihan Magnus, mutta harvoin sitä meni kertomaan kenellekkään. Mitä oikeutta niillä oli sitä mennä tietämään vain kahdella muulla vanhimmalla oli se mahdollisuus tietää. Ei kenelläkään muulla, ellei maksanut hänelle jotakin pientä. Hän oli piru siinä, että pienestäkin avusta piti antaa jotakin takaisin hänelle. Ei sen välttämättä mitään hirveän iso tarvinnut olla- riippui tietenkin tavasta miten hänen piti muka mennä auttamaan.

Voimakas siiven isku yhä korkeammalle ja korkeammalle, kunnes valtava lohikääre pääsi ihan hupulle asti, jossa oli lunta monta metriä. Lohikäärme laskeutui puhtaaseen lumihankeen ja asetti valtavan kehonsa makaamaan lunta vasten. Hän nautti kylmyydestä ja sen tuomasta "lämmöstä" mikä säteili tuon kehoon- jää kylmään kehoon. Niin hänen kehonsa oli siinä mielessä hauska, että se ei ollut normaaliin tapaa lämmin vaan kylmä kuin jää. Suosittelisin kaksi kertaa miettimään ennenkuin menet edes ajattelemaan Magnukseen koskemista. Sama kuin työntäisi kätensä paljaaseen lumihankeen, vaikutus oli sama. Yhtä pistelevä ja kylmä. Magnuksen outo kehon takia tuo taas ei pitänyt yhtään kesästä, etenkään lämpimistä vaikka kestikin usean asteen lämpöjä ennenkuin alkoi tuntumaan sulattavalta. Hän ei vain pitänyt ja sillä siisti.
Magnus sattui myös silloin tänne noustessaan huomaamaan jonkin friikin kalloilla pomppimassa, mutta tämä vanhin paskat siintä välitti. Nyt tuo vain nautti raikkaasta ilmasta ja luomen tuomasta sulo lämmöstä.

//Täällä :D//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 04 Heinä 2009, 22:21

Saatuaan välipalansa kurkusta alas, Édredon katsahti taas laakeita maisemia. Ajankulku tuntui pysähtyneen hetkeksi, sillä hevoskotka katseli pitkään samaan suuntaan aivan paikallaan seisoen. Ainoastaan heikko tuuli sai vaaleajouhisen hännän lainehtimaan ja harmaan höyhenpeitteen pörhöilemään.
'Näemmeköhän enää koskaan...'
Uros ajatteli kahta vanhaa rakasta ystäväänsä, jotka ilmeisesti olivat jääneet siihen maailmaan, Dragonesiaan, mistä Ed oli lähiaikoina ilmaantunut yhtäkkiä tähän maailmaan.
'Pitää keksiä keino, jolla pääsen täältä takaisin sinne minne kuulunkin. Mutta ensiksi pitäisi tietää, missä oikein olen, jotta tiedän mistä lähden, että voin kertoa heille missä olin...'
Ed pyöräytteli silmiään ja asteli sekavien ajatustensa tahdissa edes takaisin tasanteella. Pieni hymynpoikanenkin käväisi siivekkään kasvoilla hänen jo ajatellessaan paluuta entiseen asuinmaailmaansa.

Astellessaan pitkin ja poikin kalliolla, hevoskotka huomasi saaneensa seuraa. Ylempänä vuoren rinteellä, siellä missä lumiraja alkaa, makoili suunnattoman kokoinen lohikäärme. Edin silmät suurenivat hämmästyksestä. Hän ei koskaan ollut nähnyt noin valtavan suurta lohikäärmettä tai mitään muutakaan olentoa.
"Noin suurikokoinen olento osaisi varmasti kertoa tästä maasta..."
Uros piti katseensa tiukasti valkeassa lohikäärmeessä. Hevoskotka levitti harmaansävyiset siipensä ja lähti pienen laukkapätkän jälkeen lentoon.
Ed nousi nopeasti vuorenrinnettä ylemmäs lyöden tiuhaan tahtiin siivillään lisää nostetta.
"Hei jalo lohikäärme!"
Ed huusi lennossa olennolle epäröimättä hetkeäkään. Kohteliaisuussanat tulivat huutoon huomaamatta, luultavasti lohikäärmeen suunnattoman koon takia.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Heinä 2009, 22:32

Magnus

Ja valtava lohikäärme kun luuli saavansa olla ihan rauhassa ilman häiriköintä. Jään siniset silmät revähtivät auki ja valtava pää nousi maasta saaden silmiinsä tuon pienen pienen hevoskotkan- ainakin näin Mgnuksen mielestä tuo oli pieni kuin kirppu. Olisi vain etujalkaa tarvinnut hieman nostaa ja tuo olisi liiskaantunut alle itikan tavalla. Onneksi Magnus ei ollut ihan niin huonolla päällä, vaikka valkoisen lohikäärmeen rauhaa häirittiinkin varsin huonoon aikaan.
Magnus tarkasteli tuota harmaata hevosen ja kotkan yhdistelmään sinisillä silmillään, kunnes naurahti pienesti laskien päänsä tuon tasolle pirullinen virne kasvoillaan.
"Ja mitäköhän tuollainen pikku otus minulta haluaa?" Magnus hymähti ja tuo hevoskotka saattoi jopa tuntea paksun turkkinsa läpi jäälohikäärmeen jäätävän hengityksen. Toki hän olisi tuon voinnut jäädyttää, mutta ei toistaiseksi nähnyt siihen mitään syytä. Pää nostettiin taas korkeuksiin ja Magnus jäi hiljaa tujottamaan hevoskotkaa hännän taputtaessa hiljalleen lumista pintaa. Jos ei ollut omat sukukaiset kimpussa niin sitten oli paikalliset friikit kyselemässä apua häneltä omiin ongelmiinsa. Tsih, hän ehkä oli se auttavaisin kolmesta suuresta, mutta ei hän mitään ilmaiseksi sentään tehnyt. Hän halusi hyvitystä jokaisesta teostaan, ellei syystä tai toisesta tehnyt sitä hyvää hyvyyttään. Mikä oli harvinaista.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 07 Heinä 2009, 22:39

Lähestyessään lohikäärmettä Édredonin mielestä suuri olento vain suurentui suurentumistaan. Olikohan tämä sittenkään hyvä idea, valkealla kun oli pituutta useita satoja metrejä... Hevoskotka nielaisi palan kurkustaan alas ja hidasti lentovauhtiaan. Pian maa kosketti kotkanjalkojen ja kavioiden pohjia, kun lumi pöllyten Ed laskeutui lähelle valtavaa olentoa.
Kun tummanharmaa siivekäs oli onnistuneesti laskeutunut hankeen, tuntui lumi Edistä oudolta, sillä hän ei ikuisuuksiin ole ollut tekemisissä lumen kanssa. Siniharmaat silmät tarkastelivat valkeaa jäätikköä ja uros laski päänsä nuuhkiakseen lunta. Ed kuopi vasemmalla kotkanjalallaan hieman lunta ja palasi sitten lohikäärmeen puoleen nostaen päänsä.
"En mitään erikoista...", Édredon yritti kuulostaa vaatimattomalta noin suuren olennon läheisyydessä.

"Satuin vain hiljattain ilmestymään tähän maailmaan kuin taikaiskusta... Tarkoitan toisesta maailmasta tuonne eh- Aroille", hevoskotka vilkaisi alas solan suuntaan.
"Tapasin siellä yhden kollegasi...", Ed katsahti valkean puoleen.
"Tosin sinua roimasti pienemmän, esittäytyi Lounatuuleksi..."
Siivekäs ei ajatellut, millaista stooria oli alkanut suinpäin suurelle lohikäärmelle kertomaan, mutta tarinaansa yhä enemmän syventyen hän senkun jatkoi;
"Hän kertoi minulle vähän tästä maailmasta, Cryptistä, mutta mikä olisi oma versiosi tästä?"
Ed katsoi toista uteliaisuuden kajo siniharmaissa kotkansilmissään.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Heinä 2009, 23:29

Magnus

Hevoskotka laskeutui maahan ja Magnus tuijotti tuota vain tyhjän ja ennen kaikkea välinpitämättömän oloisena. Hän ei edelleenkään ollut toivonut minkään näköistä seuraa itselleen, kuitenkaan vanha lohikäärme ei mennyt sanomaan mitään siintä että tuo kirppu oli juuri häirinyt vanhuksen rauhaa aikasen töykeästikkin- näin Magnuksen mielestä ainakin. Hän kun sattui kuitenkin loppujen lopuksi olemaan varsin lempeä vanhaksi papaksi, maksa niin saat Magnukselta sen mitä sinä itse haluat. Varsin lempeää siis.
Magnus kylmä ja välinpitämätön ilme muuttui hetkessä tympääntyneeksi kun tuo ilmoitti, ettei tuolla ollut suuremmin asiaa hänelle.
"Onko pojalla useinkin tapana häiritän vanhuksia?" Magnus kysyi ääni jylisten vuoren rinteillä ja sen äänen seasta saattoi helposti havaita, ettei lohikäärme nyt ollut hirveän iloinen häirityksi tulemisesta- ei ainakaan turhaan.

Toinen kuitenkin jatkoi sanojaan ja Magnus kuunteli ilmeen muuttuessa takaisin vakavaksi ja likimain kuuntelevaksi. Toinen oli siis jostakin toisesta ulottuvuudesta kotoisin? Tämähn alkoi muuttua joksikseen mielenkiintoisemmaksi vanhan lohikäärmeenkin mielestä, vaikkei yleensä välittänytkään paljoa mistään tai kenestäkään.
Toisen puhuessa Lounatuulesta- siintä lohikäärmeestä joka oli haltoiden lemmikkinä ihan hyvää hyvyyttään. No olkoot vain hyvä ja menkööt tapattamaan itsensä sotaan, kukaan ei ole tulossa auttamaan. Ei hän ainakaan. Eikä häntä, kuten ei ketään muutakaan vanhimmasta kiinnostanut tämä sota ollenkaan, joten lohikäärmeillä ei ollut aikomuksenaan ottaa osaa sotaan. Elleivät itse halua.

Toisen kysymyksen kuullessaan vanha lohikäärme naurahti pienesti valtavaa valkoista päätään pudistaen ja laski sitten valtavan päänsä tuon tasolle. Kuonon kärjen melkein koskettaessa tuota ja tuo todellakin saattoi nyt tuntea hänen kylmän hengityksen.
"Tiedätkö sinä poika yhtään keneltä sinä tuollaisia aijot kysellä, kuin joltakin ystävältä?" Magnus kysyi tuolta ja nosti päänsä takaisin kokeuksiin katsellen tuota rääpälettä sieltä käsin jään sinisillä silmillään. Hän ei todellakaan aikoisi kertoa tuolle mitään jos tuolla ei ollut mitään millä maksaa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 09 Heinä 2009, 18:18

Tuuli sai hevoskotkan hännän laineilemaan, kun Édredon katsoi lohikäärmeen kumartuvan korkeuksista hänen nokkansa eteen. Edistä tuntui, että toisen jääkylmä henkäys meni suoraan uroksen lävitse. Hän oli aivan hiljaa, muuttuen jännittyneeksi, joten siivekäs avasi nokkansa. Hengitys tuli höyrynä ulos. Lohikäärmeen nostaessa päänsä jälleen korkeuksiin, Ed siirsi katseensa taakseen. Toisen silmät tuntuivat katsellessa jäältä suorastaan, joten hevoskotka mietti hetken, mitä sanoisi. Samalla Edistä tuntui yhä enemmän tämän kaiken olleen huono idea...
"Tuota - - en...", Édredon sai lopulta sanotuksi katsellessaan yhä lohikäärmeestä poispäin.
"Anteeksi", harmaalta siivekkäältä loppuivat sanat hetkeksi, mutta hän yritti koota niitä uudelleen parhaansa mukaan.

Mietteissään Ed kääntyi ja asteli hitaita askelia lumessa. Muutaman askeleen jälkeen hän pysähtyi ja nosti katseensa lumesta kohti vuoren alarinteitä, solaa, aroja...lopulta taivaanrantaa.
'No kuulimpa ainakin Lounatuulelta tästä maailmasta...'
Hevoskotka katseli ilmeettömänä horisonttia ja vilkaisi nopeasti valtavan kokoista olentoa takanaan.
'Ainakin luotan häneen enemmän kuin tuohon...'
Ed katseli taas arojen suuntaan.
"Kuten sanoin, en tiedä sinusta, mutta itse olen Édredon..."
Pitkän hiljaiselon jälkeen siivekäs päätti jollain tapaa avata keskustelun, joskin siitä tuskin tulisi mitään. Miettiessään tuota Ed siristi silmiään ja hymyili itsekseen katsoessaan alas rinteille.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Elo 2009, 21:28

//Pyytelen anteeksi hirveää lagausta u_u//

Magnus

Valkoinen lohikäärme ei voinut olla hymähtämättä, sille että tuo myönsi hänen olevan oikeassa ja pyyteli vielä anteeksi Herttaista, oikein söpöä melkein tässä jo tunsi sympatiaa tuota otusta kohtaan, hevoskotkaa tarkemmin sanottuna.
Lohikäärme seurasi hiljaa katseellaan kun tuo kääntyi ja ehätti jo toivoa mielessään, että tuo painuisi jo sieltä mistä tuli. Mutta valitettavasti valkoinen lohikäärme oli väärässä, tuo jäi vain ja ainoastaan tapittamaan taivaan rantaan, kuin jostakin kilse leffassa jossa hyvis huokaili kadottamansa perään. Sen pienen hiljaisuuden jälkeen tuo avasikin suunsa kertoen nimensä hänelle. Tsih, eihän hän sitä ole kysellyt tuolta, eikä kiinnostanutkaan pahemmin. Kuitenkin vastoin periaatteitaan lohikäärme avasi suunsa.
"Magnus..." Yksi kolmesta vanhimmasta esitteli itsensä nousten seisomaan ja käveli muutamalla askeleella lähemmäs tuota hevoskotkaa. Pää laskettiin hieman alemmas normaali tasolta Magnuksen jäädessä tapittamaan hetken hiljaa tuota Édredonksi esittäytynyttä- mikäli se tuon oikea nimi sitten oli. Moni valehteli tällä saarella oikein nimensä. Vaikka lohikäärme olikin tullut lähemmäs hevoskotkaa tuo ei avannut suutaan ihan kuin olisi antanut tuon puhua jos nyt haluaisi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 05 Elo 2009, 21:38

# Mitäs tuosta, itse kun olin matkoilla kolmisen viikkoa ; ) #

Hevoskotka hymyili yhä itsekseen, mutta kuullessaan lohikäärmeen lausuvan nimensä, hymy hälveni hiukan. Ed ei nimittäin ollut todellakaan odottanut, että toinen vastaisi nyt niinkin vaatimattomasti. Juuri hetki sitten Édredon kun oli kuullut ärsyyntynyttä sanomaa suurelta valkealta siivekkäältä. Edin katse hapuili vuorenrinteillä, mutta kun uros kuuli Magnuksen tulevan häntä lähemmäksi, hevoskotka vilkuili taakseen päätään kääntämättä. Nuoren siivekkään lihakset jännittyivät hieman. Lohikäärme tuntui kuin jäältä -- tai siis ilmavirtaus, joka tuli hänen takaansa. Magnus ei voinut olla tavallinen lohikäärme... kokoonsa ja jäätävään henkäilyynsä vedoten. Ed katsoi taas edessään avartuvia kauniita maisemia. Tosin ei se ollut Dragonesian kauneutta, mutta eipä siinä mitään vikaakaan ollut... Hevoskotka heilautteli leppoisasti vaaleaa häntäänsä, mutta tunsi selkäpiissään silti lohikäärmeestä aiheutuneen varovaisuuden. Édredon ajatteli päässeensä selvyyteen, millä tavalla Magnukseen kannatti ottaa yhteyttä; hitaasti ja arvokkaasti, joten uros muotoili sanojaan.
"Taidat olla arvoasemassa kaltaistesi joukossa, Magnus... Vai puhuuko tämä pikkuotus taas puutaheinää?"
Nyt Ed rohkeni kääntää päänsä lohikäärmeen puoleen, silmissään hilpeyttä ajatellessaan omia sanojaan.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Elo 2009, 20:08

//X_X Sukari lagaa vielä vähän lisääkin... Mutta toivon että ymmärrät että minulla on muitakin pelejä (eikä vain täällä pelkästään)//

Magnus

Eihän hän tietenkään ollut tavallinen lohikäärme, tarkemmin sanittuna jäälohikäärme ja kotoisin kaukaa pohjoisesta jossa oli oikeasti kylmä. Kylmimpinä talviakoina pakkanen saattoi hyvinkin nousta yli viidenkymmenen asteen, joka tarkoitti hänen kohdallaan paratiisia. Huimoiden, että hänen kehonsa ja elin toiminnot toimivat kylmällä päin vastoin kuin tavallisilla maan päälisillä. Mitenkö hän sitten selvisi keskellä kirkasta kesää? Hyvä kysymys johon Magnus ei itsekkään tiedä oikein vastausta.. Hänen kehonsa ei kai sitten lämmennyt pikku lämpö aalloista mitenkään herkästi, mikä hänelle voisi olla hyvinkin vaarallista.
Magnuksen ajatukset kuitenkin keskeytyivät siihen kun tuo otus avasi hänelle suunsa, eikä vanhus voinut olla hymähtämättä pienesti. Valtava pää laskettiin hieman alemmas...
"Ei et puhu..." Lohikäärme vastasi ja tuo todellakin oli nyt löytänyt oikean nuotin hänen kanssaan puhumiseen, kunhan vain pitäisi sen. Yhden kolmannen vihan saaminen niskaan ei ole pikku juttu.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 19 Elo 2009, 22:21

# Mun puolesta voidaan ihan rauhassa pitää hidasta tahtia ^^' #

Ed siirsi vekkulin katseensa takaisin alarinteiden suuntaan. Siivekäs oli salaa itsekseen tyytyväinen sanomaansa; jättiläislohikäärme ei enää ollut langettanut pahansuopia sanojaan Édredonille, ainakaan toistaiseksi... Mikäli Ed nyt osasi jatkaa arvokasta puhettaan. Uros piti reilun hetken hiljaisuudelle yrittäessään muovata sanojaan. Helppoa se ei ollut, sillä arvovaltaiset olennot olivat melko tuntematonta aluetta Édredonille.
"Anteeksi vielä tuo äskeinen. Jos olisin tiennyt näkeväni lohikäärmeiden aatelisen, olisin antanut leporauhan, arvon Magnus..."
Ed puhui niin arvokkaasti kuin osasi, palauttaen vakavan ilmeensä.
"...mutta kuten sanoin, olen uusi täällä ihmis-haltia -sodan täyttämässä maailmassanne - Cryptissä. Tämä pikkuolento ei millään voinut tietää, mutta oppipahan vast'edes."
Hevoskotkaa alkoi taas huvittamaan sanansa ja nokan suupieliin vääntyi heikko hymy.
Linn
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Syys 2009, 12:07

//Valitettavasti oman jumittamiseni takia heitän Magnuksen pois pelistä, ettei sinun tarvitse odottaa turhaan.//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Linn » 07 Syys 2009, 22:19

# Selvä on, itsellänikin hieman inspis hakusessa... Kiitos kuitenkin pelistä :) #
Linn
 


Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron