Kirjoittaja Ros » 25 Elo 2009, 19:14
Jibril
Poskille ilmestyi lopulta hieman väriä. Mies oli huomannut, kuinka paljon hänen pelkonsa huvitti poikaa, muttei suuttunut tuolle. Vielä joskus poika ymmärtäisi, että oli asioita, joiden vuoksi elää ja ettei hyvän asian puolesta kuoleminen ollut välttämättä niin kunniakasta kuin saattoi olettaa. Ihminen, joka ei pelännyt mitään, ei myöskään oppinut mitään.
Lääkäri ei uskonut oppivansa mitään pikaisesta tapaamisestaan aarnikotkan kanssa, hän ainakin pääisi näkemään sen majesteettisuuden. Hän pääsisi näkemään tuon taikaolennon kauneuden vaikkei se ymmärtäisi häntä ymmärtämään noita paremmin, he pysyisivät yhtä saavuttamattoman kauniina hänelle kuin ennenkin.
Henry ymmärsi, että miehen sanoissa oli järkeä. Joku saattaisi oikeasti lähteä seuraamaan Jibriliä. Mies oli tyytyväinen, kun poika antoi hänen jättää lähtemisen myöhempään.
"Hienoa. Menen siis parin päivän päästä", lääkäri totesi ja nyökkäsi jälleen sanojensa päätteeksi.
Seuraavaksi prinssi oli kysymässä, millaisen palkinnon Jibril halusi uhrauksestaan. Tuo oli selvästi valmistautunut maksamaan rahallisen korvauksen tästä kaikesta. Aivan kuin lääkäri olisi voinut vaatia sitä ystävältä - hän ei ollut tehnyt työtään eikä ollut ansainnut rahojakaan.
"En voi pyytää rahaa ystävänpalveluksesta", lääkäri totesi hymyillen. "Voin vain pyytää, että mietit asioita. Sinä uskot ehkä haltioihin ja heidän rehellisyyteensä mutta minä en olisi asiasta niin varma. Jos lupaat tarkastella tätä kaikkea kriittisesti ja olla varovainen, voin katsoa velkasi maksetuksi."
Vanhempi mies kohotti sinisien silmien katseen poikaan.
"Haluan, että opit pelkäämään. Pelko pitää sinut elossa. Haluan, että pysyt hengissä."