Kirjoittaja Ivy » 28 Joulu 2007, 16:25
Ophelia
Ophelia makasi yhä patjallaan miettien mitä eilen oli oikein tapahtunut. Olivatko Black ja Lily tosiaan menossa naimisiin? Se tuntui kuin sadulta, taikka unelta jonka Ophelia olisi viime yönä nähnyt.
Hän oli herännyt tänään aikaisin, hoitanut rukouksensa ja mennyt takaisin makaamaan, oliko hän ainoa jota huolestutti Aran? Kukaan muu ei ainakaan tätä ottanut puheeksi, no ei tosin Opheliakaan tätä ääneen sanonut.
Ophelia nousi ylös ja suki hiuksiaan jotka olivat maatessa menneet sekaisin.
"Se ei ole täällä..?" Ophelia huomasi etsiessään tiettyä kirjaa, hän oli siivotessaan kai pistänyt sen jonnekkin eikä enää muistanut että minne.
------
Tohina pihalla oli laantumassa päin, ihmiset näyttivät keskustelevan tulevista häistä ja ne jotka eivät itse kuulleet kuninkaan sanoja pitivät tätä pelkkänä huhuna, mutta Ophelia tiesi että se oli totta.
Ophelia raotti kappelinsa ovet ja puikahti ulos, hän oli menossa linnassa olevaan oleskelu saliin, sillä tiesi että sieltä löytyi satukirjoja.
Ophelia ei pahemmin viihtynyt linnan saleissa, siellä joko oli liian paljon väkeä tai ei sitten yhtään. Ophelia vietti pienenä aikansa yleensä ulkona, leikkien Lilyn kanssa, kaukana linnan sisätiloista, kunnes sai oman kappelinsa.
Käytävä saliin oli hyvin leveä ja korkeudeltaan täysin päinvastainen mihin Ophelia oli tottunut, hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksie nähdä ylös kattoon asti vaikka kuinka silmiään siristi.
Käytävä oli pitkä, täynnä tauluja ja koriste-esineitä, jokainen askel jonka Ophelia otti kaikui käytävän seinämillä.
Ophelia oli vain kerran aikaisemmin ollut oleskeluhuoneessa, tuolloin kaikki taulut jotka seinällä roikkuivat tuntuivat tuijottavan häntä eikä sen takia sinne enää uskaltautunut.
Ophelia nykyään tiesi että se oli vain taidemaalaijoiden temppu saada ihmiset tuntemaan mahdollista syyllisyyden tunnetta sitä kohtaan kenen muotokuva tätä nyt tuijottikin.
Mutta silti, käytävä oli Opheliasta hieman aavemainen..
Ophelia ripeytti askeliaan parin viimeisen metrin kohdalla kunnes saapui oleskeluhuoneen ovelle. Hän avasi sen varovasti katsoakseen ensin että oliko siellä ketään, mikä tosin olisi ihme sillä käytävällä ei ainakaan ketään ollut.
Ophelia näki Blackin jonka pää oli suuntautunut kohti takan yllä olevalle taululle, se oli Haraldin isä joka kuoli aikoinaan huonon maksansa takia, juominen kulki suvussa...
Ophelia päätti hiipiä hiljaa kirjahyllylle, kyykistyi alimmalle rivillä ja selasi kirjoja kunnes valitsi niistä pienen merenneidon. Pienen merenneidon oli kirjoittanut H.C.Andersen joka kertoo tarinassaan kahden aivan eri maailman välisestä rakkaudesta ja toisinkuin useimmissa muissa saduissa, loppu ei ollut tässä onnellinen.
'Pieni merenneito asusti syvällä meressä, kunnes eräänä päivänä rakastui malla elävään prinssiin. Merenneito teki sopimuksen ilkeän noidan kanssa että tämä saisi jalat ja noita vastineeksi tämän äänen, joissain muissa versioissa kerrotaan että merenneito olisi saanut pitää äänensä, mutta jokainen askel jonka tämä otti tulisi sattumaan kuin tuhat neulaa pistäisi jalkapohjaan. Jollei merenneito saisi prinssiä rakastumaan itsensä tietyn määräajan ummetessä, tämä tulisi muuttumaan merenvaahdoksi, ja niinhän siinä lopulta kävikin vaikka tämän siskot yrittivätkin pelastaa tämän mutta pieni merenneito ei hennonnut tappaa rakastamaansa prinssiä.'
-Ophelia oli itkenyt kun oli kuullut tarinan pienestä merenneidosta ensimmäistä kertaa ja ajatteli että voisi lukea sen taas pitkästä aikaa.
Ophelia otti kirjan syliinsä ja katsahti Blackiin joka ei hänen yllätyksekseen ollut vielä tätä huomannut.
"Kuulin että sinulla olisi oppipoika ehdokas?" Ophelia huikkaisi kirjahyllyn viereltä siinä toivossa että havahduttaisi Blackin takaisin maanpinnalle.
//Let's go to the candymount'in Charlieeeee!//