A moment of peace

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ay » 09 Syys 2009, 16:39

Mustat pilven liikkuivat nähtävästi kovasti naisen päällä, koska tänään oli kolmas huono päivä. Ikinä aijemmin hänellä ei tapahtunut tälläistä. Tämä oli pakko olla illuusiota ympärilläänsä tai joku oli huomaattomasti noitanut hänet epäonneen. Mitää pahaa hän ei ole tehnyt ainakin naisen mielestä. Miten hyvin hän asteli metsikössä tai lenteli hän aina osui. Lopuksi osuessaan hän aina tömähti pepulteensa. Tänään kävely ei onnistu ja eilen syöminen ei onnistunut. Mikä vielä ei voisi onnasta häntä. Onneksi hänen kyynel ysyi hiuksissaansa. Se ei nyt saisi missään nimessä hukua minnekkään. Koru oli hyvin tärkeä naiselle.
Yritessään nousta uudestaan maasta hän tuli ripeästi ylös. Ylös päästyään ja ensimmäisen askeleen otettuaan niin hän lopahti vatsalteen maahan. Pienen kirollisen äänen nainen päästi suustaansa. Samalla hän kiristi nurmikkoa käsien väliin. Repien nurmikkoa maasta vihasta. Vihaisuus lakkautui, kun valkean hopea hiuksinen avasi hiuksiaansa.
" Why me? " Soinnukas ääni tuli esille surullisena ja kysyvällä äänellä.
Ääni kaikkoutui pois, mutta se oli voimakas ja melkein yhtä tapaava, kuin seireenien ääni. Nainsen äänellä ei voinut vai tappaa toista.
" Miksi minusta tuli sinun vanki, orja ja palvelija.
Mitä olen tehnyt, että olen ansainnut tälläistä?
Kolme päivän orjasi olen ollut.
Enempää en tahtoisi olla.
Miksi minä?
Olenko minä niin ihanan saalis
enkä osaa metsästää.
Olen ollut säädyllinen ja varjo muille.
Linnut jopa huomaa minua,
mutta nyt kaikki haluavat leikkiä,
kuin olisin lelu.
Tuskat haluisivat päästä tuskastaan.
Miksi et päästä minua omasta tuskistaansa? "

Sellaisesta naisen laulunut sanat tarkoittivat, vaikka hän ei puhunnut ihmisten kiellä tai haltian kielellä vaan seireenien laulun äänellä. Evgenia tuntee itsensä hyvin surulliseksi hän laulaa kaikki laulunsa mikä tuo hänelle lohtua seireeneksi. Sen nyt nainen unohti, että suutaansa ei olisi saanut avata, jos lähistöllä oli mies puolisia ihmisiä. Äänensä oli mangneetti mikä keräsi miehiä ympärilleensä. Surulun laulun aikana hän ei halunnut sellaista ajatella, kun tahtoi päästä tästä tuskasta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 09 Syys 2009, 19:28

Surullisuus oli kova laulussaansa. Jokaisen tuskan hän lauttoi siihen. Välillä hänen äänensä säröili hiljaa. Välillä taas niin kovaa, että että ei voisi uskoa. Enemmäkseen se oli voimakkaan hiljainen hänen äänensä. Laulu loppui siihen, kun kuuli huudahtavan äänen. Se oli varmasti hänelle tarkoitettu ainakin niin Evgenia oletti. Kyynevillään äänellä nostahti nurmesta ylös. Hän ei huomannut ketään, mutta oli varma siitä sielä oli joku. Ennen kaikkea hän oli hyvin iloinen siitä, että mies ei ollut sinäänsä valahtunut hänen ääneensä. Hänen laulunsa oli ruostunut. Hän ei viittinyt laisinkaan kivuta myös itsekkään niin hän otti maasta multaa ja kääri sen lehteen mikä oli maantunut osittain. Hyvän kokkareen hän teki ja heitti kuulon perusteella miehen päälle. Miehen pään päälle aukesi ja multaa tippui ympärilleen. Evgenia toivoi, että mies pahasti suuttunut. Tehtyään hän alkoi laulamaan myrttyistä lauluaan hyvin hiljaa ja pahoittelevasti.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 10 Syys 2009, 00:25

Evgenia ei oikein piitannut siitä, että pitikö mies sielä toisella puolella vai ei. Hän ei kuitenkaan ei asettuisi minkään miehen ehdoille. Muutenkin ehkä olisi parasta, että hän pysyisi kaukana miehestä. Millään lailla hän ei halunut tartutaa hänen kirousta tai epäonnea. Hänen epäonnen ei ollut yhtään mukava. Pientä suojaa yöksi olisi hyvä löytää, kun ilta vaihtui. Miten se onnistuisi Evgenialta? Pienen kasvallisuuden sekaan voisi putkahtaa. Miehen huutaen hänelle pää kääntyi katsomaan sinne päin.
" Antaa tulla vain. En minä sinua pelkään. " Huudahti Evgenia.
Toista hän ei pelännyt, vaikka tiesi, että voisi käydä huonosti. Mutta toisen sanoista ei pelännyt. Vapaasti mies sai tulla hänen päälleensä, jos tahtoi. Hän oli valmis puolustamaan itseäänsä. Hänen laulun ääni hiljeentyi olemattomaan, mutta pieni naurahdus tuli. Häntä huvitti itsensä ajatella haltiana. Kai seuraavassa tämän pitkän elämän jälkeen toivoa elää haltia elämää. Mitä hänessä oli niin haltiamaista?
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 10 Syys 2009, 16:57

Evgenia ei voinut uskoa korviaansa, kun sellaisen vastauksen sai kuulla. Eikä mies tullut katsomaan häntä. Eihän pystynyt mennä hänen luoksee, koska olisi aivan toisen näköinen. Suurimmaksi osaksi hän nyrjäytteli itsensä mullasta. Mieshän itse halusi nähdä hänet niin saisi köpötellä hänen vierelleensä.
" Miksi sinä itse et uskalla tulla katsomaan? " Evgenia huudahti takaisin.
Toista pallo multaa hän ei jaksanut tehdä ja eritäin hyvä syy oli miksi. Jotenkin oli ihana mutkailla tämän lähellä olevan miehen kanssa kinnastella. Kinastelu ei ole niin mukavaa Evgenia mielestä. Miten kaun tai edes helposti saisi mieheltä pinna palamaan. Pieni risti riitainen olemus tuli naisen ajatukseen. Raskaasti hän huokaisi ennen, kuin avasi suunsa.
" Miksi tuska ei voisi haihtua tuulen mukana.
Kun kuuleen pitkin poikin tuulen tulemisen luokseni
tuoden uutta aatoksia.
Missä kohdassa minun takniikkani on mennyt pahasti pieleen?
Onko tämä helpompi tie pois tuskastani?
Kun katson sinua osa kärsimys haihtui pois,
mutta uusi kärsimys paloi sisäsääni. "

Evgenia laulatessa asettui vanhan puun juurelle nojamaan. Vaalea asusteien nainen seisoi nojaten paksua puun runkoa.
" Mitä nyt tapahtuu? " Evgenia sanoi hiljaa lohikäärmeen kielellä ja yritti katsoa katsoa hymyillen miestä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 10 Syys 2009, 21:16

"Mitä nyt voisikaan tapahtua?
Nyt hän näki minut
ja mitä mieltä hän on?
Petyikö hän ajatuksen, että minkä näköinen olen?
Mitä hän oikein miettii.
Siihen minun pitäisi saada miehen puhumaan minulle. "

Hiljaa puun juurella Evgenia lauloi hiljaisen seireenin äänellä. Laulu rentoutti hieman naisen tukalaa oloa. Silmät olivat tutkailevat edelleen miten mies katsoi. Samalla hänen pitäisi valmistaustua mitä mies tulisi sanomaan suustaansa. Ensimmäiseen hän pienesti hymähti. Ehkä sisässäänsä hän olisi todella jonkun verran pehmeä. Ainoastaan tiettyyn asti.
" Nähtävästi et sinäkään ole ihmiskylästä. " Evgenia sanoi.
Hän ei tiennyt mitään miehestä niin välillä sanat tulivat heittämällä tai sointui sopivasti sanojen perään. Viimeisen laulun sanat mitkä oli lohikäärmeen kielellä sai pientä utelisaisuutta Evgenian kasvoille, koska se reagointi oli hieman erilainen mitä oli kohdannut.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 11 Syys 2009, 22:30

Miehen olemus tässä pienesti häiritsi Evgeniaa. Jollakin lailla hänen kimitteli hänen ajatuksessaan vaarasta. Hänelle kävisi jotakin pahasti tai tulisi tapahtumaan. Sinäänsä hän halusi tietää mitä toinen voisi tehdä pahaa hänelle.
" No ihmiskylän asukas. Miten sinä olet eksynyt tänne metsään? Tämä metsä on vaarallinen ihmiselle? " Evgenia kysyi.
Hän kysyi, vaikka epäili miehen eleistä sanat eivät olleet todellisia. Voisi olla hyvinkin metästäjä äänen ja eleiden vertailussa. Nopeasti sen epäilyn Evgenia jätti, koska jokin sen ajatuksen. Pieni ilma piiri oli tiukka.
" Voi kiitos. " Evgenia sanoi.
Miehen päättely hauskan tuntuinen mikä sai pientä hymyä naisen poskelle.
" Olen seireeni. " Nainen sanoi luottavaisella äänen sävyllä.
Pienellä virneellä Evgenia katsoi, kun mies kysyi häneltä olisiko hän haltian puolella.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 13 Syys 2009, 16:53

" Onhan se nykyään vaarallista missä vain. Missä on turvallista on myös vaarallista. " Evgenia sanoi.
Hän katsoi varovasti miestä puun juuresta, koska ei tienyt muuta tehdä. Oikeastaan hänellä oli hyvin vaikeata arvioida toista. Miehen olemus oli niin tasapaksua mikä pienesti häiritsi ja varoitti häntä.
Seireeni huijaus oli saanut pientä reagoimista mieheen. Mielessään hän pienesti naurahti. Mutta ei ihan vielä vastannut miehen sanomaan heti perään. Siitä Evgenia ei ollut varma, että uskoiko mies todella, että hän oli seireeni.
" On, mutta juuri siksi minä astelen maalla. Minä en pysty siihen ja minut häivyttiin pois. " Evgenia sanoi allapäin.
Hän katsahtimaan kohti.
" Minä en pysty ihmistä saada paloihin tai tappamaan ja siksi minut häädettiin. " Hän lisäsi.
Oikeastaan Evgenialle tuli se selville, että mies valehti hänelle. Jos hän oli ihmiskylästä ja olisi sinäänsä ihminen. Miehen täytyisi olla hänen pauloissaan. Todellisuudesta ja rellisesti oli sanonnut sen, että hän ei pystynyt äänelläänsä murhata miestä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 15 Syys 2009, 15:04

Naisen mielestä sinäänsä taivaassakaan et ollut turvassa. Toisena sanan tarkoituksesta olisi turvassa, mutta sitä ennen sinun täytyisi kuolla pois. Oikeastaan et ole turvassa missään tai mihin aikaakaan. Joka minuutti, joku voi hyökätä sinun päällesi kysymättä lupaa.
" En oikein usko, että sielä olisi mitenkään hyvin turvallista. " Evgenia sanoi.

Pienesti Evgeniasta tuntui, että hän ei ole hyvin vakuuttanut miehelle olisi seireeni. Nähtävästi mies oli hyvän haasteen kohde harjoitella syvemmin seireeni valahtelua. Evgenia kääntyi katsomaan mualle, kun mitä toinen sanoi. Voisi sanoa hän oli enemmäkseen viimeistä lausetta. Miten silloin Marduk oli pettynyt häneen, koska ei osannut lentää lohikäärmeen muodossa. Ihmisenä hän osaisi siinä todella loistavasti. Lohikäärmeenä hänellä menee välillä hyvin ja joskus huonosti. Riippuen kokonaan siitä, että millä tuulella oli.

Miehen kysyessään miten hän nyt söisi sitten, jos äänelläänsä ei pystynyt murhata. Tämä oli motto hänelle. Hetken hänen täytyisi miettiä vastausta.
" Minä hypnisoidutan he ja annan kuolem suudelman. Suudelmassa minä imen heiltä ravinteetni itselleni. " Evgenia sanoi.
Hn yritti sanoa niin, että se oli uskottava. Pian hän huomasi, että miksi mies ei uskoisi hänen olevan seireeni. Hänen hiuksissaan oli lohikäärmeen kyynel. Pienesti sormillani minä yritin peittää kyneleen hiuksien sekaan. Pois minä en halunnut sitä ottaa tällaisena huonona päivänä minä voisin hävittää sen.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 16 Syys 2009, 19:20

Pienesti Evgenia hymähti miehen sanoille. Rehellisesti hän oli sanonnut oman mietteen mikä hänestä todella pitää paikkaansa. Se oli mahdotonta ajatella, että olisit turvassa kuolemalta, mutta kuoleman jälkeen sinun pitäisi olla turvassa.
Miehen sanat hänen tapa tappaa sai Evgenian itse hymähtämään mielessä, että se ei olisi kiva kuolla niin. Oikeastaan hän ei tiennyt miten oikeasti seireenit tappavat uhrinsa merellä. Miten heidän ääni tekee sellaisen murhaavan, että ainoastaan miehet kuoleet. Harvat naiset ovat kuolleet.
Ennen pitkään naista hävetti mitä oli tehnyt. Nähtävästi hän ei ollut huomannut sitä laisinkaan ja nyt näpertämisessä mies oli huomannut. Kauhistuneena hän käänsi kokonaan katseensa mualle ja laskeutui alemmaksi. Hengityksensä oli mennyt hieman sekaisin. Sanat olivat iskeneet häneen, kuin kirves. Hän ei halunnut paljastuvan, että oli lohikäärme. Yleensä siis aina hän paljastuu jollakin lailla mikä pienesti ärsytti. Perään häntä alettaisiin kysyä minkälaista olla lohikäärme ja sen tyylisesti. Ei hänen täytyisi mennä näin hysteeriksesksi, koska mies oli sanonnut korua timantiksi. Se viimeinen lause mikä otti kovalla. Niin naisen menneisyys valahtivat mitä olisi tapahtunut, kuin eilinen päivä. Kyyneleet alkoivat valua. Miten hänestä oli tullut näin herkkä. Evgenia yritti pyyhkäistä kyneleeitäänsä pois silmistä ja poskilta. Äänen hän piteli hiljaisena, että mies ei kiinittäisi huomionsa siihen.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 18 Syys 2009, 15:13

Mies sanoi, että hänen ei tarvitsisi kertoa hänen korustaansa. Koru oli hyvin arvokas Evgenialle. Suruissaan kasvustustojen alla hän yritti kyykky kävelyllä lähteä toisen luota. Tässä tapauksessaan hän itse halusi lähteä pois eikä miehen.
" Ei sinun tarvit se lähteä minnekkään. " Evgenia sanoi suruissaan.
Saniasiten joukossa hän käveli kyykyssä ja yrittäen olla huomaaton. Hän ei pitkälle ehtinyt hipsutella, kun hän kaatui maahan. Samassa uliseva ääni lähti naisen suustaansa. Jalassaan hänellä oli karhunloukku. Tervät terät olivat menneet naisen jalasta lävitse. Hän oli väärä saalis. Hän ei ollut mikään susi. Evgenian ystävä oli sanonnut, että metsässä saattoi löytää nykyään tällaisia, kun häntä yritetään napata kiinni. Verta vuosi ja metsästäjälleensä meni viesti, että saalis on saatu siinä ja siinä rauhadassa. Kipu oli niin valtava ja siksi hän muutti samassa itsensä lohikäärmeeksi. Evgenia tiesi hyvinkin, että toinen ei uskoisi enään seireeniin, kun näkisi oikean muodonsa. Siitä hän ei enään piitannut vaan muutti itsensä. Suuriki kokoinen lohikääme makasi naisen tilalla. Kipu lieventyi totaalisesti ja käsilläänsä lohikäärme avasi metalliset toisistaansa. Samassa Evgenia kiskaisi jalkansa. Saatuaan jalkansa turvaan hän kääntyi takaisin ihmiseksi. Lehtiä hän piteli jalan ympärille siihensä asti, kun haava paranisi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 19 Syys 2009, 15:10

Nainen tiesi, että oli jäänyt kokonaan nalkiin, mutta hänen täytyi, että olisi saanut jalansa pois karhun pyydystyksestä. Evgenia oletti mitä oli konenut aijemmin tällaisissa tilanteissa, että ne lähtevät karkuun, kun lohikäärme on paikallaan. Uuden käänne sai Evgenia totemaan, kun herra oli suvainnut jäädä kysyen. Evgenia kääntyi katsomaan, mutta pakoili sammaleen ja saniaisten keskellä. Pienesti hän hymyili itselleensä.
" Tiedän, että seireeni ei mene lävitse melkein ikinä. Miksi teen on se, että kaikkia katoaa ympäriltäni, kun sanon olevan tai näkevät minun lohikäärmeen puoleni. " Evgenia sanoi.
Nähtävästi sinä pienesti epäröit lähtöä. Evgenia jatkoi mielessään, mutta nosti kulmakarvansa kysevelästi toista.
" Älä huoli en muutu, jos ei ole tarvetta muuttua. Minä en tunne itseni kotoisaksi lohikäärmeen muodossa. " Evgenia sanoi ja katseensa oli taivaassa.
Hän ei kyllä ymmärtänyt miksi hän sanoi niin, koska miksi miehen täytyisi ymmärtää hänen ongelmansa. Olihan toisinaan mies kysynnyt sitä sillä määrin. Enemmäkseen oliko hänen sanomansa hyvä vastaukset kysymykseen. Evgenia ei oikein jakanut ryömiä nojamaan puuta, vaikka näinkään ei ollut mukava olla. Hitaasti haava oli umpeutunut, mutta sisäisiä vaurioita oli jäljellä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 21 Syys 2009, 21:02

Se olisi totta mitä mies sanoi. Se oli aika surullista ajateltavaa, että ihmiset metsästi lohikäärmeitä. Evgenia ei vain tienyt mikä siinä oli niin kiinostavaa, että lohikäärmeitä piti saalistaa. Varmaakin ikinä hän ei tule ymmärtämään, koska ei ollut ihminen. Siihen täytyisi olla ihminen, että saisi tietää sen luonteen oikun.
" Se on kyl totta, että kannattaa olla ihmisnäköinen. " Sanoi Evgenia.
Välillä oli pakko käydä omassa muodossaan niin, kuin nyt oli Evgenianin täytynyt tehdä. Sattumoisiltaan joku sai nähdä tällä kertaa. Se tarkoitta sitä naiselle, että enään sellaisia tyhmiä virheitä ei saisi tehdä. Sinäänsä ei halunnut enään ilmestyä itsensä lohikäärmeeksi muiden silmien edessä.
" Niin kai, mutta no miksi sinun sapelisi ei ole minua kohti. " Evgenia sanoi.
Se oli muuten totta mikä naista ihmetytti sivullisesti, että mies ei yrittänyt murhata nyt oli heikolla. Hän oli vapaa riistaan ihan kokonaan miehelle.
" Olemme lian itse varmoja. " Evgenia sanoi.
Jalka näytti päässeen omaan olemukseensa, että voisi kokeilla nousemista. Kestäisikö jalka hänen omaa painoaansa. Varovasti hän meni kahdelle jallalle makuulta. Saman aikaisesti toinen puhui niin hän ei sen kovinkaan häiritä. Siirtäessä painonsa haavalle jallalle sai Evgenia seistä siinä parisen minuuttia ennen kaatumista. Pepulteen nainen tupsahti maahan virne kasvoillaansa. Tänään ei ollut vain hänen päivänsä.
" Kiva tietää, mutta palkkiometsästäjä on puhadas ihminen niin voi hyödyntää ääntäni siinä. " Evgenia sanoi, mutta ei niin vakuuttelevasti.
Oikeastaan nainen ei itsekkään uskoisi, että seireenin ääneni auttaa paljoakaan siitä. Pientä apua siinä olisi kuitenkin. Se oli ihme, että hän oli vielä hengissä miehen näkemyksessä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Ay » 25 Syys 2009, 17:38

" Minulla on vain tänään hyvin huono päivä. Ja se on kestänyt kolmisen päivää. " Evgenia sanoi.
Se oli totta mitä sanonnut, mutta hän saattoi olla hyvinkin onnekas lohikäärme oli elossa. Kai hänellä on jonkinlainen sujelus lohikäärme enkeli. Evgenia ei tosiaa ollut uskovainen.
Toisen miehen sanomasta hän pisti muistiin, että hän tosiaan voisi jättää kokonaan seireenien laualmisen ja olettaa olisi häädetty seireeni. Seireenenä on hyvin vaikea olla, jopa vaikeampi, kuin lohikäärmeenä. Ehkä hänen täytyisi elää enemmän lohikäärmeenä. Hän oli todellisena lohikäärme eikä ihminen, vaikka enersti opetti mitä kaikkea tahdollaansa voi oppia.
" Pidetään mielessä. " Evgenia sanoi kiitoksena vinkistä.
Toinen lähtiessä Evgenia totaalisesti pystyi seistä eikä kompastanut jalkoihinsa.
" Kyllä minä selviän. " Evgenia huudahti toisen perään.
Sisässään pienen kipinän tunsi kasvavan ja se loihti naisen silmässä. Hän todella voisi elää lohikäärmeenä eikä ihmisenä. Samassa nainen oli muuttunut vaalean sävyiseksi lohikäärmeeksi ja murahti taivaalla.

//Kiitos samoin//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron