Anemone Part2

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Anemone Part2

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Tammi 2008, 19:36

Ophelia

Tuskin Black voisi suloisesta tytöstä kieltäytyä?-Ophelia toisteli Lilyn sanoja päässään. Ophelia kokemuksesta tiesi ettei tämä pitänyt lapsista, hyvä että oli oppinut häntä sietämään joten Ophelia ei edes voinut kuvitella Blackia kuusivuotiaan, enkelin suloisen tytön isäksi. Ainoa mahdollisuus sille että Black ikinä suostuisi Lilyn uhkarohkealle ajatukselle oli että teki tämän Lilyn mieliksi.
Ophelia vilkaisi Anemoneen, miten tämä tulisi reagoimaan Blackin pimeään ja synkkään mieleen? Tämä ei nyt tulisi toimimaan...

"Miten ajattelit asian esittää?" Ophelia kysyi Lilyltä, edelleen epäillen tämän päähän pistoa samalla yrittäen kävellä niin ettei Ane jäisi heistä jälkeen. Hän ei ainakaan tulisi olemaan se joka asian Blackille selittäisi, hän halusi pitää vielä henkensä!
Blackin asunto huokui elottomuutta tapansa mukaan, koskaan ei tiennyt oliko tämä kotona vai ei, tosin nyt Bladerikin olisi siellä antaen edes jonkinlaisia elon merkkejä.
Nyt he vain seisoivat, jännittyneinä Blackin asunnon edessä, odottaen että joku heistä koputtaisi Blackin ovelle...

Asunnon ovi aukesi tapansa mukaan lujaa selälleen, huokuen pimeyttä jopa valoisaan ja arinkoiseen ulkoilmaan.
Au~au~au~au!---

//En minä osaaa!! *Ophelia parkuu*//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2008, 19:53

Lily,Ane,Black

"heh, jätä selittely minun huolekseni" Lily sanoi hymyillen samalla kun he saapuivat Blackin ovelle.
"Mitä me täällä teemme?" Anemone kysyi katsoen synkkää mustaa ovea hieman ihmetellen.
"Tapaamme isäsi." Lily sanoi ja koputti kolmesti oveen.

Lily työnsi Anemonen selkänsä taakse. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten Black avasi oven, jälleen nopeasti, täysin varoittamatta ja katsoi alaviistoon kaksikkoa.. Hän ei nähnyt Anemonea Lilyn selän takaa.
"Tekö taas? äh, eikö täällä saa hetkeäkään rauhaa?" Black sanoi samalla kun siiryi oven edestä sisälleppäin, viittoen kaksikkoa seuraamaan.
Lily sulki oven, peitellen yhä Anemonea.
"Noh, mitäs tällä kertaa?" Black kysyi istuessaan pöydän ääreen.

Pöydällä oli jälleen kerran rojua kuin ihmisiä torilla. Kirjoja, kääröjä, purkkeja ja joitakin ylimääräisiä pikku esineitä. Blackin edessä oli suuri kirja, se mitä hän joskus oli näyttänyt Ophelialle. Blader oli hyllyn päällä nukkumassa, mutta nosti päätään hieman nähdessään vieraita. Black nosti huulilleen lasin ja hörppäisi jotain, toden näköisesti vettä, sillä se oli väritöntä.

"Tuota Black.. Mitä sanoisit jos sinusta tulisi isä?" Lily sanoi lievästi hymyillen.
Black purskautti nesteet ulos suustaan ja kirjaimellisesti tippui tuolilta, tai no kaatui tuolin kanssa.
"Mitä pirua?! Eihän me edes paljoa mitään..." Black alkoi huutamaan noustessaan lattialta.
"BLACK! En minä raskaana ole" Lily sanoi ristien kätensä puuskaan.
"Vaan mitä?! Haluat raskaaksi? Unohda!" Black sanoi kavuten pöydänreunan avustuksella seisomaan.
"en!" Lily sanoi vilkaisten Bladeriä joka katseli innoissaan tilannetta, aivan kuin tämä olisi tajunnut tilanteen komiikan.
"No mitä sitten?" Black kysyi epäilevästi.
"hän! Hänen nimensä on Anemone" Lily sanoi ja siirtyi Anen edestä pois.
Black katsoi Anea hetken aikaa hiljaa ja siirsi sitten häkeltyneen katseensa Lilyyn.
"Mitä hänestä?" Black kysyi nojaten käsillään pöytään.
"Minä Adoptoin hänet.. ja koska olemme menossa naimisiin, sinusta tulee hänen isä" Lily sanoi silittäen Anemonen päätä.
Tämä hymyili Lilylle ja siirtyi sitten lähemmäs Lilyä. Black tuijotti tyttöä, joka hymyili hänelle. Blackin selässä meni kylmiäväreitä.
"Et ole tosissasi" Black sanoi suoristaen selkänsä.
"Eihän hän ole tosissaan?" Black kysyi vilkaisten Opheliaa.

// "perhanan perhana >_>" *Black pieksee Aranin 7-0 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Tammi 2008, 20:22

Ophelia

Ophelia painoi päänsä alas johtuen tuulenpuuskasta jonka Blackin avaama ovi oli synnyttänyt, joka kerta se pääsi yllättämään, ei väliä kuinka monesti hänen luonaan kävi.
Kaiken lisäksi Black ei vaikuttanut olevan kovinkaan hyvällä päällä, hänen tervehdyksestään päätellen ja he selvästi olivat myöskin keskeyttäneet hänet, kaikesta tavara määrästä päätellen.
Lily peitteli Anea selkänsä takana ja onnistuikin piilottelemaan tätä ihmeellisen hyvin. Päästyään sisälle, Ophelia itse meni polvilleen tuolille, nojautuen eteenpäin pöydälle ja katseli kaikkea rojua mitä pöydältä löytyi, hän huomasi myös kirjan jonka oli nähnyt kerran aikaisemminkin, jopa aukeama oli sama mutta edelleenkään hän ei osannut sitä lukea.

Sitten Lily avasi suunsa.
Black purskautti vedet suustaan samalla kun keikahti komeasti lattialle selkä edellä, täysin shokeerantuneena Lilyn uutisista, ja ainoa joka nauroi oli Blader.
Ophelia joutui peittämään silmänsä käsillään, hän oli arvannut Blackin reaktion ja kurkki nyt sormiensa välistä että oliko turvallista hengittää vai manaisiko Black heidät kaikki suoraan helvettiin.
Ei, Lily ei ollut raskaana, Ophelia olisi manannut Blackin siitä hyvästä.
Ei, Lily ei myöskään halunnut raskaaksi, Ophelia olisi torunut Lilyn siitä hyvästä.
Kyllä, Lily halusi adoptoida tämän tytön! Ja kyllä! Ophelia halusi juosta pakoon!
Ophelia yritti punnita Blackin ilmettä tämän nähtyä Anaen ensimmäistä kertaa silmiensä edessä. Tyttöhän oli kuin enkelin kuvajainen, täysin päinvastainen mitä Black ja Anae vielä uskaltautui hymyilemään tälle...

Ophelia piteli kasvojaan yhä käsiensä suojassa, kunnes laski ne alas ja katsahti Blackiin vaivaantuneesti.
"Ehehe... Lily nimesi hänet Anemoneksi... Se tarkoittaa vuokkoa." Ophelia vastasi hyvin kierteliäästi Blackin kysymykseen ja hymyili vaivaantuneesti, tällä Ophelia yritti viestiä että Lily oli tosissaan, niin valitettavaa kuin se olikaan.

//YAY!!! I'm a pokémon trainer! I gotta catch them all!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2008, 20:42

Lily,Ane,Black

Black tuijotti Opheliaa, sitten Anemonea ja lopulta Lilyä. Black ei sanonut mitään ja oli vaikea nähdä, ajatteliko hän edes mitään.
Seurasi pitkä, vaivautunut hiljaisuus jota kukaan ei rikkonut.. tai ainakin niin olisi luullut, kunnes joku avasi suunsa.
"Minä pidän hänestä" Anemonea sanoi nyökäten Blackiin päin.
Black olisi tippunut uudestaan tuolilta, jos hän olisi vielä istunut, Kukaan pikku ipana ei ollut koskaan sanonut mitään vastaavaa.

"Katso nyt, hän pitää sinusta!" Lily sanoi voitanriemuisena samalla kun Ane käveli Ophelian viereen tutkimaan pöydän päällystää, tosin hän joutui nousemaan varpailleen että näki kunnolla.
"Lily, luuletko tosiaan että minusta olisi isäksi?" Black sanoi kävellessään Lilyn ääreen.
"Minähän muutenkin.. ÄLÄ KOSKE SIIHEN!" Black aloitti ja keskeytti kun Anemone oli ottamassa veistä pöydältä.
Anemone hymyili suloisesti ja pisti veitsen takaisin pöydälle ja alkoi tutkimaan kirjaa, joka oli pöydällä.
"No osaat sinä ainakin komentaa" Lily sanoi.
"gih, Vanhemmuus on paljon muutakin kuin komentamista!" Black väitti vastaan ja katsoi sivusilmällä kun Ane oli lähellä repiä kirjasta sivut irti.
"No minä huolehdin siitä puolesta sitten" Lily väitti vastaan.
"Mutta..." Black kerkesi aloittamaan, mutta Anemone keskeytti "TUO KIRJA!" Ane huusi ja kipitti kirjahyllyn luo, kurotti hieman ja otti hyllystä raamatun, jonka Ophelia oli antanut Blackille.
" He puhuivat tästä, he puhuivat tästä kirjasta" Anemone sanoi ja selasi kirjan sivuja.
"Ketkä he? Osaatko sinä jo lukea?" Lily kysyi Blackin ohitse.
"En, kukaan ei ole opettanut.. ne siivekkäät kertoivat" Anemone selitti ja osoitti kattoa.
"Siivekkäät ylhäältä" Anemone sanoi ja vilkaisi Opheliaa.
"Ne toiset jumalan kätyrit" Anemone koitti selittää, että hän puhui enkeleistä.

// ja sitten tuli viirus joka possautti kaikki pokepallot //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Tammi 2008, 21:28

Ophelia

Ophelia oli itsekin pudota penkiltä kuultuaan mitä Ane oli sanonut! Tämä piti Blackistä? Ophelia oli itse pelännyt Blackiä kun tämän oli ensimmäistä kertaa kunnolla tämän tavannut mutta tämä tyttö vain hymyili tälle ja sanoi pitävänsä tästä!
Ophelia sai pidettyä taspainonsa ja tuijotti nyt Anemonea joka hyppelehti hänen vierelleen ja kurotteli nähdäkseen pöydällä olevia rojuja.
Ophelia seuraili tämän touhuja, kummastellen yhä tätä pientä tyttöä..
Ophelia sai säikähtää Anenkin puolesta Blackin kometoa, ja jälleen tyttö ei säikkynyt tätä vaan pisti veitsen kiltisti takaisin pöydälle.

Ophelia sai vahtia koko ajan ettei Ane tekisi mitään harkitsematonta rojun suhteen, samalla kun Lily ja Black kinastelivat että oliko Blackistä isäksi vai ei. Ophelia tarttui Anemonea ranteesta merkiksi siitä ettei repisi Blackin kirjaa niin kovin etteivät sivut vain lähtisi irti, Blackillä oli jo tarpeeksi ongelmia siivota Bladerin aiheuttamaa tuhoa, tällaisen kuvan Ophelia oli ainakin Bladeristä saanut.
Ophelia hätkähti Anen hihkaisusta ja jäi paikoilleen tuijottaa kuinka tämä kipitti kirjahyllylle, kurottautui ja otti Opheliallekkin tutun kirjan pieniin kätösiinsä ja alkoi selaamaan sitä.

Ophelia nousi ylös tuoliltaan ja käveli Anen luokse joka yritti selittää siivekkäistä jostain ylhäältä, kyykistyi tämän taakse ja katseli noin kymmenen kertaa lukemaansa raamattua tämän olan yli.
Ophelian silmät laajenivat, raamattu oli avoin Danielin-kirjan kohdalta jossa puhuttiin Gabriel nimisestä arkkienkelistä, joka tunnetusti oli yksi kuuluisimmista enkeleistä joka ilmestyi myös neitsyt Marialle.
"Enkeleitä..." Ophelia sanoi hiljaa, katse painautuneena yhä raamatuun, katsahtaen lopulta sitten Lilyyn ja Blackiin.

"Tämä lapsi ei ole ihmisten luoma..." Ophelia sanoi päättäväisesti, näin hän saattoi asian tulkita, tämä lapsi ei ole syntynyt miehestä jonka jumala oli maan päälle luonut.
Ophelia käänsi päänsä takaisin Anemoneen;
"Tunnetko sinä Jumalan?" Ophelia kysyi hymyillen.

//NOOOU!!!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2008, 21:55

Lily,Ane,Black

" Kyllä, siivekkäät kertoivat hänestä" Anemone sanoi katsoen Opheliaan.

Black katsoi hiljaa tyttöä joka näytti itsekkin enkeliltä. Black ei halunnut, saatika pystynyt uskomaan että Anemone olisi jotain muuta kuin ihminen. Lily taas uskoi sen erittäin mielellään.
"jos hän ei ole ihmisen luoma, niin kenen?" Black kysyi lopulta, samalla kun katseli Anemonea.
"Myös kiltti täti kertoi hänestä ja siinä samalla sinusta" Anemonea jatkoi katsoen yhä Opheliaan.

"Emmekö voisi pitää häntä?" Lily sanoi saaden Blackin kääntymään.
"No sanoin minä mitä tahansa sinä aijot pitää hänet kumminkin" Black sanoi totuuden.
Hänellä ei ollut oikein vaihtoehtoja, toisaalta voisihan hän sentää yrittää.. painottakaamme sanoja VOISI ja YRITTÄÄ.
"voisitko sinä edes yrittää pitää hänestä?" Lily kysyi.
"eh, ei se siitä kiinni ole.. en vain ole hyvä lasten kanssa" Black sanoi hieroen niskaansa.

Anemone viittoi Opheliaa kumartumaan puoleensa ja kuiskasi tämän korvaan.
"Eikö Black usko jumalaan? Sen näkee hänestä.." Ane sanoi vilkaisten Blackin selkää, kun tämä jutteli Lilylle asiasta.

// YEEEES//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Tammi 2008, 22:33

Ophelia

Anemone tiesi jumalan, tiesi siivekkäistä eli enkeleistä... Tämä lapsi ei ole yksin jumalan luoma, tämä lapsi ei ole siis myöskään syntynyt tähän maaimaan normaalisti vaan tuotu maanpälle sellaisenaan kuin nyt oli.

Ophelia kumartui jälleen Anen luokse tämän viittoessa tätä ja päätyi vain puristelemaan päätään hetkeksi.
"Ei... Hän ei usko... Yritän kyllä..." Ophelia vastasi suruissansa. Ei siksi että häntä itseään häiritsi se mihin Black uskoi vaan se että Blackissä oli vampyyrin verta, mikä merkitsi että tämä oli osittain yksi pimeyden olennoista** ja niistä Ophelialla oli omat tulkintansa.
"Niin ja käyttäisin 'kätyrin' sijaan termiä 'jumalan sanansaattajaa'..." Ophelia korjautti Anen aikaisemmat puheet kuiskaten anteeksipyytävästi ja katsahti Blackiin ja Lilyyn, kyykistellen edelleen Anen edessä.

"Anemone... Sinä et siis ole syntynyt maanpäällä... Mikä kertoo ettet ole jumalan veistämä. Jeesuskin, Jumalan ainoa poika syntyi maahan ihmisten kautta, sinä synnyit jo taivaassa, sinä olet enkelten lapsi, etkö niin?" Ophelia kysyi asiaa tältä vakavalla ilmeellä sekä äänellä, siinä toivossa että tämä osaisi joko vahvistaa taikka kumota Ophelian päätelmät. Samassa Ophelia otti raamatun itselleen ja selasi sitä läpi, etsien sieltä yhden ainokaisen kuvan jonka sieltä saattoi löytää ja näytti sitä Anelle, siinä oli kuva enkelistä, jonka siivet ja sadekehä hohtivat niin sanottua pyhää valoa jota Ophelian käsistäkin lähti tämän parantaessa ihmisiä.
"Enkelit ovat taivaasta ilmestyviä jumalan sanansaattajia, sekä myös jumalan että ihmisten palvelijoita, aivan kuten minäkin maanpäällisenä." Ophelia lausahti lopuksi, olettaen tietenkin ettei Anemone ollut täysin pihalla siitä mistä Ophelia puhui, ainakin hän toivoi niin.

//**=Jumalan vastainen//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2008, 22:53

Lily,Ane,Black

"Ei minulla äitiä taikka isää ole, vain luojat. Minut lähetettiin tuomaan iloa" Anemone sanoi samalla kun katsoi enkelin kuvaa, jota Ophelia näytti hänelle.

Lily ja Black juttelivat asiasta yhä, tosin niin hiljaa ettei Ophelia taikka Anemone kuulleet heidän puheitaan.
"Katso mitä osaan" Ane sanoi iloisesti ja otti pari askelta taaksepäin Opheliasta.
Sitten hän tapautti käsiään kevyesti yhteen, saaden aikaan pienen, valkoisen valon. Hän veti käsiään erilleen ja käsien keskelle muodostui valosta, kukan muotoinen hahmo, joka vähitellen muuttui valkoiseksi ruusuksi. Anemone nappasi ruusun käteensä samalla kun se olisi lähtenyt tippumaan. Sitten hän ojensi ruusun Ophelialle.
" Tuon opin viikko sitten, he kertoivat unessani, miten tehdä se" Anemone sanoi iloisesti. "Joku päivä osaan kasvattaa siivet, he lupasivat" Ane jatkoi ja levitti kätensä, imitoiden niillä siipien liikettä.

Ane puhui enkeleistä termillä "He". Hän oli tottunut puhumaan näin.
Black vilkaisi olkansa yli Opheliaa ja Anea. He olivat tulleet siihen päätökseen että he pitäisivät Anen, Black lupasi yrittää, mutta siitä ei edes jumala voinut olla varma, kuinka kauan hänellä menisi hyväkysä Ane.
"Me pidämme hänet" Lily sanoi Blackin ohi Ophelialle.
Ane vilkaisi Blackiä joka käveli tuolille istumaan. Hän käveli Blackin luo ja katsoi tätä yläviistoon.
"En minä veitsillä leiki" Ane sanoi hymyillen.
Black mutisi joitakin omiaan ja vilkaisi sitten Opheliaan.
"Hän ei siis ole ihminen?" Black kysyi katsoen Opheliaan, samalla kun Ane hyppeli tutkimaan hyllyjä.

// **= Aksun liittolainen >8DDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Tammi 2008, 23:26

Ophelia

"Woaah!" Ophelian silmät kiiluivat valosta joka oli syntynyt Anemoen käsistä, hänen voimansa kuuluivat samaan lajiin mitä Ophelian! Ophelia seurasi kuinka valosta syntyi kukan muoto ja lopulta muuttui valkoiseksi ruusuksi imien valon itseensä jonka Anemone oli luonut. Ophlia otti ruusun vastaan hymyillen niin leveästi kuin osasi, hän ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut ketään jonka voimat muistuttivat niin paljon hänen omiaan, hän osasi parantaa ja Anemone luoda uutta...
"Siivet?" Ophelia toisti ja katseli kuinka tämä pieni tyttö näytti siltä että olisi lentoon lähdössä.

Sitten Lily hihkaisi ilmoittaen että he pitäisivät Anemoen.
Blackistä ei kyllä tulisi muuttumaan isähahmoa yhdessä yössä, mutta päätöksestä päätellen tämä oli luvannut yrittää.
"A! Hän on toistaiseksi..." Ophelia sanoi hieroen nyt omaa niskaansa, tämä tulisi olemaan aivan yhtä ihminen kuten hänkin niin kauan kunnes tulisi saamaan siivet, eikö?
"Myöhemmin... Saattaa olla että hänestä tulee yksi luojistansa." Ophelia sai sanotuksi ja elehti nostaen etusormeaan viittoen että tämä olisi hänen tulkintansa ja katsahti lopuksi Blackin kaappeja tutkiskelevaan ja penkovaan Aneen.

"AA! Ane! En usko että tuo---!!" Ophelia yritti varoittaa, mutta osa purnukoista oli jo ehtinyt tipahtamaan ylimmiltä hyllyiltä ja osumaan lattiaan, särkien ja levittäen lattialle mitä kummaksuttavimpia aineksia ja lasinsiruja. Ophelia juoksahti Anen luokse, ihan vain tarkistaakseen ettei tämä loukannut itseään lasin siruihin, välittämättä vielä tässä vaiheessa millä mielellä Black oli. Blader alkoi rääkymään aivan kuin olisi räkättänyt nyt Blackin kustannuksella, ihmeen hiljaa se tosin oli tähän asti onnistunut olemaan...

//*huoh*//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2008, 23:46

Lily,Ane,Black

"ops.." Ane sanoi katsoessaan tippunutta purkkia.
Black oli hetken aikaa hiljaa ja katsoi rikkinäistä purkkia.
"sattuuhan noita.." Hän sai sanotuksi yllättävän rauhallisesti ja vilkaisten Lilyä.
Sitten Ane käveli toiselle hyllylle, takaisin kirjojen luo. Hän liu'utti sormiaan pitkin kirja riviä, aivan kuin etsien jotain kirjaa.

Lily käveli Blackin luo pöydän ääreen ja istui hänen viereensä. Black heilautti kättään kohti rikkoutunutta purkkia. Tämä meni kasaan ja takaisin hyllylle, kuin joku olisi painanut kelaus nappia. Sitten Black mulkaisi Bladeriä joka suorastaan nautti vahingonilosta, tosin lintu lakkasi nauramasta heti kun se näki Blackin vihaisen katseen.
"Tuo kana on aiheuttanut enemmän vahinkoa mitä kuvittelisi" Black huomautti katsellessaan samalla Anemonen puuhia.
"Mutta on siitä ollut seuraakin" Black lisäsi nojautuessaan tuoliin.
"Muuten.." Lily aloitti "Sitten kun olemme naimisissa, sinulla on mahdollisuus muuttaa linnaan asumaan" Lily huomautti katsellen Bladeriä, joka suki sulkiaan.
"hm.. ajattelin kyllä jäädä tänne, linnan huoneet ovat liian.. valoisia" Black sanoi katsoen Lilyyn.

Tottahan se oli, Huoneet olivat melko valoisia verrattuna Blackin asuntoon. Lilyä tosin ei haitannut missä Black asui.
"HA!" Anemone hihkaisi kun hänen sormensa osui suureen ruskeaan kirjaan.
Hän vetäisi kirjan alas hyllystä ja kantoi sen sylissään pöydälle, hyppäsi tuolille ja avasi kirjan, seisten tuolilla, muuten hän ei olisi ylttänyt.
Hän etsi tietyn sivun kirjasta ja iski sormensa siihen.
"Nämä ovat kauniita" Ane sanoi osoittaen suurta, sivun kokoista kuvaa yksisarvisesta, joka katsoi peilikuvaansa lammesta.

// ^-^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Tammi 2008, 00:22

Ophelia

Anessa ei ollut naarmun naarmuakaan ja Blackin oli onnistunut pysymään yllättävän tyynenä! Ophelia otti pari askelta taakse päin, päästäen vilkkaasti ja ympäriinsä liikuskelevan Anen ohitsensa ja katsoi kuinka tämän huomio keskittyi jälleen kirjahyllyyn. Samassa Black heilautti kättään ja purkki meni jälleen kasaan, tästä Ophelia ei tosin osannut enää ylättyä.
Ophelia päätti antaa Anen tutkiskella kirjoja omassa rauhassa, se ei näyttänyt Blackia juurikaan haittaavaan ja istuutui takaisin pöydän vastakkaiselle puollelle, nojas käsiinsä ja katsoi Anen puuhastelua.

Jälleen kerran hän vaipui omiin maailmoihinsa... Vastahan he olivat kaikki saaneet tietää että Black ja Lily olisivat menossa naimisiin ja pian he löytävät maahan pudonneen enkelin johon Lily oli ihastunut ja adoptoinut, tehden tästä äidin ja Blackistä taas isän. Kaiken lisäksi tällä tytöllä näyttää olevan Ophelian kaltaisia voimia ja kuningas oli jälleen tietämätön kaikesta...
Kaikki tuntui unelta josta Ophelia ei herännyt vaikka Ane pamauttikin suuren rukean kirjan pöydän reunalle.

Ophelia räpäytti silmiään pari kertaa ja katsahti sivua johon Anemone oli iskenyt sormensa ja näki kauniin kuvan kauniista yksisarvisesta.
"Se on yksisarvinen!" Ophelia hihkaisi itsestään selvän asian samalla kun nojautui pöytää pitkin lähemmäksi kohti kirjaa.
"Lily! Muistatko? Sen yksisarvis lauman?" Ophelia hihkaisi vilkaisten olkapäänsä yli Lilyyn ja käänsi sitten katseensa ikkunaan. Iltarusko valaisi maata ja taivasta, päivä oli ehtinyt etenemään jo pitkälle ennen kuin he olivat edes ehtineet torille ja tavanneet Anemonen...
Sitten hän käännähti jälleen Lilyn puoleen.
"Aiotko kertoa isällesi vielä tänään?" Ophelia kysyi ja jäi odottamaan vastausta.

//*ruuvaa pokemon palloa kasaan*//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Tammi 2008, 00:43

Lily,Ane,Black

"Muistan" Lily sanoi hymyillen ja siirsi katseensa kirjaan.
Sitten Lily vaipui omiin maailmoihinsa miettien asioita. Black katseli Anen kanssa kirjaa, tosin sivusilmällä vain.

"Lily?" Blackin ääni havahdutti hänet.
"Aijotko kertoa isällesi tänään?" Black toisiti Ophelian kysymyksen, sillä Lily ei selvästikkään ollut kuullut Ophelian sanoja.
"ai.. tosiaan" Lily sanoi nousten ylös.
"Lienee paras että menen samantien kertomaan.. tuletteko mukaan?" Lily kysyi silittäessään Anemonen hiuksia.
Anemone tutki innoissaan kirjaa, liu'uttaen sormiaan kuvan päällä, aivan kuin hän olisi piirtänyt siihen ääriviivoja.
"Kai se on pakko, minun pitäisi muutenkin nähdä tänään kuningasta vielä" Black sanoi ja venytteli.
Sitten Lily siirsi katseensa Opheliaan.
"Tuletko sinä?" Lily kysyi samalla kun auttoi Anemonen alas tuolilta.

// *pöllii ruuvarin* //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Tammi 2008, 00:59

Ophelia

Black joutui toistamaan Ophelian sanat jotta Lily havahtuisi ajatuksistaan takaisin maanpinnalle.
Tämä aikoi kertoa isälleen vielä tänään Anemonesta... Ophelia toivoi että kuningas olisi kännissä taikka väsynyt ettei edes tajuaisi että hänen tyttärensä on adoptoimassa jotain lasta jonka tämä oli tuonut kylältä mukanaan.
"Aa! Tulen!" Ophelia vastasi ja nousi tuolilta.

//NO VOIHA! /"//=!)?!/(#&!"/(//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt



Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron