Illan hämärtyessä

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Illan hämärtyessä

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 17 Loka 2009, 03:35

//Maryan & Sharlaine tänne 8D//

Kherdin

Päivä alkoi pikkuhiljaa olla lopuillaan. Oli juuri se aika, kun aurinko paistoi horisontista juuri sen verran, että sai haaleita mutta pitkiä varjoja aikaiseksi. Hämäräksihän tuota aikaa kutsuttiin, ajaksi, jolloin saattoi nähdä liikkeellä niin päiväänsä lopettelevia valon olentoja kuin heräileviä yösaalistajiakin, ainakin näin metsän siimeksessä, jossa puut pimensivät sinne tun tänne ympäristöäkin tummempia laikkuja. Metsässä kykeni edelleen näkemään niin ihminen kuin maanpinnan haltiakin värinäöllään. Mutta haipuva aurinko ei enää estänyt mustaa haltiaa käyttämästä herkkien silmiensä lämpönäköä, josta moni öinen peto olisi ollut kateellinen.

Kherdin sattui onneekseen olemaan drow, eli musta haltia, ja tuon punaiset silmät loistivat himmeästi lämpönäön ollessa käytössä. Kiitos tämän drowhaltioiden synnynnäisen kyvyn, Kherdin pystyi näkemään maailman ei valospektrissä vaan lämpötilanvaihteluina käyttäessään joskus myös infrapunanäöksi kutsuttua lahjaansa. Päivällä se oli kirous, sillä lämpötilanvaihtelua aistivat herkät silmät eivät pitäneet voimakkaasta auringonvalosta, edes värinäköä käytettäessä. Yöisin harva olisi kuitenkaan keksinyt suurempaa siunausta. Öinen maa oli viileää, kivet vielä viileämpiä, puut hivenen lämpimämpiä, ja silti Kherdin (kuten kuka tahansa muukin musta haltia) kykeni näkemään nuo vähäisetkin sävyerot. Puhumattakaan elävistä olennoista, jotka suorastaan hohkasivat ruumiinlämpöään ympärilleen. Toistaiseksi aurinko haittasi vielä hieman lämpönäön toimintaa - auringon puolella oleva puoli puuta näytti lämpimämmältä ja Kherdin olisi mitä luultavimmin sokaistunut hetkeksi, jos olisi mennyt katsomaan suoraan kohti aurinkoa. Mutta kunhan pimeys olisi laskeutunut täydellisesti, nämäkin seikat poistuisivat. Jäljelle jäisivät kuitenkin tähdet ja kuu. Taivaanalaisessa maailmassakun ei ollut koskaan pimeä, toisin kuin Uumenenalassa, maan alla. Drowien kotiseudulla.

Kherdin liikkui eteenpäin, varjosta varjoon, pitäen huolta siitä, ettei tuo katsonut liiaksi kohti aurinkoa. Paljoakaan ääntä haltia ei pitänyt, mutta muistettava oli, ettei tuo ollut kotoisin maan päältä vaan alta. Syvissä Uumenenalan tunneliverkostoissa ei usein törmännyt rahisevaan ruohoon tai pudonneisiin oksiin, eivätkä nuo ainakaan käyttäytyisi samalla tavalla kuin taivaanalaisen maailman vastaavat. Joten, vaikka Kherdin liikkuikin drowsoturin äänettömyydellä, satunnaiset äänet kavalsivat tuon aina silloin tällöin. Puhumattakaan siitä, että haltiamies oli varsin helposti huomattavissa näköaistilla. Vaikka tuon ympäristön mukaan väriä vaihtava viitta yrittikin parhaansa mukaan jäljitellä hämärtyvän illan harmautta, oli musta haltia jättänyt viitan hupun alas. Vitivalkeat hiukset näkyivät turhankin hyvin hämärässä, mutta eihän Kherdin olettanutkaan törmääväänsä kehenkään, ainakaan ilman että havaitsisi tuon ensin.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 17 Loka 2009, 15:47

Sharlaine

Päivän valoinen aika tuntui Sharlainesta päivä päivältä tulvena lyhemmäksi ja musta yö valtaisi maan. Sharlainen oli päättänyt jättää turvaisan lepopaikkansa haltijoiden alueella ja lähteä tutkimaan muita seutuja. Tosin hän ei ollut poistunut haltijoiden alueelta vielä ainakaan, mutta päämääränään hän oli päättänyt pitää ensimmäistä merta,mikä vastaan tulisi. Sharlaien lähtö ei ollutketään liikuttanut olihan hän yksin eleliä, ainakin tällä hetkellä, vaikka haaveilikin omasta perheestä. Aurinko painui entistä nopeammin vuorien taakse ja pian koko Quinn metsä olisi vuorien varjon peitossa ja niin alkaisiuusi yö ja uuden päivän alku.

Sharlaine lensi rauhallista vauhtia suuren ja mustan Quinn metsän yllä. Varjot olivat peittäneet, sen eikä hän nähnyt mitään mitä metsässä liikkui, ainoa minkä tämä näki oli puun latvat, jotka heiluivat vienossa tuulessa. Sharlaine pysähtyi ilmassa katselemaan ympärilleen viimeistä valon sädettä, joka ylettyi vuorien takaa. Hänen pitkä hameensa osui suuren puun latvaan ja hetken hän luuli jonkun tarttuneen siihen kiinni. Neitonen oli pimeän tullen todella varuillaan, olihan menneisyytensä sen verran traumoja tuonut, mutta oli silti kestänyt jo tähän saakka. Hän mietti pitkään laskeutumista maan kamaralle, mutta päätti lentää vielä vähän matkaa,etsien jotain aukiota tai paikkaa johon voisi laskeutua. Noita lensi korkeammalle ja tähysti pilvien välistä sopivaa paikkaa. Hän näki aukion tai selvemmän alueen keskellä metsää, joten suuntauti sinne päin. Toki hän olsii voinut mennä keskelle metsää, mutta oliv arovainen vieraassa metsässä, ei ikinä tietäisi mitä siellä liikkuisi ja aukiolta olisi helppo ponakista ilmaan nopeasti, ilman että tarvitsisi väistellä puitten oksia.

Sharlaine laskeutui hitaasti maahan. Hänen jalkansa koskettivat maata, joka oli suhtlämmin lämpimien auringon säteiden jälkeen. Hän jatkoi matkaansa kävellen paljailla jaloillaan. Sharlaine ei havainnut ketään olevan hänen lähellään, joten alkoi katsella syttyvää tähtitaivasta. Noita meni makuulle ruoholle ja ajatteli kaikkea mitä sattui päähän pilkahtamaan. Hän katslei välillä metsän reunoja tarkastellen ettei kukaan olisi tulossa.

// tälläinen hieman tönkkö jatko :oo //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 28 Loka 2009, 20:16

Kherdin

Kherdinin silmät haravoivat maanpintaan tottuneen korvissa äänetöntä metsää. Kyllä haltia oli itsekin vaellellut ylisessä yössä jo vuosissa laskettavan ajan ja alkanut tottua siihen, ettei luonto täällä hiljentynyt sitten koskaan. Auringon alla kulkeva olento ei yleensä voinut edes tietää, mitä hiljaisuus merkitsi kokonaisuudessaan, ennen kuin oli nähnyt (tai pikemminkin kuullut) Uumenenalan kilometrien pituisten, kivisten, maanalaisten käytävien äänettömyyden, jossa pieni, tasainen rummutus saattoi olla kaukaa kaikuva pisaroivan veden ääni. Syvällä maan alla risteilevissä käytävissä ei yleensä ollut liiaksi ääntä vaimentavia kasvejakaan, joten pieninkin ääni moninkertaistui kaikujen voimasta, rikkoen hiljaisuuden väkivaltaisen varmoin ottein, kertoen takuuvarmasti kaikille lähistöllä, että joku liikkui alueella. Kuulo olikin joskus näköä tärkeämpi Uumenenalassa, joten eipä ihme, että drowsoturit koulutettiin liikkumaan hiljaa kuin kuolema.

"Hiljaa kuin kuolema" - tuo sanonta sopi drowhaltioihin paremmin kuin hyvin. Yhteiskunnassa, jossa Kherdin oli kasvanut, kuolema tuli aina hiljaa ja useimmiten drowhaltian teräaseen muodossa. Eipä siis ihme, ettei Kherdinkään ollut niitä kaikken rämäpäisimpiä persoonia, vaan pikemminkin hiljainen harkitsija. Tekojen harkinta ennen niiden tekemistä oli lähes aina avuksi, vaikka taistelussa tuota aikaa oli usein vähän. Silti, ainakin Kherdinin mielipiteen mukaan, oli parempi oppia harkitsemaan nopeasti kuin tehdä se, mitä ensimmäiseksi ajatukseen putkahti. Monet olivat joutuneet pulaan harkitsemattomuuden vuoksi, harvat harkitsevaisuuden. Harkitsevaisuudesta joutui pulaan vain silloin, kun se muuttui päättämättömyydeksi ja passiivisuudeksi. Kumpaakaan näistä ei Kherdin ollut saattanut persoonastaan erottaa. Hän oli yleensä varsin tarkka siitä, että sai kaikki psykologiset epäkohtansa joko poistettua tai työnnettyä sivuun, sillä kun aika tulisi, voisi mikä tahansa murhanhimosta tuohon päättämättömyyteen ratkaista tilanteen mustalle haltialle epäedulliseksi.

Jokaisen askeleen harkitseminen oli kuitenkin jotakin, joka oli mahdollista vain sanonnoissa. Ympäristöään ei vain voinut tarkkailla niin nopeasti, että voisi punnita jokaisen liikkeen seurauksia ennen sen tekemistä. Huomion suuntaaminen vain siihen, mihin tuo liike kohdistuu, esimerkiksi maahan tuijottelu, jottei vain astuisi kuivan oksan päälle tai kuoppaan, oli tietenkin mahdollista, mutta mitä hyötyä olisi tuon kuivan oksan näkemisestä, jos sivulla vaaniva hyökkääjä jäisi huomiotta? Ikävä tosiseikka oli, että kaikkea ei vain voinut harkita. Se osoittautui todeksi nytkin, kun Kherdin huomasi puiden lomasta ihmismäisen olennon lämpökuvan piirtyvän verkkokalvolleen. Tuo oli vain muutaman metrin, ehkä kahdeksan, päässä, muttei näyttänyt huomaavan drowia. Selitys voisi olla, ettei värinäöllä nähnyt enää puiden varjojen alla liikkuvaa mustaa haltiaa. Todennäköisempää olisi, että asialla oli jotakin tekemistä sen kanssa, että tuntematon näytti makoilevan nurmikossa - ei kovin tarkkaavainen asento. Kherdin otti yhden nopean askeleen taaksepäin - hänellä ei ollut erityisen hyviä kokemuksia oikeastaan minkään olentolajin edustajista eikä halua yrittää hankkia sellaisia - ja sattui liu'uttamaan jalkansa korkeanomaisen ruohikon läpi, joka tietenkin kahisi liikkuessaan. Mahdollista voisi tosin olla, että toinen syyttäisi äänestä tuulta, tai ettei tuo kuulisi sitä laisinkaan, mutta siltikin moinen ääni ja toisen älyllisen olennon läheisyys sai Kherdinin laskemaan toisen kätensä sapelin kahvan välittömään läheisyyteen. Oli helpompi päästää irti kahvasta kuin tavoitella sitä turhaan myöhemmin.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 07 Marras 2009, 22:35

Sharlaine
Hänen päässään ei liikkunut mitään muuta kuin menneisyytensä, joka tuli entistä enemmän mieleen joka askeleelta, vaikka Sharlaine oli kuinka kovasti koittanut unohtaa menneisyytensä suuret lankeavat varjot. Sharlaine kaivoi kaikki surunsa aina ollessaan yksin ja niin hän sai tyynemmän mielen. Vaikka tämä oli kokenutkovia oli ulkokuori yhä samanlainen, vaikka hän olisi itkenyt sisältä päin, olisi ulkoa hänen mielentilansa tyyni, eikä kukaan oikein voisi saada selvää tämän sisintä. Sharlainen päässää ei liikkunutkaan ajatus jostain toisesta lähistöllä, joka voisi juuri tällä hetkellä katsella häntä.


Hänen silmänsä olivat kohdistuneet tuulen hellään kosketukseen ihollaan. Sharlaine oli aina nähnyt maailmassa hyvät ja pahat puolet, mutta ainoa, joka häntä itseään vaivasi oli se,että hän halusi unohtaa maailman pahan puolen, mutta syvässä sisimmäsään halusi kostoa ja taistelua pahaa vastaan. Sharlaine katsoi taivasta, joka tuntui tummuvan sekuntti sekuntilta yhä tummemmaksi. Hän oli ollut aina tähän aikaan vuorilla tai muualla katselemassa maailman vaipumista nukkumaan seuraavaa päivää varten, jotenkin hänestä se oli rauhoittava tunne, kun kaikki hiljeni ja vuorilta katsottuna näytti kuin aika ja maailma sen mukana olisi pysähtynyt ja hän olisi ollut ainoa, joka pystyi liikkumaan pysähtyneessä maailmassa. Mutta nyt kun hän oli päättänyt lähteä metsään katsomaan miltä maailma näytti, oli se täynnä liikettä ja ääntä, joista Sharlaine ei kuitenkaan välittänyt, hän oli yhä ajatuksissaan.


Sharlainen korviin kantautui pikkuisten lintujen kutsuhuutoja, joka kuullosti tavalliselta linnun laululta. Monet heinäsirkat ja muut hyönteiset aloittivat pitkän yö taipaleensa ja Sharlainesta oli hienoa kuulla luonnon ääntä pimeän tullen, jolloin metsä näytti ankealta kuolleelta pimeyden valtaamalta,mutta tosiasiassa siellä oli paljon enemmän ääntä, kuin hän oli kuvitellutkaan. Sharlaine meni istumaan nurmelle keskelle aukiota ja pisti silmänsä kiinni kuunnellen erilaisia ääniä. Hänestä tuntui kuin kaikki kuulisi kovempana, kun pisti silmät kiinni ja keskittyi kuuntelemaan. Sharlaine tunsi rauhoittuvansa ja kaikki ajatukset kaikkosivat hänen päästään, aina hetkeksi,mutta loppujen lopuksi hän havahtui aina siitä , kun ajatteli jotian.


Hän tunsi viileän ruohon käsissään ja hänen pirkä mekkonsa laahus peittivät hänen jalkansa. Sharlaine avasi silmänsä ja katsoi yöperhosten joukkoa ruohon yllä.Vaikka monis varmasti ällöttäisi yöperhoset ja niitä pidetään rumina Ahrlaine nautti niistä, hän arvosti niitä. Outoa oli vain kun hän ajateli,että ne eläisivät vain yhden päivän ja kuolisivat yön jälkeen. Mitä jos muillekkin kävisi niin, olisi aikaa kokea maailma yhdessä päivässä. Sharlaine havahtui jälleen ajatuksistaan ja katseli metsän reunaan. Jokin tuntui katsovaan häntä, tai sitten hän vain kuvitteli. Sharlainelle tuli todella ankea olo ja hän nousi ylös istumasta. Hän käveli pari askelta ja nousi kahdenmetrin päähän maasta, hänen mekkonsa laahusylettyi yhä maahan, joten hän nousi vielä vähän korkeammalle. Sharlaine katseli metsän reunoille ja koitti havaita liikettä siellä, hän ei kuitenkaan halunnut vielä lähteä vaan ajatella vielä asioita luonnossa. Tuuli kosketti lempeästi hänen kasvoja ja muistutti, että pian tulisi kylmä yö jälleen. Sharlaine ei havainnut metsän reunalla ketään tai lähellä, jotenlaskeutui niellen pahimmat aavistuksensa ja lysähti maahan istumaan jälleen. Tällä kertaa hän kuitenki katsoi tarkkaavaisesti ympäristöä ja hänen ilmeensä oli vakava ja mitään sanomaton, vaikka sisimmästään hän aavisti jonkun lähestyvän. Shrlaine ei enää kuullut, huomioinut, tuntenut luonnon kauneutta, vaan oli keskittynyt ja vakava,mistä hän teisi mikä varjoista astuisi suoraan hänen eteensä, toisaalta hän ei halunnut lähteäkkään vaikka koko ruumiinsa olisi halunnut ponkaista ylös ilmaan ja lentää vuorille turvaan.

// anteeksi kestäminen, sun muut tekstin vaikea selkoisuus ;> //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 15 Marras 2009, 22:12

Kherdin

Musta haltia saattoi huokausta helpotuksesta - vaikkei Kherdin toki varovaisuudessaan moista meteliä pitänytkään. Vaikka tuo tuntematon selvästikin havaitsi jotakin epätavallista - ei kai toinen muuten olisi lähtenyt liikkumaan levollisesta asennostaan - mutta ainakaan tuo ei näyttänyt millään eleellä huomanneensa mitään epäilyttävää. Ja koska Kherdin laski itsensä kohtaan "epäilyttävä", hänellä oli syytä olettaa, että oli onnistunut kätkeytymään toisen katseelta. Tosin tästä kai sai syyttää enemmänkin värinäköä haittaavaa hämärää kuin Kherdinin näkymättömänäpysymistaitoa, mutta onnistunut yhä silti. Ja voisihan aina kiistellä siitä, pitäisikö hämärässä liikkuminen lukea liikkujan piiloutumustaitoihin. Varsinkin kun kyseessä oli drowhaltia tai muu lämpönäön omaava olento.

Ja lämpönäköä Kherdinin havaitsema henkilö ei omannut. Moinen oli ollut varsin todennäköistä koko ajan, mutta se, että luultavasti naispuolinen ihminen ei ollut huomannut Kherdiniä, vahvisti asian.
Toinen oli kuitenkin samaan aikaan todistanut osaavansa ainakin jotain, jota tyypilliset ihmiset eivät osanneet. Tai ainakaan Kherdinin tietämyksen mukaan ihmisillä ei ollut tapana kohota tuosta noin vain useiden metrien korkeuteen. Drown oli kuitenkin myönnettävä, ettei hän tiennyt läheskään kaikkea yhdestäkään maanpäällisestä rodusta, mutta oli nähnyt ylisessä yössä vaeltamansa ajan aikana niin useita ihmisiä, että saattoi lähes vannoa, että tämänkertainen oli joko muutakin kuin ihminen tai ei ihminen lainkaan.
Kherdin seisoi vielä hetken aikaa hiljaa, tuijotellen tuota tuntematonta lämpönäkönsä avulla, ennen kuin lähti taasen liikkumaan. Äskeisen perusteella musta haltia päätteli, ettei aukiolta voinut nähdä hämärään metsään, ainakaan sinne asti, jossa Kherdin seisoi. Niimpä haltia ei suuresti vaivautunut vahtimaan sitä, ettei olisi kävellyt lehtien, pitkän ruohikon tai minkään muunkaan pientä ääntä pitävän läpi. Drow oli saanut sen käsityksen, että maanpäällisen maailman asukkaat luottivat ensiksi silmiinsä ja sitten muihin aisteihinsa, ja näin ollen toinen ei välttämättä edes vaivautuisi katselemaan ympärilleen huomattuaan aiemmin, ettei ketään näkynyt.
Kherdinin pieni tarkkaamattomuus kuitenkin kostautui nopeasti. Maassa makaavan kuivan oksan päälle tallaaminen olisi ollut liian typerä virhe jopa Kherdinille, mutta kun tuon oksan päällä on kerros yhtä kuivia lehtiä, moinen muuttui Uumenenalan asukkaan, entisenkin, kompastuskiveksi (ainakin näin kuvainnollisesti). Kyseinen oksa räsähti äänekkäästi Kherdinin painon alla, huolimatta haltioiden tavallisesti keveydestä, saaden herran säpsähtämään ennen kuin tuo tajusi tapahtuneen. Typerä, typerä virhe. Hänellä oli vielä niin paljon opittavaa maanpinnasta ja tuon omituisesta kasvistosta.
Heti sen jälkeen, kun drowsoturi oli käsittänyt tapahtuneen, tuon katse lennähti aukiota kohden - oliko toinenkin huomannut?
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 05 Tammi 2010, 22:37

//Tämä on ollut jo niin kauan hiljaa, että taidan vetää Kherdinin pelistä.. Mutta kiitos tästäkin 8D//
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Tammi 2010, 22:48

//Joo ole hyvä vain ^^` En ole vain oikeasti saannut mistään inspistä tähän peliin Vv``//
suskari
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron