Kirjoittaja Zaubares » 05 Loka 2009, 21:38
Dante
Dante nukkui rauhallisesti, Safilyen liikkeet eivät kyenneet häiritsemään hänen lohikäärmeenuntaan. Kerrottiinhan sitä joissainpäin maailmaa tarinaa nuorukaisesta, joka tahtoi tulla kuuluisaksi ja kiersi maata etsien sankaritekoja suoritettavaksi. Lopulta nuorukainen kuulemma törmäsi lohikäärmeen luolaan, jossa vietti uniaan ikivanha lohikäärme. Silmät taisteluinnosta kiiluen kävi nuorukainen lohikäärmeen kimppuun ja hakkasi tätä miekallaan kunnes miekka katkesi. Lohikäärme ei herännyt, vaan käänsi unissaan kylkeään ja litisti epäonnisen nuorukaisen alleen. Dante oli aina pitänyt tätä tarinaa huvittavana satuna, jolla peloteltiin hyväuskoisia lohikäärmeiden hirmuisuudesta. Dante ei itse uskonut, että lohikäärme voisi kasvaa kovin paljoa sitä suuremmaksi, kuin mitä hän oli tai että suomut voisivat vahvistua niin paljoa, että pysäyttäisivät jatkuvat miekaniskut.
Unessaan Dante loikoili yhä aarteen päällä, muttei nukkunut enää. Hänen pupillittomat silmänsä olivat auki ja hän silmäili aarrettaan. Se koostui lukemattomista pienistä kultakolikoista, siellä täällä näkyi muutama suurempi kalleus. Ihmisen nyrkinkokoinen jäänsininen timantti huokui kylmää. Se muistutti Dantea noita Igithasta, jota vastaan Dante oli käynyt hurjan taistelun. Aivan Danten pään vieressä oli suurehko kellertävä timantti. Dante ei osannut arvioida tarkasti sen kokoa, se tuntui välillä kasvavan, välillä kutistuvan. Välillä timantin sisällä välähti jotain punaista, kuin verta. Dante tuijotti timanttia kiinnostuneena, mitään sanomatta. Hänen nukkuva ruumiinsa hengitti hieman pidättyneemmin, kuin odottaen jotain.