Kirjoittaja Submarine » 18 Loka 2009, 17:33
((Tällaista alkua. Bliss voi olla se murhaaja, jos niin haluat, mutta missään nimessä en sellaista vaadi. Pitipä vain laittaa rotta jostain syystä metsään))
Se oli pelkkä kinttupolku, eikä Vanhalla Rotalla ollut aavistustakaan minne se tarkalleen vei. Tai oikeastaan se ei ollut edes oikea polku, vaan pelkkä hieman helppokulkuisempi kaistale, joka oli siihen vain muodostunut, kun maata oli tallattu kerta toisensa perään. Yksi kulki, toinen perässä, kolmas näki jäljet ja epäili paikkaa niiden johdosta helppokulkuisemmaksi. Ja niin edelleen. Loppujen lopuksi se oli sitten polku, yksinkertaisesti koska moni kulkija oli sitä tietämättään luonut. Eikä rotalla ollut yhtään mitään sitä vastaan, metsässä rämpiminen oli tarpeeksi rassaavaa muutenkin.
Tarkalleen ottaen Vanha Rotta ei edes tiennyt, miksi oli menossa juuri tähän suuntaan. Tai olihan joku toki murhattu, murhaajasta luvattu palkkio ja jäljet johtaneet metsän suuntaan. Mutta sitä Vanha Rotta ei tiennyt, miksi kulki juuri tätä kinttupolkua pitkin. Kukaties rahaa päänsä palkaksi saanutkin kulkisi pitkin tätä polkua, siinä oli järkeä. Olipa sitten kuka olikaan, siitä ei oltu oltu turhan selväsanaisia. Ei sillä ollut sillä tavalla edes väliä, rahastahan tässä oli kyse.
Olipa miten oli, ja kulkipa pakenija missä kulkikaan, oli Vanha Rotta tampannut omaa osuuttaan kinttupolusta jo hyvän ajan. Aurinkokin, sikäli kun se puiden välistä erottui, oli ehtinyt jo liikkua selvästi taivaalla. Vanhat jäsenet alkoivat pikkuhiljaa vaatia lepoa, eikä rotalla ollut oikeastaan yhtä ainoaa syytä olla sitä antamatta niille. Pakenija tuskin pääsisi turhan pitkälle, ei ainakaan metsässä ryntäilemällä, eikä takaa-ajosta kuitenkaan tulisi mitään väsyneenä. Rotta raapi hetken arpista korvantaustaansa ja etsiskeli katseellaan sopivaa paikkaa istahtaa.
Vähän matkan päässä oli mukavankokoinen kivi, joka näytti sopivalta pieneen levähdykseen. Kukaties sekin oli polun tapaan ollut monen käytössä. Vanha Rotta istahti hetken tuijotettuaan sen päälle, laski kantamuksensa viereensä ja kaivoi esiin vesileilin. Se oli täytetty tänä aamuna, eikä neste ollut vielä ehtinyt eltaantua millään tavoin. Janoiseen kurkkuun se tuntui todella mukavalta.
Vanha Rotta antoi varpaidensa hyväillä kiven karheaa pintaa ja hengitti syvään. Tällaistakaan ei olisi tarvinnut vielä muutama vuosi sitten tehdä, lepotauko olisi odottanut vielä monta tuntia. Mutta vaikea asialle oli mitään tehdä...