Talo keskellä ei-mitään (Animedog91)

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Talo keskellä ei-mitään (Animedog91)

ViestiKirjoittaja Akselmo » 23 Loka 2009, 21:06

Hun-Tra

Hun-Tra ja Splinter olivat kävelleet huiman matkan rannalta asti. He saapuivat tänne kuolleeseen metsään. Puut olivat täysin lahoja ja hauraita. Metsässä oli kuin olikin vanha mökki. Hun-Tra huudahti riemuissaan: "Mahtavaa, se on vielä täällä!" Hän lähti juoksemaan entistä kotiaan kohti. Talo oli aivan rikki. Katto oli romahtanut sisään ja ovet lahonneet täysin. Ikkunat olivat täysin rikki. Ensiksi hän kävi äidinsä haudalla. Se oli aivan talon vieressä.
Kun Hun-Tra koitti avata talon ovea, se kaatui melkein hänen päällensä. Onneksi hän kerkesi väistää. Rotat ja kaikki muut elukat olivat tehneet taloon pesiänsä. "Täällähän on.. Likaista.." Hun-Tra sanoi ja alkoi pienen järkytyksen jälkeen etsimään kaikkea joka kertoisi hänen rodustansa. Hän kurkisteli laatikoihin ja kaappeihin. Hän pyysi Splinteriäkin etsintöihin.

//Animedog91 ja Splinter, your turn :D
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Loka 2009, 16:31

Splinter

Splinter seurasi Hun-Traa aina metsään asti. Kuollut ympäristö sai Splinterin selässä juoksemaan kylmiä väreitä, vanha "koti" tuli niin elävästi mieleen. Hän ei yhtään pitänyt tästä alueesta, ja hän vilkuilikin ympärilleen jatkuvasti kuin pieni näätäeläin. Hän pystyi oikein aistimaan, kuinka joku hyökkäisi puun takaalta ja... Ei, ei sieltä tulisi mitään, Splinterin oli turha maalata kauhukuvia päähänsä. Poika ravisti päätään, ja jatkoi matkaa uusin mielin.

Vanha, erittäin ränsistynyt talo ilmestyi. Splinterin oli aluksi vaikeuksia havaita sitä, niin pahasti se oli kärsinyt. Poika seurasi edelleen Hun-Traa, kun tuo avasi oven. Hän huudahti pienoisesti säikähtäessään, ovihan oli liiskata Hun-Tran! Siinäpä olisi sitten Splinter yksin istunut, ja miettinyt että mitäs nyt. Hun-Tra kommentoi talon sisältöä, ja Splintr tuhahti.
"Verrattuna siihen missä ennen asuin, tämä on paratiisi.", hän sanoi sen enempää murehtimatta, ja meni perässä. Hun-Tra alkoi penkoa paikkoja, ja Splinter teki perässä. Hän avasi yhden kaapin, ja perääntyi heti tuhoeläimen sähinän saattelemana.
"Oletko varma että täällä on jotain?"
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 27 Loka 2009, 15:30

Hun-Tra

"Olen aika varma. Muistan että äitini aina kirjoitteli päiväkirjaansa... Missähän se on.." Hun-Tra sanoi ähisten ja jatkoi etsimistä. Hän siirtyi pienehköön olohuoneeseen joka toimi myös makuuhuoneena. Hän etsi (aivan hajalla olevasta) kirjahyllystä kirjaa joka kertoisi jotain. Kirjahylly oli täysin tyhjillään, yhtä kirjaa lukuunottamatta. Toivekkaana Hun-Tra otti sen ja katseli sitä. "Tämä se on!" Hun-Tra huudahti innoissaan.

Avatessaan ensimäisen sivun Hun-Tra huomasi pienen paperilappusen. Hun-Tra luki ensin paperin:
Hun-Tra, toivottavasti sinä luet tätä ensimäisenä. Tämä on isäsi päiväkirja ja minä olen jatkanut ja selventänyt sen tekstejä. Toivottavasti löydät sen mitä etsitkin.
Äitisi


Hun-Tralle tuli tippa linssiin. Hän meinasi ruveta vollottamaan mutta kokosi itsessä ja köhäisi. "Tämä oli siis isäni kirja... Katsotaanpas mitä täältä löytyy."

//Aika lyhyt vastaus mutta mun pitää vähän miettiä mitä keksisin tuohon kirjan sisällöksi..
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 27 Loka 2009, 16:29

Splinter

Pieni ilonhihkaisu pääsi liskomieheltä samaanaikaan kun Splinteriltä pääsi säikähtänyt huudahdus, jälleen kerran. Hän kun oli astunut jonkin jyrsijän luurangon päälle... Olisikohan ollut päästäinen tai hiiri? Liian pieni rotaksi... Poika käänsi päätään, kun Hun-Tra kertoi kirjan olleen sittenkin tuon isän. Splinter kallisti hieman päätään, ja käveli hieman lähemmäs, saaden pölyä kuonoonsa.
"Hei - TSIIH- vo-voitaisiinko mennä ulos lukemaan sitä? Olen -TSUH- olen pölylle allerginen -TSIUH.", poika kysyi uudelta kaveriltaan, päästäen välillä raivokkaita aivastuksia. Miksi, oi miksi hänen piti olla näin lyhyt!? Kaikki pöly lattialta ylsi helposti nenään kun oli näin pätkä. Splinter painoi hihansa nenäänsä vasten, että lakkaisi päästelemästä jatkuvia tsiuh äänähdyksiä, mutta ei sekään paljoa auttanut: Aivastelu jatkui, vaikkakin vaimeampana.
"Jooko? Hatsiih!", hän anoi oransit silmät epätoivoisina. Häneltähän lentäisivät keuhkot kohta pihalle, ellei pääsisi ulos!

[[Eip mitään, samaa vikaa täälläkin... ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 27 Loka 2009, 16:44

Hun-Tra

Hun-Tra nappasi kirjan kainaloonsa ja nyökkäsi "Mennään pihalle.. Allergiasi kuulostaa pahalta.."
Kun he olivat pihalla, Hun-Tra istahti talon kuistille ja kysyi Splinteriltä: "Meneekö tuo allergiakohtaus kohta ohi?" Hun-Tra oli hieman huolissaan. Hän itse oli allerginen koirille. Pihalla se ei vaikuttanut, mutta sisällä..

Hetken päästä Hun-Tra rupesi lukemaan kirjaa. Sieltä löytyi tietoa enemmälti Hun-Tran isän menneisyydestä. "Hän.. Hän oli ollut.. ihminen.." Hun-Tra sopersi puoliääneen. "Samoin äitinikin.." Hun-Tra oli aivan ihmeissään. Hun-Tran äiti ja isä olivat ihmisiä, jotka suostuivat haltiavelhon kokeisiin. Vaikka he olivatkin ihmisiä niin he olivat haltioiden puolella. Hun-Tra itse on täysin biologisesti syntynyt liskoihminen. "Täällä lukee myös isäni kuolemasta.." Hun-Tra huokaisi. Luettuaan hitaasti ja miettien Hun-Tra sanoi Splinterille: "Isäni tapettiin samasta syystä kuin sinut meinattiin tappaa.. Hän oli niinsanottu petturi." Hun-Tra nousi ylös kuistilta ja pisti kirjan reppuunsa. Hetken ajan hän oli hiljaa ja sitten sanoi "Haittaako sinua kun puhun itsestäni melkein kokoajan?"
Samalla kauempaa kuului kova ulvaisu.
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 27 Loka 2009, 16:53

Splinter

"Ju - atsh - Juu, menee se kohta - tsiuh - heti kun pääsen raittiiseen ilmaan.", poika pärski, vaikka yrittikin estää. Sen verran käytöstapoja tälläkin suon asukilla kuitenkin oli, että aivasti paitansa kyynärtaipaleeseen. Iyh, allergiat eivät olleet kivoja...
Pihalla tosiaan helpotti, ja Splinter räpytti hieman verestäviä silmiään. Pölyallergia pahimmasta päästä, onneksi se oli vain sisätiloissa toimiva... Hun-Tra ilmeisesti järkyttyi jostain, mitä oli lukenut, ja kun sopersi mistä, Splinter ymmärsi itsekkin. Olihan se järkytys kuulla, että vanhemmat olivat oikeasti ihmisiä, vaikka itse oli kaukana sellaisesta. Ainakin melkein, Hun-tra ei ehkä ihmiseltä näyttänyt, mutta tuolla tosiaan oli pehmeämpi sydän kuin mitä joillakin Splinterin tapaamilla yksilöillä. Ulkonäkö petti, heidän molempien suhteen.
"Ei haittaa, mukavaa kun joku viitsii kertoakkin jotain itsestään.", Splinter virnisti kiltisti, ja katsoi sitten kaukaisuuteen.
"Itse en siihen pystyisi...", ulvaisu katkaisi pojan sanat, ja hän katsoi äänen suuntaan.
"Kuullostaa siltä kuin joku olisi pulassa... Joko me tai tuo ulvaisija.", hän sanoi, heti, ja kurtisti kulmiaan. Hän tiesi yhden ulisijan, jota ei kannattanut tavata missään oloissa, mutta tuo ääni oli ollut kaukana siitä.
"Mennäänkö katsomaan?"
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 27 Loka 2009, 17:19

Hun-Tra

"Mennään!" Hun-Tra sanoi lähti kävelemään kohti ääntä. Se ulvahteli välillä pitkään ja välillä lyhyesti. Se kuulosti eläimeltä.
Sitten he huomasivat sen. Ulvahtelija oli harmaa susi jonka jalka oli jäänyt puunjuuristoon jumiin. Kun Hun-Tra astui lähemmäs sutta, se murisi äänekkäästi. Hun-Tra otti luottavaisimman ilmeen minkä sai kasvoilleen ja katsoi ystävällisesti sutta silmiin, toivoen että se rauhouttuisi. Susi murisi edelleen. "Se ei taida pitää minusta.." Hun-Tra sanoi ja perääntyi hieman. "Saisitko sinä autettua sitä?" Hun-Tra kysyi Splinteriltä. "Jos et pysty niin kait meidän pitää antaa luonnon tehdä tehtävänsä.. Tosin en haluaisi sitä jättää tuohonkaan." Susi murisi todella uhkaavasti ja alkoi ulvomaan taas. Sitten kauempaa kuului vastaus ulvontaan. "Kokonainen lauma, en tiedä pitäisikö meidän jäädä tänne.."
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 27 Loka 2009, 17:25

Splinter

Splinter katseli sutta surullisesti. Niin upea eläin, jumissa kuin kala kuivalla maalla. Hun-Tra kysäisi, osaisiko Splinter auttaa. Poika nielaisi, ja käveli hieman lähemmäs. Susi murisi taas vertahyytävästi, ja Splinter pystyi kuulemaan tuon lajitoverit. Noilla olisi vielä matkaa, he ehkä saisivat suden irti tuosta.
"Ehkä.. tuota... Saatan ehkä pystyä puhumaan sille...", Splinter nieleskeli hetken, ja alkoi sitten rauhoittelemaan sutta haltiakielellä. Susi näyttikin tajuavan jotain, mutta paljoa se ei rauhoittuvan.
"Ei auta... Jospa muutan muotoani?", poika kallisti päätään, ja kurkkasi olkansa yli liskomieheen.
"Sano, jos ne tulevat liian lähelle. Sitten lähetään lipettiin.", hän vielä painotti, ennenkuin muuttui savannikotkaksi, jonka valkoiset viirut muistuttivat Splinterin hiuksia. Se kiljaisi kotkan tavalla, ja susi näytti hiljenevän. Se vinkuin, ja kotka päästi kotkalle tyypillisiä hiljaisia ääniä, jotka olivat kuitenkin varsin korkeita... Susi hiljeni kokonaan, ja Splinter hypähteli hullunkurisesti tuon tassunlähelle. Linnut olivat surkeita maanpinnalla...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 30 Loka 2009, 20:30

Hun-Tra

Hun-Tra katsoi pää kallellaan mitä tapahtuisi. Hän kuuli ulvontaa hiukan lähempää mutta vielä olisi aikaa. "Toivottavasti onnistut.." Hun-Tra mutisi. Ulvonta kuului yhä lähempää. Heillä olisi enää vähän aikaa...

// ei tosiaankaan keksi mitään..
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 03 Marras 2009, 16:47

Splinter

Splinter ehti hädin tuskin tuon takatassulle, kun susi ilmeisesti muutti mieltään, ja otti hampaillaan kiinni kotkan siivestä, alkaen riepottaa lintua ympäriinsä. Sulkia ja höyheniä lensi ilmaan veren mukana. Kuului inhottava napsahdus, aivan kuin olisi kuivan oksan katkaissut. Kintu kiljaisi yhden kerran, ja upotti sitten nokkansa jonnekin päin suden kuonoa. Susi ulvaisi, ja päästi, jolloinka lintu otti taas pojan muodon. Splinter ponnistautui kauemmas, pitäen kiinni vertavuotavasta käsivarresta.
"-to... En ilmeisesti saa sitä tajuamaan, että me ei aiota pahaa.", poika murahti, vaikka kalpenikin kovaa vauhtia. Lihanriekale jos toinenkin roikkui pojan käsivarteen ilmestyneestä ammottavasta aukosta.
"Mutten voi jättää tuota tuohonkaan...", pikkuvelho mutisi, ja katsoi surullisesti murisevaa sutta.

[[No, mun edellinen olikin aika... siit ei saanut mitään irti... *kieriskelyä nolostuneena*]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 04 Marras 2009, 14:02

Hun-Tra

Hun-Tra katsoi kauhuissaan kun susi riepotti poikaa. Hän yritti kiinnittää suden huomiota itseensä mutta susi jatkoi puremista. Kun Splinter oli saanut itsensä irti suden otteesta ja muuttui pojaksi, Hun-Tra alkoi miettimään miten tuo käsi saataisiin kuntoon. Hän alkoi kaivamaan repustaan joitain yrttejä ja sidettä. "Näiden pitäisi tyrehyttää verenvuoto.." hän sanoi ja kietoi Splinterin käden ennalleen enempää sanomatta. Ulvonta kuului todella läheltä. "Meidän on mentävä. Emme saa autettua sitä. Muu lauma on täällä minä hetkenä hyvänsä!" Hun-Tra sanoi ja kiskoi Splinteriä ei-vioittuneesta kädestä. "Ja meidän on haettava sinulle apua! Vuodat kuiviin pian ellei joku joka tietää enemmän ruhjeiden hoitamisesta kuin minä auta sinua!"

//eipä tuo mitään haittaa ^^
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 05 Marras 2009, 22:23

Splinter

Hun-Tra sitoi Splinterin käden, joka kuitenkin alkoi vuotaa siteidenkin läpi. Poika puri hampaitaan yhteen, olikohan käsi murtunut tuossa rytäkässä? Susi ärisi edlleen, ja Splinter meinasi alkaa huutaa sudelle. Miksei se tajunnut? Splinter ei halunut millään jättää hukkaparkaa tuohon, mutta kun Hun-Tra isompana ja vahvempana alkoi vetämään Splinteriä mukanaan, ei ollut paljoa valinnan varaa. Velho puri hampaitaan taas yhteen, alkaen juosta Hun-Tran perässä.
"En voi uskoa tätä...", hän manaili samalla. Ja hänenkö piti muka suuri ja mahtava tappaja, jota oli koulutettu työhönsä kuusitoista vuotta? Tämä pieni, nuori poika, joka ei voinut edes sutta, petoeläintä, jättää kuolemaan takajalka juurikkoon tarttuneena, vaikka tuo samainen hukka oli repiä toisen käden irti siinä sivussa? Mutta liskomiehellä oli pointti: jo he jäisivät siihen liian pitkäksi aikaa, jäisivät he lauman armoille. Ja lisäksi vielä Splinterin käsi... Verihukka uhkasi.
"Parantajaa tarvitaan, mutta yhtäkään ei näy...", Splinter manaili hieman lisää, ja lausui sitten hiljaa mielessään kirouksen. Ei sillä tosin mitään vaikutusta ollut, kun ei ollut kohdetta. Eihän hän sentään Hun-Traa aikonut kirota, herranen aika ei. Missä ne poppamiehet olivat kun niitä tarvittiin? He pääsivät turvallisen välimatkan päähän, vaikka tuon juoksun jälkeen Splinteriltä meinasi vintti pimetä.
"Hei... levätään hetki... En jaksa pidemälle... ainakaan tällä vauhdilla...", poika huohotti, painaen oikealla, eli terveellä kädellä kylkeään. Pisti inhottavasti...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 05 Marras 2009, 23:07

Hun-Tra

"Sinun ei kyllä kannata juostakkaan enempää.. Mutta sudet tulevat lähemmäs ja lähemmäs.." Hun-Tra sanoi ja kuuli kuinka susilauma ravasi heidän perässään. Hun-Tralle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ottaa Splinter reppuselkään. Hän otti Splinteristä varovaisesti kiinni ja sanakaan sanomatta heilautti tämän hartioillensa. "Sano heti jos meinaat pudota!" Hun-Tra sanoi ja lähti juoksemaan.
Juostuaan aikansa sudet viimeinkin luovuttivat ja kääntyivät pois. Hun-Tra laski Splinterin maahan ja laittoi reppunsa tämän pään alle tyynyksi. Hun-Tra avasi sidettä ja tarkasteli kättä. "Murtunut se ei ole. Lihaksesi ovat vain pullahtaneet ulos.." Hun-Tra sanoi irvistellen. "Nyt saattaa käydä kipeää." Hun-Tra varoitti ja koitti asettaa lihaksia oikein mutta erittäin varovasti. "Se pitää sitoa niin tiukalle kuin mahdollista.." Sitten Hun-Tra katsahti Splinterin naamaa.. Hän oli aivan kalpea. Hun-Traa pelotti että poika menehtyisi verenhukkaan. "Kaikki on minun syytäni!" hän sanoi ja sitoi käden erittäin tiukkaan. Hän sitoi kättä myös ylempää että verenvuoto tyrehtyisi. Sitten hän antoi liinan jossa Splinter voisi pitää kättään ettei hänen tarvitsisi roikottaa sitä. "Meidän on mentävä kaupunkiin jos haluat lääkärin apua.."
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 05 Marras 2009, 23:23

Splinter

No kiva, joutua nyt toisen harteille keikkumaan... "Olisit varoittanut, olen kotkana kevyempi ja helpompi kantaa!", poika totesi samalla, kun yritti pitää tuon harteista kiinni tuon juostessa. Keveydestä oli varmaan turha sanoa mitään, Splinterhän oli puolet kevyempi kuin mitä normaalit hänen ikäisensä pojat. Mutta tästä hän ainakin näk sudet... Jotka näköjään luopuivat leikistä. Splinter naurahti voitonriemuisesti, mutta irvisti sitten kivusta kun käsi lähetti uuden kipuaallon pitkin ruumista.

Vihdoin he pysähtyivät, ja Splinter asetettiin heti makaamaan. Jesh... Vuodepotilaaksi hän ei kuitenkaan luonteeltaan soveltunut, ja hän meniasikin nousta pariin kertaan pystyyn istumaan. Mutta kun Hun-Tra alkoi työskentelyn...
"Uaagh!", ensimmäistä kertaa Splinter ihan oikeasti ulvaisi kivusta. Hän ei yhtään ollut varautunut moiseen, ja reaktio oli sen mukainen. Loput mölyt poika pitikin varsin mallikkaasti sisällään, vaikka välillä joutui kiristelemään hampaitaan.
"M-miten niin, sinun syy?", Splinter kysäisi, vaikka tekikin mieli vinkaista kivusta... "Minähän sitä sutta halusin auttaa, ja oma vikanihan se oli, kun menin liian lähelle...", hän vielä lohdutti, pistäen koko onnettomuuden omaan piikkiinsä. Kalpea hän oli vielä, mutta kalpeni vielä lisää, kun Hun-Tra sanoi "kaupunki".
"Kaupunki, mikä kaupunki?", hän sanoi hädissään. Mihinkä he olivat muka menossa?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 06 Marras 2009, 11:24

Hun-Tra

Hun-Tra pudisti päätään. "Minä sinut yllytin auttamaan sutta.." hän sanoi. "Mutta tapahtunut mikä tapahtunut.. Etkö tiedä mitään haltiakaupunkia johon mennä? Sitä minä tässä mietin että voisivatko he auttaa.. Minä en tunne paljoa ketään muita kuin sinut tässä maailmassa.." Hun-Tra sanoi rauhoittavalla äänellä. Tärkeintä oli tällä hetkellä pitää poika rauhallisena. Hun-Tra oli alkaa itkemään koska jos poika menehtyisi, hän ei antaisi sitä itselleen ikinä anteeksi. Ja samalla hän menettäisi hyvän kaverin. "Ehkä sinun kannattaisi nukkua hetki jos suinkin mahdollista.. Heti kun heräät niin jatketaan matkaa. Meidän pitää päästä täältä metsästä pois." Hun-Tra sanoi. Hän tiesi että se rauhoittaisi poikaa eikä verenkierto olisi niin nopea silloin. "Kyllä me sinut vielä terveeksi saadaan." Hun-Tra sanoi hymyillen lempeällä äänellä, samalla kun katsoi poikaa silmiin.
Akselmo
 

Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron