Kirjoittaja Aksutar » 13 Joulu 2009, 20:05
Darius
Talvinen ilta oli jo saapumassa Cryptiin. Kuu paistoi kirkkaana taivaalla ja tähdet tuikkivat, luoden aavemaista valoa Laurina aroille. Päivä oli ollut pitkä ja uuvuttava kolmikolle, joka matkasi nyt kohti metsää. Darius oli ollut kahden uuden sotilaan kanssa harjoittelemassa vuorilla päin. Eliittikenraali oli näyttänyt nuorille pojille, miten taistellaan vaikeassa maastossa. Tietenkin taistelu oli ollut kaksintaistelua oppilaiden kesken, mitään otusta Darius ei noille viitsinyt vielä edes ehdottaa. Haltia pojat olivet vielä nuoria, eivät edes vielä täysi-ikäisiä, joten turha riskeerata noiden hekeä aivan turhaan.
Hengitys höyrysi pakkasessa kun kolmikko matkasi halki arojen ratsuillaan. Lunta oli liki metrin, joten kulku oli hidasta ja puuduttavaa ratsuille. Nuo olivat selvästikkin väsyneitä, mutta täällä he eivät voineet levätä. Aroille oli liian vaarallista pysähtyä, varsinkin näin yöaikaan.
"Pitäkää taivasta silmällä" Darius huomautti nuorille oppilailleen "Aroilla ei ole tärkeintä tarkkailla maastoa, vaan taivasta".
Heti tuon neuvon saatuaan nuoret alkoivat katsella taivaalle.. mutta nuo eivät tienneet mitä etsiä.
Taivaalla, korkealla liiteli yöntumma lohikäärme. Se sulautui sinertävän mustaan taivaaseen täydellisesti. Se tiesi mitä teki ja lensi kolmikon yllä niin, ettei langettanut varjoaan noiden ylle. Se oli tehnyt tämän monesti. Vähä-älyinen saalistaja omisti sen verran älliä, että osasi aroilla saalistamisen salat, nuoresta iästään huolimatta. Lisäksi lohikäärme oli vielä sen verran pieni, ettei sitä nähnyt tähtikirkkaalta taivaalta helposti.
Lopulta se päätti iskeä. Lohikäärme veti siipensä vasten kehoaan ja lähti suoraan syöksyyn kohti kolmikkoa.
Liian myöhään darius huomasi lohikäärmeen, joka päästi korvia riipivän karjaisun tullessaan huomatuksi. Liian myöhään kenraali varoitti nuoria sotilaita, joista toisen kohtalo oli tullut päätökseensä.
Lohikäärme iski valtavalla voimalla alas maahan, napaten toisen nuorista sotilaista suuhunsa, puraisi niin että kuului ilkeä rusahdus ja nielaisi saaliinsa kokonaisena. Nuoren sotilaan ratsu oli seuraava uhri.
Dariuksen ja toisen sotilaan hevoset hyppivät hulluna, heittäen ratsastajansa lumeen ja pinkoivat sitten pakoon pää viidentenä jalkana. Darius mätkähti kinokseen niin että puuteri lumi pöllysi. Kenraali nousi heti tolpilleen kun vain kykeni ja veti esiin pitkän, hopea päällysteisen keihäänsä.
Nuori sotilas oli täysin shokissa. Tuo ei kyennyt nousemaan edes lumesta, tuijotti vain järkyttyneenä viisi metriä korkeaa lohikäärmettä, joka valmistautui seuraavaan suupalaansa.
Silloin Darius päästi huudahduksen, kiinnittäen valtavan pedon huomion. Kenraali ei todellakaan aikonut menettää molempia oppilaitaan yhden yön aikana! Darius veti pedon huomioon itseensä, hypellen pari askelta taakseppäin, kunnes kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan poispäin lohikäärmeestä, käskien samalla oppilastaan juoksemaan metsään.
Lohikäärme ei kauaa aikaillut, vaan nousi siivilleen ja matalalla lentäen lähti Dariuksen perään. Eihän tuolla kauaa mennyt saada haltiaa kiinni. Lohikäärme tarttui terävillä kynsillään eliittikenraaliin, nostaen tuon ilmaan. Darius parkaisi pitkien kynsien lävistäessä hänen kylkensä, vatsansa ja reitensä, mutta kipu loppui pian pedon päästäessä irti ja tiputtaessa kenraalin alas maahan. Darius tippui reilut kymmenen metriä alas ja tömähti pehmeään hankeen. Kuitenkin moinen pudotus otti koville, pehmeästä lumihangesta huolimatta. Darius parkaisi jälleen osuessaan maahan ja koitti päästä ylös, mutta se ei onnistunut näin suurien vammojen takia.
Lohikäärme laskeutui pirullisesti virnistellen vähän matkan päähän Dariuksesta ja valmistautui pistämään tuon poskeensa, kuten edellisen uhrinsa....