häät, part 2

Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Tammi 2008, 12:54

Ophelia

Ophelia nosti päätään Blackin kertoessa että lapsi olisi todellisuudessa jo kuollut... Ophelia ei tuntenut oloaan helpottuneeksi vaan hänen teki mieli läimäistä itseään kun oli mennyt sanomaan sen kaiken ääneen kun ei tiennyt täysin varmaksi että elikö lapsi Lilyn sisällä vai ei.
Ophelia katseli vain vesivatiin, jonka lämmin vesi oli varmaankin jo kylmää eikä kehdannut kiinnittää huomiota hänen ohitseen kävelevään Blackiin joka otti Lilyn yläruumiin syliinsä ja alkoi mutisemaan jotain mistä Ophelia ymmärsi vain osan.

Ophelia puri hampaitansa yhteen Blackin vetäessä Lilylä lähemmäksi itseensä, suru Blackista tarttui Opheliaan ja yritti nyt pidättää kyyneliään parhaansa mukaan.
Samalla ovet avautuivat ja Ophelia nosti päänsä ovilla olevaan Anemoneen joka kysyi hätääntyneeltä että mikä Lilyllä oli. Ophelia ei saanut mitään karhealta kurkultaan sanotuksi ja Black vain käski tämän menevän takaisin juhliin mutta Anemone halusi välttämättä tietää ja ryntäsi nyt Lilyn luokse.

Ophelia suretti yhä enemmän kun näki pienen Anemonen yrittävän ravistaa Lilyä hereille, hänen olisi tehnyt mieli kääntää tämän puoleensa ja rauhotella muttei kyennyt liikkumaan.
Anemone oli varmasti säikähtänyt pahan kerran luullessaan Lilyn olevan huonontunut, ehkä jopa kuollut mutta onneksi tämä oli vain tajuton mikä oli ehkä parempi heille kaikille.
Ophelia havahtui Lilyn ääneen... Tämä lauloi hänellekkin tuttua tuutulaulua rauhallisella äänellä mikä viestitti ettei tällä varmaan enää ollut niin kamalia kipuja, mikä taas kevensi Ophelian sydäntä huomattavasti.
Ophelia alkoi laulamaan mockingbird:eä Lilyn perässä omassa mielessään ja tunsi itsensä rauhoittuneeksi laulun loputtua.

Ophelia nosti päänsä nyt Lilyyn, pari valuvaa kyyneltä nyt omilla poskillaan ja hinasi itsensä lähemmäksi ja kurottautui ottamaan kaksinkäsin kiinni Lilyn kädestä.
"Lily? Sattuuko sinua?" Ophelia kysyi huolissaan, hän ei itse uskaltanut päätellä mitään, hänen silmissään Lily näytti vain kuoleman väsyneeltä ja Black taas surullisempana kuin koskaan...

//Se on iha yks tunnettu tuutulaulu ^^'//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2008, 13:45

Black, Lily, Anemone

"ei enää.. paljoa" Lily sanoi Ophelialle.
Anemone oli pihalla kuin lumiukko, eikä ollut varma halusiko hän tietääkkään mitään tilanteesta.
"Tuota.." Ane aloitti vetäytyessään pari askelta taakseppäin.
"Kuningas kyseli mihin te katositte" Ane sanoi hieroen rannettaan.
"sano että me menimme lepäilemään.. " Lily sanoi Anemonelle.
Anemone oli hetken paikollaan, mutta nyökkäsi sitten ja poistui vähin äänin. Hän päätti ettei menisi takaisin huoneeseen, ennen kuin juhlat olivat loppu.. jonkun sentään piti olla paikalla ja hän halusi kuulla lisää kuninkaan tarinoita, hän oli varmaan ainoa joka niistä kiinnostui.

Lily puristi Ophelian käsiä kädellään ja oli aivan hiljaa. Sitten hän avasi silmänsä ja katsoi Blackiä.
"Itketkö sinä?" Lily kysyi.
Black ei sanonut mitään, katsoi vain tyhjyyteen ja oli hiljaa. Lily ei kysellyt sen enempää, hän tiesi ettei Black vastaisi siihen kysymykseen. Sitten Lily irroitti otteensa Opheliasta, nousi istumaan Blackin viereen ja siitä nousi ylös seisomaan, pitäen kiinni Blacki olkapäästä, ottaen tästä tukea.
"Lily sinun ei kannattaisi liikkua" Black sanoi koittaen nousta tämän perässä ylös, mutta Lily painoi hänet takaisin alas.
"Käyn huonessani, tulen pian takaisin" Lily sanoi ja lähti kävelemään ovelle.
"minä kyllä pärjään" Lily sanoi hieman käskevään sävyyn, nähdessään sivusilmällä että Black oli noussut ylös.
sitten hän poistui huoneesta ja lähti kävelemään kohti omaa huonettaan, toiseen kerrokseen. saapuessaan omaan huoneeseensa, hän luhistui maahan ja itki.

Black jähmettyi paikoilleen kun Lily sanoi pärjäävänsä. Hänen äänestään oli kuulunut isänsä käsky, äitinsä päättäväisyydellä. Black seisoi paikoillaan ja katsoi ovelle. Lopulta hän vilkaisi Ohpeliaan varovaisesti, hillitessään surunsa.
Hän ei edes tiennyt miksi oli itkenyt, ehkä siksi että menetti jotain vaikka mitään ei ollut omistanutkaan.
"Taidat.. olla vihainen?" Black kysyi Ophelialta hiljaa.

// OKI! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Tammi 2008, 14:50

Ophelia

Ophelia helpottui kuullessaan ettei Lilyyn enää sattunut niin paljoa, pahin oli kai ohi tosin Lily oli menettänyt esikoisensa.
Anemone parka, tämä ei tiennyt mitä oli tekeillä ja ehkä hyvä näin.
Kuningas oli kuulemma kysellyt minne kolmikko oli mennyt, tämä ei siis ollut vielä kerennyt sammumaan mikä tuntui jo saavutukselta.
Lily pyysi Anemonea sanomaan että he olisivat menneet lepäileen kaikelta juhla humulta ja pian Anemone lähtikin ulos ovesta takaisin juhlasaliin.

Ophelia käänsi päänsä yläviistoon Blackiin, nähdäkseen että itkikö tämä todella mutta pysyi vaiti nähdessään melkein olemattomia kyyneljuovia.
Ophelia asetti kätensä reisiensä päälle Lilyn irrottaessa niistä otteensa ja katseli varovaisesti kuinka Lily nousi istumaan ja sitten seisomaan saaden Ophelian nousemaan myöskin jaloilleen.
Black yritti estää ja Opheliakin olisi jotain sanonut jos olisi kerennyt, ei olisi viisasta antaa Lilyn liikkua mutta tämä vaati että pääsisi käymään huoneessaan, yksin.
Ophelia jäi siis seisomaan siihen, katse ovelle josta Lily oli poistunut ja ajatteli että pärjäisikö tämä varmasti kaiken tapahtuneen jälkeen. Mitä enemmän Ophelia sitä ajatteli, sitä enemmän hän epäili mutta uskoi Lilyn vain haluavan olla yksin.

Ophelia huokaisi syvään ja istahti penkille ennenkuin sanoi saatika vastasi mitään.
"Vähän." Ophelia sanoi lopulta. Hän oli vihainen syntymättömästä lapsesta, hän oli vihainen Lilyn kärsimyksistä ja hän oli vihainen hovimestarille joka yritti tappaa Blackin sillä myrkyllä joka oli päätynyt Lilyn maljaan.
"En minä kykene olemaan vihainen, olen ennemmänkin huolissani Lilystä..." Ophelia sanoi ja otti jalkansa taas penkille ja halasi polviaan, katse eteenpäin välttääkseen katsekontaktin.

Ophelia oli pelästynyt pahemman kerran kuullessaan Lilyn raskaudesta, tuolloin Ophelian sisällä ravosi suuttumus Blackia kohtaan, mutta näin jälkeen päin häntä suutututti hovimestarin kohtalokas temppu Lilyn ja Blackin lapselle jota ei enää ollut. Ei hän enää kyennyt olemaan Blackille vihainen, ei enää kun oli nähnyt tämän itkevän, tämäkin oli kärsinyt.
"En minä pahaa tarkoittanut..! Siis.. niin." Ophelia hiljeni, häntä hävetti että oli mennyt toivomaan valmiiksi kuolleen lapsen kuolemaa ja tökki nyt etusormiaan yhteen vaivaantuneisesti ja mietti miten Lily voi...

//YAY!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2008, 15:19

Black, Lily

Black istui Ophelian viereen ja oli hiljaa jälleen. Hänen kurkkuun pisti ja hengittäminen tuntui vaikeata.
"Tapan hänet.." Black sanoi lopulta välittämättä Ophelian viimeisestä lauseesta.
"Tapan sen saastan vaikka omin käsin.." Black jatkoi ja kuvitteli mielessään tilanteen, kun hän raatelisi Beniä riekaleiksi.
Black huokaisi syvään ja nojautui penkkiin, valuen alaspäin samalla. Hän tiesi ettei Lily voinut hyvin, sen saattoi jo arvata. Hän ei edes uskonut että Lily tulisi takaisin, joten hän päätti mennä tunnin päästä Lilyn huoneeseen, jos tämä siihen mennessä ei olisi tullut.
Huoneessa oli hiljaista, mutta Black ei edes halunnut rikkoa sitä. Tällä kertaa hiljaisuus oli hyvästä.

Lily sai kasattua itsensä ja kävi pesemässä kasvonsa. Kun hän viimein oli valmis, hän lähti kohti ovea, mutta pysähtyi peilin eteen katsomaan itseään. Hän muistutti enemmän äitiään surullisena, mitä iloisena. Tämän hän huomasi juuri, nyt ilme oli aivan samanlainen mitä äitinsä muotokuvassa jonka he olivat nähneet oleskeluhuoneessa. Hän huokaisi ja jäi sängylleen hetkeksi istumaan ja selvittämään ajatuksiaan. Hän vannoi, että hovimestari ei tästä hengissä tulisi selviämään, varsinkaan jos kuningas saisi tietää tilanteen.. mutta olisiko soveliasta kertoa sitä?

Black istui hiljaa ja tuijotti eteenpäin.
"toivottavasti Lily selviää.." Black sanoi lopulta normaaliin äänensävyynsä.
Kului hetki ja pian ovi avautui. Lily astui sisään apeana ja tämän nähdessään Black nousi ylös ja käveli Lilyn luo, joka juuri sulki oven perässään. Black halasi Lilyä ja tämä kietoi kätensä Blackin ympärille.
"Anteeksi etten kertonut" Lily sanoi hiljaa painautuessaan Blackin rintaa vasten.
Black ei sanonut mitään vaan piti Lilystä kiinni. Lopulta Lily irroitti Blackistä ja käveli Ophelian luo ja halasi tätä.
"anteeksi" Lily sanoi Opheliallekkin samasta syystä pitäen Opheliaa halauksessaan.

// YATA! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Tammi 2008, 19:00

Ophelia

Ophelia ei kiinnittänyt ulkoisesti mitään huomioida Blackin tappo uhkauksiin hovimestaria kohtaan.
Ophelia syventyi omiin ajatuksiinsa, sillä aikaa näytti olevan enemmän kuin riittämiin. Hän ei tiennyt pitäisikö hänen tuntea mitään Lilyn syntymätöntä lasta kohtaan, hän ei ainakaan osannut ajatella tästä mitään. Ophelia ajtteli vain Lilyä joka oli joutunut sen menettämään, miltä tästä tuntui? Mitä tämä nyt ajatteli tästä kaikesta..? Ja entä Black? Ophelia muisti Blackin järkyttyneen ilmeen kuullessaan että Lily olisi raskaana. Ophelia ainakin oli saanut sellaisen kuvan tästä ettei tämä lasta halunnut ja ei nyt osannut sanoa mitä tämä siitä ajatteli.

Ophelia laski jalkansa ja keinutteli niitä nyt pehmeän penkin yli jotta veri pääsisi kiertämään tämän jaloissa.
"Niin..." Ophelia vastasi ja unohti hetken päästä edes sanoneensa mitään.
Hetken aikaa vielä istuen ja miettien, Lily avasi oleskeluhuoneen oven ja astui sisään. Samassa Black oli noussut ja kävellyt tämän luo jolloin Opheliakin nousi mutta jäi kuitenkin penkin vierelle seisomaan.
Ophelia katsoi lähestyvää Lilyä tyhjä katse silmillään kunnes havahtui paremmin Lilyn halaukseen ja kietoi myöskin kätensä tämän ympärille.
"Ei se olisi mitään muuttanut..." Ophelia sanoi, hyväksyen anteeksipyynnön, pahoittelevalla että osaa ottavalla äänen sävyllä. Vaikka Ophelia olisikin tiennyt Lilyn raskaudesta, ei kukaan olisi voinut estää Lilyn myrkyttymistä. Ophelia olisi tuolloin vain marssinut Blackin luokse ja torunut tätä, mikä tuntui sinänsä hassulta että 12-vuotias tyttö meni ja torui täysikasvuista miestä.

Ophelia vetäytyi Lilystä sen verran että sai kätensä tämän kaulan ympäriltä ja lähetyi tätä taas, kieton kätensä nyt tämän vötärön ympäri ja painautui tämän vatsaa vasten.
"Olen pahoillani..." Ophelia oli kokenut hengenpelastaja mutta tällä kertaa hän ei kyennyt tekemään mitään, ei pelastamaan lapsen henkeä jolloin se olisi syntynyt sairaana ja silloinkaan Ophelia ei voinut tätä parantaa myrkyn aiheuttamasta synnynnäisestä sairauksesta.

//LOL!<--- Ny saa tappaa.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2008, 19:35

Black, Lily

Lily silitti Ophelian päätä kun tämä halasi hänen vatsaansa. Hän vilkaisi sivusilmällä Blackiä joka juuri oli tullut hänen vierelleen. Black tulisi vielä kuulemaan tästä, siitä Black itse olisi varma.. varsinkin jos kuningas saisi kuulla, mutta eihän Blackillä enää hengenhätä ollut, eihän? Olihan Harald hänen appiukkonsa nyt.
Jos tilanne ei olisi ollut näin synkkä, Black olisi alkanut pommittaa Lilyä kysymyksillä.
"Menetkö vielä juhliin?" Black kysyi Lilyltä, olettaen ettei tämä menisi.
"Menen.. vähäksi aikaa" Lily vastasi Blackin yllätykseksi.
Hän luuli että Lilyllä ei olisi ollut voimia saatika tahtoa juhlia.. tosin, Lilyhän osasi peittää tunteensa erittäin hyvin joten kai tämä surunsakkin osasi peittää.
"Lieneekö se paras vaihtoehto?" Black sanoi.
"Lienee tai ei, menen kumminkin. Väki saattaa ihmetellä ja haluan käydä näyttäytymässä isälle, ettei hän ala epäilemään mitään.. mikäli tämä vielä on hereillä" Lily sanoi lähtiessään ovelle päin.
"Teidän ei ole pakko tulla jos ette halua.." Lily sanoi ja lähti edeltä saliin jossa juhlittiin vielä täysillä.
Black otti pari askelta kohti ovea, mutta kääntyi vielä Ophelian puoleen.
"Tuletko sinä? minä menen näyttäytymään vielä" Black sanoi ja odotti vastausta.

// OMG! lyhyt! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Tammi 2008, 20:09

Ophelia

Ophelia kuunteli hiljaa, korva painautuneena Lilyn vatsaa vasten ja kuuli Lilyn sydänmen lyönnin ja Lilyn sanat vaimeasti.
Lily päätti siis mennä vielä juhliin ja Ophelia ei vastustanut tämän päätöstä. Hänestä se olisi ehkä parempi että Lily menisi näyttäytymään vielä isälleen ja muulle juhlaväelle, riippuen siis siitä että oliko kuningas jo sammunut...
Ophelia ymmärsi myös Blackin kannan tämän vastustaessa Lilyn lähtöä mutta loppujen lopuksi tämäkään ei mahtanut mitään Lilyn päätökselle.
Lily irrottautui nyt Opheliasta ja lähti ovelle. Ovien auetessa, Ophelia saattoi kuulla musiikin jota juhlissa yhä soitettiin, väki oli äänien perusteella yhä hyvässä vauhdissa ja Ophlelia saattoi nähdä parin palvelijankin kantavan ruokia kohti juhlaväen pöytiä, kunnes ovi sulkeutuikin Lilyn perässä.

Ophelia seisoi hetken aikaa paikallaan, otti pari askelta ja pysähtyi, katsahtaen ylös Blackiin.
"Minä.. Tulen myöhemmin." Ophelia sanoi yllättäen.
"Haluan ensin käydä tyrmillä." Ophelia jatkoi ja katsahti muualle. Hän tiesi mitä teki halutessaan päästä tymille muttei uskonut että Blackille heti tulisi mieleen miksi tämä sinne halusi.
Tämä oli kuului hänen papittaren virkaansa, kuninkaan hovimestari tulisi mitä ilmeisemmin hirtetyksi kunhan kuningas vain oli toipunut ensin krapulastaan ja Ophelialla oli tehtävä antaa tälle mahdollisuus synnin päästöön. Ophelia ei kieltänyt etteikö se ollut tämän ainoa syy, häntä ei pahemmin kiinnostanut puhua käärmemäisen miehen kanssa mutta halusi silti selvittää välejä tämänkin kanssa kun vielä siihen oli mahdollisuus.

//NO OMG!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Tammi 2008, 20:17

Black

Black katsoi Opheliaa ihmeissään, miksi tämä tyrmissä halusi käydä? Se oli varma, ettei Ophelia hovimestaria menisi hakkaamaan, se olisi ollut jo liian koomista, ainakin Blackin mielestä.
Black ojensi kätsensä ja avasi oven, katsoen yhä Opheliaan.
"En tiedä miksi sinä sinne haluat mennä, mutta minä tulen mukaasi" Black sanoi ja vilkaisi ympärilleen.
Black pääsi Ophelian ensin ovesta ulos ja lähti seuraamaan tätä, vilkaisten kumminkin juhlien suuntaan, ettei kukaan lähtenyt heitä seuraamaan.

// näkyy tyrmissä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron