Nalla
"Nalla osaa liukua jäällä!" hilpeä huudahdus kaikui Aodhá nimetyn suuren järven ympärillä, pelästyttäen muutamat lintuparvet lumen peittämistä puista että suuria lumikasvoja varisi maahan. Myös pienet, arat pikkueläimet kipittivät, hyppivät tai juoksivat piiloon paeten tuota ihanaa lopputalven hiljaisuutta rikkovaa meteliä. Jokin vanha, harmahtava pöllö ei kuitenkaan kaikonut paikalta hädissään, se vain pudisti päätään äännellen paheksuen, katsoen sitten silmillään siristäen sitä, joka oli herättänyt hänet päiväunilta. Hämärään olisi vielä aikaakin ja pöllön pitäisi saada nukkua...
Se oli punainen viuhahdus kun jokin liikkui jäällä vikkelästi, hyppien välillä ilmaan tai liukuen ennen kuin se jatkoi taas matkaansa kierrellen järven reunojen tuntumilla. Se jokin nauroi äänekkäästi, huudellen välillä koko ajan jostain Nallasta ja nauraen lisää. Yhä paikallaan oksalla istuvasta pöllöstä tuo punahäntäinen olento oli erityisen rasittava.
"Nalla osaa hyppiä jäällä taitavasti, Nalla on mestali luistelija!" kettuhäntäinen ja -korvainen, punatukkainen lapsi huuteli kuin paikalla tosiaan olisi ollut joku, joka olisi kuunnellut ja katsellut häntä saatikka nuoren tytön puuhat kiinnostaneet. Tarkemmin sanottuna likka ei luistellut, hän vain liukui jaloillaan jotka oli käärinyt revittyihin kangassuikaleihin ja nyt kostean jään pintaa pitkin liu'uttaen jalkojaan kasvatti koko ajan nopeuttaan. Aurinko paistoi pilvettömällä taivaalla lämmittäen maata ja lumi suli vähitellen, sekä ohensi jäätyneen järven jäätä tehden siitä epävakaan... Mutta se ei näyttänyt kettudemonin lasta haittaavan tämän vain illakoidessa jatkaen "luisteluaan", hypäten ilmaan mutta sitten laskeutuessaan jalat lipesivät alta lapsen pyllähtäessä takamukselleen.
Nalla nauroi taas pidellen vatsaansa.