Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Fenrir eri vaaran aikoja. Hän oli aina ollut tietoinen kuolevaisuudestaan, vaikka nuorena se oli tuntunut mahdottomalta. Nyt vanhemmiten hän eli jo sen tiedon kanssa, että kohta häntä ei enää ehkä ole. Haltia kylässä oli kuitenkin niitäkin, jotka eivät voineet hyväksyä sitä, että heidän kuolemattomuutensa ei ollutkaan ehkä niin kuolematonta.
Harvoin Fenrir lähti liikkeelle omasta tornistaan ja kuninkaansa luota, mutta nyt hän oli päätynyt laittaa oman lempi hevosensa alleen, säyseän harmaan uskollisen otuksen, joka oli kantanut hänet läpi jo monien kenttien ja taisteluiden hoitamaan haavottuneita. Nyt hän halusi rauhoittaa ihmisiä ja osoittaa, että mitään hätää ei ollut, vaikka se oli pelkkä silmän lumme.
Tullessaan eräälle tielle hän huomasi pakenevia ihmisiä ja tunsi magian. Vanha velho nousi ratsunsa selästä ja sitoi otuksen puuhun, kukaan ei varastaisi sitä. Niine hyvineen hyvin huolestunut vanha taitaja marssi eteenpäin ja näki vanhojen hyvien ystäviensä riitelevän ja jonkun pojankoltiaisen luokse johtivat selvät jäljet negatiivisten tunteiden ruokinnasta. Harmaassa kaavussaan Fenrir oli sangen huomaamaton ja nyt hän oli onnellinen siitä. Hyvää jälkeähän nuorukainen oli tehnyt, mutta suorastaan suututtavaa. Fenrir ei kuitenkaan puuttunut asiaan. Hän odotti oikeaa hetkeä. Kun nuori herra alkoi teleporttailla itseään oli vain ajan kysymys...
Odottava palkittiin kun nuorukainen rämähti kauniin haltia neitosen päälle, joka oli Fenririn vieressä. Uskomattoman nopeasti koppurainen käsi tarttui nuorukaisen korvaan.
Mitä te kuvittele tekevänne nuori mies? Fenririn ääni oli täynnä valtaa ja höystetty magialla. Haltiat tunnisivat vanhuksen ja nopeasti vanhat miehet olivat tulleet myös paikalle.
Arvon velho, hän on syöttänyt mieliimme pelkoa ja epäilystä kuninkaamme voitosta, joku kertoi ja se sai vanhuksen harmaat silmät synkkenemään.
Nuori mies, te tulette mukaani. Jos koetat teleportata, minä muutan sinut pienen pieneksi säälittäväksi sammakoksi, Fenririn ääni oli vaarallisempi kuin pieneen hetkeen. Hän päästi nuorukaisen korvan otteestaan. Ennen kuin hän kohotti oman äänensä., vanhus varmisti ettei poika pötkisi mihinkään.
Voin vakuuttaa teille, että kuninkaamme ei sorru. Tämä sota on valitettava, mutta niin kauan kun pidätte mielenne puhtaina ja pidätte siellä toivon, me voitamme. Vaikka seisoisimme syvimmän kuilun partaalla aamun pimeydessä, muistakaa, että pimeimmän hetken jälkeen tulee aina valo, Fenrir antoi väkijoukon päälle vyöryä varmuuden ja toivon tunnetta. Ehkä tämä ei päättyisi huonosti. Nuorelle prameilijalle tilanne ei ollut niin hyvä.
Pyydä neidiltä anteeksi töykeytesi ja seuraat minua, vanhus komensi.