Insufferable whelps

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja cardea » 29 Touko 2010, 14:29

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Fenrir eri vaaran aikoja. Hän oli aina ollut tietoinen kuolevaisuudestaan, vaikka nuorena se oli tuntunut mahdottomalta. Nyt vanhemmiten hän eli jo sen tiedon kanssa, että kohta häntä ei enää ehkä ole. Haltia kylässä oli kuitenkin niitäkin, jotka eivät voineet hyväksyä sitä, että heidän kuolemattomuutensa ei ollutkaan ehkä niin kuolematonta.

Harvoin Fenrir lähti liikkeelle omasta tornistaan ja kuninkaansa luota, mutta nyt hän oli päätynyt laittaa oman lempi hevosensa alleen, säyseän harmaan uskollisen otuksen, joka oli kantanut hänet läpi jo monien kenttien ja taisteluiden hoitamaan haavottuneita. Nyt hän halusi rauhoittaa ihmisiä ja osoittaa, että mitään hätää ei ollut, vaikka se oli pelkkä silmän lumme.

Tullessaan eräälle tielle hän huomasi pakenevia ihmisiä ja tunsi magian. Vanha velho nousi ratsunsa selästä ja sitoi otuksen puuhun, kukaan ei varastaisi sitä. Niine hyvineen hyvin huolestunut vanha taitaja marssi eteenpäin ja näki vanhojen hyvien ystäviensä riitelevän ja jonkun pojankoltiaisen luokse johtivat selvät jäljet negatiivisten tunteiden ruokinnasta. Harmaassa kaavussaan Fenrir oli sangen huomaamaton ja nyt hän oli onnellinen siitä. Hyvää jälkeähän nuorukainen oli tehnyt, mutta suorastaan suututtavaa. Fenrir ei kuitenkaan puuttunut asiaan. Hän odotti oikeaa hetkeä. Kun nuori herra alkoi teleporttailla itseään oli vain ajan kysymys...

Odottava palkittiin kun nuorukainen rämähti kauniin haltia neitosen päälle, joka oli Fenririn vieressä. Uskomattoman nopeasti koppurainen käsi tarttui nuorukaisen korvaan.
Mitä te kuvittele tekevänne nuori mies? Fenririn ääni oli täynnä valtaa ja höystetty magialla. Haltiat tunnisivat vanhuksen ja nopeasti vanhat miehet olivat tulleet myös paikalle.
Arvon velho, hän on syöttänyt mieliimme pelkoa ja epäilystä kuninkaamme voitosta, joku kertoi ja se sai vanhuksen harmaat silmät synkkenemään.
Nuori mies, te tulette mukaani. Jos koetat teleportata, minä muutan sinut pienen pieneksi säälittäväksi sammakoksi, Fenririn ääni oli vaarallisempi kuin pieneen hetkeen. Hän päästi nuorukaisen korvan otteestaan. Ennen kuin hän kohotti oman äänensä., vanhus varmisti ettei poika pötkisi mihinkään.
Voin vakuuttaa teille, että kuninkaamme ei sorru. Tämä sota on valitettava, mutta niin kauan kun pidätte mielenne puhtaina ja pidätte siellä toivon, me voitamme. Vaikka seisoisimme syvimmän kuilun partaalla aamun pimeydessä, muistakaa, että pimeimmän hetken jälkeen tulee aina valo, Fenrir antoi väkijoukon päälle vyöryä varmuuden ja toivon tunnetta. Ehkä tämä ei päättyisi huonosti. Nuorelle prameilijalle tilanne ei ollut niin hyvä.
Pyydä neidiltä anteeksi töykeytesi ja seuraat minua, vanhus komensi.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 29 Touko 2010, 20:46

Ehkä jollain sadistisella tavalla Fenrir nautti tästä kaikesta. Siitä olikin aikaa kun hän oli viimeksi saanut kunnolla ojentaa ketään ja kuninkaan ojentaminen oli sangen tylsää, koska kukaan ei koskaan reagoinut siihen sen kummemmin. Tämä nuori kapinallinen demoni, jonka suun Fenrir seuraavalla kerralla pesisi saippualla kun tämä alkaisi kirota, oli suorastaan virkistävää vaihtelua. Eipä tuo tainnut edes tietää, että Fenrir kyllä tiesi tavulleen mitä nuorukainen oli jupissut.

Hetken kuluttua tilanne raukeni ja vaikka nuori ja kieltämättä kaunis nuori neiti olisi käppyrän puolesta saanut läimäistä nuorta mies, ei hän sanonut mitään ennen kuin uhmamieli nousi häntä vastaan.
Vaikka sitten se nuori mies. Seuraatko minua ihmisenä vai sammakkona? Sinun holtiton käyttäytymisesi on pahaksi itsellesi ja muille. Tuollainen illuusioiden viskely silmiin tuijottelulla on huono juttu. Menee liian syvälle. Saan varmaan vielä tänään hoitaa muutamaa sinun paniikkiisi ajamaa henkilöä, Fenrir totesi ja tökkäisi nuorta koltijaista kulkemaan.
Ikäni tuomalla ylpeydellä myös sanon, että me menemme nyt istumaan ja puhumaan. Mitä tästäkin tulisi jos sinun kaltaisesi eivät saisi mitään järkeä päähänsä? Osaksi Fenrir jupisi tämän itsekseen ja osaksi nuorelle herralle.
No niin, kukas sinä olet ja mitä sinä oikein kuvittelit tekeväsi? Ai niin, sinähän pidit hauskaa ja kuvittelit olevasi oikein vitsikäskin. Kuinka hauskaa, ehkä vanhus hieman piikitteli ja viittoili muutamille haltijoille tervehdyksensä ja hymyili lempeästi lapsille. Hän oli omalla tavallaan pehmo.
Huomatessaan hyvän istumapaikan hevosen viereltä Fenrir käpytteli sinne ja istuutui huokaisten.
Pitää varmaan kohta alkaa käyttää vaunuja, hän tuumasi leppoisasti ja katsoi sitten sinitukkaista demonia. Katse oli yllättävän terävä ja kun Fenrir riisui lasinsa silmät peittyivät osaksi paksujen kulmakarvojen taakse, mutta se mitä näkyi oli älyä täynnä. Hän tiesi pitävänsä käsissään lahjakasta nuorta miestä, mutta lahjan laadusta voitiin olla montaa mieltä.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 31 Touko 2010, 17:03

Kapina henkeä selvästi riitti, mutta niinhän sitä pitikin nuoressa mielessä. Maailma ei saisi jymähtää paikalleen vain vanhojen ihmisten suuren tylsyyden ja kaavoihin kangistumisen takia.
Ja minä olen se ikävä käppänä, joka nyt käskee sinut tekemään niin kuin minä haluan, Fenrir tokaisi naurahtaen ja katsoi huvittuneena nuorukaista. Pojan toteamukset hauskasta Fenrir sivuutti täysin.

Penkillä istuessaan poika sai selvästi vähän itseluottamustaan takaisin ja Fenrir päätti, että eiköhän tuo tuosta piaan toipuisi normaaliin kuriin. Hän kuunteli kulmakarvakaan värähtämättä ja naurahti sitten. Poika sai osakseen leveän hymyn.
Hehän vain vähättelivät minua. Eikä minun tarvitse hallita juuri mitään kun kuninkaani tekee sen puolestani. Minä voin vain keskittyä tekemään sitä, missä olen paras. Ai niin... kuka minä olen? Fenrir, kuninkaan velho ja sinä saat nyt sitten kertoa vikkelään oman nimesi. Demoni sinä ainakin olet, kiroat kuitenkin liian laimeasti ollaksesi vain heidän parissaan kasvanut, Fenrir totesi ja suoristautui selkänojaa vasten laskien pitkäsormiset kätensä partansa ylle.

Harmaat silmät mittailivat nuorukaista päästä varpaisiin ja vanha mieli pohti mitä tuostakin tulisi. Pojalla oli lahjoja, mutta ei selvästikkään ketään opettamassa niiden käyttöä. Siitä voisi koitua ongelmia, pahoja sellaisia. Yleensä kaikilla oli edes jonkin sortin opettaja jossain vaiheessa elämää, sillä jos ei tajunnut omia rajojaan käyttäjät joko ajoivat itsensä hulluksi tai paloivat. Jälki oli kaikissa tapauksissa pahaa.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 02 Kesä 2010, 20:41

Fenrir

Vanhat silmät tuikkivat kun hän huomasi nuorukaisen tulevan äkkiä ruotuun kun tämä tajusi kenen kanssa puheli ja kenelle oli äyskinyt ja uhitellut.
"Hienoa, hauska tutustua nuori herra Amon", Fenrir totesi ja kuuli maukaisun suuresta hupustaan. Tiikeri oli näköjään herännyt uniltaan viimeinkin. Koppurainen käsi sukelsi suureen huppuun ja sieltä nousi pieni kissan rääpäle, jonka vanhus laski syliinsä. Vasta sitten hän vastasi nuorukaisen esittämään kysymykseen:
"Minun tehtäväni on paljon muutakin kuin soppien keittely. Minä tulen poimimaan juuri sinun kaltaisiasi kiusaajia pois pahanteosta ja lisäksi minusta on mukavaa tulla kauniina päivänä kylään", Fenrir vastasi ja hymyili Tiikerille, joka kiertyi hänen partansa ympärille. Velho kuitenkin tapitti tarkasti nuorukaista kun tämä alkoi taas vähän ylimieliseksi.

Raskaasti huokaisten Fenrir irrotti kissan parrastaan ja laski tämän maahan.
"Amon, sinulla on lahjoja, mutta jos käytät niitä kuningasta vastaan sinun käy ennen pitkään huonosti. Kun sota jyllää, jokainen eripurainen ääni varmaankin tullaan kitkemään, jos ymmärrät mitä tarkoitat. Istuhan nyt alas poikanen", Fenrir sanoi ja taputti paikkaa vierellään. Yllättäen uurteisilla kasvoilla oli väsynyt ilme.
"Sinä olet lahjakas nuori mies, mutta et hallitse itseäsi. Se ei pääty hyvin, ei koskaan pääty. Onko sinulla ketään, joka voisi hieman opettaa sinulle kuria?" Fenrir kysyi ja huvikseen loi kissalle hiiri illuusion jahdattavaksi. Se ei kuluttanut juuri laisinkaan Fenririn voimia.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Kesä 2010, 13:27

Fenrir

Juuri ja juuri vanha käppyräinen velho sai pidettyä huokauksen sisällään. Niin tietenkin, varmaan näitä tyypillisiä demoninpoikasia. Vanhemmat kuolleet tai kadonneet ja hällä väliä asenne ajanut tähän. Tyypillistä ja ärsyttävää. Silmät pysyivät levollisesti nuorukaisessa, mutta sisältäpäin Fenrir oli huolissaan, hyvin huolissaan nuorukaisesta.
Kaulapanta? Poikanen, mitä minä sellaisella tekisin? Lisäksi jos sinulla on kaulapanta, karkaat vain hihnasta ja sinulla on yhä panta, Fenrir totesi ja oikaisi selkäänsä hieman. Se tuntui mukavalta.

Niinhän se menee, mutta jos pitää vain hauskaa onko sekään elämisen arvoista? Fenrir kysäisi ja kaivoi taskustaan pienen leipäpalan, jota hän alkoi murustamaan ryhmyisissä käsissään.
Minä olen tietenkin mielestäsi vain tylsä vanhus, joka ei tajua sinusta mitään. On ruma tapa tuijottaa nuoria naisia tuolla tavoin. Minä näen sinussa potentiaalia vaikka mihin, mutta tällä hetkellä hukkaat sitä koko ajan, Fenrir puheli ja siinä sivussa oikaisi oikeata hormooni hyrrää vierellään. Kyllähän Fenrir ymmärsi suloisten nuorten naisten kauneudesta, mutta ei sitä sopinut tuijottaa noin avoimesti ja röyhkeästi.

Tiikeri kyllästyi hiireen ja palasi valhon jalkoihin kiehnäämään.
Saitko sinä tarpeeksesi kultaseni? hän kysyi lempeästi, tiputti murut penkin vierelle linnuille ja poimi katin syliinsä. Joku voisi jo pitää vähän kajahtaneena, mutta lempeys oli vain yksi Fenririn piirteistä.
Ai niin, sinulla on surkea itse kuri, joten meillä on paljon tehtävää, Fenrir totesi ja ei kysynyt yhtään haluaisiko nuori mies kenties itse sanoa mitään siihen, että tästä tulisi oppipoika. Kyllähän toinen varmaan vastaan venkuilisi ja rimpuilisi, mutta ei pakoon pääsisi. Oli aika hieman kesyttää.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 08 Kesä 2010, 20:34

Fenrir

Entä jännittävä, antoisa ja kiintoisa elämä, jossa on ollut kolhujakin? Fenrir kysyi silmät tuikkien. Sellainen hänen elämänsä oli. Joskus oli mutkia ja pomppuja, mutta ilman niitä se ei olisi ollut niin kiintoisaa ja antoisaa. Välillä piti olla huonojakin päiviä. Kun poika puhui öisestä seurasta käppyrä kopautti toista päähän.
Hieman arvokkuutta pyydän. Sinähän olet kohta maksullinen mies! Fenrir murahti ja katsoi nuorukaista moittien. Pitihän sitä nyt todellakin valita hieman seuraansa. Ei kuka tahansa heitukka ollut rakastelun arvoinen.

Tietenkin Amon oli vastaan liittoutumista, mutta eipä toisella juuri sanavaltaa ollut siihen.
Niin, meillä. Sinä saat nyt ryhtyä oppipojakseni ja opetella vähän kuria ja kunnioitusta. Minä olenkin etsinyt uutta jo hyvän aikaa. Sinähän tulet nyt minun mukaani ja järjestellään sinulle huone kammiooni. Tehdään sinusta edes kunnollinen lumoamaan, hän totesi ja hymyili lämpöisesti. Osaksi lämpö johtui linnuista, jotka tulivat syömään ruokaansa ja Tiikeristä, joka sinkosi Fenririn huppuun piiloon siivekkäitä. Katti ei ollut koskaan tajunnut sitä ideaa, että se olisi peto lentävien kohdalla.

Hymisten jotain vanhaa kappaletta Fenrir nousi seisomaan ja hieraisi selkäänsä.
No niin, mennäänpäs sitten noutamaan sinun tavarasi ja suunnataan kohti linnaa. Vai onko sinulla jotain sanottavaa? vanhus tiedusteli herttaisesti ja kallisti päätään. Hän voisi tietty kuunnella kaikki verukkeet, mutta pojasta tulisi hänen oppipoikansa. Piste.
cardea
 

ViestiKirjoittaja cardea » 16 Kesä 2010, 19:46

Fenrir

Oli ehkä turhaa kertoa, että nuorukaisen kapinahenki oli suorastaan hupaisaa ja virkistävää. Fenrir olikin kaivannut vähän haasteita elämäänsä, joten tässä nyt sitten oli sitä Amonin kanssa. Tästä voisi tulla hauskaa!
No, onneksi minulla on paljon tavaroita ja linnasta saa aina kaikkea, Fenrir totesi hilpeänä ja hymyili koko naamallaan. Nuori mies tietenkin tarvitsi vaihto vaate kerran, pyyhkeen, saippuaa ja niin edelleen. Siisteys oli puoli ruokaa ja se ei houkutellut tuholaisia.

Et sinä sitä syö. Se on oikeasti Tiikeri, joten sinä olisit menulla, Fenrir kertoi ja kipitti hevosensa luokse. Se hamuili hänen kaapunsa olkaa ja vanhus silitteli sen turpaa hymyillen.
No niin, tossua toisen eteen, hän totesi ja nousi hieman kankeasti hevosen selkään. Hän tarttui suitsiin, mutta tiesi konin menevän itsekseen linnaankin.
Miten olisi kupillinen teetä? Fenrir kysäisi ja haroi partaansa pitkillä sormillaan.
cardea
 


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron