Jatkoa tarinalle kolmella sanalla

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

ViestiKirjoittaja Anyki » 25 Touko 2010, 18:34

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 25 Kesä 2010, 12:52

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä...
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Agna » 27 Kesä 2010, 15:53

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta...
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pippuri » 18 Heinä 2010, 08:41

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään.
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Laura » 24 Heinä 2010, 09:52

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökäytti päätään.
Laura
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 25 Heinä 2010, 07:04

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua...
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Laura » 25 Heinä 2010, 12:31

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa.
Laura
 

ViestiKirjoittaja Eeli » 30 Heinä 2010, 16:51

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen
Eeli
 

ViestiKirjoittaja Laura » 31 Heinä 2010, 11:45

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian.
Laura
 

ViestiKirjoittaja Pippuri » 02 Elo 2010, 12:30

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan...
Pippuri
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 26 Tammi 2011, 21:36

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan ilmeikäs joten ihminen...
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Touko 2011, 19:20

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan ilmeikäs joten ihminen päästi pienen naurunpoikasen...
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Kesä 2011, 20:49

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan ilmeikäs joten ihminen päästi pienen naurunpoikasen jonka jälkeen hän
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 21:14

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan ilmeikäs joten ihminen päästi pienen naurunpoikasen jonka jälkeen hän kurotti kätensä ylöspäin
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Heinä 2011, 10:18

Ylpeä taruolento tallusteli pitkin mutaista polkua, kun yhtäkkiä se näki mitä kummallisimman ihmisen. Ujosti se käveli lähemmäs ja koski siihen. Ihmeellistä kyllä, se ei tehnyt yhtään mitään. Se vain seisoi ja riiputti päätään alakuloisesti. Sitten ihminen nosti katseensa taruolentoon ja kosketti sitä niin nopeasti, että salamakin olisi ollut kateellinen. Taruolento halusi hypätä ihmisen syliin. Mutta ihminen ei antanut sen hypätä. Surullisena taruolento katsoi ihmisen sinisiin silmiin, jotka vuodattivat kyyneliä. Taruolento mietti, miksi ihminen oli niin itkuinen. Sitten se pökkäsi ihmistä kuonollaan, jotta tämä saisi muuta ajateltavaa, sillä olento oli kovin harmistunut löydöksensä itkuisuudesta. Ihminen laittoi kätensä lohikäärmeen kuonolle, jotta se siirtäisi päätään. Lohikäärme nyökytti päätään. Se katsoi lintua. Lintu hypähteli oksistossa. Lohikäärme toivoi sen lohduttavan ihmistä pian. Lintu oli hauskan ilmeikäs joten ihminen päästi pienen naurunpoikasen jonka jälkeen hän kurotti kätensä ylöspäin ja lintu istuutui
Nipustin
 

EdellinenSeuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron