Outoja juttuja, lepohetkiä (Arctic)

Metsästä löytyy sieltä täältä jyrkkiä ja loivempiakin kallioita. Kalliot ovat vaarallinen paikka, varsinkin sateella. Osa kallioista tulee myös kovin arvaamattomasti vastaan metsässä, joten liikuthan varovaisesti! Varsinkin pohjoisempaan mentäessä kallioita ja kukkuloita alkaa olla yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan maahalkeamista...

Valvoja: Crimson

Outoja juttuja, lepohetkiä (Arctic)

ViestiKirjoittaja Sajira » 01 Elo 2010, 21:52

Trompkin

Trompkin oli jälleen lentänyt pitkään ja oli väsynyt. Välikohtaus sen pikkupirun kanssa oli ollut surkea, ystävää siitä ei ainenkaan tullut. Siivet olivat väsyneet ja nirhauma kivisti. Viimein hän näki metsän loppuvan ja tutun kivisen alustan olevan alla. Hän aloitti laskeutumisen ja pitkät kiertelyjen ja hidastelujen jälkeen kallion katto tavoitti jalat ja hän saattoi lepuuttaa siipiään ja lihaksiaan. Tuttu kallio, tuttu paikka. Viimein täällä jälleen. Hän asteli kielekkeelle ja tunsi ihanan rennon tuulen kasvoillaan heiluttelevan höyheniä ja sulkia siivissä. Oli ihana olla jälleen kotona.
Sitten hän nousi takatassuilleen päästi äännähdyksen kotkamaisen karjahtavasti ja heilutteli siipiään verytelläkseen hiukan. Mutta sitten hän seisoi siinä paikallaan jälleen hiljaa ja yksin. Mitä sitten tekisi, mitä tapahtuisi pian? Jaksaisiko kuitenkaan olla täällä pikään
Hän näki poutapilvien, noiden suurien pilvilinnojen liitelevän ohi ylväästi pohjoistuulen mukana. Aurinko meni välillä noiden taivaslinnojen taakse piiloon ja välillä se tuli esiin enstistäkin vihaisempana ja lämpöisempänä. Oli ihana olla siinä vain ja rauhoittua, rentoutua ja unohtaa kokema paha ja vääryys.
"En ymmärrä miten se suuttui. Sota on sotaa, eikä sille mitään mahda. Itse en saanut mitään niiltä, joten ne eivät saa mitään minulta. Ei ehkä positiivista, mutta reilua. Tietäähän sekin, että ei nekään pidä minua ystävänä, vaikka kuinka yrittäisin. " sanoi Tromp ääneen ehkä hiukan raivoisalla äänellä, mutta sisällä tällä oli rauha ja häntä ei enää haitannut se riita.

//Noniin, tässä se peli nyt on. :) Ehdin kirjoittaa sen tänään ja tänne siis Arctichusky hahmonsa kanssa. //
Sajira
 

Re: Outoja juttuja, lepohetkiä (Arctic)

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 02 Elo 2010, 11:47

Neva

Olin juuri päässyt kallioille lyhyehkön lento matkan jälkeen. Venyttelin hieman raajojani. Jokin hillerin tapainen otus makoili kalliolla auringon paisteessa. Ruoka! Nopeasti nappasin tuon otuksen etujalkojeni kyntien väliin ja puristin sitä. Sitten nakkasin sen suuhuni ja puraisin. Sen otuksen elämä oli ohi. Samassa kuulin jonkun puhuvan. Oliko joku raivoissaan? Nousin siivilleni ja lensin vähän matkaa, kunnes näin toisen aarnikotkan. Laskeuduin vähän matkan päähän toisesta.
"Huono päivä?" kysyin ystävällisesti ja sen jälkeen hymyilin lempeästi.
"Hei" minä tervehdin toista.
"Olen Neva", esittäydyin ja astelin pari askelta lähemmäksi ja samalla soin toiselle kauniin hymyni.
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 02 Elo 2010, 14:23

Trompkin

Tromp kuuli jonkun lentävän lähemmäs. Hän katsahti taakseen ja näki toisen aarnikotkan laskeutuvan kalliolle ja aloittavat heti puhumaan. Tromp kuunteli mitään sanomaton katse kasvoillaan ja kääntyi kokonaan kohti toista. Viimein toinen lopetti ja hymyili hänelle. Hän ei jaksanut hymyillä takaisin, vaan pysyi vakavana.
"No, sää on hieno, mutta sitä en tiedä onko päiväni nyt niin ihana." sanoi Trompkin toiselle ja katseli toista hiukan. "Riitelin erään ketun kokoisen pennun kanssa, että saanko osallistua sotiin vai en." sanoi Tromp rauhallisesti, mutta saattoi myös huomata, että hän oli hiukan vihainen riidan takia. Riita oli ollut surkea ja turha, ei siinä muuta.
"Niin, olen Trompkin, hauska tutustua sinuun Neva" tuo tokaisi vielä janyt vasta sai aikaiseksi sellaisen vaivautuneen ja hassun näköisen hymyn. Kai sitä piti edes yrittää olla rento ja rauhallinen.
"On mukava tavata muitakin aarnikotkia. Niitä ei usein näe." sanoi Tromp toiselle rauhallisesti ja ravisteli itseään ja lihaksiaan saadakseen itsensä rennoksi.
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 05 Elo 2010, 11:18

Neva

Huomasin heti toisen olevan vakava. Ainakin vakavalla tuulella. Sitten sain kuullakin mitä tälle herralle oli tapahtunut.
"Ai..." minä sanoin hiljaa ja katsahdin maahan. Riitelyt olivat niin turhia ja energiaa vieviä asioita. Olin hyvä riitelemään, vaikka en siitä pitänytkään.
"No minusta sä saat ihan ite kyl päättää osallistutko sä sotiin vai et. Sä et oo enää mikään pentu, jota vanhemmat vois komennella. Sun kannattaa tehä just niinku ite haluut", minä sanoin ja lopuksi hymyilin hieman ylpeästi. Minä tein aina niin kuin itse halusin. No enhän asunut enää isin luona, eikä tämä ollut vahtimassa mitä tein.
Sitten tämä esittäytyikin. Nyökkäsin melko iloisesti.
"Kuin myös, Trompkin", minä sanoin ja naurahdin itsekseni toisen hymylle.
"Niin, sä taidatkin olla ensimmäinen aarnikotka jonka tapaan täällä. Siis sellainen joka ei kuulu sukuun", minä sanoin. Sitten mieleeni tuli Gway. Missähän tämä nyt olisi? Toivottavasti ei tekemässä mitään typeryyksiä.

//Anteeksi kun vastaus kesti. EI inspaa nyt yhtään..//
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 06 Elo 2010, 12:39

Trompkin

Hyvä, että toinen oli samaan mieltä hänen kanssaan. Se oli piristävää ja Tromp hymyili toiselle hiukan.
"Niin, sitä mieltä minäkin olen." hän tokaisi vaan vielä toiselle ja kääntyi sitten kohti jyrkänteen reunaa ja sitten alkavaa metsikköä ja muuta sellaista.
Hän sanoi, että oli myös mukava tavata. Mutta sen jälkeen juttu jotenkin jäi kesken, mitä sanoisi sitten. Jotain piti sanoa, koska tällainen hiljaisuus oli inhottavaa.
"Hmm... Tällä alueella ei näköjään ole kovin montaa aarnikotkaa tai ne asustavat sellaisella alueella, että sieltä ei niitä niinkään löydä." sanoi Trompkin toiselle ja katseli edelleen muualle.
"Jos vielä jatkamme hiukan tuosta sodasta, niin tiedätkö muuten milloin haltiat ja ihmiset ottavat yhteen? Koska jos en ihan väärässä ole, niin ymmärsin että se on ihan pian." hän sanoi toiselle hieman kysyvästi ja mietti milloinkohan se oli? Koska hänkin oli vahvasti haltioiden puolella ja kun sota alkaisi kiiruhtaisi hänkin sota tantereelle.
"Vaikka olenkin sitä mieltä, että sota on okei oikeissa suhteissa, mutta joskus sodatkin menevät yli ymmärryksen. Kuten nyt, en ymmärrä joskus miksi kaksi suurta kansaa ei voi asua yhdessä sovussa, kun tätä maata kuitenkin riittää." hän tokaisi vielä mietteliäästi.

//Joo, ei ispaa kyllä yhtään, mutta yritetään nyt jotain saada aikaseksi. //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 06 Elo 2010, 19:45

Neva

Katsoin toista, kun tämä jatkoi sodasta.
"En tiedä. Olen vähän pihalla kaikesta, ainakin tuntuu siltä.." minä sanoin hieman mietteliäästi. Katsoin sitten taas tätä hieman vanhempaa aarnikotkaa kun hän puhui ja kuuntelin.
"Minä... Minä haluaisin, että sota tulisi mahdollisimman pian. Haluan vain ihmiset pois täältä, nopeasti. Tai oikeastaan haluan kostaa. Haluan, että niin monta ihmistä kuin van mahdollista kuolee. Verisesti mieluummin", minä sanoin ja virnistin lopuksi hieman iloisesti. Olin joskus ehkä hieman..seko, mutta kerroimpahan totuuden.
"En minä yleensä pidä sodista. Mutta tämä sota saisi tulla, nopeasti. Minulla ei ole muuta menetettävää kuin siskoni ja luulen, että hänkin haluaa sodan nopeasti", minä jatkoin ja menin myös katsomaan alas metsään.

//Nii, eiköhän me jotakin saada aikaan :] //
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 09 Elo 2010, 12:39

Trompkin

Toinenkin kannusti sotaa ja halusi sen nopeasti ohi. Hän välillä hymyili huvittuneesti toisen puhuessa, että halusi ihmisten kuolevan verisesti. No, niin hänkin, vaikka menetettävää hänellä ei ollut. Oli mukava jutella jonkun kanssa näin leppoisasti, kun toinenkin oli samaa mieltä asiasta. Mutta sitten toinen lopetti ja meni metsään päin katsahti Tromp kohit taivasta.
"No, minulla ei ole menetettävää. Vanhempani eivät koskaav välittäneet minusta, kun en meinannut oppia aluksi millään lentämään... Ja nyt nekin ovat kuolleet." hän sanoi vakavasti ja asteli päättäväisesti metsään päin. "Haltioita en tietenkään haluaisi paljoa kuolevan. Ne ovat kuitenkin ystäviäni, auttoivat minut lentämään." Hän lopetti ja katsahti toista kohti. Hän hymyili hiukan ja kuopi maata kynsillään. Hän katsoi tarkkaavaisesti maata ja leihati sitten takatassuilleen. Sieltä hän sitten voimalla paukautti kynsillään maata. Pienet eläimet ja linnut lähtivät pakoon ja Trompkin iski kyntensä erääseen lintuun. Hän hakkasi linnun maatavasten kuoliaaksi, kun kotkan kynnet samalla murskasivat pienen linnun luut.
"Eikai häiritse jos etsin syötävää tässä samalla kun juttelemme?" hän kysyi kohteliaasti. Koska saattoihan olla, että toien ei halunnut katsella kun hän syö tai muuta. Hän kuitenkin heitti linnun suuhun ja melkein paloittelematta nielaisi sen.
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 09 Elo 2010, 19:31

Neva

Menin Trompkinin perään, kun tämä lähti metsää kohti ja kuuntelin tämän kertomistaan menneisyydestään.
"Et meinannut...oppia lentämään", minä sanoin hiljaa. Onneksi itse olin oppinut sen helposti, ja minusta välillä tuntuikin, että olin yksin maailman parhaista lentäjistä. Olin oikeasti hyvä lentämään. SItten toinen sai linnun kiinni ja kysyi haittaisiko, jos tämä söisi. Minä pyöräytin päätäni.
"Ei tietenkää. Syö vaan", minä sanoin vielä ja katsoin kuinka tämä nieli linnun melkein paloittelematta.

Kävelin hieman syvemmälle metsään ja pysähdyin sitten suuren puun juurelle.
"Otetaanko kisa?" minä kysyin ja katsoin taakseni virnistäen iloisesti.
"Se kumpi lentää nopeammin tuonne ison kiven luokse kalliolle ja takasin on voittaja. Ja häviäjö saa etsiä voittajalle hillerin", minä sanoin ja jatkoin iloista virnistystäni.
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 11 Elo 2010, 17:31

Trompkin

Kun toinen kysyi tai teki jotain sinnepäin, kun hän oli kertonut, että ei meinannut pystyä lentämään. Niin hän katsahti toista kohti hieman tyynesti virnuillen.
"Niin, isä meinasi repiä itseltään sulat selästä, kun en vain oppinut... Ei se enää haittaa minua, osaanhan nyt jo lentää hyvin." hän tokaisi toiselle vielä.
Toista ei haitannut, että hän söi ja etsikin siis uuden linnun itselleen ja söi senkin melkein yhtä nopeasti kuin edellisenkin. Ja sitten toinen kyysi kisasta jotain. Hän katsoi toista hieman h'ämmentyneenä ja nyökkäsi sitten.
"Sopii, hillereitä on nopea löytää." hän sanoi toiselle ja käveli toisen luo. Hän asettui toisen rinnalle ja verrytteli siipiään vielä hiukan, niin, että nousi takajaloilleen. Laskeuduttuaan hän sanoi,
"Eli siis kivelle kalliolla ja takaisin?" ja kääntyi nyt suoraan kohti kohdetta. Hän näkikin sen suuren kiven aivan reunalla lähellä heidän äskeistä olinpaikkaa noin 400 metrin päässä.
"Änn Yyy Tee... Nyt!" hän laski ja nousikin jo siivilleen heti kun lähtö käsky oli kajahtanut.

//Tuo lähtölaskenta on hiukan outo, mutta eiköhän sen ymmärrä, en keksinyt mitän parempaa. ^^ //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 11 Elo 2010, 19:15

Neva

Kuuntelin toisen kertomusta siitä, kuinka tuon isä oli repiä sulat selästä. Se olis ollut kauheaa..
"Kiva", minä tuhahdin.¨Sitten toinen myöntyi kisaamaan. Hän tuli virelleni ja varmisti vielä matkan joka lenneittäisi. Nyökkäsin tälle.
"Justiinsa niin", minä tokaisin vielä ja verryttelin siipiäni. Kuopaisin maata pariin kertaan ja valmistauduin lähtemään. Kuuntelin tämän lähtölaskennan ja kun tuli "nyt" ponkaisin maasta voimakkaasti vauhtia ja nousin siivilleni. Pysyttelin suhkot matalalla ja kiisin etten päin. Kosketin suurta kiveä jalallani ja ponkaisin siitä vauhtia takaisin päin. En jäänyt edes katselemaan missä Trompkin meni. En ehtinyt. Nautin tästä kisaamisesta. Pitäkstä aikaa oli taas hauskaa. Laskeuduin maahan ja vilkaisin missä Tromp oli ja kumpi oli voittanut. Olinhan minä nopea lentäjä, mutta kuika nopea Trompkin oli? Sitä en tiennyt.

//Ei se outo ollut. Tajusi tosi hyvin :3 //
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 13 Elo 2010, 21:08

//No, hyvä. ^^ //

Trompkin

Kisa alkoi, Tromp liisi hiukan toisen takana. Oli nöyryyttävää olla takana. Tuuli suhisi sulissa, oli ihana olla ilmassa taas. Hän kutienkin juuri ja juuri pystyi sellaisella erikosiella pyörähdyksellä koskettamaan kiveä juuri ennen Nevaa ja pääsi pieneen etumatkaan. Hän lensi minkä pystyi kohti maalipaikkaa. Hön voittaisi, jos menisi näin. Hän lensi juuri puiden latvojen ylöpuolella valmiina laskeutumaan maaliin, kunnes joku lensi hirveällä vauhdilla päin häntä.
Hän säikähti sitä ja sivusilmällä näki pienen täysin mustan linnun lentävän pusikoihin. Mutta hän menetti suunnan. Oksat ja lehvistöt rutisivat kun hän paiskautui niiden läpi. Pientä rääkkymistä kuului, kun hän tippui ja sitten kovempi, kun hän tippui maahan. Häntä oli alimmalla oksalla takertuneena oksiin, etujalat olivat monella kaarella mahan alla. Takalajat sojottivat toinen toiseen ja toinen toiseen suuntaan. Toinen siipet olivat toinen takertunut oksistoon ja toinen rötkötti vasyneenä maata vasten.
"Tuo oli aika paha isku. Neva!" hän mutisi itsekseen ja sitten huusi toveriaan. Hän oli parin pensaan takana maaliasta, ei toinen varmasti näkisi häntä ilman. "Olen täällä, äsken pikkuisen rytisi. Joku lensi minua päin." hän sanoi kovemmin toiselle ja yritti riuhtoa häntäänsä irti, mutta tupsu oli tiukassa kiinni oksissa.

//Oli kivaa pelata tällainen tippuminen. Oli idean puutetta, sen varmaan huomaa. ^^ Mutta ei mitään sen suurempaa tästä. //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 14 Elo 2010, 12:18

Neva

Katselin yhä ympärilleni ja huomasin, ettei Trompia näkynyt. Jess! Mä voitin, mä voitin, jeii! Sitten tajusin, ettei Tromp ollut vieläkään päässyt maaliin. Mihin toinen oli jäänyt? Hän ainakin oli koskettanut kiveä ennen minua. Pian kuulin rytinää ja käännyin ympäri.
"Tromp..?" minä sanoin. Mikä hitto se oli? Vilkuilin ympärilleni. En ehtinyt hahmottaa mistä ääni kuului. Äkkiä Tromp kuitenkin huusi minua ja katselin ympärilleni. Missä toinen oli? Sitten astelin lähemmäksi muutamia pusikoita ja hyppäsin niiden yli. Sitten näin Trompin. Hetken seisoin paikoillani ja katsoin toista.
"Sä siis..putosit? Koska joku törmäs suhun", minä sanoin typerästi. Sitten tajusin, ettei toinen saanut häntäänsä ainakaan irti. Nousin takajaloilleni ja yletyin juuri ja juuri alimmille oksille.
"Pysy hetki paikoillas, niin mä saan sut irti", minä sanoin ja aloin selvitellä toisen häntää irti oksista(?). Se oli tosiaan tiukasti, mutta lopulta sain sen irti(?). Laskeuduin toisen luokse ja katsoin tätä.
"Oletko sä muuten kunnossa?" minä kysyin. Ei tälle ainakaan hirvittävän pahasti ollut käynyt. Onneksi.
"Arvaa säikähdinkö mä?" minä kysyin ja naurahdin helpottuneesti.

//Niin minullakin.. En tajua mihin kaikki inspiraatio on kadonnut jo pidemmäksi aikaa. Mutta tuo putoaminen oli kyllä hieno :] //
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 16 Elo 2010, 18:46

Trompkin

Toinen tuli viimein hänen luokseen ja tuntui jähmettyvän paikoilleen hetkeksi. Toinen ei siis uskonut tai halunnut uskoa mitä hän sanoi. No, samapa tuo mitä toinen halusi uskoa, mutta onneksi toinen sentään tuli auttamaan hännän kanssa. Koska asento oli inhottava, eikä hän pystynyt laskeutumaan alas, ennen kun häntä oli irti. Hetken toinen näperteli häntää, hänestä se kyllä tuntui ikuisuudelta. Mutta viimein toinen sai sen irti ja hän sai otettua siipensäkin irti oksistosta.
Pikkuhiljaa hän suoristautui samalla sukien ja parannelleen höyheniä ja karvoja. Samalla sitä tehdessään, hän kuuli, mitä toinen kysyi ja hymyili hiukan.
"Ei sen pahempaa. Muutama nirhauma, mutta siinä kaikki." hän sanoi ja koitti siipiään jälleen. Ne toimivat hyvin, ei siis siivissä murtumia tai muutakaan. Ne olisivat olleet turmioksi hänelle.
"No, uskon,e ttä säikähdit, tulinhan alas aika ryminällä... Mutta arvaa säikähdinkö minä, kun se lintu paiskautui päin kasvoja?" hän tokaisi katseli tarkemmin ruhjeita, niitä ei todellakaan ollut paljoa. "Sille linnulle, mikä korppi lie ollutkin, taisi kuitenkin käydä pahemmin." hän sanoi ja vilkaisi siihen suuntaan, minne korppi olisi voinut tippua, tai mikä lintu oli ollutkin. Korpilta se ainenkin näytti.
"Mutta voitit kisan. Saat sen hillerin tai mistä nyt sovimmenkaan aivan pian." hän sanoi ja asetteli vielä nokallaan suurimpia sulkia siivistään.
Sajira
 

ViestiKirjoittaja ArcticHusky » 19 Elo 2010, 17:20

Neva

Huokasin pienesti, kun kuulin, ettei toiselle ollut käynyt pahasti.
"Hyvä, sillä jos olisit katkaissut siipes tai jotain muuta, en tiedä mitä olisin voinut tehdä", minä sanoin ja pyöräytin päätäni.
"No varmasti! Eniten kyllä säikähdin sitä, kun en nähnyt sua missään", minä sanoin vielä.
"Mutta mieluummin sille sattui jotakin kuin sulle", minä tuhahdin ja katsoin samaan suuntaan kuin Tromp. Sitten hän sanoi, että voitin ja minä hymähdin iloisemmin. Niin tosiaan voitin.
Nyt Tromp olisi minulle hillerin velkaa.
"Noo.. Anna olla. Sä putosit ties montako metriä. Jos et olisi pudonnut, ei sitä tiedä kumpi olisi voittanut", minä sanoin ja tökkäsin toista kevyesti kylkeen(?)
"Ja sitä paitsi, mulla ei ole edes nälkä", minä sanoin vielä ja astelin hitaasti kohti kallioita. Vähän matkan päässä pysähdyin ja vilkaisin Trompia. Mitäs nyt? En halunnut vielä lähteä. En jaksanut olla yksin ja nyt olin vihdoinkin löytänyt toisen aarnikotkan. Haluaisin viettää hänen kanssaa vielä aikaa.
ArcticHusky
 

ViestiKirjoittaja Sajira » 24 Elo 2010, 16:28

//anteeksi taas tämä törkeen pitkä vastaus väli, ei vain innosta tämä paikka enää. Sen takia varmaan eroankin pian. //

Trompkin

Toinen oli hyvillään, kun mitää pahaa ei ollut tapahtunut. Hän hymähti, kun toinen ei halunnutkaan hilleria palkaksi voitostaan. No, tosiaankin, jos hän ei olisi tippunut, olisi varmaan hän ollut voittaja. Mutta, ei sillä ollut niin väliä, kun toinen ei voittoaan halunnut. Ei siitä kannattanut riidellä, jos ei halunnut, ei halunnut ja se siitä.
Mutta sitten toinen lähti kulkemaan kohti kalliota, hän seisahtui paikalleen ja suki vielä höyhenpeitettään. Mutta toinen ei mennytkään minnekään kuitenkaan. Mitä toinen nyt oikein teki?
"Minne olit menossa, kun et mennytkään?" hän kysyi ihmeissään ja asteli muutaman askeleen toisen rinnalle. Hän asetti siipensä siististi paikalleen ja katsoi toista ihmeissään. Mutta päätti sitten itskein mennä taas kohti kalliota. Hän käveli metsän läpi taas ja muisti samat tutut paikat ja reitit. Olihan hän asunut täällä aika pitkään jokin aika sitten, tai siis asui vieläkin jollain tasolla. Harvoin hän kuitenkaan jaksoi olla pitkään paikallaan.
"Mitäs sitten voisi tehdä. En jaksa koskaan olla pitkään tekemättä mitään." hän kysäisi toiselta, koska uskoi toisen tulleen perässä kalliolle.
Edit: Mutta sitten hän muisti, hän oli unohtanut erään tärkeän asia.
"Hitto!" hän huudahti ja nousi siivilleen. "Anteeksi kamalasti, minun pitää mennä tapaamaan erästä tärkeää henkilöä. Nähdään taas joskus!" hän huusi pahoitellen toiselle ja katosikon pian horisonttiin.

//Lopettelen peli, kun aion erota nyt. En jaksa olla täällä enää, paikka ei vaan inspiroi, ei tämä fantasia enää. Pahoittelen pelin tällaisesta lopetuksesta.//
Sajira
 

Seuraava

Paluu Kalliot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron