Kirjoittaja Ivy » 17 Tammi 2008, 23:29
Ophelia
Lähdettyään tyrmiltä, Ophelia oli mennyt omaan kappeliinsa oleskelemaan sillä Anemone vielä nukkui ja Lily oli teillä tietämättömillä eikä häntä linnassa muutenkaan tarvittu. Ophelia päätti hyödyntää siis aikaansa ylimääräiseen rukoiluun joka rauhoitti tämän mieltä, päivä oli hiljainen eikä vieraitakaan hänen luonaan pahemmin käynyt. Kerrankin kun hänellä oli omaa aikaa hän alkoi tuntea itsensä levottomaksi. Ophelian katse harhaili pitkin kappelin seiniä ja matalaa kattoa johon Blackillä oli aina paha kolauttaa päänsä.
Ophelia nousi itse nyt seisomaan ja kurotti kättänsä kohti kattoa mutta ei ylettänyt, tuhahti ja lähti närskästyneenä makuukammariin siivoamaan laatikoita.
Hänellä ei pahemmin omaisuutta ollut eikä niin omaisuudesta välittänytkään, hänen palkkansa oli turhankin hyvä katsottuna siihen että tämä oli vain 12-vuotias tyttö. Hän käytti rahansa yleensä teehen, suitsukkeisiin ja kaikkeen muuhun mikä asiaan kuului ja vaatteisiin joita hän pyrki säilyttämään sen verran hyvin ettei tämän tarvinnut ostaa jokaiseen juhliin uutta. Hänen vaaleansinisen juhlamekko oli kokenut karun kohtalon ja päätynyt vain tavalliseksi hameeksi jota Ophelia kykeni pitämään mennessään nyt esimerkiksi vaikka rannalle.
Ophelia viikkasi yövaattensa siistiksi mytyksi ja avasi lipaston laatikon joka ammotti lähes tyhjyyttään. Hänen makuuhuoneensa oli kapea josta lähti kolme ovea, yksi meni kappeliin, yksi takapihalle ja yksi vaatekomeroon jota Ophelia käytti varastona eikä ole itsekään varma mitä kaikkea siellä oli.
Kappeli oli ollut kauan hylättynä ennen Ophelian tuloa ja sen saatuaan itselleen Ophelia oli joutunut siivoamaan sen kaikesta pölystä ja hämähäkin seitistä, siivous kesti kokonaiset kolme päivää.
Ophelia avasi vaatekomeronsa oven ja katseli ympärilleen, siellä oli vain laatikoita, vati ja kasa liinoja että rättejä jotka olivat kertyneet Ophelialle ajan mittaa, ei itsekään muista miten.
"Täällähän ne on..." Ophelia sai sanotuksi hetken ihmeteltyään alimmaista laatikkoa ja kyyristyi katsoakseen sen sisältöä ja löysi vanhat satukirjat joita Ophelia ei ollut onnistunut löytämään viime siivouksen jäljiltä.
Ophelia seliali kirjoja hetken aikaa kunnes huokaisi, häntä ei huvittanut lukeakaan, sitä paitsi, ulkona oli kaunis ilma ja Opheliasta olisi sääli vain pysyä sisätiloissa kun aurinko paistoi ulkona.
Siispä Ophelia päätti lähteä ulos, ei väliä minne, kuhan pääsi ulos raikkaasen ulkoilmaan. Tyrmissä ei pahemmin raikas ilma kukoistanut, vain rotat ja kosteista tiloista pitävät sienet. Ophelia sammutti suitsukkeet koska ei tiennyt koska seuraavaksi palaisi, ihan vain sen varalta ettei kappeli syttyisi vaikka palamaan, mikä tosin oli hyvin epätoden näköistä.
"Hei hei!" Ophelia vilkutti alttarille, hyvästellen 'vanhempansa' jotka eivät olleet puisia muistolaattoja kummempia ja ryntäsi ulos.
Linnan pihamaa oli tylsä ja harmaa ja muurien ulkopuolelle Ophelia ei lähtisi eikä viitsinyt lähteä häiritsemään Lilyäkään, kysyäkseen jos tämä tulisi hänen kanssa puutarhaan. Katseltuaan ympärilleen, Ophelia päätyi siihen tulokseen että joutuisi menemään yksin. Blackiäkään Ophelia ei uskaltanut häiritä sillä oletti tämän märehtivät pimeässä asunnossaan yhä Benin tapausta ja tuskin tätä olisi kiinnostanut lähteä jonnekkin puutarhaan hänen kanssaan.
"Taidentaan olla vain me kaksistaan, vai mitä?" Ophelia kysyi, katse kohti taivasta, tähystellen pilvien reunoja joiden välistä auringonsäteet valaisivat tämän kasvoja, sokeuttaen Ophelian hetkeksi. Ophelia ei ollut koskaan yksin eikä tämä johtunut siitä että tällä olisi mielikuvitusystävä mutta silti hänellä oli joku joka katseli hänen peräänsä.
Ophelia suuntasi nyt kohti puutarhaa joka sijaitsi linnan suurella ja laajalla taka-pihamaalla. Ihmisiä oli liikkeellä aamuista enemmän, alkoi näyttämään siltä että asiat alkoivat palautua jälleen normaaliksi Lilyn ja Blackin häistä. Äkkiä kova tuulenpuuska oli temmata Ophelian hatun, mutta Ophelia sai tästä otteen juuri ennen sen lentämistä pois ja joutui suojaamaan silmänsä roskien ja hiekan varalta joita lensi tuulenmukana. Äsken oli ollut ihan tyyntä ja nyt kova tuulenpuska oli syntynyt kuin tyhjästä. Saatuaan silmänsä taas raotettua auki, hän näki yllätyksekseen Blackin jota Ophelia ei todellakaan odottanut löytävänsä valoisasta ja värikkäästä puutarhasta.
Ophelialla ei ollut hajuakaan mitä Black yritti äsken tehdä mutta päätti lähentyä tätä rauhallisesti, ei hiipiäkseen ja pelästyttääkseen tätä, kyllä Ophelia uskoi että Black tämän pian huomaisi.
"Päivää, häiritsenkö?" Ophelia sanoi hymyillen miedosti, pysähtyessään noin parin metrin päästä Blackista.
//TÄÄLLÄ!//