Uhkaatko? Suojeletko? [Sands baby]

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

Uhkaatko? Suojeletko? [Sands baby]

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 28 Elo 2010, 01:38

//ihanainen Sandsini, kirmaa oi luokseni ja vastaa//

Raleigh Mallory

Syksyinen sade piiskasi Kallen kapakan ikkunoita, kyseisen sään kuitenkaan suuremmin häiritsemättä sisällä humalahakuisesti juovia ihmisiä, joita kyseisessä paikassa sinä iltana oli normaalin verran. Ei yhtään enempää eikä vähempää kuin muinakaan iltoina. Tiskillä muutama mies lauleskeli iloisesti musiikkiin olutkolpakot kolahdellen, välillä ympärilleen läikkyen. Eräs humaltunut mieshenkilö onnistui hankkimaan itsensä ihan tyrkkimisvaiheeseen asti, jolloin kolpakon sisältö lensi komeassa kaaressa tiskillä päätään käteensä nojaavan kiharahiuksisen miehen niskaan. Miekkonen hätkähti vaimeasti ja katsoi samein silmin olkansa yli kolpakon kolahdettua vielä päähän tippuen sitten kolisten lattialle. Raleighin tummat silmät tuijottelivat rähisevää miesporukkaa hetken aikaa kääntyen sitten oluessa uitettujen vaatteidensa puoleen. Hiljainen huokaus karkasi sänkileukaisen herran huulilta ja tuo vei kätensä niskansa taakse puristamaan hiuksista olutta pois.
"Hyvää työtä, herrat..." Raleigh naurahti ylös noustessaan ja lievästi horjahtaen väisti ohi lentävän uuden kolpakon. Tällä kertaa oluet lensivät vain kengille, Raleighin suureksi harmiksi. Tuo kurtisti kulmiaan ja katsoi kolpakon heittänyttä miestä hetken aikaa hyvin moittivasti, tietäen kuitenkin jäävänsä alakynteen jos rupeaisi riitaa haastamaan. Suosiolla kengäntekijä teki taktisen, tosin vähän hoipertelevan väistöliikkeen takavasemmalle siirtyen lähemmäs seinän vierustalla, lähellä takkaa olevia pöytiä.

Raleigh oli viettänyt kylässä oman terveytensä hyväksi jo vähän turhan pitkän aikaa, kuten hän itsekin huomasi eräässä pöydässä istuvien, tuimakatseisten miesten ilmeistä. Mies käänsi nopeasti kasvonsa poispäin ja pyörähti parin ihmisen välistä anteeksi pyytäen vähän kauemmas uhkaavan oloisesta sakista, joka saattaisi koitua hänelle tälle iltaa vielä kohtaloksi. Häntä ei huvittanut nukkua taas jossain sikolätin pohjalla. Ruskeat silmät kääntyivät uudestaan miesten puoleen. He olivat kääntyneet mutisemaan jotain toisilleen hiljaisella äänellä. Raleighin aataminomena teki nopean jojo-liikkeen ja tuo alkoi etsiä nopeasti itselleen jotakin seuraa, ettei välttämättä joutuisi kalppimaan häntä koipien välissä metsään yöksi.
"Raleigh Mallory, kuinkas monta tuoppia herra on juonut?" Tarttui vankka käsi Raleighin hartiaan, isokokoisen miehen kääntäessä tuon keveästi ympäri. Hetken aikaa Raleigh joutui tarkentamaan katsettaan miehen kasvoihin, vääntäen sitten leppoisan, humalaisen hymyn kasvoilleen.
"...pari..." Hän teki nopean laskutoimituksen päässään. "...tuota... kymmentä...?"
"Pääset tiskaamaan." Mies murahti pitäen edelleen isolla kourallaan Raleighin hartiasta kiinni. Eipä huvittanut tiskaaminen Raleighia. Tuo irvisti hiljaa itsekseen ja mietti nopeasti.
"...mmmmuuuutta nämä kädet on tarkoitettu kengille, ei likaiselle tiskivedelle. En siis kuitenkaan tarkoita että pesisitte astianne likaisessa vedessä, sir, mutta käteni ovat herkät. Kuvitelkaa, en voisi enää tehdä teille uusia kenkiä." Raleigh alkoi ladella syitä, joiden takia ei voisi ruveta tiskaamaan tälle iltaa. Mies katsoi Mallorya toinen kulma lievästi kohoten.
"...säästä satuilusi kenties tuleville lapsillesi ja suksi keittiöön, niin saatat joskus saadakin niitä lapsia." Tuo jyrähti. Raleigh kiemursi paikoillaan etsien taas pakokeinoa lähiympäristöstään.
"...entä jos vain teen teille kengät? Oikein hienot kengät, käytän parhaimmat nahkani, nyörini ja taitoni niiden tekemiseen. Vuodatan verta, hikeä ja mahdollisesti pari miehekästä kyyneltäkin, mutta olkaa niin jalo herra, ettette pakota minunlaistani taiteilijaa tekemään työntekijöidenne töitä. Sehän vain söisi heidänkin palkkaansa!" Raleigh päivitteli.

Raleigh hymyili miehen perään jokseenkin helpottuneen oloisena saatuaan pestiksi vain kenkien teon. Tuo huokasi syvään ja päätään pudistaen kääntyi ympäri astellen lähemmäs seinän vierellä olevia pöytiä päästäkseen juomaan oluensa rauhassa. Katse kiersi väkijoukkoa samalla kun kolpakko tyhjennettiin ja uusi tilattiin. Kaikki ihmiset oli jo melko lailla läpi jututettu, osa vielä sen verran vihamielisesti suhtautuvia henkilöitä, ettei miehen tehnyt mieli liittyä oikeastaan kenenkään seuraan. Kuinka ikävää... Raleigh olisi kaivannut tällä hetkellä juttuseuraa enemmän kuin mitään muuta, vietettyään lähes koko päivän tuppisuuna kenkiä tehdessään velkojensa lyhentämiseksi.
"...oi voi..." Kengäntekijä huokasi lähes ääneti itsekseen ja otti tarjoilijan tuoman kolpakon hymyillen lempeästi tyttöselle ja paransi oluentuoksuisen takkinsa asentoa. Katse käväisi taas siinä häntä pälyilleessä miesjoukossa, joka oli noussut ylös ja lievä paniikki alkoi hiipiä Raleighin sieluun. Mistä hän löytäisi nopeasti jonkun turvallisen, ison körilään, jolle hän ei ollut velkaa ja joka voisi suojella häntä tiukan paikan tullen? Rahapussi taskun pohjalla kilahti heleästi Raleighin pyörähtäessä ympäri saappaidensa kannoilla nopeasti väkijoukkoa haravoiden. Apua.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Elo 2010, 15:08

((Heeeere's Johnny.))

Baldramallach

Syksy toi tullessaan nopeasti ohi menevät päivät. Nytkin oli jo pimeää, ihmisten pysytellessä sisätiloissa ainoat valonlähteet olivat ikkunoista kajastavat valot. Hämärä ja yksinäisyys eivät erästä matkamiestä haitanneet, mutta syksy toi tullessaan myös kylmyyden ja sateen. Sateen, joka oli tänä iltanakin alkanut ennen kuin tuo oli lähelläkään määränpäätänsä. Tällaisella säällä kukaan ei tahtonut liikuskella ulkona, joten Baldramallach löysi itsensä yksin ihmiskylän mutaisilla kaduilla. Onneksi kylä oli vielä paikallaan siellä, missä hän sen muistikin olleen. Tässä säässä ei tehnyt mieli tehdä turhia reissuja. Mies oli kietonut viitan tiukasti ympärilleen lämmöksi ja suojaksi, mutta pitkäänhän hän oli jo sateessa seisonut, eikä viittakaan voinut pelastaa häntä. Niin viitta kuin sen alla olevat vaatteet olivat läpimärkiä ja nahkasaappaatkin olivat mutaiset, mutta onneksi sisältä kuivat. Lohikäärmemiehen jättikokoisen ihmismuodon hengitys höyrysi hieman raollaan olevien huulien välistä ja keho värähti yrittäen lämmitellä itseään. Oli kai se sitten vihdoinkin aika etsiä jokin lämmittelypaikka, lohikäärme tuumasi. Luultavasti täältäkin löytyisi paikallinen juottola, joissa ihmiset näyttivät niin mieluusti aikaansa viettävän. Olivathan ne vähän turhan meluisia paikkoja, mutta lämpimiähän ne olivat ja se oli pääasia. Meluisa paikka olisi muutenkin helpompi löytää, joten Baldramallach piti korvansa auki tarpoessaan kylän poikki, muta kenkien alla litisten.

Lohikäärme ei voinut olla kuulematta sitä naurua, huutoa ja musiikkia, mikä syntyi suuren ihmisjoukon ollessa keskenään. Suunnistaen ääntä kohti, hän huomasi olleensa oikeassa juottolan löytymisestä, ainakin toivottavasti. Edessä siinsi suurehko, kaksikerroksinen talo, jonka ovesta näytti tulevan ihmisiä ja sisältä raikui laulu. Voisihan hän olla väärässä ja tämä olisi jokin ihan toinen paikka, mutta jotenkin lähellä olevien ihmisten hilpeys kertoi toista. Oli miten oli, hän tunsi sisältä huokuvan lämmön joka kerta, kun rakennuksen ovi aukesi. Baldramallach veti viittansa huppua paremmin silmillensä ja käveli ovelle, väistäen ovesta valuvaa, hoipertelevaa miesjoukkoa. Miehet eivät näyttäneet olevan täysin kunnossa, mutta hilpeistä äännähdyksistä päätellen heillä ei ollut mitään sen suurempia ongelmiakaan. Lohikäärme ei kyllä ollut mikään ihmisten lastenvahti, joten tehkööt nämä ihmiset ihan mitä niitä huvittaa tehdä. Ei ihmisten ongelmat olleet hänen. Hän vain tahtoi sisälle lämpimään. Baldramallach tarttui ovenkahvaan ja raotti ovea auki hitaasti. Valoa tulvi ovenraosta ulos yöhön.

Pitkään hämärässä olleelle ja muutenkin pimeään tottuneelle sisältä tuleva valo oli melkein sokaiseva. Baldramallach oli varautunut siihen jo ja yritti peittää silmiään paremmin hupullansa, mutta silti kesti vähän aikaa ennen kuin lohikäärme tottui kirkkauteen. Sokeana hän tunsi ihmisten katseen tuijottavan häntä, tarkkaillen häntä Kai se oli hieman omituista, miten hän yhtäkkiä vain pysähtyi ovensuuhun. Ja olihan hän vähän oudon näköinenkin, piti hänen se myöntää. Silmien vihdoin nähdessä eteensä hän huomasi helpottuneena, että tuijotus tuli vain parista ihmisestä, jotka olivat lähellä ovea istumassa. Muu kapakan väki ei edes näyttänyt huomaavan hänen tuloaan, jatkoivat vain riehumistaan. Se oli hyvä se, lohikäärme ei pitänyt liiasta huomiosta, ei etenkään nyt kun oli märkä ja kylmissään. Lisko kumartui kävelläkseen turhan matalan oven läpi ja sulki oven perässään, etsien katseellaan istumapaikkaa. Kaikki parhaat nurkkapaikat näyttivät olevan ihmistenkin suosiossa, mutta silti Baldramallach käveli erään pöydän luokse tuijottaen sen ääressä olevia ihmisiä, jättäen jälkeensä mutaisia kengänjälkiä lattialankuille. Pöydän ääressä istuvat kaksi miestä näyttivät hätääntyvän, kun tämä tuimasti tuijottava jätti lähestyi pöytää ja vaihtoivat nopeasti istumapaikkaansa kauemmas. Baldramallach ei ymmärtänyt tätä elettä, mutta ehkä he vain tahtoivat antaa pöytänsä jonkun paremman, tässä tapauksessa hänen, haltuun? Tyytyväisenä lohikäärme istui nurkkapöydän ääreen, lepuuttaen jo hieman väsyneitä jalkojaan ja nautti lämmöstä. Ympärillä oli kauhea hälinä, ihmiset puhuivat, nauroivat, lauloivat Näyttivät jopa nakellen juomiakin ympäriinsä. Suurin osa ihmisistä näytti iloisilta, mutta jollakin näytti olevan tukalammat oltavat. Tai ehkä niitä oli enemmänkin, hän ei vain jaksanut muistaa ihmisten kasvoja. Hitaasti lohikäärme sulki kaiken ympäriltään pois ja ummisti silmiään. Lämpö oli mukavaa. Ehkäpä hän jää tähän siksi aikaa, että kuivaa kokonaan. Baldramallachin vaatteista valui vesipisaroita, jotka kostuttivat lattiat. Hän oli aivan läpimärkä, kuin uitettu koira. Mutta onneksi hänellä oli paljon aikaa odottaa kuivumistaan. Ehkäpä täältä saisi jotain ruokaakin? Ihmiset eivät jakaneet hänen ihastustaan raakaan lihaan, mutta melkein mikä tahansa kävisi nyt pitkään kulkeneelle matkaajalle. Melkein mikä tahansa. Lohikäärme nautiskeli ajatuksesta mielessään, mutta ulospäin ei näkynyt toisen onnellisuutta. Mitä muut näkivät oli iso, hyvin märkä mies istumassa nurkassa vakava ilme naamallaan, märän viitan huppu alas silmien eteen vedettynä.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 28 Elo 2010, 16:54

Raleigh Mallory

Raleigh katsoi miten isokokoinen korsto istui lähellä takkaa hänen vaatteidensa tippuessa vettä. Mies ei muistanut nähneensä toista aikaisemmin paikalla, eikä muutenkaan tunnistanut toisen olemusta, joka oli melko mieleenpainuva. Muiden ihmisten mielestä tuo uusi kapakkaan tullut henkilö oli pelottava, Raleighin mielestä mahtava. Mies pelotti ihmisiä läheltään, tai ihmiset eivät olleet huomaavinaan koko tyyppiä, mikä oli Raleighista melkoisen hyvä juttu. Hän ei myöskään muistanut koko henkilöä, joten oli ihan mahdollista ettei hän ollut miehelle mitään velkaa, sikäli mikäli se oli mahdollista. Ilmeisesti oli, velkojat nimittäin olivat painuneet Raleighin mieleen pelottavan hyvin, samoin kuin missä nämä kyseiset ihmiskakat tykkäsivät hengailla päivänsä. Tuo ei ollut hänen velkojansa. Raleigh oli siitä nyt varma. Tuo vilkaisi olkansa yli lievästi harittavilla silmillään ihmisiä, jotka olivat astuneet pari askelta lähemmäs. Raleigh puri huultaan ja punnitsi vaihtoehtoja. Vaihtoehdot olivat se, että tulisi vihaisen ihmislauman pieksämäksi tai sitten mahdollisesti tämän uuden ihmisen tappamaksi. Toisaalta mutta toisaalta. Raleigh punnitsi nopeasti vaihtoehdot mielessään ja asteli sitten miehen vierelle.
"Anteeksi, hyvä herra, mutta sopiiko tähän istua? Muut pöydät ovat aika ikävän täynnä ja vaikuttaa siltä, että te olette ainoa jonka seuraan kehtaisin liittyä." Hän liversi ennen kuin laski sievän, laihahkon pyllynsä penkkiin.

Äkäisen oloinen ihmisjoukkio vilkaisi henkilöä, jonka seuraan Raleigh oli puoliväkisin työntynyt. Mies katsoi tyytyväisenä miten miehet vilkaisivat toisiaan ja peruuttivat sitten takaisin pöytäänsä luovuttaen. Raleigh huokasi syvään ja kääntyi katsomaan miestä.
"..tuota... eihän Teitä haittaa että istun tässä? En nimittäin kauhean mielelläni istuisi yksin, minulla kun on....... ihmisiä jotka eivät halua nähdä minua." Raleigh naurahti vähän hermostuneesti loppuun nojaten päänsä käteensä.
"Vaikutatte ihmiseltä, jota muut eivät kauhean herkästi tule häiritsemään, joten ehkä voisin olla tämän illan Teidän seurassanne." Vaikka Raleigh olikin suhteellisen köyhistä oloista loppupeleissään kotoisin, ei häneltä käytöstapoja puuttunut. Muita piti teititellä, mikäli halusi olla kohtelias. Vanhempia ihmisiä kohtaan piti olla kohtelias eikä saanut millään tapaa käydä ilkeäksi, saatika mitään muutakaan. Raleighlla siis oli hyvät käytöstavat, mutta huono luonne, tai mikäli halusi ruveta spekuloimaan, niin huono menneisyys, missä isä oli liian juovuksissa auttamaan poikaansa raittiíseen elämäntapaan. Eipä miehellä muuten olisi ollutkaan velkoja, kuin viinan takia ja Raleigh piti humalaolotilasta aivan liikaa ollakseen selvin päin. Ennemmin kuolisi humalassa velkojen takia kuin selvin päin johonkin ruttoon tai vastaavaan. Ainakin hän voisi sanoa olleensa aito ihminen.

//Mikä pätkä. Sitä se humala teettää//
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Elo 2010, 18:19

Baldramallach

Baldramallach nautiskeli takkatulen loimusta ja lämmöstä silmät ummessa pöytänsä ääressä. Taustahäly oli hiljentynyt tuon mielessä hyvin hiljaiseksi. Pikku hiljaa sitä alettiin lämmitä, kyllähän sitä vielä vaatteet olivat läpimärkiä, mutta ei se märkyys lohikäärmettä nyt niin pahasti haitannut. Enemmänkin se kylmyys, mikä seurasi märkyydestä. Moni ihminen olisi varmasti eriä mieltä ja inhoaisi läpimärkiä vaatteita ihoansa vastaan, mutta Baldramallach tiesi, ettei kuivumisessa mennyt kauhean pitkään. Ihmiset vain olivat malttamattomia ja alkoivat heti nurista, kun pikkuisen alkoi vettä sataa. Mutta miksi antaa ihmisten pilata tämä ilta, tämä ihana lämpö, tämä ihana olotila

Läheltä kuului hiljaista puhetta. Lohikäärme ei välittänyt, ei edes kuunnellut ympäristöään, piti silmiään vain kiinni. Tietenkin huppu oli vedetty silmien eteen sen verran hyvin, ettei toisen silmiä edes näkynyt. Eipä tuosta siis nähnyt silmien olevan suljetut, näytti vain siltä, kuin tuo olisi tuijottanut eteensä. Vierestä joku vetäisi tuolia taakse, tuolinjalkojen raapaistessa lattia kovan äänen kanssa, rikkoen Baldramallachin mielen hiljaisuuden. Hän raotti silmiään ja käänsi päätään hitaasti tuolin suuntaan. Tuoliin oli istahtanut ihminen. Laihahko, lyhyttä karvaa naamassa, harmahtava harjas päälaella, unelias ilme kasvoilla Näyttipä toisen vaatteet olevan märätkin. Tuo mies ei luultavasti ollut kastunut ulkona, hän haisi Omituiselta. Pahalta. Oli mitä oli, lohikäärme toivoi, ettei haju tarttunut. Hän tutkaili viereen istahtanutta miestä pitkään ja tarkasti, mutta huppu esti toisen näkemästä silmien tarkkaavaista tutkintaa. Näytti vain siltä, kuin toinen olisi tuijottanut häntä hiljaa ja pitkään, varsin ahdistavasti. Mies selitti jotain ja lohikäärme murahti jotain vastaukseksi, kääntyen sitten katsomaan muita huoneessa olevia ihmisiä, eikä mitenkään kauheasti enää kiinnittänyt huomiota toiseen, mitä nyt sivukorvalla kuunteli toisen asiaa. Eihän hän nyt voisi nautiskella lämmöstä yhtä hartaasti kuin hetki sitten.

Olihan tuo muukalainen oikeassa, eipä kovin moni häntä häirinnyt, mikä oli hyvä. Tietenkin, nythän tässä vieressä istui joku häiritsemässä Haittasiko se häntä? Hieman. Hän tahtoi olla rauhassa ja miehen suusta valui puhetta vaikka millä mitalla. Ainakin ihminen oli jotenkuten kohtelias, eipä tarvinnut ainakaan siitä ärtyä. Toinen tuntui hermostuneelta, mutta johtuiko se hänestä, sitä ei Baldramallach tiennyt. Itsehän tuo oli viereen istunut, joten kai hermostuneisuus jostain muusta johtui. Varmaan niistä ihmisistä, jotka tästä miehestä eivät pitäneet. Miten lohikäärme onnistuikin tapaamaan näitä ihmisiä, jotka eivät osanneet pitää suutaan kiinni ja omistivat suuret määrät vihamiehiä? Jos tuo nyt tahtoisi koko illan oikeasti viettää hänen seurassaan Se olisi rasittavaa. Hän ei edelleenkään ole ihmisten lastenvahti, eikä tahdo olla. Baldramallach istui siinä hiljaa ihmisiä katsellen. Pitkä oli hiljaisuus, pitkä ja ahdistava sellainen. Tai no, ehkä jollekin hieman sosiaalisemmalle otukselle se olisi, lohikäärme ei sellaista ymmärtänyt kuin ahdistava hiljaisuus. Hiljaisuushan oli vain mukavaa

Lopulta lohikäärme rikkoi hiljaisuuden.
Joss tuo aloitti suhisten,
Joss täällä on vaarrallissta ssinulle, miksset lähde poiss? Baldramallach kysyi, vaivautumatta edes katsomaan vieressä istuvaan mieheen.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 11:47

Raleigh Mallory

Raleigh vilkaisi välillä olkansa ylitse miehiin. Kiinnostus häntä kohtaan oli kaikeksi onneksi laantunut. Vaimea, helpottuneemman oloinen huokaus purkautui miehen huulilta ja tuo käänsi uudelleen katseensa henkilöön, jonka iltaa oli suvannut alkaa häiritsemään. Tämä heppu ei tuntunut mitenkään ylenpalttisen sosiaaliselta, saatika puheliaalta tapaukselta. Eipä se Raleighia nyt niin paljon häirinnyt, mutta olisihan se ollut ihan mukavaa saada juttuseuraa miekkosesta. Pitkä hiljaisuus. Raleigh katsoi tuoppinsa sisältöä välillä vastapäätä istuvaa miestä vilkuillen. Hän ei nähnyt varjolta toisen silmiä, kasvoistakin näkyi vain puolet ja niilläkään ei minkäänlaista ilmeenvaihdosta ollut tapahtunut.

Raleigh kohotti kasvonsa kohti tätä miekkosta. Ässä oli pitkittynyt, jotenkin... normaalista poikkeava. Tämä herra tuskin oli näiltä seuduin ollenkaan.. Raleigh arveli miehen tulevan jostain suhteellisen kaukaa, kenties jopa toisesta maasta. Katse kääntyi miehen jalkoihin joita tuo lämmitti takan lämmössä. Olipa jumalattoman kokoiset jalat. Kengät eivät selkeästikään olleet oikeata kokoa ja kaiken lisäksi ne näyttivät olevan vieläpä vähän puolipyllyisesti tehdyt. Raleigh nyrpisti mielessään nenäänsä katsellen rapaisia, väärän mallisia kenkiä, joita mies käytti. Ei hyvä tämä nyt ollenkaan.
"...niin, se onkin sangen olennainen kysymys. Katsokaas, sir, kun minulla ei ole oikein mitään muuta paikkaa mihin mennä. Ulkona on huono sää nukkua taivasalla ja hevosenikin saa täältä suojan yön ylitse." Raleigh vastasi päänsä käteensä nojaten ja katseli vino, vaimea hymy kasvoillaan sinne päin missä uskoi seuralaisensa silmien olevan.
"Ja siksi toisekseen tien päällä on vaikea harjoittaa ammattiani ja vaikka lähtisinkin, saattaisin saada selkääni useampaan otteeseen kuin olisi terveellistä..." Tuo lisäsi vielä naurahtaen ja katsahti olkansa yli miehiin. Ei olisi kiva löytää itseään jonakin aamuna märkänä länttinä ojan pohjalta

Raleigh vilkuili olkansa ylitse miehiin päin ja puri alahuultaan. Hänen olisi joka tapauksessa alettava tekemään taktista vetäytymistä kylästä joksikin aikaa. Taas oli tullut liikaa velkaa. Toisaalta taas yksinään matkustaminen olisi ikävää ja tällä kertaa se saattaisi olla vähän riskialttiimpaa, nuo miehet kun eivät olleet hänen toimintaansa ollenkaan tyytyväisiä. Katse kääntyi sateen läpimäräksi uittamaan mieheen.
"Tuota... oletteko Te täällä vain ohikulkumatkalla vai aiotteko viipyä täällä pidemmänkin aikaa?" Raleigh kysyi kulmiaan vähän kohottaen, mietittyään sanavalintaansa hetken.
"Suo anteeksi uteliaisuuteni, mutta en ole nähnyt Teitä täällä ennen." Hän lisäsi vielä nopeasti, ettei antaisi ihan liian tungettelevaa kuvaa itsestään, oli se liian myöhäistä eli ei.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 13:49

Baldramallach

Ihminen istui edelleenkin hänen vieressään. Toisella ei tainnut olla mitään aikomustakaan lähteä. Ihminen katsoi häntä. Tuijottaminen ei normaalisti ollut Baldramallachista mitenkään niin hirveää, mutta nyt hän oli ihmismuodossaan, eikä hän sen ihmismäisyydestä ollut täysin varma. Mies tarkkaili häntä, hän tunsi sen. Hän näki sen. Sanoiko hän jotain väärin? Näin läheltä lohikäärme ei tahtoisi kenenkään häntä katselevan, entä jos joku löytäisi jotain omituista hänestä ja hän paljastuisi? Ei, ei niin kävisi. Kyllä hänen valepukunsa oli tarpeeksi hyvä. Hänhän näytti aivan ihmiseltä. Ei Baldramallach kyllä voinut väittää, että olisi päässyt ihmisiä tutkiskelemaan kovinkaan läheltä, mutta suurin piirtein. Lohikäärme katseli miestä sivusilmällään kasvot edelleenkin ihmismassaan päin, hänestä tuskin näki, että edes katsoi vieressä istuvaa ihmistä. Tuo ihminen tarkkaili hänen jalkojaan aivan liian pitkään, näkikö hän jotain epäilyttävää? Hän alkoi tuntea olonsa vaivaantuneeksi ja raaputti mutaa kengästään toisen kengän kärjellä. Eihän toinen voinut nähdä mitään, eihän? Hänellähän oli kengät jalassaan. Joskus lohikäärme kyllä ihmetteli, jos ihmistä oli ollenkaan vaatteiden alla

Baldramallach kuunteli toisen kertomuksia. Hyvä tietää, että toisella oli yksi niistä monista kävelevistä muonapaketeista, tämä niistä se, jota ihmiset kutsuvat hevoseksi. Ehkäpä hän jopa saisi ruokaa helposti, jos tämän miekkosen ympärillä pyörisi. Mutta mies sai hänet ajattelemaan, miten hänkin oli samassa tilanteessa. Ulkona oli huono sää, kylmää ja märkää, eikä siellä olisi mukava nukkua. Eikä hän tahtonut kuivattaa itseään ja sitten heti taas juosta ulos kastumaan. Ehkä sade menisi vielä ohi.

Jos lohikäärme ymmärtäisi, mikä hymy on, sellainen olisi varmasti löytynyt hänen kasvoiltaan nyt. Nuo ihmiset, aina ne hankkiutuivat ongelmiin. Baldramallach alkoi toden teolla tuntea eläneensä tämän jo kerran, mutta ei kuitenkaan aivan. Tuota toista ihmistä, vaikka ongelmiin itsensä oli hankkinutkin, pystyi sentään kunnioittamaan tuon taitojen perusteella. Tätä miestä Ei niin kovin. Eihän hän tiennyt, mihin toinen pystyi, mutta jotenkin hänestä vain tuntui siltä. Mies taisi yrittää saada jonkin sortin keskustelua pystyyn kaikkien näiden kysymystensä kanssa. Lohikäärme vain tuijotti ihmismassaan päin pitkään, saaden taas aikaan pitkän ja tukalan hiljaisuuden. Viitan hupusta tippui vesipisaroita toisen nenän päälle, jonka päältä pisarat sitten valuivat alas ja tippuivat pöydälle.

"Uteliass muukalainen," Baldramallach lopulta sanoi karhealla äänellä,
"Lämmittelen," tuo vastasi, vaatteet edelleen läpimärkinä. Hyvin kertova vastaus, joka ei itse asiassa vastannut oikein mihinkään.
"Ssää on huono, on myöhä," hän jatkoi vielä, hitaasti kasvojaan toiseen kääntäen. Ilta olisi normaalisti hyvä aika matkustamiseen hänelle, mutta tämä ihmiskeho ei jaksanut paljoa. Monesti hän huomasi, miten ei voinut kävellä kuin pari auringonlaskua putkeen, ennen kuin hänen kehonsa antoi periksi. Yhtäkkiä vain. Baldramallach ei ollut ikinä oikein oppinut arvioimaan, kuinka väsynyt tämä ihmiskeho oli, joten ei nytkään tiennyt olisiko pitänyt levätä vai ei. Eihän hän edes muistanut, milloin viimeksi oli nukkunut
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 14:20

Raleigh Mallory

Raleigh kuunteli taas hiljaisuutta vähän vaivaantuneena, mutta kuitenkaan rupeamatta hätiköimään. Tämä herra jonka seuraan hän oli lyöttäytynytm tuskin oli tyhmäm eikä mitä ilmeisimmin ollut humalassakaan. Miehen ääni oli karhea, ässä suhahti taas Raleighin korvassa jättäen sinne tietynlaisen kaiun. Raleighin silmät katselivat miestä tuon puhuessa matalalla, kovin... eläneen kuuloisella äänellä. Katse kääntyi ikkunaan päin.
"Enpä olisi itse voinut sanoa paremmin.. Sinällään aika ikävää, ettei tästä kylästä pääse pois. Voi, mutta missä ovat käytöstapani!" Raleigh henkäisi itsekseen kuulostaen lievästi järkyttyneeltä ja hörppäsi oluensa loppuun.
"Saanko tarjota Teille jotain? Jotain syötävää, kenties juotavaakin?" Hän kysyi hymyillen hivenen avoimemmin katsoen muukalaista käsiään vähän levittäen.
"Voin luvata, tuossa lähellä olevan majatalon pihvit ovat jotain taivaallista... Suorastaan sulavat kielelle ennen kuin vievät sen mennessään." Raleigh hymyili säteilevästi. Nälkähän se alkoi olla, mutta ehkä hän voisi ottaa vähän lisää velkaa mikäli saisi sillä tätä uutta henkilöä luottavaisemmaksi hänen suhteensa.
"Mikäli tahdotte, voin tarjota Teille siellä aterian. Olette varmasti nälkäinen tuolla kylmässä ilmassa kuljettuanne." Raleigh puhui nojaten pään uudelleen käteensä tätä karskia henkilöä katsellessaan. Oli sanomattakin selvää, että hän tulisi ottamaan hyvin paljon velkaa vielä tälle illalle, mutta mikäli se auttaisi häntä saamaan tästä miehestä matkakumppanin itselleen, ei hänellä olisi enää mitään pelättävää. Mutta mikäli toinen päättäisi edelleen hylätä hänet.... siinä tapauksessa Raleigh vannoi sitovansa kiven nilkkaansa ja hyppäävänsä järveen.

"Mitä sanotte? Minä tarjoan ja mikäli majatalossa on vapaata, voin varata huoneenkin. Mikäli tahdotte." Raleigh virnisti pyöräyttäen toisen jalkansa toisen päälle ojentaen nilkkaansa sen naksahtaessa melko sairaan kuuloisesti. Viimeisin kapakkatappelu oli pistänyt nilkan vähän huonompaan asentoon ja nyt juokseminen oli entistä hankalampaa. Lisäksi nilkka oli vaihtanut väriään sairaalloisen mustelmaisen väriseksi ja sitä särki lähes koko ajan. Ihmekös tuo, että ihmisten omaa kipulääkettä, alkoholia siis, tuli käytettyä enemmän kuin oli terveellistä. Raleigh tiesi tasan tarkkaan että edessä istuva mieshenkilö voisi rusentaa hänen niskansa tai tappaa hänet siihen paikkaan ja viedä hänen vähän omaisuutensa, mutta sen verran epätoivoiseksi kengäntekijä oli tullut, että lyöttäytyi vaikka murhamiehen kanssa samaan jengiin niin kauan, kun oli turvassa velkojiltaan. Pöydälle kaatui humalainen mies joka sai Raleighin säpsähtämään taaksepäin.
"Helvetti.." Tuo murahti ja survaisi miehen pois pöydältä päätään pudistaen. Tämä oli taas näitä iltoja kun ihmisillä ei ollut mitään muuta tekemistä kuin heilua humalaisina kapakassa.
"Tämä on hieman rauhaton paikka iltaisin..." Naurahdus.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 15:31

Baldramallach

Tämä seuraansa liittynyt mies hihkaisi käytöstavoistaan jokseenkin järkyttyneenä ja joi kolpakkonsa tyhjäksi mistä lie ihmisten pahanhajuisesta litkusta. Baldramallach ei oikein ymmärtänyt toisen omituista käytöstä, mutta ihmiset olivat omituisia. Ei hän niitä koskaan voisi täysin ymmärtää, mutta tässähän sitä yritettiin parhaansa mukaan. Lohikäärme ei voinut kyllä väittää, ettei toisen ehdotus ollut iloinen yllätys ja paransi ryhtiäänkin hieman, näyttäen, että kuunteli. Kun sitä ihminen alkaa noin puhua, on aihe yleensä epämiellyttävä, mutta tällä kertaa muukalainen oli valmis tarjoamaan hänelle ruokaa. Niin, puhuihan toinen jo siitä hevosesta Mukava nähdä, että sekin johti johonkin. Baldramallach ei ollut vielä ihan varma siitä, oliko nälkäinen vai ei. Viime syönnistä oli kyllä aikaa, eikä häntä haitannut syöminen vaikkei nälkä nyt ollutkaan Muutenkin, voisiko hän olla hyväksymättä toisen tarjousta? Kyllä se ajatus ruoasta sai veden ihan kihoamaan kielelle. Nyt hänellä ainakin oli nälkä

Baldramallach oli hieman pettynyt, kun ruokailupaikaksi ehdotettiinkin jotain ihmisten ruokapaikkaa. Ainakin sieltä pitäisi saada hyvää lihaa tämän ihmisen mielestä, mutta ihmiset aina onnistuivat pilaamaan hyvän ruoan kaikella ihmeellisellä. Mutta ihmisten seurassa ihmisten lailla, eikö? Hän ei ollut ikinä nähnyt ihmisten syövän lihaa raakana, joten ehkä se on heille jotenkin väärin. Lohikäärmehän ei tahtonut näyttää omituiselta tämän miehen seurassa, joten pakko kai se oli suostua syömään jotain vähemmän miellyttävää.

Mies vain puhua pulputti. Eiköhän hän jo saanut selville toisen halun tarjota hänelle jotain, kyllä se vähemmälläkin tuli selväksi. Tämä ihminen näytti olevan hyvin puheliasta sorttia, ikävä kyllä. Kyllähän Baldramallach ymmärsi jo toisen perimmäisenkin tarkoituksen, tuolla oli paljon vihamiehiä, eikä tahtonut olla yksin. Lastenvahtiminen ei vieläkään ollut mitenkään antoisaa vapaa-ajanviettoa tälle lohikäärmeelle, mutta parempi kai tästä miehestä oli lypsää sentään ilmainen ruoka ulos. Nukkumapaikkaakin tuo ehdotti. Alkoi ikävästi kuulostaa siltä, että tämän miehen kanssa pitäisi pitempäänkin heilua

Baldramallach katseli laiskasti edessään virnuilevaa miestä käteensä nojaten. Tuntuikohan tuosta hyvältäkin, kun hänenlaisensa sai seuraansa. Eipä kukaan heidän kimppuunsa noin vain uskaltaisikaan käydä. Mutta yhtäkkiä pöydälle rysähti ihminen ilman mitään varoitusta. Lohikäärmekin hieman säikähti tätä, mutta ei ulkoisesti näyttänyt reagoivan siihen mitenkään. Hän oli kyllä jo valmis hyökkäämään tuon kimppuun, mutta oli oppinut ajattelemaan ensin, ennen kuin refleksinomaisesti pongahtaisi päälle. Tässä tapauksessa oli hyvä niin. Mies ei näyttänyt juurikaan liikkuvan, siinä vain pötkötti eväänsä väräyttämättä. Käärme tuhahti, ihmiset olivat todella outoja. Hänen seuralaisensa tönäisi tuon ihmismiehen pöydältä, miehen valuessa pöydältä lötkönä alas lattialle. Baldramallach ei voinut kuin seurata katseellaan tuon ihmisen valumista ja sitten kääntää päänsä muiden kapakassa olevien ihmisten suuntaan. Tuntui siltä, kuin ihmiset muuttuivat täällä vain kokoajan hullummiksi ja hullummiksi, he hoipertelivat, ääni koveni, puheestakaan saanut enää paljoa selvää Taisi olla aika vaihtaa paikkaa, tämähän kävi turhan oudoksi. Baldramallach nousi hitaasti jaloilleen, koko pitkään olemukseensa. Hän loi laiskan katseen pöydän vieressä vieläkin lattialla rötköttävään mieheen ja sitten tähän vielä nimettömään seuralaiseensa.

"Näytä tie," tuo murahti.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 15:57

Raleigh Mallory

Raleigh katseli jalkojensa juureen lysähtänyttä, omituisen onnellisesti hymyilevää mieshenkilöä joka oli selkeästi vaappumassa jonnekin onnelisen tiedostamattomuuden rajan taakse. Raleigh tunnisti kyllä hymyn, ei se hänen kasvoillekaan vieras ollut. Tuo pudisteli silti päätään ja käänsi katseensa baaria kohti. Hän kuuli tuolin siirtyvän taaksepäin ja käänsi katseensa mieheen. Wow. Se oli iso mies. Jumalauta että se oli iso mies hohohoho. Mitäs helv-.. No, eipä sillä ollut niinkään väliä.
"Ilomielin, sir." Raleigh hymähti nousten jaloilleen, vaimeasti horjahtaen, sai jonkun tyypin taas päälleen ja survaisi sen ihmisen pois niskoiltaan.
"Helvetin helvetti..." Raleigh mutisi itsekseen lähtien määrätietoisesti, jokseenkin kuitenkin melko hataranlaisesti kävelemään ulko-ovelle. Matkalla hän kyllä sai eteensä useammankin kuin yhden esteen, välillä milloin oluttuoppia, milloin nyrkkiä väistäen. Ihan normaali ilta siis. Pari kertaa Raleigh oli lentää kärsälleen humalaisten ihmisten käydessä liian tuttavallisiksi, mutta onnistui tavalla tai toisella pysymään pystyssä lopulta ulko-oven aukaisten. Sade oli laantunut sen verran, ettei se enää läpimäräksi kastellut. Lähinnä tihkua se enää oli ja Raleigh vaikutti siihen ihan tyytyväiseltä. Tuon katse kävi kapakan vieressä olevassa tallissa missä mustanruskea hevonen nosti päätään tutun hajun kiiriessä sen sieraimiin. Korskahdus. Raleigh hymyili itsekseen kovin lämpimästi ja otti pari liukastelevaa askelta kohti tallia.
"Ihan pikku hetki vain, sir." Hän tuumasi olkansa yli seuralaiselleen jatkaen liukastelua kohti tallia. Hän oli riisunut hevoseltaan varusteet sen seisoskellessa melkein kuivilla heinillä tyytyväisen unisen oloisena. Tosin uuden hajun tuntiessaan se pärskähti vähän hermostuneemman oloisesti kääntäen päätään uuden tyypin suuntaan. Korvat nousivat pystyyn ja hevonen peruutti askeleen, astuen takaisin Raleighin tullessa lähemmäksi.

"No, no, tyttöseni rakkaimpani, armain karvavarpahani, ei pelättävää..." Raleigh puheli hevoselle rauhallisella äänellä kävellen sen luokse ja nosti kätensä koni samettiselle turvalle sitä hellästi silittäen. Katse käväisi olan yli seuralaisessa.
"Älä huoli, May, tuun takaisin aamulla... Sitten lähemmä liikkeelle uuvelleen, eikö niin? Tiiän, tiiän, siulla on täällä helskutin tylsää yksin... Mutta ei huolta, ei huolta, mie tuun kyl takaisten.." Mies puhui hevoselleen aina sillä murteella mitä oli kotonaan oppinut, suhteellisen maalaista murretta siis. May hieroi turpaansa Raleighia vasten natustaen miehen huonokuntoisia, kiharoita hiuksia. Raleigh naurahti hiljaa ja taputti hevosen kaulaa kävellen sitten taas ulos tallista.
"Menemmekö?" Hän hymyili ystäväiselleen. Tai no, ystäväiselle ja ystäväiselle, ainoalle seuralaiselleen. Nahkasaappaat luisuivat mutaiseksi muuttuneessa maaperässä kun tuo lähti kävelemään kohti majataloa toinen käsi takin taskussa olevaa pientä veistä puristaen. Automaattirefleksi.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 17:16

((Tämä peli on täällä ohi ja jatkuu majatalossa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä


Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron