Valo tekee haavoja (Sovittu)

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Valo tekee haavoja (Sovittu)

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 07 Heinä 2010, 19:49

//Daniella&kumppani tänne, siis.//

Oli päivä, hieman yli keskipäivän. Aurinko porotti kuumasti ja vitivalkeat pilvenhattarat lainehtivat laiskasti taivaalla, estämättä kuitenkaan itse päävalaisijan kirkkautta lankeamasta maahan. Päivä oli juuri sellainen, kirkas ja lämmin, että suurin osa ihmisistä - ja miksei haltioistakin - kaipasi ulos, eväsretkelle, ratsastamaan, mitä tahansa. Linnut lauloivat, kukat kukkivat ja auringonsäteet heijastuivat sapeleiden teristä, jotka pyörivät huimaa kuolontanssiaan äkäisen karhun kanssa.
Kherdin ei oikeastaan ollut aivan varma siitä, miten oikein oli saanut otson suuttuneeksi tai yleensäkään törmännyt tuohon. Todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässään haltia oli nukkunut liian pitkään ja herännyt vasta keskipäivän aikoihin. Paha, paha virhe, jo siksikin, että ties kuka olisi voinut yllättää drowhaltian tuon nukkuessa. Lisäksi suoraan tummasta unen rauhasta päivänvalon kirkkauteen oli hätkähdyttävä muutos drowhaltian silmille. Niinpä muutama ensimmäinen minuutti oli kulunut lähinnä siinä, että Kherdin oli yrittänyt saada näkönsä tanssivat väripallot katoamaan näkökentästään. Ja siinä se sitten oli ollut, jostain syystä tulistunut luontokappale. Oliko Kherdin ollut majoittunut liian lähelle tai äkkiä ilmestynyt vierelle, tiedä tuota. Mutta tästä oli seurannut pieni - no, pieni ja pieni - konflikti, joka oli onneksi jo päättymäisillään.

Pahasti haavoittunut karhu lähti lopulta pakosalle, julistaen drowhaltian sapeleineen voittajaksi. Helppo voitto se ei kuitenkaan ollut. Kherdinin tarkastellessa vammojaan hän löysi useitakin pintanaarmuja, yhden poskestaankin. Rinnan poikki kulkeva haava oli kuitenkin syvempi ja vuoti ilkeästi, puhumattakaan uudesta repeämästä koko ajan rojummaksi käyvässä rengaspanssaripaidassa. Koko kapine joutaisi pian rotkon pohjalle. Mutta ei nyt, ei vielä. Ensin täytyisi - jotenkin - saada tuo haava hoidettua. Jos tämä sää jatkuisi kauankin, haava voisi tulehtua helposti - se olisikin hyvin mielenkiintoinen tilanne.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 29 Elo 2010, 15:57

Adriana

Ah, juuri tuollaisia päiviä Adriana rakasti. Aurinkoisia ja hiukan pilvisiä päiviä, vaikka sateestakin hän piti paljon.
Hän halusi nauttia päivästä täysin rinnoin. Hän oli juuri käynyt polskuttelemassa koiramuodossaan metsässä olevassa purossa.
Se olikin ollut virkistävää niin kuumana päivänä. Valkoturkki ravisti turkistaan viimeisetkin ylimääräiset vedet, mitä vielä lähti.
Turkki kuivuisi täysin tuotapikaa niin lämpimässä säässä ja kuivumista helpotti vielä enemmän tuon pohjavilla, joka hylki vettä.
Naaras lähti tassuttelemaan eteenpäin katsellen ympärilleen. Kauniit maisemat, auringon säteet pyrkivät puiden lomasta maanpinnalle ja välillä lumen valkeat
pilvet tekivät varjoja metsänkin keskelle. Hyvin lumoavaa.
Sitten hänen korviinsa kantautui jonkun suuren eläimen - luultavasti karhun, äkäisen sellaisen - murinaa tai karjuntaa (miten karhun
vihaiset äännähdykset nyt sitten tulkitaankin).
Tyttö lähti kulkemaan ääntä kohti ja pian loukkaantunut karhu juoksikin Valkoturkin ohi häntä koipien välissä.
Koira katsoi karhun suuntaan ja utelias kun oli, hän halusi tietää mikä karhun oli noin säikäyttänyt ja mikä sitä oli vahingoittanut.
Hän jatkoi matkaansa vielä vähän matkaa, kunnes sitten näki jonkun mustan - siis ihan pikimustan - olion tarkastelemassa vaurioitaan.
Narttu kohotti kulmaansa. Mikä olento tuokin mahtoi olla, koskaan nähnytkään moista.
Valkoturkki käveli noin neljän metrin päähän olennosta. Ja tarkasteli tuota päästä varpaisiin luimistellen korviaan.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 31 Elo 2010, 23:07

Kherdin

Eikö täällä saanut edes taistelussa saamiaan vammoja rauhassa tarkastella? Kherdin oli jo sujauttanut toisen sapelinsa takaisin huotraan voidakseen paremmin tutkia tuota rinnansa poikki kulkevaa juovaa, joka tuntui tyrehtyvän aivan liian hitaasti monesta taistelusta selvinneen drown makuun. Näin äkkiseltään haltia ei menisi sanomaan, että tämä haava tulisi johtamaan kuolemaan. Tulehtuessaan se olisi kylläkin ilkeä, mutta ei välttämättä tappava, jos sen vain saisi pidettyä puhtaana. Vamma kuitenkin hidastaisi Kherdiniä, varsinkin kun se ynnättäisiin muihin otson kanssa koetusta taistelusta saatuihin naarmuihin. Yksin liikkuvalla mustalla haltialla ei ollut varaa hidastaa taistelussa. Toinen mittelö jonkin metsän eläimen kanssa voisi tässä tilassa olla jo vaarallisempi koitos.

Ja, kuin tilauksesta, tämä otus seisoi hänen edessään. No, ei aivan edessä, pitihän tuo kunnioittavan välimatkan - kuten varmasti mikä tahansa olento, joka ymmärsi mitään siitä, että mustan haltian kädessään pitelemä sapeli teki kipeää. Saman tien kun Kherdin oli havainnut tulijan, tuon katse oli lennähtänyt pois haavaltaan äänen suuntaan. Nimenomaan äänen, sillä tarkat drowhaltiakorvat olivat havainneet tulijan ensimmäiseksi. Vain silmänräpäyksen jäljessä reagoivat kädet, kädessä pysyneen sapelin liikahtaessa puolustavaan asentoon samalla kun toinen käsi tavoitteli jo lasketun aseen kahvaa. Tämä tuntematon näytti olevan jokin koiraeläin - susi? Niillä tosin taisi olla tapana liikkua laumassa, eikä tämän eläimen värityskään näyttänyt aivan tavanomaiselta. Ei niin, etteikö drown tielle ollut sattunut aiemminkin jos millaistakin koiraeläintä. Edellinen kerta ei ollut mennyt kovinkaan mainiosti, mutta sen kamppailun haavat olivat jo aikaa sitten parantuneet.
Kherdin tarkkasi kuin jähmettyneenä tätä tuntematonta ilmestystä. Hyökkäisikö se? Ei näyttänyt ainakaan liian ystävälliseltä.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 01 Syys 2010, 12:22

Adriana

Tottahan se oli, että sudet liikkuivat suurilta osin laumoissa. Varsinkin ruokaa metsästäessään. Ja valkoturkkiset sudet olivatkin jo sitten aika harvinaisuus. Yleensä niissä oli eri harmaan, mustan ja valkean sävyjä. Kuitenkaan Adriana ei ollut susi, ainakaan kokonaan, vaan jonkinlainen valkoinen koira. Kaipa tätä sitten voisikin sanoa susikoiraksi?
Kun tummanpuhuva mies sitten huomasi tämän valkoisen hurtan, tuo nosti sapelinsa terää Valkoturkkia kohti ja toinen käsi taas havitteli jo toista sapelia.
Adriana kallisti hieman päätään toisen puolustaville eleille. Tokihan moinen reaktio oli ymmärrettävää, varsinkin kun oli juuri tapellut karhun kanssa.
Toivottavasti mies itse ei tekisi aloitetta ja hyökkäisi koiraeläimen kimppuun. Vaikka toinen olikin haavoittunut aika ikävästi varsinkin rinnuksilla oleva haava näytti jokseenkin pahalta ainakin katsojan silmissä -, ei miestä pitäisi aliarvioida. Siitä tuskin tulisi kovin kaunista jälkeä.
Miehestä ei tiennyt aikoisiko hän hyökätä, mutta Adriana ei ainakaan nähnyt syytä miksi pitäisi.
Valkoturkki istahti niille sijoilleen ja katsoi edelleen loukkaantuneeseen päin. Jos vaikka laskisit sen sapelin alas. Karhusta ei ole enää vaaraa. Ja minä taas olen jo syönyt, enkä tapa huvikseni. Tuo sanoi samalla kun tarkasteli miestä. Mies muistutti haltiaa muuten ulkomuodoltaan, mutta tämän iho oli pikimusta ja silmät punaiset. Hiukset olivat pitkät ja vaaleat. Adriana ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, mutta hän oli kuullut joskus puhuttavan Drowhaltioista. Ne elivät maan alla olevissa kaupungeissa. Tuo tumma mies voisi hyvinkin olla Drownhaltia, mutta miksi se oli maanpäällä?
Adriana otti pari kolme askelta vierasta kohti Olit sitten päättänyt jäädä karhun reviirille majailemaan. Ei ihme, että se suuttui. Valkoturkki jatkoi vielä mielessään.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 01 Syys 2010, 21:05

Kherdin

Jos drow yllättyikin koiraeläimen avatessa yhtäkkiä suunsa, sitä tuo ei näyttänyt ainakaan ulospäin. Kherdinin kasvot pysyivät kuin kivettyneinä, silmissä oli jonkinlainen laskelmoiva katse. Tämä ei ollut tavallinen susi, se oli tullut jo selväksi. Jos nyt oli susi laisinkaan. Mutta se, että koiraeläin sattui puhumaan, ei tarkoittanut sitä, että tuo olisi luotettava. Älykkäät olivat niitä kaikista vaarallisimpia. Ei otus kuitenkaan näyttänyt tekevän mitään kovinkaan hyökkäävää, joten voisihan musta haltia saman tien pelata mukana. Täälläkun kaikilla ei näyttänyt olevan tapana tappaa ketä tahansa tavoitteensa saavuttaakseen, tai sitten drowhaltioiden hurjan maineen takia. Ehkä koko maine ei ollut kantautunut tänne. Mahdollisesti hyvinkin painava syy siihen, miksi Kherdin nykyisin majaili Cryptissä. Drow laski sapelinsa, pudottaen myös kätensä toisen teräaseen kahvalta. Toista asettaan hän ei silti päästänyt pois kädestään, niin paljon hän ei tuntemattomaan luottanut.

"Se ei ollut tarkoitukseni," Kherdin totesi lyhytsanaiseen tapaansa vastaukseksi toisen puheenvuoroihin. Totuudenmukaisesti, myös. Kun puhui vähän, pystyi puhumaan totta siitä huolimatta, ettei halunnut paljastaa paljoakaan. Se, että haltia oli eksynyt karhun alueelle tarkoituksettomasti, kertoi lähinnä sen, ettei tuo tuntenut metsän eläimien reviirejä. Ei siitä, kuinka auringonvalo yhä edelleen tapasi käydä Kherdinin silmiin. Moinenhan oli heikkous, ja soturin logiikka käski olla paljastamatta heikkouksia vihollisille. Drown logiikka sanoi, että kuka tahansa oli potentiaalinen vihollinen.*
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 01 Syys 2010, 23:21

Adriana

Tumma mies laski kuin laskikin teräaseensa, joskin ei kokonaan, mutta sekin jotain. Miehen toinen käsi ei enää sekään havitellut sapelin kahvaa, vaan jäi roikkumaan niille sijoilleen. Se sai Valkoturkin huokaisemaan helpotuksesta mielessään. Ties mitä olisi voinut tapahtua, jos tuo olisi hyökännyt koiran kimppuun.. Vaikka mies olikin loukkaantunut, kiitos karhun.
Mies oli aika hiljainen ja vastasikin lyhyesti. Kuulemma ei ollut tarkoituksensa mennä juuri karhun reviirille. Noh, ihminen tai ylipäänsä kaikki teki virheitä elämänsä aikana, jotkut vähemmän toiset enemmän. Eipä tietenkään.. ei sillä, ettei Adriana olisi uskonut toista. Tuskin kukaan karhun reviirille menisi tarkoituksella? Eipä kai.
Adriana otti askeleen kohti vierasta ja kallisti jälleen aavistuksen verran päätään Se karhu taisi runnoa sinua oikein kunnolla.. tällä kertaa Valkoturkki ei jaksanut teititellä, se oli aina jotenkin oudon epämukavaa, eikä sitä aina tarvinnut mennä etikettien mukaan.
Hetken vielä tarkasteltuaan miehen vammoja, Adriana alkoi ottaa rauhallisia askelia toisen luokse. Älä nyt pillastu, haluan katsoa kehossasi olevat ruhjeet, mitkä karhu merkkasi sinuun. Valkoturkki sanoi vielä, jos vaikka mies tekisi jotain hätiköityä. Mies oli kuin jonnekin kauas eksynyt villi peto, joka puolusti itseään kaikelta liikkuvalta. ..ja nyt varmaankin mietit miksi joku piski haluaisi tarkastella haavojasi. Ensinnäkin olen puolihaltia, en koira, enkä myöskään susi. Ja toisekseen minun tapoihini ei kuulu loukkaantuneiden jättäminen henkihieveriin ilman apua.
Nyt valkoturkki oli noin kahden metrin päässä Drownista, hän pysähtyi ja melkein silmänräpäyksessä Valkoturkki oli taas ihmismuodossaan.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 04 Syys 2010, 18:34

Kherdin

Haltia ei näyttänyt siltä, että olisi kiitollisena ottanut vastaan toisen avun, suorastaan syöksynyt tuon hellään huomaan. Kherdin ei ollut sellainen. Oikeastaan, Kherdin ei näyttänyt yhtään miltään. Ilme oli kuin kiveä, yhä edelleen, samanlainen pokerinaama kuin koko ajan. Ainut tunteellinen reaktio tuli valkoisten kulmakarvojen hienoisessa kohoamisessa, kun tämä susieläin muuttuikin vähemmän susimaiseksi. Omituisissa koiraeläimissä ei ollut mitään uutta, niitä oli tullut Kherdiniä vastaan useamminkin. Yleensä ne eivät vain poksahdelleet ihmismäisiksi muutaman metrin päässä kesken askeleen. Se oli yllättänyt Kherdinin, ja silti haltia reagoi tuolla melkein mitäänsanomattomalla kulmankohotuksella. Ilmeettömyys oli yksi puolustuksen muoto, hiljaisuus toinen. Jotkut valehtelivat, mutta kun puhui tarpeeksi vähän, ei tarvinnut valehdella. Tunteiden osoittaminen vastustajalle oli vaarallista, varsinkin drowyhteiskunnassa, jossa omaa etua haettiin keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin, ehkä kasvojen tunteettomuus oli pikkuhiljaa syönyt myös mielen tunteita. Tai ehkä Kherdin oli syntynyt sellaiseksi, tiedä tuota. Ehkä musta haltia saattaisi saada sen selville, jos ajattelisi sitä enemmän, mutta muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän. Kuten selviytyminen.

"En ole 'henkihieverissä', vammani tuskin ovat tappavia", drow totesi, ei oikeastaan viileästi mutta jokseenkin toppuuttelevasti. Varautuneesti, ainakin, mutta sen toinen oli varmasti päätellyt jo siitä, että haltialla oli yhä edelleen toinen sapelinsa kädessään. Sapeli, jonka mies kuitenkin siirsi pois toisen edestä. Ehkä merkiksi siitä, että hyväksyisi hoidon, tai ehkä siksi, että sillä olisi helpompi iskeä sivulta, jos toinen aivan lähelle tullessaan tekisikin jotain ilkeämpää. Tuntemattomista ei aina tiennyt, rotuakaan. Velhoko tuo oli? Velhot osasivat ehkä muuttaa muotoaan, mutta Kherdin ei ollut huomannut tuon loitsivan. Ehkä asian voisi ottaa esille. Toinen ei tuntunut liikaa varovan.
"Puolihaltioilla ei yleensä ole tapana liikkua neljällä jalalla", Kherdin kommentoi, toteamusvirkkeen melkein huutamatta vastausta rivien välistä esitettyyn kysymykseen; mikä ihme olio avuntarjoaja oikein oli?
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 04 Syys 2010, 21:02

Adriana

Mies tosiaankin oli aikamoinen kovanaama, hiljainen sellainen. Ja tuo saattaisi olla arvaamatonkin. Noh, oli tai ei, nainen halusi hoitaa toisen kuntoon. Valehtelu, se oli kuvottavinta ja alhaisinta, mitä ihminen tai mikä vain olento maan päällä voisi tehdä. Ilman sitäkin pärjäsi hyvin. Vihamiehiä nainen ei ollut vielä ainakaan onnistunut keräämään ympärilleen, eikä tämä itsekään luokitellut ketään viholliseksi. Eikä hän myöskään taistellut selviytyäkseen joka ikinen elämän päivä. Loppujen lopuksi Adrianalla taisi olla kaikki hyvin tällä hetkellä. Muutettuaan itsensä taas kaksijalkaiseen muotoonsa, Adriana lähti jälleen kävelemään toista kohti. Hän tarkasteli miehen poskessa olevaa haavaa ja siirsi sitten katseensa miehen vuotavaan haavaan rintakehässä. En välitä siitä, ne pitää silti hoitaa. hän sanoi miehen todettua ettei ollut kuolemassa, eikä haavat olleet niin vakavia. Mies sentään siirsi sapelinsa pois tieltä. Nainen kohotti toista kättään tuntemattoman rintakehälle tutkiakseen paremmin vuotavaa haavaa.
Adriana tajusi kyllä, että miestä mietitytti, miksi nainen pystyi muuttumaan koiraeläimeksi, vaikkei hän sitä suoraan sanonutkaan. Ei niin, mutta joillain puolihaltioilla saattaa olla lahja muuttua joksikin eläimeksi. Se kulkee suvussa. Tiedätkö, tämä helpottuisi kummasti, jos riisuisit tuon paidan. Nainen totesi vielä perään siirtäen meripihkan väriset silmänsä miehen kasvoihin, vihjaten, että toisen pitäisi riisua yläruumiinsa paljaaksi, jotta haavat saisi hoidettua. Se tosiaankin olisi vaikeaa rengaspanssaripaita päällä.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 05 Syys 2010, 14:59

Kherdin

Jaahas, että eläimeksi muuttuminen kulki suvussa. Kherdin ei ollut siitä koskaan kuullut, mustien haltioiden suvuissa se ei tainnut kulkea. Olihan tuo rotu tosin eronnut maanpäällisistä serkuistaan niin kauan sitten, että ties mitä muutoksia oli ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Kaiken lisäksi tämä tuntematon oli puoliverinen. Puoliksi haltia, mutta toiselta puoleltaan mikä? Mahdollisesti jokin, joka muutti muotoaan? Jollei toinen sitten valehdellut, mikä saattaisi myös olla mahdollista. Naisessa ei kuitenkaan ollut ollut näkyvissä mitään tyypillisistä valehtelun merkeistä, ei hermostuneisuutta, ei liian pitkää hiljaisuutta, ei liian nopeaa puhetta tai liian nopeaa reagointia. Ja, loppujen lopuksi, oliko sillä niin suurta merkitystä, miksi joku tuntematon kykeni muuttumaan eläimeksi? Tuon parantajantaidot siitä tuskin pahenisivat tai parantuisivat, ja jos tämä kuitenkin menisi rumenpaan suuntaan, yhtä lailla sellainen vuotaisi verta.

Kherdin nyökkäsi lyhyesti toisen selitykselle muutoskyvystään, samalla myös osoittaen hyväksyntänsä sille, ettei haavoja hoidettaisi kovinkaan helposti kun kaikenlaiset rengaspanssarinpalaset olivat tiellä. Drow otti askeleen taaksepäin, hankkiakseen itselleen hieman tilaa vaatekappaleen riisumiseen ilman, että tökkisi tätä auttajaa kyynärpäällä naamaan. Samalla mies tajusi, että joutuisi laittamaan sapelinsa pois kädestään, jos aikoi saada vaatekappaleita pois yltään. Riski. Mutta niin olisi myös haavojen hoitamatta jättäminen. Kherdin asetti sapelinsa paikalleen vyöhönsä.
Ensi haltia otti pois tuon repeillen rengaspanssarinsa, päästäen sen valumaan maahan. Muutama rikki mennyt rengas oli vetänyt ilkeät verinaarmut ollessaan kiinni ihossa, mikä oli saanut Kherdinin irvistämään hetkeksi. Myös normaali paita poistettiin rivakasti, joten drow oli lopulta yhtä lailla hiilenmusta ylävartalonsa paljaana. Jotkut vanhat arvet, taistelujen jättämät jäljet, näkyivät, mutta nyt piti keskittyä tuohon vuotavaan, rinnan poikki kulkevaan vammaan.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 05 Syys 2010, 21:58

Adriana

Ei, Adriana ei valehdellut, tuo tosiaan oli puoliksi haltia ja sitten hänessä oli myöskin kimpale animaagia, joka mahdollisti koiraksi muuttumisen. Tuskin tulisikaan valehtelemaan. Mitä suotta.
Entä itse, käsittääkseni olet drownhaltia, joten mitä teet täällä? nainen nosti katseensa miehen silmiin heitettyään kysymyksen, joka painoi hänen mieltään.

Mies suostui onneksi mukisematta riisuutumaan ja laittoi jopa sapelinsa takaisin vyöhönsä.
Adrianan teki pahaa katsoa kun toinen irvisti hetkellisesti kivusta. Miehellä oli näemmä myös vanhoja arpia kehossaan. Mutta tärkeintä oli nyt saada se rintakehän poikki kulkeva verta vuotava haava kuntoon. Istu vaikka tuon kiven juurelle. Adriana osoitti suurta kiveä vähän matkan päässä miehestä.
Nainen otti liinan pussukastaan joka oli hänellä aina mukana syystä tai toisesta ja repi sen kahtia. Adriana katsoi miettivän näköisenä ympärilleen. Hän tarvitsi vettä. Kallion laella oli puro, tosin aika pieni, mutta se riitti mainiosti tähän tarkoitukseen.
Pysy siinä, tulen pian takaisin. tuo ilmoitti miehelle ja lähti sitten kapuamaan läheistä kalliota pitkin purolle. Pari kertaa meinasi pudotakin, sammale oli jokseenkin liukas. Päästyään purolle hän kastoi puolitetun liinan veteen ja lähti kiipeämään takaisin alas kalliolta.
Takasin miehen luo päästyään nainen puristi liinasta ylimääräiset vedet pois ja laskeutui miehen tasolle. Haava oli hyvä puhdistaa ensin vedellä. Adriana tuputteli hellävaroen miehen rinnan poikki kulkevaa haavaa rätillä.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 06 Syys 2010, 19:02

Kherdin

Tällä kertaa haltian kasvojen ilmeettömyys jopa sopi tuon ajatusmaailmaan, sillä, toisin kuin aiemmin, Kherdiniä ei jaksanut hämmästyttää se, että hänet tunnistettiin drowhaltiaksi. Siitä huolimatta, että kaikki eivät tainneet olla kuulleetkaan koko rodusta. Enemmän harkintaa aiheutti se, mitä tuolle toiselle vastaisi. Vastaukset, kuten "olen" ja "elän" voisivat aiheuttaa lisäkysymyksiä ja ärtymystä, eikä Kherdiniä jostain syystä huvittanut istua hoidettavana, jos hoitaja tivaisi koko ajan vastausta siihen, miksi drow vaikutti niin epäkohteliaalta. Muuten Kherdinillä ei ollut tapana välittää pätkän vertaa siitä, mitä muut hänestä tuumivat. Tai yleensäkään muiden tuumimisista, jollei niistä sitten koitunut välitöntä vaaraa.
Nyt kuitenkin pitäisi päättää, mitä kaikkea kertoa tuolle tuntemattomalle. Varsin turhaa olisi yrittää selittää koko tarinaa - drowhuoneiden kaatumisesta ja vastaavasta alkaen. Siinä saisi saman tien pitää luennon siitä, miten mustien haltioiden yhteiskunta toimi, eikä Kherdinistä välttämättä olisi niin tuttavalliseksi tuntemattoman henkilön kanssa.
"Drowhaltioista...ei pidetä kaikkialla. Täällä tuota ongelmaa ei ole", Kherdin lopulta päätyi toteamaan, selittäen lähinnä sen, miksi oli Cryptissä - jättäen vähemmälle sen faktan, että rodun edustajilla oli harvoin tapana hihhuloida pitkin maanpintaa.

Toisen osoittaessa kivenjuuren hoidettavalleen istumapaikaksi, Kherdin kyllä liikkui kiltisti tuon kiven juurelle. Mutta oli turha olettaa, että drow päästäisi tämän auttajan näkyvistään, kun ei ollut varma toisen taustoista. Ketään tuskin satutti, jos mies drowhaltian hiljaisuudella hiipi hieman lähemmäs, tarkatakseen hetken, että toinen toisiaan taisi käydä vain joella. Kiven luonahan Kherdin oli taas reilusti ennen kuin tuntemattomana pysynyt auttaja oli taas takaisin, kastellun rättinsä kera. Viileä purovesi tuntui helpottavalta sen valuessa tuohon vammaan, puhdistaen. Tulehduksen todennäköisyys taisi laskea koko ajan.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 14 Syys 2010, 22:07

Adriana

Ymmärrän.. puolihaltia vastasi Drownhaltian toteamukseen miksi oli maanpinnalla, vaikkei ihan suoraan.
Minkäköhän laista maan pinnan alla asuminen oli. Olisiko siellä kenties niin sanottu toinen ulottuvuus tai maailma. Onko siellä paljon kasveja tai eläimiä ja ovatko ne samanlaisia kuin maan pinnalla? Miten sinne pääsee ja miten pääsee takaisin pinnalle? Monen monta kysymystä pujahti Adrianan mieleen Drownhaltioista. Toki hän tiesi, että nuo asuivat maan pinnan alla ja, että kansa oli väriltään pikimusta. Muuta hän ei sitten oikein tiennytkään. Nainen ei kuitenkaan viitsinyt vielä alkaa pitää mitään kysymyspotpuria pitää, sitä paitsi sen jotenkin näki, ettei mies halunnut paljoa puhua.

Kyllä, Adriana vaistosi ja toki haistoikin Drownhaltian tulleen tämän perään kalliolle katsomaan mitä nainen oikein puuhasi. Adriana ei vain kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Ihan kuka vain tavallinen ihminen tai muu ei olisi hiipparia edes huomannut, mutta koiran vaistot kertoivat paljon, mitä muut eivät tienneet. Joten siis kunhan mies olisi takaisin omalla paikallaan kiltisti siellä mihin nainen tämän jätti, hän antaisi asian olla. Ja näin kävi.
Olen Adriana puolihaltia kertoi nimensä hiljaisella ja rauhallisella äänensävyllä samalla puhdistaen haavaa purovedellä kastellulla rätillä. Vihjaten myös samalla haluavansa tietää parannettavan potilaansa nimen.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 26 Syys 2010, 19:15

Kherdin

Mies ei tehnyt elettäkään osoittaakseen, että oli kuullut toisen esittäytymisen. Vesi helpotti oloa, mutta haavat alkoivat pikkuhiljaa kuitenkin kipeytyä siitä, että niihin kajottiin. Drow ei silti valittanut, eihän se olisi hyödyttänyt yhtään mitään. Tyyni ulkokuori peitti mainiosti myös nämä tunteet. Toisen toimiessa parantajana kivun salailu ei onnistunut enää sillä syyllä, että voisi yrittää salata vammansa taistelun varalta. Eiköhän haavojen kuitenkin ollut hieman helpompaa, kun toinen ei marissut koko ajan vieressä. Puhumattakaan siitä, että yleinen lörpöttely, eikä varsinkaan valittaminen, ei missään nimessä kuulunut Kherdinin luonteenpiirteisiin. Toinen teki todennäköisesti viisaasti, kun ei kysynyt koko mieleensä tullutta kysymystulvaansa. Kherdin olisi varmasti vastannut, mutta lyhyesti, hyvin lyhyesti.

"Kherdin Z'ress", musta haltia esitteli itsensä tuon hetken hiljaisuuden jälkeen. Tuskinpa nainen olisi nimeä aiemmin kuullut, joten se ei varmastikaan sanoisi hänelle juuri mitään. Mutta olipahan ainakin nimi, jolla kutsua. Naisen nimen, Adriana, musta haltia talletti muistiinsa - ties milloin sitäkin tulisi tarvitsemaan.

//Anteeksi kesto, on ollut kokeita ja olen ollut kipeänä.//
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 03 Loka 2010, 21:20

//Eipä tuo mitään, itselläkin on ollut kaikenlaista puuhaa niin että pahoittelen minäkin pikkuisesta kestosta : ))//

Adriana

Nainen sai puhdistettua miehen rintakehässä olevaa haavaa tarpeeksi vedellä ja hän laski veren tahriman rätin maahan. Sitten tummanpuhuva haltia pienen hiljaisuuden jälkeen sanoi nimekseen Kherdin Zress. Ei, nimi ei sanonut yhtään mitään Adrianalle, koskaan kuullutkaan moista nimeä, mutta kukapa voisi omaa nimeään valita? Ja kukaties jos se olikin heidän puolellaan yleinenkin nimi. Adrianan mielestä hänen oma nimensä taas kuulosti vähän oudolta kun sitä oikein ajatteli. Kherdin Zress, hauska tavata sanoi samalla kun nousi ylös miehen tasolta ja katsoi ympärilleen mietteliäänä. Nainen tarvitsi aikalailla samoja juttuja, kuin silloin peikkoystävättärensä kanssa, joka oli joutunut hiisien kynsiin. Siinä lähellä oli mustikoita, ne toimi hyvin ja sitten voikukan lehtiä. Adriana käveli mustikoiden luo, jotka olivat Kehrdiniksi esittäytyneen miehen näköetäisyydellä ja poimi sieltä kourallisen mustikoita käsiinsä. Hän toi ne miehen viereen ja otti niistä yhden ja pani suuhunsa, nainen piti mustikoista. Sitten hän lähti toiseen suuntaan kallion reunalle, josta löytyi voikukkia. Adriana otti pari kukkaa ja niiden lehtiä ja palasi jälleen Kherdinin luo. Nainen laittoi mustikat ja voikukat ja niiden lehdet veren tahriman rätin päälle ja katsoi hetken ympärilleen, kunnes sitten pian löysikin hyvän kokoisen kiven, jolla voisi muussata ainekset.
En tiedä sinusta, mutta minun aikani käy aika pitkäksi, jos en saa tässä samalla juttuseuraa. Joten kertoisitko jotain itsestäsi, vai kerronko minä minusta? puolihaltia sanoi samalla, kun alkoi muussata aineksia keskenään.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 05 Loka 2010, 18:48

Kherdin

Tähän saakka drow oli lähinnä möllöttänyt äänettömänä paikallaan hoidettavana. Oikeastaan Kherdin olisi yhä edelleen pärjännyt sillä mallilla, hänhän oli enemmän kuin rauhallinen luonteeltaan. Haltiasoturi oli luonteeltaan juuri niitä, jotka kyllä seisoisivat kuin kivi vaikka tunti kaupalla väijymässä tyhjää uloskäyntiä jos niin tarvittaisiin. Tuskin tarvittaisiin, mutta Kherdin ei silti ollut puheliasta tyyppiä. Varsinkaan vieraiden seurassa. Ihan opittua ja yleistä varovaisuutta hengissäselviytymismahdollisuuksien nostamiseksi. Ei niin, etteikö Kherdinillä olisi kerrottavaa ollut. Täällä todennäköisesti melkein mitä tahansa Uumenenalasta kertovaa tarinaa pidettäisiin mielenkiintoisena ja eksoottisena, välittämättä siitä, vaikka kertoja sattuisikin olemaan ärsyttävyyteen asti vakaa, tunteeton tarinoitsija, jonka suusta tarut tipahtelivat kuin ruokalista tai veroluettelo. Puhumattakaan oikeista tapahtumista, huoneiden noususta ja kaatumisesta, taisteluista ja muusta sekasorrosta, jota drowyhteiskunta oli pullollaan. Mutta sitä Adriana ei saisi kuulla, ei ainakaan Kherdinin suusta. Ei ainakaan vielä.

"Halutessasi voit kyllä kertoa itsestäsi", Kherdin totesi yhtä sävyisästi tai pikemminkin sävyttömästi kuin aina, kuulostamatta siltä että tulisi tylsistymään kuoliaaksi tarinoinnin aikana, mutta ei tuo erityisen innostuneeltakaan kuulostanut.
ZeZininenWalomiekka
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron