Kirjoittaja Vivi » 25 Elo 2010, 23:07
Auringon noustessa kaukaiseen horisonttiin, kopahtelivat hevosen käyntiaskeleet tasaisesti vanhoihin mukulakiviin. Hämärän vielä hallitseassa maisemaa, ahersivat torimyyjät kojujensa luona ahkerasti. Monet sanoisivat syysilman olevan kylmä, lähes jäätävä, mutta ratsastajasta ilma oli lähinnä rapsakka. Niin rapsakka, että hänen hengityksensä huurusi. Mies oli vain yksinkertaisesti tottunut niin paljon kylmempään säähän kotikaupungissansa. Hän ei jaksanut kiinnittää huomiotansa ahertaviin kyläläisiin, eihän heissä mitään kiinnostavaa olisi. Helúrdin kuunteli tarkasti kylän ääniä ja välillä käänteli päätänsäkin äänien suuntaan. Eirsbaldr oli jo kauan sitten antanut pitkät ohjat hevosellensa. Hän oli aivan liian väsynyt koko matkaan. Yö matkattu tauoitta, jotta pääsisi aivan vieraaseen paikkaan lähes ajoissa.
Jos mies olisi edes hetkeksi kiinnittänyt kunnolla huomiotansa ympäristöönsä, olisi hän voinut huomata väen keskittyvän yllättävän paljon vieraaseen. Herättihän hän mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Suuri ja ylväs ratsu ja hyvin puettu, turhankin ylväs ratsastaja, vaikka ratsastaja vihasikin suojiansa ja vaatteitansa. Kypärän ja huotran lisäksi yhä lisääntyvässä auringonvalossa kiilsivät myös rintapanssari ja etureisipanssarit, jotka olivat kuvioitu miekan ja kypärän tyylisesti. Pitkän ja paksun tummanruskean samettiviitan takana, kaikkien silmiltä piilossa, komeili vielä muihin varusteisiin sopiva selkäpanssari. Viitan helmaan ja miehustaan oli ommeltu silkkinauhasta suvun vaakuna, aivan kuten hänen tunikaansakin, jota ei kukaan näkisi. Joku saattoikin tunnistaa hevosvaakunan Adalsteinin sukuvaakunaksi. Panssarit kaikkine patjoineen saivat hänet näyttämään niin paljon rotevammalta ja tuntemaan olonsa niin kömpelöksi, että Eirsbaldrin teki mieli vain repiä kaikki hänestä turhat osat irti. Olisihan hänen mukaan voitu edes antaa aseenkantaja, mutta ei.
Eirsbaldr ei voinut käsittää, miksi hänen kuninkaansa oikeasti lähetti hänet toisen kuninkaan luokse. Satulalaukussa olevasta kirjeestä selitys kyllä löytyisi, muttei hänellä ollut lupaa lukea sitä. Miehellä oli vain paha kutina, kyllä hän kuninkaansa tunsi niin hyvin. Mieshän voisi vain suosiolla jättää menemättä.. Kaikkihan tiesivät hänen eksyvän jokaisen mutkan jälkeen. Tuskin siis yllättäisi, jos hän vain kääntyisi takaisin pohjoiseen ja suuntaisi kotiin.
Joka tapauksessa Eirsbaldr oli päättänyt suuntaavansa ensimmäiseksi lähimpään siedettävän näköiseen majataloon. Hän oli jo valmiiksi myöhässä erinäisistä syistä, jotka eivät tällä kertaa olleet vain laiskuutta ja mukavuuden halua. Hän selittäisi ne kuninkaalle, jos näkisi tarvetta siihenkään. Mies alkoi kiinnittämään ympäristöönsä enemmän huomiota. Hän yritti nähdä mukavan näköistä majataloa, mutta kypärä vaikeutti hänen elämäänsä suhteettoman paljon. Eirsbaldr ei halunnut vilkuilla ympärilleen kuin mikäkin tolvana aasi, mutta kypärä ympäröi hänen silmänsä. Hän vain liikutteli vähän päätänsä eri suuntiin, toivoen löytävänsä mukavan paikan nauttia olut, tai vähän useampikin. Vaikka hän ei pahemmin kunnioittanut kuningasta, hän vain nauttisi majatalossa muutaman oluen, ei jäisi nukkumaan sinne. Kuninkaalla olisi varmasti paremmat oltavat kuin jossain avuttomassa majatalossa. Hänen täytyisi vain ensiksi löytää sen kirottu majatalo ihmisvilinän seasta uppovieraassa paikassa. Mikäli hän edes löytäisi koko paikkaa, ei sekään olisi kovin uutta..
//Ehkä vähän outo.. koittakaa edes joku/jotkut saada jtn vastattua ;D//