Ophelia
Black ei näyttänyt olevan kovinkaan mielissään Ophelian sanoista kun tämä suoristi selkänsä ja kääntyi selin heitä vähän matkan päähän. Ophelia jäi tuijottamaan tätä, vaikka näkikin tästä vain selän. Ophelia hätkähti nähdessään Blackin pään nykäisyn, se ei ollut hyvä merkki, se ei ole koskaan ollut hyvä merkki. Opheliaa alkoi huolestuttamaan, sanoiko hän todellakin jotain niin väärin? Hänhän oli puhunut melkein mitä sylki oli suuhun tuonut ja alkoi jo katumaan että oli suunsa avannut... Varsinkin kun näki Blackin tumman punaiset silmät tämän kääntyessä taas heihin päin.
Ophelia oli kuunnellut mitä Black oli puhunut ollessaan vielä selin hänen ja Lilyyn ja pelko valtasi ainakin Ophelian päästä varpaisiin. Ophelian silmistä paistoi pelko, viimeksi Black oli saanut samantapaisen kohtauksen silloin pihamaalla ja muuttunut sudeksi... Tosin tällä kertaa pelko oli paljon aidompi, mikä Blackillä oli? Suuttuiko hän siitä mitä Ophelia sanoi? Lily pyysi Blackiä ottamaan rauhallisesti, tämäkin oli selvästi järkyttynyt että surullinen kun ei tiennyt mikä Blackiä riivasi. Ophelia tiesi että tällä oli salaisuuksia mutta ei koskaan ajatellut kuinka pimeitä ne saattoivat olla, tosin ei hän tiennyt nytkään mutta epäillys oli suuri.
Black käski Lilya olla lähestymättä häntä joka ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa vaan Black joutui käyttämään paineaaltoa saadakseen Lilyn perääntymään.
Ophelia katsahti huolestuneesti Lilyyn jonka naamasta paistoi suru ja epätieto tästä kaikesta. Kuuluisko Ophelian syyttää tästä itseään? Kuului tai ei, Ophelia jo syytti, vielä hetki Black oli vain lievästi ärtynyt, nyt tämä suorastaan huokui raivoa!
Kyllä Ophelia sen tietää! Vahvimmat pärjäsivät, ihmiset tuomitsivat kuolemaan mutta ei Ophelia siihen oikeutta nähnyt, mutta asiat vain olivat niin ja Ophelia sen tiesi! Ophelian olisi pitänyt pysyä vain hiljaa eikä nytkään sanonut yhtään poikki puolista sanaa, ei ainakaan nyt.
Ophelia katsoi järkyttyneenä Blackiin, Lily kysyi mikä Blackillä oikein oli, mutta ei saanut vastausta. Opheliaa vähän epäilytti ettei anteeksi pyytäminen tulisi asiaa auttamaan. Olisko hänen pitänyt pyytää anteeksi sitä että oli tälle huutanut? Vai sitä että arvosti toisten elämää enemmän kuin omaansa? Vai sitä että oli ylipäätänsä maininnut Blackin vihaaman jumalan? Ophelia ei tiennyt eikä lähestynyt Blackiä sillä tämä oli käskenyt pysymään poissa ja Ophelia tuskin edes uskaltautui.
"Olet väärässä Black... Ihmiset kyllä tappavat niin toisiaan kuin muitakin, mutta se ei tarkoita ettei heillä olisi siihen oikeutta. Se on mitä minä uskon ja minulle on ihan sama mihin sinä uskot, sillä ei pitäisi olla osaa eikä arpaa! Ja en, en oleta että sinä minun sanoistani välittäisit ja siksi ihmettelenkin sinua!" Ophelia selitteli alussa ruhallisesti, selittäen oma kantaansa jonka Black oli ottanut ehkä liiankin tosissaan tai sitten Ophelia oli mennyt sanomaan jotain liian naiviisti.
Ophelia oli surullinen, järkyttynyt ja yhä jopa vihainen että peloissaan.
Ophelia pahoin pelkäsi että Blackin olisi pikku hiljaa aika kertoa heille vähän enemmän itsestään ja edes Ophelia ei ollut varma halusiko kuulla sillä Black itsekään ei vaikuttanut kovin halukkaalta kertoa.
Valheita sepittänyt..? Ophelia ei tiennyt nyt mistään mitään, mikä oli totta ja mikä valetta...
//Se selviää ensi jaksossa! *loppu tunnari*//