The time has come//Jatkoa kylästä Agna!

Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 14:21

//Voi iiik, kiellettyä rakkautta :'''D

Raul Lucas

Loryenin takelteleca vastaus hymyilytti. Hänkin tunsi siis samoin. Hän halasi minua tiukemmin. Se tuntui hyvältä, sillä hän oli pehmeä ja hyvin lämmin. Olimme siinä sylikkäin varmaan ikuisuuden. Maailmaa ympärillä ei ollut.
Harmi ettemme voineet olla siinä ikuisuutta. Otin pääni pois hänen olkäpäältään ja katsoin hymyillen hänen kasvojaan. Kunnes huomasin, että näkökenttäni oli ihan yhtä kapea kuin ennenkin.
"Toisen silmäni näkö ei kai sitten palaa..." sanoin naurahtaen ja räpyttelin maidonvalkeaa oikeaa silmääni.

//Pitkästä aikaa lyhyttä tekstiä : D Katsohan Kunpa saisin tämän valmiiksi pian :3
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 15:55

Loryen

Lucasin hymy sai Loryenin rauhoittumaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän näki seuralaisensa hymyilevän, ja se näytti mukavalta. Ihmisten hymy oli paljon vilpittömämpi kuin haltioiden, johtuen luultavasti siitä, että haltiat peittelivät tunteitaan niin usein ja niin paljon. Loryen olisi voinut myöntää sortuvansa samaan. Pian Lucas kuitenkin mainitsi jotakin näöstään. Loryen tarkkaili silmää ja kurtisti kulmiaan.
"Sokea?" hän kysyi hiljaa ja tunsi, kuinka syke alkoi palautua entiselleen. Ehkä mieskin siis tiesi, miltä se tuntui? Miltä tuntui olla sokea? Tai ainakin osittain... Puolikkaasti.
Loryen päästi kätensä rennommiksi ja katseli miehen kasvoja edelleen. Hän oli huojentunut siitä, ettei Lucas nähnyt hänen silmiään. Olisi vielä kysynyt, että miksi tuo tarkkailee häntä jatkuvasti. Ihmisen näkeminen oli vain niin jännittävää! Ei heillä ollutkaan isoja neniä eikä tuuheita kulmakarvoja, eikä pörröistä partaa. Ei tällä ainakaan. Hänhän näytti paremmalta, kuin useimmat haltiat! Hiukset ja korvat herättivät suurinta kiinnostusta, ja nyt myös toinen silmä. Hänen silmänsä eivät olleet niin kapeat kuten haltioilla yleensä. Korvat olivat pehmeät, lyhyet ja pyöreät, ja hiukset hauskan malliset. Miten mielenkiintoinen olento.

//Voi ettääää >3< ...Ihana! <3
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 17:05

Raul Lucas

"Juu, sokea..." vastasin Loryenille.
"Silloin, kun minut kirottiin, sen merkiksi tuli tämä sokea silmä ja se musta tatuointi." Siitä mustasta tatuoinnista puheen ollen... Kokeilin vasemmalla kädellä kasvojani. Ainakaan näppituntumalla en tiennyt oliko se siinä vai ei. Mutta, jos se juoma oli kerran murtanut kiroukseni, sen ei ainakaan pitäisi olla siinä. En kestänyt sitö epävarmuutta ja kysyin ihan suoraan.
"Loryen. Älä sano, että se merkki on yhä siinä..." Sillä, jos se oli, se tarkoitti ainoastaan yhtä asiaa...

//Mitäköhän?
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 17:19

Loryen

Sokea. Puolisokea. Haltia ei tiennyt olisiko hänen pitänyt hymyillä samankaltaisuuden tuottamasta mielihyvästä vai tuntea Lucasia kohtaan myötätuntoa.
"Ai, siksi tuo..." Loryen aloitti, ja sitten Lucas puhuikin jo päälle. Loryen hieroi niskaansa vaivautuneena ja yskäisi.
"No se... Se on edelleen siinä", tämä jatkoi ja silitti tatuointia sormellaan. Hän oli pahoillaan Lucasin puolesta. Mitä jos hän muuttuisi taas sudeksi jonkun ajan päästä? Jos tämä olikin vain hetkellinen muodonmuutos? Ei haltia osannut sanoa. Kirjassa ei puhuttu siitä mitään, eikä se auttaisi heitä enää eteenpäin jos asialle täytyisi jotain tehdä.
"Mutta eihän se välttämättä tarkoita sitä, että muutut takaisin? Eihän?" Loryen tivasi pelokkaana ja katsoi Lucasin silmiä. Sitä toista valkeaa, ja toista vihreää. Hänen ajatuksensa risteilivät kaukana alitajunnassa.

//Niin mitäköhän, senkin pirulainen >8D Sovitaan että se tarkoittaa sitä että se pystyy halutessaan vaihtamaan muotoa kiitos ja hei.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 17:32

//Sitä minä ajattelinkin 83 Wönderfyll

Raul Lucas

"Voi ei...!" mutisin ja päästin Loryenista irti. Laitoin käteni tautoinnin kohdalle vaikka en tuntenut sitä. Näin kylläkin, kuinks se jatkui pitkin hartioitani vasemmalle käsivarrelle. Huokaisin pitkään ja yritin saada itseni rauhoitettua. Se, että tatuointi oli vielä siinä, ei tarkoita, etteikö kirous olisi heikentenyt. Olin taas ihminen. Se todisti asian.
"En ole varma..." sanoin Loryenille ja hieraisin kasvojani.
"Se uni..." samoi hiljaa ja yritin muistella mitä unta olin nähnyt sen litkun juomisen jälkeen.
"Siinä oli... Kaksi ovea..." muistikuvat alkoivat kirkastua "toisessa lukko, toisessa ei... Lukko meni rikki... Niinpä tietysti!" sanoin kovaan ääneen, kun vihdoin tajusin sen! Pari kuukautta sitten Asha oli muuttanut minut takaisin ihmiseksi aukaisemalla jonkun lukon sielustani. Tai aukaissut ja aukaissut. Ne ovet symboloivat kai minun "eri muotojani": sutta ja ihmistä. Ihminen oli lukittu, mutta susi ei. Nyt tekemämme liemi rikkoi lukon ihmismuotooni, mutta susimuoto on yhä jäljellä!
"...Niin sen täytyy olla..." sanoin viimein ääneen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 21:30

Loryen

Miehen päästäessä irti haltiasta, outo, kylmä tunne tuntui kävelevän hänen lävitseen. Loryen hivuttautui hieman kauemmaksi Lucasista ja painoi katseensa lattiaan. Tietenkin Lucasia harmitti tatuoinnin olemassaolo, ja mahdollisuus siitä, ettei kaikki ollutkaan mennyt niinkuin piti. Ja juuri kun kaikki tuntui muuttuneen niin helpoksi! Loryen kuuli Lucasin mainitsevan jotain jostain unesta, mutta kaikki kirjaimet tuntuivat menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Loryen raapi oikealla kädellä vasenta hartiaansa.
Hiljaisuus oli vallannut mökin hetkeksi aikaa. Haltia katsoi edelleen lattiaan, eikä viitsinyt sanoa mitään. Lucasin yhtäkkiset sanat saivat haltian aivotoiminnan heräämään.
"Mikä on?" Loryen kysyi ja kallisti päätään.
"...Ja miten", hän jatkoi, ja sen jälkeen hänen suunsa kääntyi mietteliääksi viiruksi. Mitähän Lucas oli nyt keksinyt? Toivottavasti ei mitään vaarallista ideaa, jonka avulla saataisiin tatuointi pois.

//Hiuh! 8)
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 21:41

Raul Lucas

"Ah, niin totta kai", sanoin, kun huomasin, että olin ajatellut ääneen ja Loryen oli todennäköisesti aivan pihalla.
"Niin, vaikuttaisi siltä, että minä pystyn nyt muuttumaan sudeksi ja takaisin ihmiseksi", sanoin itsekin vielä hämmästyneenä siitä vaihtoehdosta.
"Omasta tahdostani", lisäsin hymyillen. Kosketin taas tatuointia ja sanoin:
"Tuskin tätä tatuointia saa enää koskaan pois, olen elänyt kirouksen kanssa niin kauan..." Mutta nyt voin sentään olla omassa hahmossani. Raavin niskaani ja naurahdin.
"Eli ei tarvitse lähteä keräämään aineksia taikajuomaan uudestaan!" Nousin ylös seisomaan hieman haparoiden, koska en ollut vielä totuttautunut kahteen jalkaan. Edellisellä kaksiviikkoisellakin, kun olin ollut ihminen, se oli ollut aika hakemista.
"Kiitos kaikesta avusta, Loryen", sanoin tyytyväisenä.
"Lupaan maksaa kunnianvelkani takaisin jonain päivänä", lisäsin hymyillen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 22:12

Loryen

Haltia kuunteli tarkkaavaisena kaiken, mitä Lucasilla oli sanottavanaan. Tämä siis pystyisi muuttumaan halutessaan milloin sudeksi, milloin ihmiseksi, mutta ei saisi tatuointia pois. Loryen naurahti kevyesti.
"En usko sen haittaavan. Se sopii sinulle", hän totesi ja nyökkäsi Lucasin kasvoihin päin. Olkoonkin, että se muistuttaisi Lucasia pitkistä ja kaihoisista susivuosista, se voisi muistuttaa myös tästä tapahtumasta. Ja... Ehkä Loryenistakin... Jos siis kävisi niin, että heidän tiensä eroaisivat, mikä oli hyvin mahdollista. Pala nousi naisen kurkkuun, kun hän alkoi ajatella asiaa tarkemmin. Lucasin velvollisuus olisi taistella ihmisten joukoissa, kun suuri sota koittaisi. He eivät ehkä näkisi enää huonolla tuurilla, muulloin kuin sotatantereella. Oli kuitenkin muutakin ajateltavaa. Miten he pääsisivät pois metsästä ilman, että kukaan haltia huomasi? Jos haltia olisi aseistettu, hän tietenkin ampuisi Lucasin, kun huomaisi että tämä on ihminen. Siitä seuraisi joko "oletko-kunnossa-koska-tuo-likainen-ihminen-ahdisteli-sinua" -kysely, tai Loryenin petturiksi syyttäminen.
Lucasin kiitoksen myötä haltia kauhistui hieman. Oliko hän lähdössä nyt?
"Enkö minä sanonut jo, ettei sinun tarvitse jäädä minulle mitään velkaa", Loryen henkäisi hiljaa ja nousi sitten itsekin seisomaan. Hän seisoi noin nelisenkymmenen sentin päässä Lucasista, ja katseli tätä. Mies oli häntä ainakin päätä pitempi, ja näytti vielä paremmalta pystyasennossa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 22:24

Raul Lucas

"Ja enkö minä sanonut jo, että tahdon korvata tämän sinulle jotenkin?" sanoin hieman kovemmalla äänellä kuin Loryen. Oli kumminkin hieman outoa nähdä Loryen tästä vinkkelistä. Siis ylhäältäpäin. Tuli jotenkin jännä kaappimainen tunne...
"...Loryen..." puuskahdin ja yritin saada sanat oikeille paikoilleen,
"...olet tehnyt minulle hyvin suuren palveluksen. Lupasit auttaa minunlaistani sutta ilman minkäänlaista tietoa, miten tässä tulisi käymään!" Ilmeisesti Loryen oli pelännyt minun haavoittavan tai jopa tappavan hänet, kun muutun takaisin.
"En minä voi mitenkään saada itselleni mielenrauhaa ennen kuin olen korvannut sen jotenkin. Ymmärrätkö?" asetin käteni Loryenin hartioille ja toivon, että hän viimein käsittäisi etten minä voi jättää näin suurta velkaa maksamatta!
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 22:32

Loryen

Toisen korotettua ääntään Loryen olisi halunnut samantien pistää vielä takaisin astetta kovemmalla ja korkeammalla äänellä, muttei tiennyt miten olisi vastannut. Siinä samassa Lucas jo jatkoikin.
"Hmm?" pääsi haltian suusta, kun tämä katsoi pää kallellaan "yläpuolellaan" olevia kasvoja. Ihminen luetteli oikeastaan koko totuuden. Loryen oli luvannut auttaa sutta ilman tietoa siitä, miten kaikki päättyisi. Hän oli vain jatkanut eteenpäin vaikka olisi niin monta kertaa voinut heittää hanskat tiskiin ja lähteä pois. No miksei lähtenyt? Loryen mietti itsekin hetken ja painoi katseensa lattiaan tuntiessaan kädet hartioillaan. Kiintymyksen takia hän oli ihmistä auttanut. Kiintymyksen - ja pelon. Loryenia oli kalvanut jatkuva pelko siitä, että Lucas hyökkäisi hänen kimppuunsa jos hän ilmoittaisi, ettei haluaisi jatkaa. Ajatus oli periaatteessa mahdoton. Lucas oli alusta alkaen vaikuttanut liian sympaattiselta vahingoittamaan ketään, mutta hän oli silti ihminen! Se pienikin mahdollisuus oli silti olemassa! Ei Loryen olisi voinut selittää sitä Lucasille ääneen. Ei tuo ymmärtäisi, miltä tuntui samaan aikaan pitää jostain ja pelätä silti niin paljon. Sellainen tunne oli kamala, kuin pää hajoaisi kasaan hetkenä minä hyvänsä. Kaikenlisäksi kun haltia ajatteli aluksi, ettei Lucas pitäisi häntä oikeastaan minään muuna kuin velkojenperijänään. No, nyt oli kuitenkin todistettu toisin. Loryen katsoi edelleen lattiaan, hän ei uskaltanut nostaa katsettaan, vaikka tiesikin ettei Lucas näkisi hänen katseestaan muuta kuin kaistaleen valkeaa kangasta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 23:00

Raul Lucas

Loryen ei sanonut mitään, joten oletin, että hän ymmärsi. Vaikka näytti kyllä siltä, että hän etsi pölyisestä lattiasta jonkinlaista viestiä, jolla sanoa vastaan. Samapa tuo, sillä minä ainakin aion pitää pääni tässä asiassa. Aion kerrankin päättää ja tehdä jotain itse.
"Ymmärräthän?" sanoin uudestaan ja vedin hänet lähemmäs syleilyyni.
"Jos sinät kohtaat joskus jonkun ongelman, minä lupaan auttaa sinua." Epäröimättä, niin kuin sinäkin minua.

//*köhtynkäköh*
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 23:10

Loryen

Hiljaisuuden rikkoivat Lucasin sanat, ja vasta silloin Loryen sai nostettua päänsä. Samassa hän seisoi jo paljon lähempänä miestä, jonka arkkivihollinen hänen kuuluisi olla.
"Ymmärrän", Loryen sanoi nyökäten hiljaa. Lucasin lämpö virtasi naisen lävitse hänen seistessään tuon sylissä, ja hänen selästään kulki kylmiä väreitä. Pieni pelko siitä, että Lucas lähtisi pian pois, sai Loryenin taas hytisemään. Huomaamattomasti, mutta kuitenkin. Hän katsoi miestä huultaan purren, ja kuunteli tätä. Hän nyökytti vastaukseksi Lucasille, sillä ei saanut sanaakaan suustaan. Minkä pirun takia haltioiden ja ihmisten piti olla vihollisia? Miksei Lucas olisi voinut jäädä hänen luokseen, tulla haltiakylään hänen kanssaan? Mikä teki heistä niin erilaisia - mikä piru teki heistä niin erilaisia? Ei kerrassaan mikään! Ei niin kertakaikkisen mikään, koko tämä typerä sota oli ainoastaan kuninkaiden vihaa toisiaan kohtaan! Oli taas hiljaista, ja Loryenin mahassa kuohusi uudemman kerran. Katkeranlämpimät kyyneleet muodostuivat hänen silmiinsä ja lähtivät valumaan kohti poskia. Loryen kietoi kätensä nopeasti Lucasin ympäri, puristi käsillään kiinni tämän paidasta ja painautui vasten hänen rintaansa.
"Älä lähde!" haltia parahti ääni murtuen ja joutui hautaamaan kasvonsa Lucasin paitaan, etteivät kyyneleet pääsisi vuotamaan lattialle asti.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Tammi 2011, 23:40

Raul Lucas

En ollut varma näinkö oikein, sillä Loryen painaitui rintaani vasten, mutta ihan kuin olisin nähnyt kyyneliä Loryenin poskilla. En ollut varma, miten reagoida tämän hetkiseen tilanteeseen... Loryenin murtuminen ja se tunne, että paitani kastui juuri Loryenin kyynelistä.
"..Loryen..." puuskahdin yllättyneenä. En ollut uskonut näkeväni Loryenia tällaisessa tilassa.
"Loryen..." En tiennyt mitä sanoa hänelle. Emme voineet kuitenkaan pysyä tästä päivästä eteen päin yhdessä, kun olin taas ihminen. Susimuotoonkaan en tahtonut vähään aikaan palata.
"Kyllä me tapaamme taas joskus!" yritin sanoa piristävästi ja silitin haltian päälakea.
"Minähän olen sinulle ison palveluksen velkaa, enkö väin? Kyllä me tapaamme vielä! Vannon sen!" Ja sen lupauksen aioin pitää, sillä en todellakaan tahtonut, että tämä olisi viimeinen kerta, kun näkisin Loryenin.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Tammi 2011, 16:16

Loryen

Kyyneleet joko valuivat poskille ja levisivät Lucasin paitaan, tai saivat siteen Loryenin silmillä kastumaan. Hän ei halunnut päästää miehestä irti. Häntä hävetti itkeä, siksikin, kun hän sattui niin harvoin itkemään. Kun Lucas toisti haltian nimeä, hän nosti päänsä miehen sylistä, vaikkakin piteli edelleen kiinni tuon paidasta.
Loryen ei saanut sanottua mitään. Lucas kyllä lupaili että he tapaisivat taas, mutta kuinka suurella todennäköisyydellä? Miten he voisivat edes pitää toisiinsa yhteyttä, kun kirjeetkään eivät kulkeneet puolelta toiselle kuin vakoojien kautta? Haltia nyökytti hiljaa ja niiskahti sitten. Hän pyyhki toisella kädellään poskiaan ja siteen alla piilossa olevia silmiä, ja toisella silitti Lucasin selkää. Naisen suusta kuului katkonainen hengähdys, kun tämä nosti taas katseensa ihmiseen, niiskaisten uudelleen.
"Hyvä on", Loryen huokaisi ja katsoi miestä ilmeettömänä. Hullua. Olikohan hän aivan sekaisin? Suteen nyt vielä voisi kiintyä - kuin lemmikkiin - mutta että ihmiseen... Ei olisi tullut kysymykseenkään... Niin, ei olisi. Mutta asia oli niin nyt.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Pappis » 10 Tammi 2011, 19:54

Raul Lucas

Loryenin näytti olevan vaikea luottaa sanaani, mutta tämän enempää en voinut hänelle sanoa. Erota me joudumme joka tapauksessa, sillä menisimme minne tahansa, jompi kumpi varmaan menettäisi henkensä.
Loryenin kyyneleiset kasvot olivat surkeaa katsottavaa, mutta kun hän päätti luottaa sanaani, päätin itse vain hymyillä rohkaisevasti.
"Hyvä..." sanoin hymyillen ja pyyhkäisin kyyneliä Loryenin poskilta.
"Luota vain minuun, niin kaikki on hyvin..." sanoin ja suljin Loryenin syliini vielä viimeisen kerran.

Olimme keränneet tavaramme ja teimme jo lähtöä mökin ulkopuolella. Osan jätimme kyllä mökkiin, koska pata painoi eikä sillä varsinaisesti ollut enää tarvetta. Pelkäsin, että Loryen alkaa vielä uudestaan itkemään, näin lähdön hetkillä ja katsoin häntä huolestuneen oloisesti.
"Turha sinun on surra, Loryen" sanoin virnistäen.
"Jos kuulet haltioiden kylän lieppeillä liikkuvasta sudesta, tiedät kyllä kuka se on" naurahdin ja vinkkasin näkevällä silmälläni.
Pappis
 

EdellinenSeuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron