Cave explore! [K-18]

Luolastot ovat erittäin suuret maanalaiset luolaverkostot. Tänne voi eksyä, jos ei tiedä minne kulkea. Luolien ja käytävien seinillä on outoja kuvioita ja tarinoita kerrottuna kuvin. Huhutaan että täällä olisi aikoinaan asunut kadonnut kansa, mutta siitä ei ole mitään todisteita.. muuta kuin nuo maalaukset. Pimeää, kylmää ja vaarallista. Luolastoissa asuu myös jos jonkinlaista taruolentoa, mutta kiistämättä vaarallisin otus, mihin täällä voi törmätä, on lohikäärme.

Valvoja: Crimson

Cave explore! [K-18]

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Tammi 2011, 18:28

Ada Wolfe

Talvi oli ihanaa aikaa. Päivät olivat lyhyempiä, yöt pimeämpiä. Vampyyrin mielestä se oli ihanaa. Jos ei otettu huomioon pakkasia. Ada kuitenkin osasi varautua kylmiin keleihin, niin kuin nytkin. Vampyyrilla oli yllään normaalia enemmän vaatetta.
Yö alkoi väistyä päivän tieltä. Se merkitsi sitä että oli aika hankkiutua auringolta suojaan. Päivästä tulisi kirkas ja kylmä, sitä enteili koko yön tähtikirkkaana ollut taivas. Ada oli liian kaukana tutuista paikoistaan, joten ainoa valonsuoja oli luolastot, jotka veivät syvälle Mor vuoren uumeniin. Vampyyri otti riskin astuessaan sisään luolastoihin, mutta mieluummin hän piilottelisi tuntemattomassa paikassa tuntemattomien ja mahdollisesti vaarallisten otusten seurassa, kuin palaisi auringossa kuoliaaksi.

Luolastoissa liikkui ties mitä olentoja. Valonarkoja yönkulkijoita, nuoria ja heikkoja lohikäärmeitä, jotka eivät pärjänneet ylempänä, epäilyttäviä hiippareita ja kulttilaisia. Mihinkään noista Ada ei halunnut törmätä, mutta uskoi pystyvänsä pitämään puolensa, mikäli tarve vaati.
Aseita vampyyrilla ei tällä kertaa ollut mukana kuin yksi puukko. Nainen oli ollut yöllä liikkeellä vain saadakseen raitista ilmaa, eikä ollut varautunut taisteluihin. Vampyyri tosin oli ilman aseitakin kova vastus.

Luolastot olivat pimeitä. Tavallinen kuolevainen ei olisi nähnyt eteensä mitään. Ada kuitenkin liikkui hämärässä kuin kissa, eikä pimeät käytävät tuottaneet ongelmia. Sieltä täältä kuului epämääräisiä ääniä, mutta Ada uskoi mielikuvituksensa vain laukkaavan ja kuulevan omiaan. Kuitenkaan tuo ei voinut olla varma oliko luolastoissa joku muukin.
Matka jatkui yhä peremmälle, jossa käytävät kävivät leveämmiksi. Lopulta Ada saapui suurehkoon luolaan, josta lähti käytäviä joka suuntaan. Luolassa oli rojua. Vanhoja, rikkinäisiä astioita, köysiä, rikkinäisiä penkkejä ja pöytiä. Näytti siltä kuin täällä oltaisiin äksettäin pidetty juhlia tai kokousta. Paikka kuitenkin näytti hylätyltä, joten Ada päätti pysähtyä tänne viettämään päivänsä. Naista ei kuitenkaan väsyttänyt yhtään, joten tuo käveli tuolille, joka oli kutakuinkin ehjänä ja istui alas. Hukka otti päällimmäiset vaatteensa pois, luolassa kun oli asteen jos toisenkin lämpimämpää mitä itse ulkona. Vampyyri risti kätensä puuskaan ja sulki silmänsä, jääden kuuntelemaan luolastojen ääniä, toivoen havahtuvansa puolihorroksestaan ajoissa, mikäli joku elävä olento lähelle uskaltautuisi.

// MOJO MY MAN HERE! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2011, 18:34

Ada

Hiljaisuudesta alkoi kuulumaan kopinaa. Kuin puuta olisi isketty vasten kivistä lattiaa. Ääni tuli kokoajan vain lähemmäksi ja lähemmäksi. Ada ei kuitenkaan liikauttanut lihastakaan, saatika vaivautunut avaamaan silmiä. Vasta sitten, kun ääni tuli jo todella läheltä, raotti vampyyri silmiään nähdäkseen minkälainen kulkija uskalsi häiritä hänen rauhaansa.
Hahmo hämärässä ei todellakaan näyttänyt tutulta. Ensimmäisenä vampyyrille tuli tuosta mieleen ihmissusi, mutta mitä lähemmäksi otus tuli, sitä tuntemattomammalta tuo alkoi näyttää. Päästyään kuulo etäisyydelle - aivan kuin luolassa nyt ei kuulisi kauempaakin tulevia ääniä - avasi tämä tuntematon olento suunsa.
Puheista päätellen tuon nimi oli Mojo ja tuo kyseli, pahastuisiko Ada, mikäli tuo liittyisi seuraan. Hymy nousi vampyyrin kasvoille, vaikka tuota juonikasta virnettä ei voinutkaan nähdä huivin takaa.
"Ainahan seura kelpaa, vuorokauden ajasta riippumatta" Ada vastasi. Normaalisti hän vetäisi sikeitä jo kohtapuoliin, mutta nyt kun seuraan saapui mielenkiintoinen olento, ei ollut aikaa nukkua. Eikä vampyyria oikeastaan nukuttanutkaan.

"Joten istu toki alas, tee olosi kotoisaksi" Ada totesi, aivan kuin olisi omistanut luolan. Vampyyri nosti jalkansa penkille lootus asentoon ja laski kätensä syliinsä, tarkkaillen tätä tuntematonta päästä varpaisiin. Normaalisti tuo olisi saattanut olla pelottava näky pimeässä luolassa, mutta Ada ei itsekkään ollut kovin toivottu kummajainen. Joten ei tuo käynyt ulkonäön takia toista tuomitsemaan suuntaan taikka toiseen.
"Mutta mikä mahtaa olla tämä Mojo, joka edessäni seisoo.. Täysin tuntematonta lajia" Ada aloitti. Naisen silmistä saattoi nähdä kujeilevat ajatukset, jota naisen päässä pyöri.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2011, 20:09

Ada

Tämä Mojoksi esittäytynyt otus kertoi olevansa jotain vanhaa lajia, joka oli täällä ennen itse haltioita. Moinen tieto sai vampyyrin uteliaalle tuulelle ja sen saattoi huomata tuon tiedonjanosta palavista silmistä. Lopulta kävi ilmi että Mojo oli mitä ilmeisemmin jonkin asteen peikko. Ada ei peikkoja elämänsä aikana ollut nähnyt ja nekin mitä oli, olivat sitä normaalia, hännällistä ja pientä porukkaa. Joten Mojo oli täysin uusi näky vampyyrille. Peikko uhkasi vielä näyttävänsä aikanaan, ettei ollut vain pahainen peikko. Tuolle toteamukselle Ada hymähti pienesti ja nyökkäsi.
"Miten Mojo vain itse sanoo" Vampyyri lisäsi nyökkäyksensä lomasta.

Sitten tuo peikko kyselikin sitten Adasta, samalla kun alkoi sauvaansa hipelöimään. Ada katseli peikon touhuja, kuunnellen samalla tarkkaan tuon puheet. Sitä hän ei tiennyt, miten noinkin syvällisiin kysymyksiin olisi kannattanut vastata.
"Sielut ovat mutkikkaita" Ada totesi lopulta "Toiset päättävät vaelluksensa maailmassa kun aika tulee, toiset jäävät ja nauttivat siitä mistä kuolevaiset eivät koskaan edes uneksineet".
"Vampyyrina saan kokea jotain, mistä ihmiset eivät edes uneksi. Tämä on minun valitsema tie, minun oma henkilökohtainen vankilani. Tuomittu tai siunattu kulkemaan maan päällä, kunnes joku minut hengestäni päästää" nainen lisäsi, jättäen asians sikseen. Hän itse piti tätä hirviöksi luokiteltavaa rotuaan siunauksena. Hän ei halunnut elää normaalia kuolevaisten elämää.

Peikko kääri jonkinasteen sätkän, löydettyään tykötarpeet sauvansa kätköistä. Ada seuraisi yhä tuon puuhia, havahtuen kuitenkin pian seuraavaan kysymykseen.
"Ennen kuljin nimellä Hukka.. nykyään olen vain Ada" Vampyyri esitteli itsensä.
"Lienet jonkinasteen shamaani, vai olenko väärässä?" Ada kysyi yllättäen pitäen tarkkaavaisen katseensa peikossa. Hän oli kuullut voodoosta ja shamanismista, mutta ei koskaan varsinaisesti tutustunut aiheeseen paremmin. Kuitenkin Mojon käytös ja puheet toivat mieleen moisen uskonnon harjoittajan.
Sätkä, jonka peikko oli käärinyt, kiinnosti Adaa luvattoman paljon. Vampyyri oli aikanaan polttanut piippua ja moinen pikku sätkä houkutteli entistä pössyttelijää enemmän kuin liikaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2011, 22:17

Ada

Mojon puheet olivat kiehtovia. Harvoin oli Ada tavannut ketään, joka olisi saanut hänet kiinnostumaan näinkin paljon pelkistä puheistaan. Peikko puhui synkkien sielujen lepyttelystä. Tuon puheissa oli perää, mutta peikko varmasti ajatteli eritavalla sanansa mitä vampyyri. Jokatapauksessa, Ada uskoi ymmärtävänsä mistä peikko puhui.
"Kauneudesta viis" Vampyyri totesi peikon sanoihin "Mutta pitkä ikä kelpaa.. toki se on mukavaa olla silmänruokana komeammalle osapuolelle sillointällöin" Vampyyri vilkaisi peikkoa vihjailevasti. Kyllä tuonkin katseesta sai jotain irti.

No, Ada osui oikeaan voodoon suhteen. Se miten voodoo pappiin olisi pitänyt suhtautua, oli taas yksi mysteeri. Ada kuitenkaan ei ottanut jalkoja alleen, sillä tämä peikko ei ollut ainakaan vielä ilmaissut minkäänlaista agressiota vampyyria kohtaan. Tai sitten tuo vain yritti voittaa luottamuksen puolelleen, ennen kuin repisi naiselta raajat irti.
Utelijaisuus suorastaan huokui Adasta, Mojon puhuessa elämän ja kuoleman saloista. Kuitenkaan nainen ei halunnut ryhtyä liian utelijaaksi vielä, vaan antoi asioiden jäädä hetkeksi taka-alalle. Osasi hänkin tätä luottamuksen ansaitsemispeliä pelata.

Puheen siirtyessä sätkään Ada virnuili jälleen huivinsa suojissa. Peikko oli huomannut miten vampyyri oli tuijottanut tuota juuri syttynyttä henkimaailmaan vievää passia. Peikko nojautuikin lähemmäksi vampyyria, tarjoten tuolle henkäyksen jos toisenkin omasta kääryleestään.
Ada katsoi hetken peikkoa syvälle tuon hehkuviin silmiin, kunnes ojensi kätensä kohti sätkää ja otti tuon peikolta. Toisella kädellään vampyyri veti huivin pois kasvoiltaan, paljastaen näin koko kauneudessa elegantit kasvonsa. Sätkä nostettiin kalman kalpeille huulille. Ada veti henkeen tuon kääryleen aromeita kunnolla, muttei voinut olla yskäisemättä kerran, pari. Siitä oli pitkä aika kun hän viimeksi oli polttanut, joten keuhkot normaalistikkin vierastivat uutta ainetta. Pieni hymy nousi vampyyrin huulille, tuon ottaessa vielä toiset henkoset ja ojensi sätkän sitten takaisin Mojolle.
"Se teki hyvää" Ada totesi hymyillen, laskien jalkansa alas ja nojasi reippaasti selkänojaan "Mitä ikinä olikaan".
Olihan se riski ottaa tuntemattoman tarjoamia, sisäisiä aineita, mutta Ada oli sen verran rohkea - tai typerä - jotta teki sen.

"Onko teitä sitten enemmänkin täällä luolastoissa?" Ada jatkoi, pitäen keskustelua yllä "Peikkoja.. shamaaneja.. mitä tahansa? Vai oletko vain yksinäinen sielu vaeltelemassa näissä suurissa luolastoissa?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2011, 23:56

Ada

Mojo kertoi sätkän sisältävän luontoa itseään. Söpö kuvailu, mutta ei se mitään Adalle kertonut. Sisällä saattoi olla ties mitä huumaavia yrttejä, joita Ada alkoi pikkuhiljaa epäillä, oudon tunteen noussessa pintaan. Peikko myös kehui sauhujen tekevän hyvää, vannoen ettei Ada tulisi tuntemaan vihaa, kipua eikä pelkoa. Kuulosti hyvältä, vaikka mitään noista Ada ei muutenkaan myöntänyt tuntevansa tällä hetkellä. Kuitenkaan Adalla ei yksikään hälyytyskello soinut tämän seuran, saatika sätkän suhteen. Lienikö jälleen typeryyttä, vai kenties sinisilmäistä naiviutta. Luulisi kokeneella vampyyrilla jonkinlaista itsesuojeluvaistoa olevan näidenkin asioiden suhteen.

No, Mojo kertoi ettei näillämain ollut yhtään itsensäkaltaista peikkoa, vain yhden oli nähnyt "omalla saarellaan". Mikä saari sekin lieni. Vampyyri kiinnitti kyllä huomiota Mojon luuhelyihin korvassa, mutta ei yhdistänyt sitä mitenkään tämän heimoon. Ehkä hyvä vain, vaikka sadistisena persoonana ei olisi katsonut tätä otusta pahalla. Peikko kertoi kulkevansa suurella saarella vain etsimässä henkiä ja autettavia.
Ada ei edes huomioinut peikon nojautumista lähemmäksi, vaan kuunteli tuon kysymykset samalla kun otti sätkän jälleen vastaan ja veti henkeensä sen aromeita.
"Olen aurinkoa suojassa" Ada aloitti vedettyään vielä toisen henkosen, ojentaen sätkän sitten takaisin peikolle "Olen yöeläjä, en kestä aurinkoa. Se mikä antaa lähes kaikelle elämän täällä, saattaa viedä minulta hengen muutamassa tunnissa".
"Joten odotan, että valopallo taivaalta katoaa, joten voin jatkaa matkaani määränpäähäni" Mitään Ada ei maininnut seurasta, jossa yleensä liikkui tai määränpäänsä tarkoitusta. Jääköön se arvoitukseksi.

Ada ei sitä itse huomannut - tai tiedostanut - mutta tuon aistit alkoivat turtua. Sen saattoi huomata vampyyrista. Mojon rulla alkoi tehdä tehtäväänsä vampyyrin sisällä, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Lieneekö itselläsi määränpäätä tällä hetkellä?" Ada kysyikin sitten, nostaen katseensa takaisin peikon punaisiin silmiin "Vai onko henkien etsintä vain satunnaista vaeltelua?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Tammi 2011, 01:33

Ada

Vampyyri virnisti pienesti Mojon todetessa pitkän iän tulleen kalliiksi Adalle. Mielipiteensä jokaisella, mutta Ada nautti muutenkin enemmän yöstä, mitä päivästä. Lisäksi Mojo kertoi itse viihtyvänsä enemmän auringossa, näin ainakin Ada ymmärsi. Toisaalta se ei ollut ihme, jostain syystä peikko näytti olennolta joka piti lämpimästä.
"Toiset pitävät päivästä, toiset yöstä. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan" Vampyyri totesi, jääden tuijottamaan peikkoa raukeana, tuon tuijottaessa vampyyria.
Mojo kertoi löytävänsä aina jotain, minne ikinä kulkikin. Peikon elämäntapa alkoi kuulostaa houkuttelevalta, mutta Ada oli tällä hetkellä sidottuna yhteen tiettyyn paikkaan ja henkilöön. Lienikö onni vai epäonni, siitä vampyyri ei mennyt sanomaan mitään. Mojo kehuskeli löytäneensä Adan tällä kertaa, samalla kun peikko veti viimeiset henkäykset sätkästä.
"Harva toivoo törmäävänsä minuun" Ada totesi virnistäen.
Mojon tapa kutsua vampyyria kauniiksi ja neidoksi kuulostivat Adan korvissa niin väärältä, mutta kerrankin kun sai kohteliaisuuksia vieraalta, ei vampyyri kehdannut alkaa nipottamaan tuosta. Tai sitten se johtui vain sätkästä, josta vampyyri oli vetänyt henkosia. Oli miten oli, yksinkertaisesti hän ei vain välittänyt nyt. Olo oli muutenkin hyvä, rauhallinen ja raukea. Mikään ei huolestuttanut vampyyrin mieltä, vaikka ehkä olisi pitänytkin.

Mojo kyselikin pian miltä Adasta tuntui. Vampyyri hymyili jokseenkin huumaantuneesti, samalla kun laski kattoon eksyneen katseensa takaisin peikkoon.
"Pidit lupauksesi" Ada aloitti virnistäen "Mieli on raukea... En tunne vihaa, saatika pelkoa ja kaikista viimeisimpänä tuntisin kipua" Vampyyri jatkoi nostaen toisen kätensä etusormen huulilleen, työntäen sen sisään suuhunsa ja puraisi itseään.
Vaikka veren maku nousi heti suuhun, ei Ada tuntenut minkäänlaista kipua sormenpäässään, joka nyt pienesti vuosi verta. Vampyyri kuitenkin nuolaisi sormenpäätään muutaman kerran, kostuttaakseen sen syljellään, joka sulkisi haavan nopeammin.
"Ei, ei kipua ollenkaan" Ada lisäsi vielä, siirtäen katseensa sormesta takaisin Mojoon.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Tammi 2011, 13:07

Ada

Peikon päivä kommenttiin Ada vastasi lauhtuneella hymyllä, keksimättä enää mitään järkevää vastausta tuohon. Pää alkoi olla utuinen, eikä ihmekkään.
Ada ei edes huomannut huurupäisyydessään peikon nousseen ylös pöydältä ja tulleen entistä lähemmäksi. Tilanne taju ei ollut terävimmillään tässä tilanteessa, mutta peikon oudon pehmeä lausahdus sai vampyyrin vihdoista viimein miettimään, oliko tuolla kenties taka-ajatuksia. Vampyyri taisi herätä todellisuuteen hieman liian myöhään. Peikon kosketuksesta vampyyri ei hätkähtänytkään. Mojo suuntasikin Adan kasvot kohti kattoa. Adan astetta kysyvämpi katse kuitenkin pysyi kiinni peikossa, samalla kun tuo kuunteli Mojon puheita.

Hälyytyskellot Adan päässä alkoivat soida, peikon ottaessa kunnon otteen vampyyrin kaulasta ja ennen kuin tuo ehti tajutakkaan mitään, löysi hän itsensä pakotettuna pöytää vasten. vampyyrin huulilta karkasi pieni, tukahtunut parkaisu samalla kun tuo vilkaisi olkansa yli peikkoon, jolla ei tainnut olla enää pelkkä mielenterapia mielessä.
"Sinuna en menisi sinne" Vampyyri huomautti yllättävän rauhalliseen sävyyn peikon löytäessä housujen reunan ja lähtiessä hivuttamaan niitä alemmas.
Totta kai Ada yritti päästä ylös, mutta turhaan. Aistit olivat turtuneet, pää sekaisin ja peikolla oli yllättävän paljon voimaa, jopa vampyyrin mittakaavoihin verrattuna. Joten tuon otteesta pakoon pyrkiminen oli täysin turhaa, ehkä jopa typerää.
"Sitäkautta et ainakaan saa pikku Mojoja tähän maailmaan" Vampyyri lisäsi virnistäen, samalla kun yritti kaikista höyryistä huolimatta ajatella mahdollisimman selväjärkisesti ja välttää tämän tilanteen keinolla jos toisella.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Tammi 2011, 01:45

Ada

Peikkoon ei tehonnut epämääräiset puheet, joiden tarkoituksena oli saada tuo edes hetkeksi unohtamaan aikeensa. Päinvastoin. Peikon kielen karatessa koskettamaan vampyyrin korvaa, tiesi Ada ettei tästä selvittäisikään ihan niin helpolla. Vampyyrin huulilta karkasi pieni voihkaisun ja kiljaisun välimuoto, peikon nostaessa tuon jalan ylös vapaalla kädellään. Vaikka tilanne näyttikin pahalta - Adan näkökulmasta - ei tuo antanut merkkejä paniikista tai epätoivosta. Vampyyrin oli yhä vaikea ajatella täysin selvästi tilannetta, mutta sen Ada osasi päässään kirota, että oli edes pyytänyt peikkoa istumaan seuraansa.

Vampyyri havahtui pakosuunnitelmistaan tuntiessaan Mojon työntyvän sisään brutaalisti ja sääliä tuntematta. Vampyyrin kynnet karkasivat koko pituudeltaan puisen pöydän pintaan, samalla kun tuo puri hammasta yhteen, mutta ei voinut pidätellä silkasta tuskasta johtuvaa parkaisuaan. Peikon seuraava kommentti sai vampyyrin vilkaisemaan vihaisesti yllään virnuilevaa otusta.
"Toivottavasti tiedät, että ruusuissa on yleensä piikkejä?" vampyyri ärähti peikolle kykenemättä pitämään lantiotaan täysin paikoillaan "Tämän ruusun piikit iskevät sinuun niin lujaa tämän jälkeen, että toivot ettet koskaan olisi syntynytkään!".
Naisen äänestä saattoi kuulla pienen tuskan, jonka tuo tunsi voimistuvan kokoajan. Vampyyrin hengitys kävi tiheämmäksi ja raskaammaksi, samalla kun tuo yritti jälleen nostaa itseään ylös pöydältä, joskin turhaan. Hän ei tässä tilassa ollut vahvimmillaan, muutamasta syystä.
"NYT otat ison molosi ulos minusta ja katoat yhtä salaperäisesti mitä ilmestyitkin, ennen kuin revin sinulta sukukalleutesi irti!" Vampyyri parkaisi lopulta, kun tuon korkea kipukynnys alkoi pettämään, peikon "myrkyistä" huolimatta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2011, 14:36

Ada

Peikko ei ottanut uhkauksista minkäänlaisia paineita, vaan sen sijaan jatkoi brutaaleja toimejaan, vannoen ettei Ada tulisi tänään koskemaankaan peikkoon. Vampyyri olisi mielellään halunnut todistaa tuon väitteen vääräksi, mutta peikko taisi puhua totta. Mojon jälleen työntyessä niin pitkälle kuin pieneen yönolentoon mahtui, ei vampyyri voinut olla parkaisematta toistamiseen. Tuskanhiki nousi kauniimman otsalle tuon vilkaistessa peikkoon olkansa yli, tajuten viimein ettei kertakaikkiaan voinut tehdä mitään tässä tilanteessa estääkseen tuon toimia. Mikäli kyseessä olisi ollut normaali ihminen tai edes ihmisenkokoinen humanoidi, olisi vampyyri päässyt tilanteesta helposti pois. Mutta kyseessä oli huomattavasti isompi ja voimakkaampi peikko, joka oli jo saanut vampyyrin otteeseensa.

Ei auttanut kuin purra hammasta yhteen ja toivoa peikon olevan edes vähän hellempi. Se toive oli kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, peikon jatkaessa tätä sessiota omaan tahtiinsa. Vampyyri yritti olla pitämättä minkäänlaisia ääniä, ettei peikko saisi lisäkiihokkeita. Oli kuitenkin mahdotonta pysyä täysin hiljaisena peikon työntyessä sisään ja ulos. Lopulta peikko saavutti nautinnon huipun ja survaisi itsensä vielä kerran sisään voimalla. Pieni huudahdus karkasi voihkintojen lopuksi vampyyrin huulilta, tuon lopulta painaessa kasvonsa vasten puista pöytää. Mojon viimein vetäytyessä ulos, ei vampyyri voinut olla huokaisematta pienesti. Se oli ohi, toivottavasti.
Peikon seuraavat sanat saivat Adan vilkaisemaan peikkoa puoliksi ummistetuin silmin, tuon yhä pidellessä vampyyria pöytää vasten. Peikon sanat toivat tilanteeseen uudenlaisen jännitteen, tuon huomauttaessa, ettei jättänyt aina henkiin kaikkia niitä, joita oli koskenut.

Peikko kuitenkin kertoi päästävänsä vampyyrin menemään, toivoen ja pohtien vielä jonain päivänä maistavansa uudemman kerran valkoista kaunokaista. Adan väsyneille kasvoille nousi pieni, pirullinen virne samalla kun tuo alkoi saada takaisin tahdonvoimaansa. Tahdonvoimaa vastustaa tätä peikkoa niillä pienillä voimanrippeillä, mitä vampyyrilta vielä löytyi.
"Sillä kerralla..." Ada aloitti kuulostaen selvästikkin väsyneeltä ja hengästyneeltä "en aijo päästää sinua näin helpolla..."
Muuta ei vampyyri jaksanut sanoa. Voimat olivat lopussa ja paikat todellakin kipeänä. Vampyyrista ei nyt ollut minkäänlaista uhkaa kenellekkään, paitsi ehkä typerälle ihmislapselle joka kompastuisi suoraa tuon kynsiin. Silti pieni selviytymisvietti piti vampyyrin tajuissaan ja valmiina puollustamaan itseään voimanrippeillään, mikäli peikko aikoisi perua puheensa ja päättää vampyyrin päivät tähän pöydälle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Elo 2011, 08:06

Ada

Peikon sanat alkoivat mennä jo kuuroille korville. Vaikka vampyyri olisikin halunnut pysyä terävänä, ei tuo siihen kyennyt. Uupumus ja rasitus veivät veronsa pössyttelyn ohella. Tuon silmistä saattoikin nähdä, ettei vampyyri ollut ihan täysillä mukana tilanteessa.
"Sehän nähdään" Oli kauniimman toteamus Mojon sanoihin, tuon pohtiessa taipuisivatko ruusun piikit ilman tuon yrttien apua. Peikko sai toivoa sitä turhaan.
Kului pieni hetki hiljaisuudessa. Sen pienen hetken ajan Ada luuli Mojon haluavan toisen erän samantien, mutta vastoin tätä pelkoa, Peikko päästikin irti vampyyrista. Päästyään vapaaksi vampyyri suoristi itsensä seisomaan, mutta lyhistyi samantien lattialle polvilleen. Vihainen, kostonhimoinen katse siirtyi harhailemasta takaisin peikkoon, tuo kertoessa seuraavasta kerrasta. Jos ei tässä elämässä, niin peikon valvomassa maailmassa. Mitä ikinä tuo mahtoi tuolla tarkoittaakkaan.
"Ehkä se olen minä joka etsii sinut" Ada totesi vielä uhmakkaasti, jättäen sitten uhoamiset ja koston vannomiset sikseen.

Peikko poistui, hitaasti, mutta varmasti. Tuon puukepin kolke etääntyi pian olemattomiin, jättäen jälkeensä pimeässä istuvan vampyyrin, joka ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Pieni, neitimäinen puoli hänessä halusi itkeä, mutta tuon tunteenpurkauksen vampyyri hillitsi täysin. Hänestä ei päässyt äännähdystäkään, kun tuo lopulta päätti raahautua syvemmälle luoliin piiloon lepäämään ja odottamaan auringon laskua....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Luolastot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron