Kirjoittaja Agna » 09 Tammi 2011, 22:12
Loryen
Haltia kuunteli tarkkaavaisena kaiken, mitä Lucasilla oli sanottavanaan. Tämä siis pystyisi muuttumaan halutessaan milloin sudeksi, milloin ihmiseksi, mutta ei saisi tatuointia pois. Loryen naurahti kevyesti.
"En usko sen haittaavan. Se sopii sinulle", hän totesi ja nyökkäsi Lucasin kasvoihin päin. Olkoonkin, että se muistuttaisi Lucasia pitkistä ja kaihoisista susivuosista, se voisi muistuttaa myös tästä tapahtumasta. Ja... Ehkä Loryenistakin... Jos siis kävisi niin, että heidän tiensä eroaisivat, mikä oli hyvin mahdollista. Pala nousi naisen kurkkuun, kun hän alkoi ajatella asiaa tarkemmin. Lucasin velvollisuus olisi taistella ihmisten joukoissa, kun suuri sota koittaisi. He eivät ehkä näkisi enää huonolla tuurilla, muulloin kuin sotatantereella. Oli kuitenkin muutakin ajateltavaa. Miten he pääsisivät pois metsästä ilman, että kukaan haltia huomasi? Jos haltia olisi aseistettu, hän tietenkin ampuisi Lucasin, kun huomaisi että tämä on ihminen. Siitä seuraisi joko "oletko-kunnossa-koska-tuo-likainen-ihminen-ahdisteli-sinua" -kysely, tai Loryenin petturiksi syyttäminen.
Lucasin kiitoksen myötä haltia kauhistui hieman. Oliko hän lähdössä nyt?
"Enkö minä sanonut jo, ettei sinun tarvitse jäädä minulle mitään velkaa", Loryen henkäisi hiljaa ja nousi sitten itsekin seisomaan. Hän seisoi noin nelisenkymmenen sentin päässä Lucasista, ja katseli tätä. Mies oli häntä ainakin päätä pitempi, ja näytti vielä paremmalta pystyasennossa.