Kirjoittaja Agna » 10 Maalis 2011, 23:03
Loryen
Haltianainen seisoskeli eineskaupan puisella lattialla. Asiakkaiden sisäänkuljettamat hiekanjyvät jäivät inhottavasti kiinni naisen paljaisiin jalkoihin tämän siirtyessä hyllyltä toiselle ja etsiessä oikeanlaista leipää. Miten kaupasta saattoi löytyä melkein tusina erilaisia haltiaviljoja sisältäviä leipiä, mutta ei... Ai kappas, sieltähän se tulikin vastaan. Loryen poimi vaalean, lähes täydellisen pyöreän leivän käsiinsä ja jatkoi siitä matkaansa seuraavalle hyllylle. Leivästä tuprahteli jauhoa naisen vaaleanvihreälle mekolle, ja tuo katseli nyrpistellen jauhopilviä kankaalla.
Kaupan ovesta suhahti sisälle kaksi suippokorvaista varhaisnuorta jotka näyttivät siltä kuin olisivat koko elämänsä odottaneet tätä päivää, jolloin saavat levittää jotain mahtavaa juorua. Loryen nosti toista kulmaansa poikien rynniessä samaan aikaan ahtaasta ovesta sisään ja kääntyi katsomaan näitä. Pojat olivat hengästyneitä - joko juostuaan matkan kauppaan tai kuulutettuaan juttuaan niin ahkerasti - ja selittivät lähestulkoon päällekkäin tarinan hyvin mystisestä tummasta sudesta, joka hyvin mystisesti oli ilmestynyt kylän lieppeille ja jota kukaan, mystistä kyllä, ei ollut ennen nähnyt. Susi, Loryen naureskeli mielessään ja sulki silmänsä. Sana jäi kaikumaan hetkeksi naisen alitajuntaan, kunnes kaikki pomppasi kertaheitolla muistiin. Vuodentakaiset tapahtumat, paineaalto joka oli lennättänyt hänet selälleen ja pyöreäkorvainen mies hänen edessään. Siinä siunaamassa vaivalla etsitty leipä lepäsi lattialla, jauho pöllysi ympäriinsä hiekan seassa, haltiarouvat valittelivat epäkohteliasta käytöstä ja nuori haltianeito pinkoi kohti kylän portteja. Hän jäi hengästyneenä portille ja pyöritteli hetken peukaloitaan. Voisiko se olla Lucas? Olisiko hän muka parhaimmallakaan tuurilla löytänyt jo toistamiseen haltiakylään, vaikkei sen sijaintia edes tiennyt? Kai jokainen mahdollisuus piti käyttää hyväkseen. Loryen ei ollut nähnyt Lucasia vuoteen, ja tämä tuntui jo jokseenkin etäiseltä, jokseenkin epätodelliselta. Kuin koko seikkailu olisi tapahtunut vain hänen omassa mielikuvituksessaan. Nyt kylän lieppeillä oli kuitenkin paikannettu susi, ja se saattaisi hyvinkin olla Lucas. Loryen keikkui huomaamattaan kantapäältä varpaille ja mietti kuumeisesti, mitä tekisi. Hän tunsi hikoavansa jo pelkästä ajatuksestakin, että näkisi ihmisen taas. Nainen katseli hetken vasemmassa kädessään olevaa arpea, jonka uurteet muistuttivat talvisesta yhteenotosta teinipojan kanssa. Myös hänen kaulassaan oli jonkinverran haalistuneita naarmuja, joita oli koitunut pirstoutuneesta tiiliseinästä. Loryen risti kätensä alavatsansa kohdalle, nyökkäsi muina miehinä kummasteleville portinvartijoille ja käveli kauemmaksi portista. Kymmenen metriä... Kaksikymmentä... Neljäkymmentä... Parempi. Loryen raapaisi sidettään, pälyili ympärilleen, ja tunsi saavansa hädin tuskin henkeä kaikelta jännitykseltä.
//The grand opening! :D