Kirjoittaja Ivy » 30 Tammi 2008, 20:09
Ophelia
Ketään ei näkynyt.. Vain läjäpäin haltijoita ja muita taruolentoja ja Ophelia ainoana punaisensa väriläiskänä keskellä vihreyttä. Ophelia katseli ympärilleen, yrittäen pysyä rauhallisensa ja huomasi siinä samalla keräävänsä katseita, muttei välittänyt vaan jatkoi tähystelyään, joka osottautui mahdottomaksi koska lähes kaikki olivat häntä reilusti pidempiä...
"Liilyy!" Ophelian huuto oli piipitystä siihen verrattuna miten kauppiaat huutelivat tavaroitaan, joiden kojuilta oli turha Lilyä etsiä...
Ophelia jäi hiljaa, pitäen nyrkkejään rintakehänsä lähellä ja vilkuili ympärilleen. Haltijoita. Kaikkialla oli haltijoita. Ja taruolentoja. Lily. Lilyä ei näkynyt missään, ei edes Arania.
"Au~au~au..." Ophelia ulisi hiljaa ja jotkin olivat jopa jääneet katsomaan tätä punaviittaista tyttöä, josta pystyi helposti päättelemään että tämä olisi ihminen, pahemmin mitään muuta erityispiirteitä kun ei näkynyt saatika ollut.
"Lily..?" Ophelia piipitti itku kurkussa kun huomasi joidenkin pällistelevän tätä, selvästi viestien ihmetystä että mitä ihminen kylässä teki? Tosin pian jotkut menettivät mielenkiintonsa kun Ophelia ei mitään muuta pahemmin tehnyt kuin seisoi paikallaan ja melkein itkevä tyttö ei pahemmin kaikkia hetkauttanut.
"Äitii!" Kuului itku joltain toiselta kuin Ophelian suusta ja Ophelia käänsi katseensa ja näki pinen haltija pojan itkevän lähimmäisen kojun juurella.
Ophelia epäröi hetken, katseli ympärilleen ja odotti että edes joku menisi tätä jollain lailla auttamaan. Tosin, pojan itku ei kauaksi kantautunut eikä ketään kovin inhimillisen näköistä oletoa tämän lähellä ollut jotka olisivat pysähtyneet ja auttaneet. Ophelia katseli vielä hiljaa, itkien yhä melkein itsekin, kunnes keräsi itsensä ja otti nopeita askelia pienen pojan luokse ja kyyristyi tämän luokse.
"Hei..." Ophelia aloitti pojan nyyhkyttäessä ja pidellessä nyrkkejään silmiensä edessä, kunnes tämä laski ne ja katsoi Opheliaan varoen.
"Hei.." Pieni poika vastasi nyyhkyttäen ja kuivasi nyt kyyneleitänsä jotta näkisi paremmin että kelle saatika mille puhui.
"Oletko eksynyt?" Ophelia kysyi kallistaen päätänsä ja poika nyökkäsi, kääntyen nyt Ophelian puoleen ja hetken päästä tämän silmät suurenivat tajutessaan kelle puhui.
"Ophelia neiti..?" Poika sai sanotuksi ja ny Ophelian silmät suurenivat, oliko hän tavannut pojan aikaisemminkin?
"Pi-Pipejä ja ja..." Pieni poika alkoi selittämään huomatessaan ettei Ophelia tätä muistanut ja asetti sitten kätensä päänsä päälle, tehden itselleen pupun korvat ja samassa Ophelian ilme kirkastui.
"Olet Lucian veli!" Ophelia sanoi hymyillen ja poika nyökkäsi tälle hymyillen.
"Oletko eksynyt äidistäsi?" Ophelia toisti ja poika alkoi vilkuilemaan ympärilleen, etsien varmaankin merkkiä äidistään, muttei nähnyt ja katsahti taas Ophelian puoleen ja nyökkäsi tälle jälleen. Ophelia hymyili samalla kun suoristi selkänsä ja ojensi kättänsä pienelle pojalle.
"Tule, etsitään äitisi." Ophelia sanoi ja poika katsoi tätä hetken ja tarttui tämän kädestä kahdella sormellansa ja hymyili leveästi, nyökäten jälleen kerran ja lähti kävelemään Ophelian kanssa eteenpäin.
"Tulitko sinä parantamaan lisää pipejä?" Pieni poika kysyi sormi suussa kun katsoi ylös Opheliaan ja Ophelia mietti hetken ja ravisti sitten päätään.
"Olen täällä vieraana." Ophelia sanoi lähes totuuden mukaisesti.. Olivathan he tavallaan täällä nyt vieraina, puoliksi vankeina sen aikaa kunnes Aran saisi oman osuutensa sopimuksesta ja päästäisi nämä sitten menemään.
"Ai..." poika vastasi ja katseli ympärilleen, etsien jos tämän äitiä näkyisi ja niin teki myös Ophelia, vaikkei edes tiennyt miltä tämän äiti näyttäisi mutta saisipahan etsiskellä Lilyä samalla.
"ADAM!" Kuului naisen huuto ja Ophelia käänsi päänsä ja näki haltija naisen kyyristyneen joka ojensi nyt käsiänsä pientä poikaa kohti.
"ÄITI!" Poika huudahti ja Ophelia päästi tämän kädestä irti tämän juostessa takaisin äitinsä luokse ja tämä halasi poikaansa tämän syöksyessä tämän syliin.
"Älä katoa tuolla lailla!"-"Anteeksi.." Adam niminen poika, Lucian veli sanoi ja vetäytyi äidistään ja katsahti Opheliaan hymyillen.
Ophelia nosti päänsä huomatessaan Adamin katsoessa tätä ja käveli sitten tämän luokse kun poika tätä viittoi ja tämän äiti katseli hieman kysyvästi Opheliaa.
"Kuka hän on..?" Adamin äiti kysyi melkein kuiskaten Adamilta, huomatessaan että Ophelia oli ihminen...
"Hän on Ophelia!" Pieni poika vastasi hymyillen ja naisen ilme muuttui epäilevästä hetkessä ystävällisemmäksi.
Hetken aikaa Ophelia oli tuntenut olonsa vaivaantuneeksi vain seisoessa siinä, peläten että Adamin äiti olisi juuri niitä haltijoita jotka ihmisiä vihasi...
Nainen nosti Adamin syyliinsä ja katsoi alas Opheliaan hymyillen. Ophelia hymyili takaisin ja niiasi ehkä pienesti tälle tervehdykseksi.
"Anteeksi vaiva, Adamilla on tapana aina eksyä kun silmä välttää." Nainen sanoi naurahtaen ja katsahti taivaalle, lukien siitä aikaa ja katsahti sitten Opheliaan pahoittelevasti.
"Anteeksi, meidän on mentävä, mieheni tulee takaisin minä hetkenä hyvänsä ja ruokakin pitäisi vielä laittaa." Nainen sanoi hätäiseen tahtiin ja niiasi pienesti Ophelialle ja käänsi selkänsä tälle ja lähti kävelemään Adam tämän sylissä, ikään kuin varmistaakseen ettei tämä eksyisi toistamiseen.
Ophelia jäi katsomaan näiden perään ja vilkutti takaisin Adamille joka vilkutti tälle äitinsä olea yli, kunnes molemmat katosivat väen tungokseen.
"Ruoka..." Ophelia totesi itsekseen ja muisti päivällisen, jonka kautta sitten Aranin ja sen kautta sitten Lilyn. Ophelia vilkuili ympärilleen, eikä nähnyt ketään ja varmisti samalla ettei ketään enää kiinnittänyt häneen niin suurta huomiota mitä äsken. Ophelia sulki silmänsä, hän aikoi käyttää temppua mitä Black oli tälle opettanut. Ophelia ei vainollut tajunnut käyttää kyseistä taitoa aikaisemmin, kun ei kerran sitä pahemmin ollut muutenkaan käyttänyt.
'Etsi Lily' Ophelialla kesti hetken aikaa tyhjentää mieli kaikesta väestä mitä torilla liikkui, yrittäen välttää ajatusta että oli haltijoiden ympäröimänä ja pian Ophelian silmissä alkoikin välkkyä tie joka mutkitteli liikkuvien olentojen että haltijoiden välistä, tehden mutkia ja kaarteita, päätyen lopulta Lilyyn joka oli Artin että Aranin kanssa, selvästikin etsimässä nyt häntä...
"Ups..." Ophelia totesi avatessaan silmänsä, häntä siis etsittiin...
Ophelia katseli vielä hetken kunnes lähti kävelemään suuntaan missä Lily olisi, kaarrellen ja kierrellen haltija tungoksen seassa, pyydellen anteeksi minkä kerkesi kun yritti läpi tunkea ja puri hammastansa, välttäen yhä sitä totuutta että nämä olivat haltioita eivätkä ihmisiä.
"Lily!" Ophelia huudahti nähdessään Lilyn selän ja juoksahti tämän luokse, hengittäen raskaasti kuin ei olisi henkeä koskaan saanutkaan ja katsahti lopulta tähän hieman pahoittelevasti katoamistaan...
//>DDDDDD//