Mortal [K-18]

Kaikki loppuu johonkin ja alkavat jostain. Niin myös Quinn metsä. Metsän reuna on valoisaa ja harvaa kasvustoltaan. Reunamilla ei pahemmin sammalta ole vielä, vaan maata peittää saniaiset ja ruoho. Puut ovat suurimmaksi osaksi lehtipuita. Mitä syvemmälle metsään menee, sitä synkemmältä se alkaa näyttämään.. joten, uskallatko astua lumottuun metsään, vai pysytteletkö suosiolla poissa?

Valvoja: Crimson

Mortal [K-18]

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Huhti 2011, 23:49

Samkiel

Pieni tuulenvire kahisutti tiheää puustoa, joka oli osittain repeillyt ja oksat katkeilleet kuin jokin vasta olisi sen lävitse iskeytynyt vauhdilla. Nousevan kuunvalo pääsi nyt kurkottamaan aina maantasolle asti, saaden verestä punertavat valkeat sulat kimmeltelemään. Maata vasten makasi liikkumaton ruumis, ulkomuoto näytti olevan ihmismiehen, mutta siivet, niitä ei normaali ihminen omistanut. Tuon vaatetuskin näytti joltain niin erikoiselta, kuin jonkinlainen uljasritari, vaikkakin ruosteenruskea sävy pilasi illuusion uljaasta.
Maa tuntui kylmältä ihon alla, se oli yhtä outo tunne kuin kipu joka hiljaa värisytti revittyjä siipiä. Mitä tämä oli? Oranssit silmät raottuivat hiljaa, mutta ympärillä tuntui näkyvän vain pimeyttä.
Missä hän oli? Mieli tuntui utuiselta, keho ei jaksanut liikkua, joka paikkaan koski. Väsymys painoi miehen silmät takaisin kiinni, kaikki tuntui niin utuiselta, mutta hiljalleen ajatukset alkoivat palata takaisin todellisuuteen. Valitettavasti sitä mukaan keho pystyi tuntemaan kivun entistä paremmin, huuletkin raottuivat pienesti miehen haukkoessa henkeä.
Kipujensa takia hän ei pystynyt vielä käsittämään mitä tämä oli. Miehestä oltiin tehty hetki sitten siipirikko, tuon siivet oltiin revitty verille ja tämän jälkeen paiskattu rangaistukseensa yli reunan. Hän oli enkeli, joka oli sortunut lankeemukseen, eivätkä langenneet saaneet nauttia enää ikuisesta elämästä. Verta vuotava keho kertoi että mies oli kuolevainen.

//Nipsutin ja Jenna ränne :3
Sori ku kesti ja vähän lyhyt tämä alotus :c //
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 06 Kesä 2011, 13:27, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

Re: Mortal

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 00:21

//Räällä rolen Janniseni! (: And I have someone with me~~//

Jenna

Aurinkoisen ja lämpimän päivän ylle oli juuri laskeutunut ihana ilta, ja sitten hyvinkin pian saapui rauhallinen kuulas yö. Kylässä kapakoissa meno vain koveni tähän aikaan, mutta siellä juuri työvuoronsa lopettanut Jenna, ei enää jaksanut kaljan hajua ja metakkaa, vaan hänestä oli tuntunut että tarvitsi raitista ilmaa. Tyttö oli sen suuremmitta puheitta kenenkään kanssa läksinyt kylästä, tietämättä itsekkään minne oli menossa. Neitokainen nautti ihanasta viileydestä hiostavan kapakan jälkeen ja tanssahteli kasteisella nurmella.
Kummempia miettimättä tyttö suuntasi metsää kohden. Metsä osasi olla mitä kaunein yö aikaan, kun kuun valo siivilöityi oksistoista ja kasteiset lehdet kimalsivat romanttisesti. En mene liian syvälle, ihan reunalla vain käväisen, tyttö oli vakuutellut itselleen, sillä metsä ei myöskään ollut se kaikkein turvallisin paikka yöaikaan.
Jenna saapui metsän reunaan ja veti keuhkot täyteen raikasta yöilmaa. Toisaalta Jennaa harmitti hieman että oli lähtenyt kapakalta ulkoilemaan, aina kun tyttö oli poissa tapahtui jotain mehevää. Mutta juuri nyt raikas yöilma ja kuunsäteet kasteisissa puissa hyvittivät sen kaikein todella hienosti. Jenna astellessa metsässä ja katsellessa ympärilleen, hän näkee muita kastepisaroita kauniimpia kimmellyksiä. Uteliaisuudesta neitokainen vaihtaa kulkusuuntaansa ja koittaa selvittää mikä niin lumoavasti kimmelsi.
Päästyään tarpeeksi lähelle hämmentyneenä Jenna tajuaa katsovansa siipiä. Pystyikö niitä siiviksi kutsumaan, kun ne näyttivät jotenkin... revityiltä? Hämmennyksen sekaisen pelon ja uteliaisuuden kamppailun jälkeen, Jenna kiiruhtaa siipiparin omistajan luokse ja näkee maassa sammalmättäiden välissä ihmismiehen, jolla tosiaan oli siivet selässään. Toinen oli pahasti haavoittunut eikä Jenna kyennyt ajattelemaan olennon mahdollista vihamielisyyttä tai muutakaan enää selkeästi. Olihan se sentään tajuton, ei se hänelle mitään tekisi!
Jenna kiskoi yltään lämpimän mustan puseron, jonka oli laittanut lähtiessään ylleen, koska yöllä saattoi olla varsin kolea. Jenna repi tästä paidastaan kaistaleita, joita koitti sitoa vakavan näköisiin haavakohtiin. Samalla neiti tarkasti toisen pulssin kaulalta, kyllä se elossa tunnusti olevan.
"Enkeli...?" Jenna mumisee miestä tihrustaen, uskomatta itsekkään siihen mitä oli juuri sanonut.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 00:50

//Riltä raikuttaa nipsuttimeni! :3 //

Samkiel

Samkiel, kyllä langennut nimensä muisti, kaikki alkoi hiljalleen selkeytymään enemmän hänelle. Syy miksi hän tässä makasi tuskissaan, vihakin alkoi jälleen sykkiä sydämen tahtiin rintakehässä. Tilannetta pahensi se ettei mies jaksanut liikkua.
Yllättäen Samkielin huomion kiinnitti risahdus, eikö hän ollut yksin? Mies oli kuitenkin liian väsynyt avatakseen silmänsä ja ottaakseen siitä selvää. Pian kuitenkin äänet alkoivat lähestyä, joku tosiaan astelevan langennutta lähemmäs. Miltään uhkaavalta se ei kuulostanut, toki kosketus kaulalle sai miehen pienesti säpsähtämään. Kankaan repeytyvä ääni tavoitti myös kuulevat korvat, niin kuin myös hiljainen mumina josta sai hädin tuskin selvää.
Oranssit silmät rävähtivät lopulta auki jonkin sitoessa kangasta revityn siiven tyngän ympärille. Miehen huulilta karkasi kivun sekainen älähdys ja tämä yritti saada kehoaan ylös maantasosta. M..Mitä luulet tekeväsi?! Samkiel sähähti, mutta paiskautui takaisin maata vasten kivusta ynisten.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 01:10

Jenna

Aaa! Toinen säpsähti tuntiessaan Jenna kylmät sormet kaulallaan! Ei se siis ollut tajuton. Jenna tarkkaili pienen hetken maassa makaavaa, joskos se avaisi silmänsä. Ei mitää. Ehkä toinen oli kuolemaisillaan verenhukkaan tai nälkään tai oli vain uupunut taistelun jäljiltä. Hassua kyllä, sammalmättäät olivat ihan koskemattomat, laskematta kohtaa missä mies makasi. Ei täällä kyllä taistelua ole ollut Jenna tuumi ja katsoi ylös. Oksiston läpi kulki reikä, josta toinen oli varmasti tippunut. Taistelu oli siis ollut taivaalla, ehkä lohikäärmeen tekosia...

Jenna kietoi kangasliinaa juuri siiven ympärille kun toinen yllättäen sähähti hänelle, että mitä tyttö oikein luuli tekevänsä. Jenna vain säikähti toisen eloisuutta oltuaan aika varma siitä että toinen olisi täytynyt raahata turvaan metsästä. Jenna lensi yllättyneenä takapuolelleen mättäikköön ja nyt tuijotti aika hölmistyneenä tuota miestä joka oli jälleen kipuaan valittaen kylmää maata vasten. "Autan?" Jenna vastaa nyrpistäen nenäänsä ja kohauttaen toista kulmaansa. Klassinen "Mikä ihmeen kysymys tuo muka oli?"-ilme. Jenna tulee taas toista lähemmäs ja jatkaa mustien siteiden sitomista. "Ole aloillas niin mä peitän nää vuodot." Neito sanoo enemmän komentavasti kuin pyytäen. Saatuaan ainakin muutaman siteen paikalleen Jenna ajatteli yrittää puhua autettavan kanssa jotain, jos tuo edes siihen enää kykeni. "Miten sä tähän jamaan jouduit?" Neito kysyy keskustelun avaajana, hän yhä veikkasi lohikäärmeiden puolesta. Olikohan mies jonkin sortin sulkainen lohikäärme itsekkin ja siivet olivat vain jääneet hänen ihmismuotoonsa...
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 01:42

Samkiel

Maata vasten kyhjöttäessään Samkiel piti kiivaan katseensa nuoressa naisessa, joka osoittautui ihmiseksi. Sekin todisti miehelle ettei hän enää mikään enkeli ollut, ei ihmiset tai mitkään muutkaan maanpäällä kulkevat voineet enkeleitä nähdä, jos nämä eivät näyttäytyisi.
Samkiel antoi vain tuhahduksen neidon vastatessa kysymykseen. Ei hän moisen apua tarvitsisi, kunhan hän vain hetken lepäisi. Se ei kyllä tyrehdyttäisi verenvuotoa, mutta eihän kuolemattomuuteen tottunut enkeli sitä ymmärtänyt.
Nainen lähestyi Samkielia taas, käskien olla liikkumatta, samalla kun ärsyyntynyt katse pysyi tuon kasvoissa. Vastalausetta mies ei kuitenkaan saanut sanotuksi, tämä tyytyi vain keskittymään hengityksensä tasoittamiseen. Olo oli myös jotenkin häpeällinen, ei Samkielin kaltaisen uljaan enkelin kuulunut makoilla maassa ihmisen auttamana.
Miehen katse siirtyi viimein pois naisesta, tuon jättäessä hänen siipensä rauhaan, joiden pahimmat haavat eivät enää vuotaneet. Ihminen esitti kysymyksen, joko silkasta uteliaisuudesta tai keskustelua avatakseen. Se ei kuulu sinulle kuolevainen. Samiel kuitenkin vastasi äreänä, yrittäen uudemman kerran nousta ylös nöyryytyksestään. Kädet kuitenkin tärisivät voimattomina, ei hän jaksanut.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 10:09

Jenna

Jennaa ei juuri haitannut toisen paha katse itsessään, olihan sekin vaihtelua yleisimmille pervoille katseille, joita tuo tyttö sai osakseen. Tämä yksilö saattoi hyvinkin tulisen luonteensa puolesta ainakin olla se sulkainen lohikäärme, jolle oli tullut siipirikko. Jos neito uskoisi vähääkään enkeleihin, jotka eivät siis koskaan hänen elämässään olleet näyttäytyneet, väittäisi hän löytäneensä taivaan reunalta tipahtaneen enkelin. Hah, kuinka hupaisaa.

Toinen ärisee jälleen Jennalle tytön yrittäessä kartoittaa tilannetta, että mitä oli tapahtunut. "Kuolevainen? Etpä sinäkään juuri kuolevaista kummemmalta näytä. Viimeksi kun tarkistin ei kuolemattomilla ollut oireita verenhukkaan kuolemisesta." Kaunotar nauraa toiselle, vakavoiduttuaan naurusta virneeseen, neitokainen suoristautuu miehen edessä ja laittaa kädet vaativasti lanteilleen.
Nähtyään toisen yrittävän jälleen käsiensä varassa nousta ylös, mutta epäonnistuvan Jennan käy tuota maassa makaavaa hieman sääliksi, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi että se estäisi tyttöä toimimasta oman luontonsa tapaisesti. "Sulla taitaa olla pasmat pahastikki sekasi, mutta hyvä on. Jos pystyt tässä ja nyt, nousemaan seisaallesi, sekä sanomaan ettet tarvitse apuani uskon, että olit niin mahtava kuolematon, ettei omatunnolleni jää kuolevaa tekevän miehen metsään hylkääminen." Toinen sanoo voimatta peitellä virnettä kasvoillaan.
"Ainiin ja jos vielä mun apua kaipaat, joudutkin pyytämään sitä kauniisti." naispuolinen lisää tälläkertaa mahdollisimman suloisesti silmiään räpsyttäen ja hymyillen. Jenna halusi hieman nöyrtää tätä ilmeisen kovapäistä miekkosta, mikä sitten olikaan.
Neito jää odottamaan kädet lanteillaan, josko toisesta olisi nousemaan ylös, vai saisiko tyttö palata paikkaus töihinsä.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 10:47

Samkiel

Jos mies ei olisi ollut näin huonossa tilassa olisi nainen tehnyt pahan virheen todetessaan ettei langennut näyttänyt itsekkään kuolevaista kummemmalta. Toinen sai jälleen pahan katseen osakseen, mokoma sai kiittää onneaan ettei katse tappanut. Sinuna pitäisin suusi kiinni asioista joista et tiedä yhtään mitään. Langennut ei jaksanut korottaa ääntään, mutta olisi niin tehnyt jos olisi jaksanut.
Mies ei kiinnostanut enää kuunnella neidon puheita ja käänsikin katseensa välinpitämättömänä pois tuosta. Kyllä hän harmikseen kuulu joka sanan mitä nainen hänelle lausui, ne oikeastaan antoivat Samkielille lisää voimaa pyrkiä ylös, mutta vain siksi että häntä ärsytti suunnattomasti. Kuka tuo ihminen luuli olevansa?!
Langennut saikin itsensä osittain kontilleen, se vain että kuinka kauaa hänen kätensä jaksoivat kannatella. Nainen yllättäen vielä jatkoi tarjoten apuaan, jos mies itse suostuisi sitä nätisti pyytämään. Tuhahdus karkasi huulilta, hänenkö muka pitäisi pyytää? En ole tarvinnut apuasi alkujaankaan En minä kuolemassa ole. En ole kuolevaisen tasolla Samkiel lähinnä yritti uskotella itselleen, pitäen katseensa veren tahrimassa punertavassa maassa, joka kuitenkin oli selvästi hänen sanojaa vastaan.

//Asd, mulla tulee kokoajan tälläsii lyhyitä sori D: ja älä välitä ku toi on tollanen jäärä, mä arvasin ette se on hankala tapaus :D //
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 11:18

//ei siis musta tää on aika jees:D ei mua haittaa et toi on pikkuse jäärä, tuo haastetta:D//

Jenna

Kun toinen oli kääntäny katseensa pois neitokaisesta, huomasi tämä riemukseen että todellakin aiheutti toisessa tunteita kuten häpeää tai ärsytystä, avun tarpeen takia. Joka tapauksessa Jenna oli huvittunut, vaikkei mitenkään sydämetön olekkaan.
Jenna katsoi toisen kamppailua kontalleen pääsyn kanssa. Syvällä hänen sisällään omatunto kiljuu tytölle, miten tämä saattoikin olla auttamatta. Jennan ulkokuori näyttää kuitenkin täysin tyyneltä. Eikä se yksi tietty kaikista rasittavin virne häipynyt hänen kasvoiltaan missään vaiheessa. Toinen ei ole keskustelu tuulella Jenna päättelee ei niin ovelasti, kun haavoittunut oli käskenyt hänen olla puuttamatta asioihin, joista ei tiedä.

Toisen päästessä kontalleen Jenna meinaa ja rientää tukemaan toista ettei tämä kaatuisi takaisin, mutta pysäyttää itsensä hypähdettyään eteen päin kädet ojossa. Ei, ei hänen nyt vielä pitänyt auttaa. Kun mies vielä tuhahti Jennan avuntarjonnalle Jenna laskee kätensä takaisin lanteilleen. "Vai niin. Sinulla kun oikein näyttääkin olevan homma hallussa niin et varmaan suutu jos lähden!" Jenna toteaa dramatisoivasti ja kääntää miehelle selkänsä nostaen samalla nenänsä diivasti ilmaan. Kaikki vain dramatisoinnin vuoksi. Neito osasi halutessaan olla vaikka minkälainen draamakuningatar, vaikkei ollenkaan sellainen luonteeltaan ollut. Mutta eihän toinen sitä tiennyt. Jennalla ei ollut aikomustakaan jättää miestä metsään, vaikka kuinka toinen äksyilisi. Miten hän kuvittelisi edes saavansa unta jos tietäisi haavoittuneen miehen makaavan metsässä, kylmissään ja tehden kuolemaa?
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 11:59

//No hyvä ja haastetta tosiaan xD //

Samkiel

Ei Samkieliltä jäänyt huomaamatta ihmisen yllättävä liikahdus, kuin tuo muka hänen avukseen rientäisi pyytämättä. Sitä nainen ei kuitenkaan tehnyt, asettui vain seisomaan kädet lanteillaan tyytymättömänä miehen vastaukseen. Neito ei taitanut olla se hyveellisin ihminen maanpäällä, tuon ulkonäkö petti jopa enkelin silmissä pahasti. Ei Samkiel kuitenkaan antanut moisen asian häiritä, ei se ollut enää hänen tehtävänsä katsoa kuka oli kiltti ja kuka ei.
Ihminen käänsi langenneelle selkänsä, todettuaan sarkastisesti ettei mies tosiaan näyttänyt apua kaipaavan. Oranssit silmät olivat kääntäneet katseensa takaisin neitoon ja tuon niin nenäkkääseen ja dramaattiseen olemukseen. Samalla hetkellä Samkielin kädet kuitenkin pettivät ja mies kaatui takaisin maata vasten kyljelleen. Siivet taittuivat hivenen, muttei langennut antanut sen häiritä. Tajusithan sen viimein. Mies lopulta totesi kivun kähentämällä äänellä. Kyllä Samkiel tästä nousisi, kunhan vain olisi levännyt hetken ja huoletta hän sulki silmiään.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 12:22

Jenna

Jenna odotti miehen taipuvan pyytämään apua nyt kun oli jäämässä yksin, mutta olisihan Jennan pitänyt tunnistaa sukulaissielunsa. Ei tuo jääräpää myöskään aikonut apua pyytää joten toisen heistä oli nieltävä ylpeytensä. Jenna huokaa äänekkäästi ja kääntyy miehen päin juuri nähdäkseen kuinka tämä kaatuu maahan ja kivun täyteisellä äänellään sanoo tytön viimein tajunneen antaa olla.
Jennaa alkaa ärsyttää miehen kovapäisyys, mutta apua tämä tarvitsi. Neito ottaa päästään huivin, ja astelee miehen luokse. Tämän käteenkin on tullut oksista vuotava haava, jonka tyttö sitoo huivillaan. Jenna päättää olla kuulematta mahdollisia valituksia hänen avustaan ja sidottuaan haavan tyttö katsastaa miehen läpi, ettei muuaallakin vielä olisi suuremmin vuotavia haavoja. Oksistosta oli tietenkin jäänyt mieheen joitakin naarmuja, mutta ei toinen pikku naarmuihin kuolisi.
Jenna tajuaa nyt vasta tutkailleessaan miehen olevan hänestä varsin komea, vaikkakin jotenkin kummallisesti asustautunut. Jenna huomasi pitävänsä siitäkin. Varovaisesti neitokainen poimii oksan pätkän, joka oli takertunut miehen vaaleisiin hiuksiin. Yhdellä nopealla ravistuksella neito hävittää moiset ajatukset mielestään, sekä myös hiuksista poimimansa kepin kädestään. Mitä ihmettä hän houri? Toinen oli ärsyttävä ja kovapäinen!
"Mä autan sut pois täältä..." Jenna sanoo hiljaa selkeästi hammastapurren. Ei ollut tyttökään tottunut nöyrtymään, mutta oli kyse toisen henkiin jäämisestä. Sen sanottuaan Jenna alkaa auttamaan miestä ylös. "Olen Jenna..." neito vaivautuu esittäytymään. "Tykkään siitäkin nimestä enemmän kuin 'kuolevaisesta'..."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 16:37

Samkiel

Ei nainen sittenkään antanut Samkiel olla, tuo selvästi asteli takaisin miehen vierelle ja kyykistyi tämän tasolle. Langennut raotti silmiään tuntiessaan toisen kietovan jotain hänen vuotavan kätensä ympärille. Sirot sormet kurkottivat nappaamaan jotain miehen hiuksista pois. Miksei nainen jättänyt häntä rauhaan?
Katse viivytteli ihmisen kasvoilla, toinen näytti ajattelevan jotain, mutta kiireesti karkotti ajatuksensa pois, tai siltä pään ravistus ainakin näytti. Nainen aikoi auttaa langenneen kaikesta huolimatta pois täältä. Jos Samkiel ei olisi näin ärsyyntynyt ja väsynyt olisi hän naurahtanut huvittuneena toisen käytöksen muuttumisesta.
Ei miehellä järin ollut vaihtoehtoja ihmisen ryhtyessä auttamaan häntä jaloilleen, kenties hän hieman vastahakoinen oli, mutta oli kyllä pian jalkojensa varassa. Luuletko että välitän? Samkiel totesi hivenen mutisten neidon esittäytyessä Jennaksi, yrittäen parhaansa pysytellä pystyssä omin avuin. Kuitenkin hän horjahti yllättäen ja tarrasi naista olalta joutuessaan painautumaan tuon puoleen. Ei langennut tajunnut mitä teki, hän oli liian väsynyt.
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 18:11

Jenna

Tytön tuella saatiin maassa ollut mies tolpilleen, tosin ei toinen vieläkään ilman tukea pystyssä pysyisi. Mies taisi kuitenkin yrittää liikaa seistä itsekseen, koska tämä horjahti ja sitten kaatui suoraa Jennaa päin tarraten tytön hartioista. Muukalaisen onneksi Jenna ei ollut naapuruston heikoimpia tyttöjä ja Jenna säilytti tasapainonsa tukien heitä molempia.
"Kuule! Mua ei kiinnosta kiinnostaako sua vaan--!" Neito aloitti huutamaan kasvot aluksi sivulla päin, kääntäessään päätään miestä kohti Jenna tajuaa miehen kasvojen olevan ihan lähelle omiaan. Huuto, sekä sanat takertuvat kaikki tytön kurkkuun ja ainustaan huulet liikkuvat hitaasti. Se tapahtui taas. Jenna ei saanut ajatuksiaa irti aika komeasta muukalaisesta, vaikka tämä oli naarmuilla, sekä veren ja mullan tahrima.
Kiukku neitokaisen kasvoilla suli pois ja tilalle tullut ilme oli paljolti haaveileva tai jopa hämmästynyt. Jenna meni harvoin täysin sanattomaksi näin. Pieni puna näytti nousevan tytön poskille. Romanttinen kuunvalo paistoi edelleen oksien siimeksestä, suoraa miehen takaa, joka sai miehen näyttäämään entistä komeammalta. Neito syytti romanttista kuutamoiltaa ja metsää tästä tunteesta joka myllersi hänen vatsassaan kuin perhosparvi joka halusi päästä lentoon.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 18:43

Samkiel

Tyttöhän suorastaan tulistui huutaessaan miehelle, mutta katseiden kohdatessa tuo hiljeni. Ympärille oli tullut oudon hiljaista, Jenna vain tuijotti Samkielia, joka tuijotti vain takaisin ihmetellen. Jos hämäryys ei nyt leikkinyt langenneen silmien kanssa, oli hän varma että näki tytön poskien punehtuvan. Nyt vasta mies tajusi olevan oikeastaan aika lähellä toisen kasvoja ja kavahtikin taemmas. Otekin meinasi höltyä, mutta Samkiel tajusi ettei tasapaino kestäisi.
Aiotko auttaa minut pois täältä vai et? Langennut murahti, kääntäen samalla katsettaan Jennasta muualle. Kai sen pystyi laskemaan jonkinlaiseksi myöntymiseksi toisen avunannosta, vaikkei se oikein kohteliain ollut.

//Voi perkule, mä tiiän et tykkään romanttisista ropeista mut silti teen sitten näin vaikeen hahmon ja sori ku pukkaa kokoajan lyhyttä D: //
Janni
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 01 Touko 2011, 19:22

Jenna

Jenna tajusi myös kavahtaa päätään erisuuntaan vasta kun mies oli ensin sen tehnyt. Neitoa hävetti oikein kovasti mutta kasvoille palasi ärtynyt ilme, vaikka punastumista oli yhä huomattavissa toisen poskilla.
"No en mielelläni, mutta kaipa se on pakko kun noinkin kauniisti pyydät! Ihme avuton vauva!" Jenna huusi katsomatta miestä yhä pienesti nolostuneena. Tyttö otti tukevan otteen toisen käsivarresta että tukisi tätä mahdollisimman paljon. Jenna alkaa kävellä poispäin metsästä miestä taluttaen. Matka käy aika hitaasti, mutta onneksi he eivät olleet syvällä metsässä.
Vasta nyt neitokainen tajuaa kuinka viileä metsässä oikeastaan oli. Kylmä tuulen vire pyyhkäisee juuri kaksikon ohitse ja tytön iho menee kananlihalle. Myös hänen valkea paitansa oli mennyt toisen verestä likaiseksi. Jenna on hämillään siitä ettei ollut huomannut paitansa sotkeutuneisuutta tai kylmyyttä aikaisemmin. Tuo muukalainenko sen todella hänelle teki? Mistä oikein mahtoi olla kysymys... Jenna katsoo talutettavaansa heidän astelleessaan pää hieman kallekkaan. Oliko tämä muukalainen todella sekoittamassa hänen päänsä? Mutta toinen oli niin äkäinen ja rasittava ja ärsyttävä!

Kaksikko saappuu metsän reunalle, ulos metsästä. Kun puut eivät ole enää suojana, kuunvalo valaisee kaksikkoa paremmin. Jenna ei enää uskalla tuijottaa toista koska se olisi aivan liian ilmeistä kun toinen varmasti huomaisi sen. Myöskin tuuli tuntuu hieman kylmemmältä ja Jenna tärisee kylmästä. Tyttö puree hampaansa yhteen että ne eivät kalisisi sekä koittaa ryhdistäytyä tärisemisestä ettei vaikuttaisi joltain avuttomalta neitoselta joka palelisi näin vähästä.

//ei se mitäään ;D ei mullakaa aina pitkiä tule vaikka just nyt sattuu tulee:D//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Touko 2011, 19:56

Samkiel

Jennan tulisuus palasi, kyllä mies tajusi mistä se johtui, mutta vähät välitti siitä tällä hetkellä. Hän tyytyi pysymään vain hiljaa ja kulkemaan eteenpäin tytön taluttamana. Suurin osa langenneen painosta lepäsi neidon harteilla, mutta tuo silti näytti jaksavan. Tämä naisihminen ei ollut aivan normaali tapaus, mitä Samkiel oli luullut. Somat kasvot ja ruumiin rakenne olivat jotain niin neitimäistä Mies tuhahti itselleen ajatuksissaan, mitä hän oikein ajatteli?
Kylmä tuulenvire sai Samkielin värähtämään, mutta vain lähinnä siitä että se repi pienesti jäykkiä siipiä mukaansa. Mies kyllä yritti vetää niitä kasaan, muttei kipu sitä sallinut ja hänen oli tyydyttävä siihen.

Kuun valaisema metsänreuna avautui viimein kaksikon edessä. Liikkuminenkin sujuisi helpommin nyt kun näki mihin oikein astui, muttei langennut kehdannut kokoaikaa jalkojaan tuijottaa. Samkiel kohotti hivenen päätään ja katsoi auttajaansa sivusilmällä. Kaiken tosiaan näki nyt paljon selkeämmin, kenties hän oli ollut hivenen töykeä toiselle ja silti tuo oli lähtenyt häntä raahaamaan. Mihin oikein viet minua Jenna? Mies kysyi, vaikkei toisaalta tarkalleen edes tiennyt missä maankolkassa oikein oli.

//Okei (:3 //
Janni
 

Seuraava

Paluu Metsänreunat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron