Got you!

Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Maalis 2011, 18:19

Ophelia

Lohikäärme ei vastannut hänelle mitään ääneen mutta tämän muodonmuuttaminen takaisin ihmiseksi ja liittyminen syvennykseen kävi yhtä hyvin myöntävästä vastauksesta. Ophelia oli vähän toivonutkin näkevänsä enemmän tämän ihmismäistä puolta, siksi siis kutsu teelle vaikka papitar olisi sitä joka tapauksessa keittänyt.
Tänään? Ophelia toisti silmät pyöreinä oraakkelin paljastaessa että hänen ratsuväkensä olivat tulossa. Ja nimenomaan ratsuväki Mardukin puhuessa monikossa. Pelastajat kuulemma olisivat myös joitakuita joita hän ei olisi edes uskaltanut odottaa tulevan. Tämä sai Ophelian vakavan mietteliääksi, katsahtaen sitten vielä Oraakkelin ennen kuin kuuli kuparipannun vihellyksen ja nousi hakemaan tuon.

En tiennyt että sellaista mahdollisuutta edes olisi, että päästäisit, mutta mukava kuulla ettei sinua tarvitse lähteä surmaamaan minun ylitseni Papitar totesi, miettien samalla kuka heidän luokseen tulisi vierailemaan samalla kun kaatoi kiehuvaa vettä heidän molempien kippoihin, vapauttaen teepussin yrttien huumaavan tuoksun ilmoihin.
Minkä perustein olisit sitten valmis minut päästämään? Ophelia kysyi uteliaana samalla kun istahti takaisin paikoilleen ja siemaisi teestään, jääden hetkeksi nauttimaan makuhermoja hyväilevästä sensaatiosta katsahtaen sitten Mardukiin.
Ennen kuin se jäähtyy Papitar kehotti hymyillen toista maistamaan samalla kun hiljeni itse kuuntelemaan toisten lohikäärmeiden kaukaisia kaikuja.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2011, 18:56

Täältä saapuu ratsuväki!

Marduk, Lounatuuli

Papitar ihmetteli pelastajansa saapumispäivää, kuten oletettua olikin. Ophelian seuraavat sanat saivat Mardukin naurahtamaan.
"Tottakai haluan aina ensin kuulla vierailijoiden motiivin. Vaatii paljon rohkeutta tai sitten typeryyttä lähteä tänne asti tekemään jotain, minkä onnistumisesta ei voi olla varma... mutta mikäli seura ei minua miellytä, poistuvat he täältä... vähemmän elävinä" Marduk totesi, kuunnellen Ophelian touhuja teepannun äärellä.
"Sitä en sinulle kerro" Oli vastaus seuraavaan kysymykseen. Oli monia syitä, miksi Marduk saattaisi päästää papittaren menemään ja monia, miksi tuo pitäisi tytön itsellään. Pian nähtäisiin, osaisiko pelastajat pelata oikeilla korteilla..
Oraakkeli hymähti pienesti Ophelian kehotukselle, eikä aikaillut teen juomisen suhteen turhia, vaan hörppäisi lämmintä juotavaa hymyillen samalla itsekseen.

Lounatuuli naurahti pienesti kuullessaan Aaronin improvisoivan mieluummin mitä väsäisi suunnitelman.
"Miten itse haluat" Lohikäärme totesikin, samalla kun piti sopivan lentokorkeuden ja vauhdin yllä. Hetken oli hiljaista, kunnes Aaron kysyi kysymyksen, mikä sai lohikäärmeen hieman hämilleen.
"Mistä minä tiedän" Lounatuuli totesi "Mutta kukapa nyt ei noin komeasta nuoresta miehestä pitäisi... sinun ei vain parane kutsua häntä sorsaksi tytön itsensä läsnäollessa".
Noiden sanojen jälkeen lohikäärme hiljeni. Matka kesti vähän yli puolituntia. Mitä lähemmäksi Mor vuoria kaksikko pääsi, sitä karummalta ne alkoivat näyttää. Kaukaa kauniit, läheltä karut ja täynnä vaaroja. Kauempana horisontissa näkyi itse taistelutanner, mistä kantautui hiljaisia, erittäin etäisiä ääniä taisteluista. Lounatuulen ei tehnyt yhtään mieli palata sinne, mutta vielä tuon piti velvollisuuttaan mennä toimittamaan.

Lopulta he pääsivät suurimman vuoren huipulle. Vuoren rinteet olivat täynnä luolia, mistä kuului lohikäärmeiden ääniä. Jokainen suuri lohikäärme aisti uuden tulokkaan tulon ja halusivat varmistaa, ettei tuo ollut tullut valtaamaan heidän luolaansa. Joten ylöspäin lentäessään Lounatuulen piti väistellä luolistaan hyökkäileviä lohikäärmeitä, joista jotkut olivat jopa kolme kertaa suurempia mitä Lounatuuli itse.
Samalla lohikäärme varmisti ettei Aaron varmasti pudonnut saatika joutunut lähellekkään vaaraa, lohikäärmeiden ilmoittaessa omistavansa kyseisen kolon.
Pian he pääsivät valtavalle oviaukolle. Sen kokoa oli turha edes lähteä arvioimaan. Valtava, selvästikkin huolella viimeistelty oviaukko vei sisälle valtavaan eteisluolaan. Kaikki se suuruus sai nöyrtymään ja miettimään omaa kokoaan tarkemmin.
Lounatuuli pysähtyi hetkellisesti eteisluolaan, katsoen jokaista kolmea oviaukkoa vuoroin. Lohikäärmeen piti miettiä hetki, mikä niistä johtikaan oraakkelin luolaan. Matka jatkui kuitenkin pian keskimmäisestä, suuresta oviaukosta sisään. Tämä kaikki, täydessä hiljaisuudessa.

Valtavan tunnelin seiniin oli kirjailtu riimuja. Seinässä näkyi myös erittäin vanhaa, kuivunutta verta, sekä valtavia kynnen jälkiä, muistutuksena siitä, kuinka joku nuori, tyhmä lohikäärme oli aikoinaan yrittänyt tätä paikkaa valloittaa. Lounatuuli ei edes ollut kyseisten kynnenjälkien kokoinen, saatika pituinen!
Hetken lohikäärme mietti, pitäisikö sittenkin perääntyä, mutta haltiapojan läsnäolo sai tuon uhkarohkealle tuulelle.
Pian he saapuivat valtavaan luolaan. Luola oli hämärä, mutta kun silmä tottui, saattoi aivan perällä erottaa valtavan kasan aarteita. Ja aarteista vasemalle päin, kyseisen syvennyksen.

Lounatuuli alkoi pitämään matalaa, varoittavaa murinaa samalla kun leijui matalalla lähemmäksi syvennystä, josta kajasti nuotion valo. Suurin kysymys kuuluikin, missä oli itse oraakkeli?
Lounatuuli pystyi aistimaan oraakkelin läsnäolon painostavana ja ennenkaikkea pelottavana, ahdistavana tunteena sisällään. Mitä lähemmäs syvennystä he pääsivät, sitä huonommaksi Lounatuuli tunsi olonsa.
Pian he olivat niin lähellä, että saattoivat erottaa Ophelian ja vanhan miehen juomassa teetä pöydän ääressä. Lounatuulen ei tarvinut kahta kertaa miettiä, kuka tuo vanha mies oli...
Lopulta Lounatuuli laskeutui, noin kymmenen metrin päähän syvennyksestä, pitäen päänsä matalalla kahdesta syystä: Jotta Aaron pääsisi alas ja jotta oraakkeli näkisi jonkinlaista kunnioitusta tästä nuoresta lohikäärmeestä.

Oraakkeli piti kasvonsa kohti luolansa oviaukkoa ja mitä lähemmäksi Lounatuuli Aaronin kanssa pääsi, sitä suuremmaksi viekas hymy tuon kasvoilla nousi. Ophelia ei varmastikkaan erottanut valkoista lohikäärmettä ennen kuin tuo oli aivan lähellä..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Maalis 2011, 20:27

Ophelia, Aaron

Aaron ei vastannut mitään Lounatuulen toteamukseen... Tai neuvoon, mutta hiljaa tiesi tämän olevan oikeassa, kukapa ei nuoresta komeasta nuoresta miehestä pitäisi! Niin ja... Tosiaan hänen ei välttämättä kannattanut kutsua tyttöä sorsaksi tämän kuullen. Loppu matka kuului hiljaisuudessa. Puusepän poika katseli Lounatuulen lainehtivan harjan lävitse eteensä kuinka Mor vuoret kasvoivat yhä suuremmaksi ja suuremmaksi heidän lähestyessä tätä. Aaron saattoi jo kuulla ja erottaa jyrkänteillä karjuvia lohikäärmeitä. Tämä herätti Aaronissa pelkoa ja jonkinlaista kunnioitusta näitä suuria olentoja kohtaan ja ainoa asia, mitä Aaron kykeni tekemään, oli katsoa näitä hiljentyneenä ja pysytellä mahdollisimman matalalla, kuin yrittäen soluttautua osaksi Lounatuulta. Niin kauaksi aikaa siis kun nuo pedot äkkäsivät heidät ja lähtivät kovistelemaan luolan omistajaisuudesta. Puusepän pojan olisi tehnyt mieli karjaista näille, ettei heitä kiinnostaneet näiden haisevat kolot, mutta Lounatuuleessa kiinni pysyminen tämän väistellessä muita, jopa tätä paljon suurempia lohikäärmeitä vaati tämän loisen kaiken keskittymiskyvyn.

Vasta päästyään vuoren huipulle Aaron uskalsi taas hengittää, mutta pian tämä taas nielaisi nähtyään sisäänkäynnin.
Menemmekö tosiaan tuonne... Aaron kuiskasi ennemmin itselleen virnistäen lopulta, jännää, eri jännää. Tässä vaiheessa puusepän poika suoristi jo selkäänsä nähdäkseen paremmin ympärilleen heidän astellessa peremmälle luolastoa ja ainoa asia, mitä Aaron mietti, oli millainen vuorimyyrä oltiin vaadittu moisen suuren sokkelon muodostumiseen.
Luolien seinustat olivat täynnä kummia kaiverruksia että taistelunjälkiä mikä sai puusepänpojan nielaisemaan kuuluvasti.
Lounatuulen murinan säestämänä he etenivät yhä syvemmälle. Se miksi Lounatuuli murisi, Aaron arveli tämän olevan hermostunut, mitä oli kieltämättä itsekin mutta ei sitä näyttänyt, hänen oli yhä hieman vaikea hahmottaa mikä heitä olisi luolan perällä odottamassa.

Ophelia hymähti Oraakkelin vastauksille nauttien yhä teestä tyytyväisenä, hymyillen syvemmin hänen seuralaisensankin ottaessa maistiaisen hänen taskuteestään. Hetken oli täysin hiljaista eikä papitar aluksi pitänyt Oraakkelin huomion kiinnittymistä luolan suu aukolle niin ihmeellisenä, mutta mitä pidempään tämä katsoi ja mitä suuremmaksi tämän epämukava virnistys kasvoi, Opheliankin oli pakko siirtää katseensa tästä luolan suu aukolle ja odottamaan jännittyneenä mitä olisi tapahtumassa.

Heidän astuessa sisään suureen luolaan, Aaron saattoi erottaa syvennyksestä saman mitä Lounatuulikin, papittaren ja jonkun vanhan patun juomassa teetä keskenään.
OI! Missä tämä oi niin kamala lohikäärme on joka sinua niin pidättelee? Häh? Aaron hihkaisi laskeutuessaan alas pitkin Lounatuulen kuonoa jaloilleen luoden hermostuneen mutta itsevarman katseen tyttöön.
Ophelia nousi salamana pystyyn kaataen teensä pöydältä nurin luoden kauhistuneen katseen hänen pelastajiinsa, miksi?! Oliko tämä jonkinlainen rangaistus häntä kohtaan? Miksi häntä piti tulla pelastamaan juuri tuo poika joka ei tehnyt mitään muuta kuin kerjäsi verta nenästään? Jokatapauksessa tämä yritti viittoa toista pitämään suutaan supummalla.
No niin! Kapua selkää niin lähdetään menee ennen kuin se palaa, ukkeli pääsee mukaan, mikäli pyytää kauniisti! Aaron sanoi viittoen peukalollaan kohden Lounatuulta kurkaten sitten olkansa yli tähän.
Luulin että sanoit oraakkelin keräävän vain naisia...? Tämä kuiskasi kummastellen yhä vanhusta.
Ja mitä Ophelia teki? Tämän teki mieli vajota maanalle ja itkeä, noiden kahden luokse pinkominen lieni turhaa joten sen sijaan papitar astuikin vain sivummalle tehden ristinmerkin jääden odottamaan päättäisikö Oraakkeli poikkeuksellisesti syödä tulokkaan samantien ilman sen enempiä keskusteluja.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2011, 20:58

Marduk, Lounatuuli

Lounatuuli olisi halunnut vajota maan alle Aaronin kommentin myötä. Tuo ei tainnut olla penaalin terävin kynä. Oraakkeli hymyili yhä, hörppien samalla teetään ja nauttien tästä esityksestä. Puusepän poika oli huvittava tapaus, mutta pelkästään se ei saanut oraakkelia antamaan tyttöä takaisin.
Aaronin kehottaessa Opheliaa hyppäämään kyytiin, Lounatuuli nosti päänsä ylös ja tuijotti oraakkelia. Loihkäärme oli aina luullut että oraakkeli omisti ainakin yhden silmän.. mitä ikinä olikaan käynyt, se jäisi todennäköisesti arvoitukseksi.
Lopulta Oraakkeli ei voinut olla naurahtamatta Aaronin sanoessa, että hänkin pääsisi mukaan mikäli pyytäisi kauniisti.
"Luulen ettei pieni lohikäärmees jaksa kantaa minua, vaikka yrittäisikin, Aaron" Oraakkeli vastasi, samalla kun otti viimeisen hörppäyksen teestään ja laski kupin pöydälle, nousten sitten ylös.

Lounatuulen silmät laajenivat oraakkelin noustessa. Lohikäärme odotti kauhuissaan että Marduk ottaisi suuren muotonsa, mutta turhaan. Oraakkeli vain käveli lähemmäksi puusepän poikaa, saaden Lounatuulen olemaan entistä enemmän varuillaan.
"Miksi sinä oraakkelin haluaisit tavata, poika?" Oraakkeli kysyi, mutristaen pienesti huuliaan... Ja ennen kuin Aaron ehti mitään vastata, Oraakkelin kasvoille nousi valtava virne. Virneen seurauksena Lounatuuli syöksähti Aaronin luokse, nappasi tuon tassujensa väliin ja lensi mahdollisimman kauas Oraakkelista, joka vihdoista viimein otti todellisen muotonsa. Valtava lohikäärme tukki Ophelian tien ulos syvennyksestä, eristäen tytön samalla pelastajistaan, jotka olivat Lounatuulen syöksähdyksen ansiosta selvinneet elossa pois oraakkelin alta.
Lounatuuli laski Aaronin maahan, asettuen itse pojan ja oraakkelin väliin ja päästi ilmoille haastavan - tyhmyyttään - karjauksen. Oraakkeli virnisti ja vastasi tuon karjahdukseen kymmenen kertaa suuremmalla karjahduksella, jonka jälkeen koko luola soi muutaman minuutin.
Lounatuuli laski jälleen päänsä alas, osoittaen ettei sittenkään halunnut haastaa sata kertaa isompaa lohikäärmettä. Fiksu veto.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Maalis 2011, 22:10

Ophelia, Aaron

Puusepän pojan kasvot kääntyivät hitaasti takaisin Lounatuulesta vanhukseen kuullessaan tämän sanovan esittelemättömän nimensä ja pienet ratakset, jotka uskokaa tai älkää, Aaronin päässä oli, lähtivät pikkuhiljaa pyörimään.
Mitä ukkeli meinaa? Aaron kysyi katsellen varautuneena kun vanhus viimein nosti ahterinsa ylös ja lähti lähestymään heitä kahta, saaden pojan peruuttamaan puolella askeleella. Ophelia ei estellyt oraakkelin kulkua, vaikka hänen olisikin mieli tehnyt tätä hihasta mennä nykäisemään ja anelemaan tätä olla tekemättä mitään pahaa. Sitten tytön huomio kiinnittyi takaisin haltiapoikaan tämän laskiessa repun selästään lähtien mylläämään tämän sisältöä keskittyneen näköisenä. Lopulta Aaron sai käsiinsä veljensä puukon ja vetäisi tämän esiin kuin varoitukseksi, vanhus ei kuitenkaan näyttänyt moisesta kapistuksesta piittaavaan vaan kysyi mikä hänen asiansa oraakkelin kanssa oli. Ennen kuin Aaron sai vihaisesta mulkoilustaan vastausta irti, Lounatuuli oli syöksähtänyt, tarttunut häneen ja syöksähtänyt muualle mikä sai pojan pudottamaan avuttoman voiveitsensä jonnekin matkan varrelle ja melkein menettämään tajuntansa moisesta äkkiliikkeestä.

Ophelia katseli kauhuissaan syvennyksestä kuinka Oraakkeli muutti muotonsa takaisin todelliseen olomuotoonsa, peittäen lopulta suuruudellaan hänen näkymänsä syvennyksen ulkopuolelle ja vuorta jyrisyttävä karjaus joka seurasi tätä, sai tytön peittämään korvansa.
Aaron järjesteli pasmojaan hyvän aikaan ennen kuin kykeni katsomaan kulmiensa yli mitä oli tapahtunut. Olihan se pitänyt arvata. Papparainen oli muuttanut muotonsa Oraakkeliksi, valtavaksi lohikäärmeeksi jota Aaron oli odottanut jo tovin tapaavansa.
Thu...Tulin Aaron takelteli hetken ennen kuin suoristi selkänsä ja loi katseen ylös lohikäärmeeseen nielaisten kurkkunsa jälleen kosteaksi.
Vastaus kysymykseesi, tulin tapaamaan sinua koska tulin hakemaan tytön mukaani! Aaron sanoi mahtipontisesti asettaen molemmat kätensä lantioilleen ja pullistaen rintansa ulos samalla kun hänen polvensa otti tutinallaan mittaa haltiapojan pamppailevan sydämen kanssa.
Ja jollet päästä, et anna minulle muita vaihtoehtoja kun nolata itseäni vielä lisää Kuului lisäys ja samassa Aaron oli vetäissyt vanhan luotettavan ritsansa saapikkaastaan ja ampunut kivenmurikan kohti oraakkelia joka ei kantavuudella ylettänyt lähellekään tämän pärstää saatikka aiheuttanut kopsahdus pientä ääntä suurempaa vahinkoa. Ei ehkä niin fiksu veto?
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2011, 22:40

Marduk, Lounatuuli

Puusepän pojan reaktio oli huvittava. Huvittuneisuuden suorastaan näki oraakkelin kasvoilta. Tuo ei peitellyt mitenkään tunteitaan tällä hetkllä. Aaron sai kuitenkin kerättyä vähäisen rohkeutensa ja sai sanottua asiansa. Oraakkeli oli avaamassa suunsa, mutta Aaron ehti ensin, lisäten, että jollei oraakkeli päästäisi papitarta, nolaisi puusepän poika itseään vain enemmän. Noiden sanojen jälkeen poika vielä ampui ritsalla, saaden oraakkelin ilmeen vakavoitumaan ja tuijottamaan kysyvästi poikaa. Lounatuuli tunsi pakottavaa tarvetta vajota maan alle.

"Olet yllättävän hölmö ikäiseksesi" Marduk totesi lopulta, laskien päänsä alemmaksi, jolloin tuon kokoeron saattoi tosissaan tuntea. Oraakkelin pää oli valtava! Lounatuuli olisi hyvinkin mahtunut tuon tyhjään silmäkuoppaan nukkumaan!
"Mutta kerroppa" Oraakkeli aloitti "Miksi ihmeessä antaisin papittaren sinulle? Nuori neito on erittäin viihdyttävää seuraa, eikä minulla ole ollut yhä sivistynyttä juttuseuraa pitkiin aikoihin! En näe mitään syytä miksi luopuisin tytöstä vain, koska puusepän nulikka käskee minua".
Lounatuuli todellakin toivoi että Aaron osasi improvisoida nopeasti. Äskeinen improvisointi ei ollut kovin vakuttavaa. Ehkä sittenkin olisi pitänyt pakottaa poika tekemään jonkinmoinen sotasuunnitelma... Ehkä heidän olisi pitänyt odottaa että Oraakkeli lähtee ulos ja napata tyttö sillä välin... tosin sekin oli mahdotonta, Oraakkeli olisi osannut odottaa moista tempausta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 20 Maalis 2011, 18:10

Aaron

Miksi päästäisit..? Aaron toisti hieraisten otsaansa sanoinkuvaamattoman epätoivoinen ilme kasvoillansa, eikä päätään laskenut lohikäärme joka oli paljon kuviteltua suurempi lievittänyt yhtään haltiapojan paineita. Aaron niiskautti nenäänsä ennen kuin suoristi jälleen selkänsä ja tapautti rintaansa yrittäessään luoda jonkinlaista katsekontaktia silmättömään lohikäärmeeseen.
Koska... Koska minä en alentunut esiintymään koko haltia aateliston arvioivien katseiden, hänen ja kuninkaan edessä vain jotta sinä saisit loppujen lopuksi viedä hänet luolastoosi koristeeksi... Koska Minä en todellakaan ensin heittäytynyt kuninkaan neuvonantajan jalkoihin ja anellut, että ensinnäkin pääsisin sinne! Enkä minä todellakaan pitänyt ylläni röyhelöitä saatikka ollut velhon retuutettavana vain, jotta SINÄ saisit kidnapata ja omia hänet tänne pieneksi seuralaiseksesi! Koska loppujenlopuksi, se on sinulle aivan sama kenet sinä tänne saat juttelu kaveriksesi siksi aikaa kunnes nämä heittävät veivinsä ja jotka sitten korvaat toisella kuin sukan joka toinen päivä!
Aaron puhui ensin rauhallisesti kiivastuen sitten loppua kohden ja pian hän löysikin itsensä melkein ärjymästä naama punaisena suuren lohikäärmeen edessä. Puusepän poika puuskutteli hetken.

Hän ei todellakaan olisi halunnut joutua päästämään suustaan näitä asioita, näitä salaisuuksia joiden ääneen sanominen kolautti hänen ylpeyttään niin kovin.
Ja koska... Koska minulle se ei ole aivan sama... Sen täytyy olla hän, vaikkei... Vaikkei hän minusta välittäisikään. Ja-ja vaikka tilanne olisikin hankala, en silti halua että hän mätänee täällä vain koska sinulla on tylsää. Aaron lisäsi pää matalana, nostaen katseensa äkkipikaisesti jälleen lohikäärmeeseen jonka jokaisen uloshengityksen hän tunsi koko vartalollaan.
En tiedä minkälainen syy olisi sinulle tarpeeksi hyvä, mutta jos tuossa ei ole tarpeeksi syytä, niin en sitten tiedä missä on. Eikä minulla ole mukanani mitään saatikka omistuksessa johon voisin hänet vaihtaa.

Tällä välin Ophelia yritti etsiä rakosta hänen ja ulkomaailman välillä, huonoin lopputuloksin. Yksikään tönäisy, potkaisu ja vauhdilla otettu törmäys vasten lohikäärmeen suomupeitettä ei aiheuttanut edes hetkellistä painallusta eikä hän kuullut muuta kuin epämääräisiä elintoimintoja painaessaan korvansa vasten lohikäärmettä.
Et syö heitä! Kuului huuto. Eri asia kuuluiko se huuto suuren äänimuurin läpi ulos syvennyksestä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2011, 14:54

Marduk, Lounatuuli

Marduk kuunteli tarkkaavaisena kun puusepän poika avasi suunsa. Ja sieltähän sitä puhetta alkoikin tulla. Nuori haltia lateli kovalla kädellä tosiasioita, joihin oraakkeli ei sanonut juuta eikä jaata. Vanha lohikäärme antoi pojan pauhata sydämensä pohjasta, kunnes tuon puhe muuttui entistä henkilökohtaisemmaksi.
Lounatuuli, joka kuunteli Aaronin vierellä, vilkaisi poikaa tuon alkaessa puhumaan tunteistaan papitarta kohtaan. Ne pienet puheet pojan ihastumisesta taisivatkin olla totta. Suloista, mutta samalla Lounatuuli ei voinut olla miettimättä mitä tulisi tapahtumaan, mikäli nuo kaksi päättäisivätkin elää yhdessä.... Lienikö siinä tilanteessa puusepän pojalla paikkaa enää lohikäärmeelle.

Marduk naurahti pienesti Aaronin todetessa, ettei hänellä ollut mitään mihin voisi papittaren vaihtaa. Kiero, määrätietoinen hymy hiipi vanhan lohikäärmeen kasvoille, tuon kohottaessa päätään ylemmäs.
"Voi kyllä sinulla on jotain, mistä minä hyötyisin" Marduk aloitti, saaden Lounatuulen pitämään jälleen matalaa, varoittavaa murinaa.
"Teillä haltioilla on jotain, mitä kuolevaisilla ihmisillä ei.... pitkä ikänne" Oraakkeli aloitti, laskien päänsä takaisin Aaronin lähelle, virnistäen nyt niin, että terävät, valtavat hampaat näkyivät "Haluan sen... Anna ikäsi, luovu pyhimmästäsi ja saat tytön takaisin...".
"Älä tee sitä!" Lounatuuli rääkäisi kuultuaan Oraakkelin ehdotuksen "Mitä vanhempasikin sanoisivat kun kasvaisitkin muutamassa vuodessa aikuiseksi! Sinut saatettaisiin karkoittaa!".

Ja ei, kukaan ei kuullut Ophelian huutoja massiivisen ahterin takaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 22 Maalis 2011, 21:13

Aaron

Häh..? Kuului ei niin määrätietoinen äännähdys Aaronin suusta, antaen sitten Oraakkelin selittää mitä arvokasta hänellä oli vaihdettavanaan. Puusepän poika sai kokea pienen shockin kuultuaan Oraakkelin ehdotuksen, tämä olisi valmis vaihtamaan Ophelian hänen pitkää ikäänsä vastaan. Aaron oli täysin hiljaa eikä reagoinut hetkeen Lounatuulen jyrkkään kieltoon. Tämä puhui asiaa, muutamassa vuodessa hänestähän tulisi aikuinen! Jo vuodessa hän kasvaisi pituutta niin paljon, että se synnyttäisi epäilyksiä, karkotuskin oli uhkana varsinkin jos saataisiin selville minkä vuoksi hän oli mennyt monen sadan eliniästänsä luopumaan. Aaronin mieltä viilsi myös se ohikiitävä fakta, että hänen tämän hetkinen ikä vuosissa oli enemmän, kuin tarpeeksi tavalliselle ihmiselle kuolemaan vanhuuteen... Oliko hinta liian kova? Ehkä sittenkin oli vielä liian aikaista? Mikään ei olisi taattua enää jälkeenpäin.

Aaron mietti hetken asiaa täydessä hiljaisuudessa, kunnes surullisen ontot, mutta hymyilevät kasvot kääntyivät hitaasti Lounatuuleen päin.
Tämä olisi... Tullut minua vastaan ennemmin tai myöhemmin. Eikö olisikin? ...Voinko muka muuta? Jos sinulla on parempi idea niin nyt olisi hyvä aika se sanoa..! Aaron sanoi kääntäen sitten kasvonsa nopeasti pois tästä ja vilkaisi ylös vastausta odottavaan Oraakkeliin.
Sovittu. Mutta varotkin ottamasta häntä uudelleen, se menee saa luvan myös kuulua tähän vaihtokauppaan! Aaron sanoi vakavana, myöntyen siis oraakkelin esittämään kauppaan, jota hänellä oli hyvät mahdollisuudet katua vielä monesti uuden, lyhyen elämänsä aikana. Epävarmana siitä, miten Oraakkeli asiansa hoitaisi, tämä otti itselleen tukevan asennon, pitäen katseensa tiukasti kiinni tässä. Hän ei ollut lähdössä täältä tyhjin käsin.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Maalis 2011, 13:38

Marduk, Lounatuuli

Aaronin hetken hiljaisuus sai Lounatuulen huolestumaan entistäkin pahemmin, kunnes poika lopulta avasi suunsa ja näemmä oli pienessä typerässä pääkopassaan suostunut oraakkelin ehdotukseen. Lounatuuli päästi pienen, selvästikkin erimieltä olevan murahduksen, oraakkelin virnuillessa itsekseen. Ei tiennyt poika mihin ryhtyikään...
Lopulta poika kääntyi puhumaan itse oraakkelille, lyöden sopimuksen näin lukkoon. Kauppaan kuului vielä ettei oraakkeli enää toistamiseen nappaisi papitarta. Marduk virnisti jälleen pirullisen kujeilevasti, saaden Lounatuulen sähisemään kuin kissa konsanaan.
"Miten ikinä haluat" Olivat seuraavat sanat oraakkelin suusta ja ennen kuin kukaan ehti enää mitään lisäämään, marduk siirsi valtavan tassunsa Aaronin ylle vauhdilla, sulkien pojan näin kämmenensä sisään täyteen pimeyteen.

Lounatuuli seurasi astetta vihaisempi katse kasvoillaan Oraakkelin touhuja. Tuon kämmen alkoi hohtamaan vihreää kajoa, oraakkelin siirtäessä Aaronin elinvuosia itseensä. Aaron tulisi varmasti näkemään vilkauksia mahdollisesta tulevaisuudestaan ollessaan yksin pilkkopimeässä, mutta se ei Oraakkelia kiinnostanut.
"Varokkin viemästä liikaa vuosia" Lounatuuli murisi oraakkelille, joka siirsi ei niin vakuuttuneen katseensa nuorempaansa.
"Siskosi on maan vaiva. Saisit opettaa hänelle käytöstapoja" Oraakkeli vastasi, saaden Lounatuulen hämilleen. Asiasta ei sen enempää lohikäärmeiden kanssa keskusteltu, vaan molemmat hiljenivät omalta osaltaan.

Lopulta oraakkeli nosti tassunsa ylös, vieden sen takaisin omalle puolelleen.
"Voi olla että poika pyörtyy nyt tai hetken kuluttua... tavallisen kuolevaisen elämä saattaa viedä voimia" Marduk totesi virnuillen, lähinnä Lounatuulelle.
Sitten oraakkeli siirsi massiivista ahteriaan pois syvennyksen edestä, niin että Ophelia pääsisi pois mikäli mielisi....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 06 Huhti 2011, 18:37

Ophelia & Aaron

Aaron katsoi aikansa pirullisesti virnuilevaan lohikäärmeeseen, kunnes tämä sulki hänet täydelliseen pimeyteen valtavaan nyrkkinsä sisuksiin. Oli pimeää, kuuma, ja hiljaista... Eikä haltiapoika tuntenut oloansa muutenkaan kovin mukavasti oraakkelin kourassa kun tiesi, että jollain mystisellä tavalla hänen elämästään taiottaisiin yhtä lyhyt mitä tavallisen kuolevaisen.
Kauaa Aaron ei saanut odotella oman puoleisen sopimuksen toimeenpanoa. Hänen päässään alkoi pian humista niin, että korvien peittäminen vain pahensi asiaa. Hänen koko kehonsa tunsi hetken kumoavan itse painovoimaa, kunnes hän tunsi paineen päässään kaksinkertaisena ja häntä pelotti... Niin suunnattoman paljon.
Aaron päästi kurkustaan karjahduksen nähdessään välähdyksen jota seurasi hänen tähän asti eletty elämänsä. Aina taaperona kaatuilusta, hänen äitinsä syleilystä, isänsä vielä hilpeästä banjon soitosta, veljiensä kujeilusta, niistä onnellisista vuosista siihen päivään asti kun hän alkoi viettämää aikaansa lammella, lopulta tavaten sen tytön jonka takia hän nyt joutui kertaamaan kaikkea tätä ja enemmän. Pirullinen illuusio jatkui vielä vuosilla eteenpäin, nopeentuen kokoajan eikä Aaron ollut enää varma mitä hän noiden valkeiden väläysten välistä näki. Ainoa asia mistä hän otti selkoa, oli, että hän tulisi pian kasvamaan ja että hänen äitinsä surulliset kasvot jäisivät kummittelemaan häntä mahdollisesti koko loppuelämäksi.
Sitten... Tämä hetkellinen painajainen, joka oli tuntunut ikuisuudelta, loppui ja visiot pimenivät.

Hetken Aaron sai puistatella asiaa itsekseen täydellisessä hiljaisuudessa, kunnes näki aivan toisenlaisen valon rakoilevan oraakkelin kämmenen avautuessa... Kompuroiden ulos astui uupunut, märkänä hiestä tutiseva ja kädet ympärilleen kietonut, kalpea haltiapoika. Olo oli osuvasti, paljon kuolevaisempi.
Ei ollut... Ki-kivaa. Olivat sanat jotka Aaron ehti sanoa, ennekuin hänen jalkansa pettivät alta.

Samaan aikaan -jälleen kerran- Ophelia oli riuhtaissut tuolin jos toisenkin vasten Oraakkelin valtaisaa ahteria ilmaistessaan mielipidettään hänen eristämisestään ja nyt nerokkaana ajatuksena hän tarttui kiehuvaan teepannuun, aikeissaan antaa suurelle suomupeitteelle kylvyn, oli tuo sitten jo valmiiksi suuria kuumuuksia kestävä lohikäärme tai ei.
Mutta ennekuin pannu ehti lentää minnekään, Oraakkeli siirtyi sivulle ja pannu, joka lennon sijaan tipahtikin, kolahti vasten kalliolattiaa.
Mitä--- Hyvä luoja... AARON!? Ophelia huudahti ja syöksähti juoksuun syvennyksestä maahan tuupertuneen haltiapojan luokse, polvistuen tämän vierelle ja nostaen tämän pään syliin tutkiakseen mikä toisella oli.
Mitä sinä teit?! Älä vain sano-- Papitar ärjäisi Oraakkelia kohden, huomaten toisen kuitenkin olevan elossa tämän liikehtiessä. Ophelia pyyhkäisi toisen hiuksia sivummalle, pyyhkäisten samalla tämän hikeä tämän otsalta. Samassa Aaron raotti silmiään ja nappaisi tätä ranteesta kiinni, yhä kalpeana ja heikkona sanomaan hetkeen mitään.... Mutta lopulta tämä hymyili, jokseenkin kujeilevasti mutta väsyneesti.
Gelir na thaed... Kuului vaimeat sanat, mikä sai Ophelian päästämään tuhahdusta muistuttavan äännähdyksen helpottuessaan, ettei oraakkeli ollut vienyt tämän sielua.
Mitä..? Ophelia kysyi käännöstä mutta haltiapoika puristeli vain päätään, sulkien sitten silmänsä lepuuttaakseen niitä vielä hetken.
Mitä tapahtui...? Ophelia kysyi vilkaisten olkansa yli Lounatuuleen, vaikka tässä vaiheessa hänelle oli aivan sama kuka vastaisi.

//Gelir na thaed = Happy to help//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2011, 11:55

Marduk, Lounatuuli

Lounatuuli vilkaisi sivusilmällä papitarta, joka pinkoi Oraakkelin perseen takaa paikalle. Lohikäärmeiden osalta tämä kohtaaminen meni vain sivusta seuraamiseksi. Papitar pinkoi heti ensimmäisenä Aaronin luokse, nähtyään missä kunnossa haltiapoika oli. Oraakkeli virnuili itsekseen korkeuksissa, vastaamatta mitään papittaren kysymystulvaan. Eipä tuolla olisi ollut mahdollisuuttakaan vastata, kun kysymyksiä tulvi kokoajan.
Lopulta papitar rauhoittui ja kysyikin Lounatuulelta, mitä oli tapahtunut. Siniharjainen lohikäärme näytti astetta vihaisemmalta, eikä sanonut sanaakaan. Se vain piti paikkansa, katsoi tulisilla silmillään Opheliaa hetken, kunnes siirsi katseensa takaisin oraakkeliin.
Iso lohikäärme virnuili yhä, laskien sitten päätään alemmaksi.
"Selittäkööt pikku haltia mitä tapahtui.. jos ja kun pääsee elävänä ulos"

Noiden sanojen myötä oraakkeli vetäytyi kauemmaksi, vain ottaakseen vauhtia hyökkäykseen. Hän lupasi päästää Ophelian vapaaksi ja olla nappaamatta tyttöä uudestaan. Ei ollut puhetta kolmikon päästämisestä pois rauhassa.
Valtava kita avautui, hehkuen tulikuumaa ilmaa. Valtavan karjahduksen saattelemana, Marduk syöksi kidastaan tulimeren, joka täytti koko luolan....
Lounatuuli oli kuitenkin nopeampi. Pieni, ketterä lohikäärme oli kaapannu papittaren ja Aaronin kouriinsa ja syöksähtänyt kauemmas, lentäen nyt valtavaa käytävää pitkin kohti eteishallia ja uloskäyntiä. Takaa kuului valtava karjahdus, jota seurasi humina ja suunnaton lämmön nousu. Liekit etenivät nopeasti kolmikon perässä aina eteishalliin asti, jossa ne levittäytyivät ympäriinsä ja hiipuivat.
Kolmikko sai kiittää onneaan siitä, että Lounatuuli oli kuin luotu nopeaan lentoon. Ei ollut siipiä, jotka olisivat haitanneet ahtaassa tilassa nopeasti lentämistä. Kroppa oli aerodynaaminen, joten käärmemäinen lohikäärme liikkui kahta nopeammin. Kolmikko pääsi turvaan liekeiltä ja ehjin nahoin ulos kolmen vanhimman luolasta. Lounatuuli ei kuitenkaan näyttänyt merkkejä pysähtymisestä, vaan syöksyi vuoren rinnettä alas hurjaa vauhtia. Tuuli piiskasi kasvoja ja nopea korkeuden pudotus tuntui varmasti päässä.

Kun oltiin laskeuduttu muutama kilometri, Lounatuuli hiljensi vauhtia ja etsi sopivan tasanteen ja laskeutui, laskien kaksikon varovasti alas ja jääden itse noiden ympärille makaamaan. Sanaakaan sanomatta Lounatuuli jähmettyi paikoilleen, katsellen ylöspäin kuin pesäänsä suojeleva haukka.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Touko 2011, 20:04

Ophelia, Aaron

Papitar sai vastineeksi vain ärtyisää mulkoilua sen paremman vastauksen sijaan, mikä antoi ymmärtää, ettei olento syystä taikka toisesta katsonut häntä hyvällä. Ophelia kuitenkin käänsi katseensa tämän mukana tästä vähin äänin takaisin valtavaan oraakkeliin, pitäen yhä vain puolillaan tajuillaan olevaa haltiapojan päätä tiukasti lähellään. Oraakkeli ehdotti, että Aaron saisi itse kertoa asioiden kulut mikäli vain tokenisi ja Ophelia toistaiseksi myöntyi tähän, tarkkaillen samalla oraakkelin liikkeitä tämän perääntyessä heistä.
Hälytyskellot alkoivat kuitenkin soida oraakkelin aukaistaessa suuren kuumottavan kitansa heitä kohden, saaden tytön jäykistymään kammosta.
Seuraavat tapahtuman tapahtuivat nopeasti, ellei Lounatuuli olisi toiminut nopeasti, heistä olisi varmaan jäänyt muistoksi vain tuhkakasa. Lountauuli oli napannut heidät kouraansa ja lensi lujaa pakoon luolasta Mardukin syöksemää liekkimerta kuin riivattu Ophelian korkean kiljunnan ja kovan vastakkaisen ilmavirran huminan säestämänä. Kumpikaan ei kyennyt saatikka kerennyt näkemään mitään, Aaronin roikkuessa taju kankaalla kuin räsynukke, rieppoutuen suuntaan jos toiseen toisessa kourassa ja Ophelian kiljuessa ja silmät sulkeneena pelosta toisessa, heidän syöksyessä alas pitkin vuoren rinnettä. He saattoivat kuulla tuulen lomasta vain Mardukin kaukaisen karjunnan, mikä kävi jo voiton merkistä.

Viimeinkin heidän laskeuduttua, Ophelia pyrki jaloilleen niin pian kuin mahdollista, vaikka moinen nopea korkeuden pudotus olikin oletetusti pistänyt päätä hieman pyörälle ja hän joutui hetken löytää taas tasapainonsa. Hetken oltiin täysin hiljaista, ylös vuorille tarkkailua ennen kuin voitiin huokaista helpotuksesta.
Meinasi tulla kuumat paikat... Puusepänpoika rikkoi hiljaisuuden viimein vaimeasti naurahtaen samalla kun pyrki vaivoin istumaan. Maa tuntui niin hyvältä perämisen alla juuri nyt.
Oletteko te kunnossa? Ophelia kysyi molemmilta, ties vaikka liekki olisi nuolaissut jompaakumpaa, vaikka papitar oli melko varma että Lounatuuli olisi sen kestänyt. Ei siinä nyt lohikäärmeisiin erikoistunutta eksperttiä tarvinnut. Aaron nyökkäsi pitäen päätänsä polvien välissä hetken, hänenkin piti selvittää hieman päätänsä.
Mitä siellä oikein tapahtui? Ophelia kysyi armotta Aaronilta samalla kun tuo uskalsi jo pyrkiä jaloilleen ja haparoitsi Lounatuulen kuonon lähettyville.
Kerron myöhemmin... Sinun pitäisi tietää milloin Aaron vastasi nojautuen lohikäärmeeseen ja katsoi nyt tyttöön, tuntien outonsa erityisen kiusaantuneksi.
Se paperinpalanen..? Papitar kysyi ja puusepänpoika nyökkäsi.
Kun lumet ovat kokonaan sulat. Aaron lisäsi samalla kun kapusi lohikäärmeen selkään.
Eihän tämä ole mikään temppu?
En olisi nähnyt näin paljon vaivaa saadakseni sinut takaisin maankamaralle, jotta voisin tehdä jonkun kavalan kepposen myöhemmin. Aaron vastasi tähänkin ja käänsi katseensa sitten Lounatuuleen.
Saatetaan hänet metsän reunalle... kävellen. Puusepän poika sanoi mumisten, hän oli saanut kokea vauhdin hurmaa tarpeeksi tälle päivälle.

//Pelissä Kevätflunssaa, hän sanoi, joka jäi loppumetreillä loppuun pelaamatta haltioiden linnoituksessa, Aaronin oli määrä sujauttaa viesti Ophelialle, pyytäen tätä tapamaan hänet lumien sulattua tietyssä paikassa. Tällöin oli vielä talvi.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Touko 2011, 19:20

Lounatuuli

Aaronin kommentti kuumista paikoista ei saanut lohikäärmeeltä minkäänlaista noteerausta. Tuon kysyessä olivatko pelastajansa kunnossa, Lohikäärme vilkaisi papitarta sanomatta mitään. Päätelkööt itse lohikäärmeen ulkokuosista, oliko tuo kunnossa vai ei. Aaron tässä taisi enemmän huomiota kaivata.
No, nuoripari alkoikin sitten jutella. Lounatuuli piti päänsä korkealla, kuin nokkava aatelinen, kuunnellen sivukorvalla kuolevaisten keskustelua. Keskustelun aihe sinänsä ei kiinnostanut Lounatuulta. Ei hän oikeastaan ymmärtänytkään kyseisiä tunteita, mitä kaksikolla saattoi olla.
Lopulta Aaron totesi, että he saattaisivat Ophelian metsän reunalle, kävellen. Lohikäärme vilkaisi kysyvästi haltiaa, pudistaen sitten päätään.
"Sinun kunnosta päätellen siihen menisi vuorokausi jos toinenkin, kävellen" Lohikäärme totesi ja sen kohteliaammin kysymättä nappasi Ophelian jälleen kouriinsa, nousten samalla lentoon.

Lounatuuli lensi tällä kertaa matalalla. Heti kun he saapuivat metsäisemmille alueille, lohikäärme lähti pujottelemaan puiden välissä. Lohikäärme pujotteli melko sukkelasti tiheässä metsikössä, mutta ei voinut sillointällöin olla osumatta puuhun jos toiseenkin. Lopulta he pääsivät sopivalle etäisyydelle ihmiskylästä, jolloin Lounatuuli pysähtyi ja laski kaksikon takaisin maahan, muuttaen muotonsa humanoidiksi ja vilkaisi Aaroniin.
"sano sanottavasi ja mennään. Ei ole turvallista olla näin lähellä ihmiskylää enää" Lounatuuli totesi, ottaen muutaman askeleen jo syvemmälle metsään, hoputtaen näin nuorta haltiaa sanomaan hyvästit sydänkäpyselleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Touko 2011, 20:20

Ophelia, Aaron

Hah... Hyvä on mutta rauhallisemmin mitä äsken. Aaron naurahti vaimeasti Lounatuulen kommentille jäämättä vakuuttelemaan toista hänen kunnossa olemisesta. Papitar hymyili miedosti kaksikolle ja sen enempää puheenvuoroa saamatta lohikäärme nappasi hänet takaisin kouraansa ja suuntasi kohti hänen kotikyläänsä. Aaron piti päätään matalalla oksien varalta toisinkuin Ophelia joka katseli välillä maahan ja välillä eteensä seuraten kuinka maisema vilisi nopeasti heidän ohitseen.

Ei mennyt kauaa, kunnes kolmikko saavutti päämääränsä. Aaron laskeutui lohikäärmeen selästä tämän päästettyä irti papittaresta ja seurasi Lounatuulen liikkeitä syvemmälle metsän varjoihin, nyökäten tuon sanoille ja siirsi katseensa tyttöön, pysyen kuitenkin myös taka-alalla turvallisuus syistä.
Kiitos... Teille molemmille. En varmasti olisi päässyt sieltä vapaaksi omin neuvoin... Ophelia sanoi lopulta ja niiasi syvään molemmille.
...Eipä mi- Aaron oli aloittamassa mutta keskeytti tuntiessaan Ophelian valkoista valoa hohtavan käden rinnallaan, mikä pois vetäytyessään jätti jälkeensä vain autuaan tunteen.
Minun pitää mennä, teidänkin varmasti. Minun pitää vielä keksiä hyvä selitys tälle poissaololleni. Ophelia sanoi hymyillen ja sukaisi hiussuortuvaansa korvan taakse mikä sai Aaronin nyökkäämään jokseenkin hermostuneesti.
Navaer Aaron vastasi lopulta ja heilautti kättään hyvästeiksi papittaren tehdessä lähdön. Tyttö vilkuili kuitenkin aina välillä taaksensa kunnes ei enää nähnyt näitä näiden kadotessa vastakkaiseen suuntaan, suunnitellen samalla kertovansa totuuden pelastajastaan vain niille jolle se olisi turvallista ja keksisi tarinan muukalaisista kaikille muille.

Tiedätkös mitä Lounatuulein? Aaron sanoi lopulta luovuttaessa itsekin taaksensa vilkuilun ja äkätessään sen, mistä hän oli lyönyt vetoa veljiensä kanssa kotipuolessa. Hän ponkaisi kannon päälle ja katkaisi puusta oksan joka kantoi varrellaan kevään ensimmäistä silmukkaa.
Kaikesta huolimatta... Ei tämä ollut niin huono päivä.

//LÉ END - thanks for bearing with me~
"Navaer" = näkemiin LOL//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron