Appiukkoa tapaamaan

Jos ja kun saat luvan astua kuninkaan saliin, on näky komea. Suurten, jykevien ovien takaa avautuu mahtipontinen, koristeellinen sali. Keskellä salia kulkee punainen matto, joka johtaa suoraan valtaistuinkorokkeen eteen. Koroke itse on noin kymmenen rappusen kivinen kokonaisuus, jonka ylimmällä tasanteella on koristeellinen, vankka valtaistuin. Kuninkaan istuimen vierestä löytyy paikka tuon puolisolle oikealta puolelta ja vasemmalta puolelta vielä yksi kuninkaallinen paikka. Kaksi muuta istuinta ovat hienoja, koristeellisia, mutta eivät niin mahtipontisia mitä itse päävaltaistuin. Valtaistuin koroke on salin peräseinällä. Seinä on koristeltu seinäkankaalla, johon on kirjailtu suuri, ihmisten vaakuna, sekä Scarlingtonin suvun vaakuna.

Salista löytyy penkkirivejä itse punaisen maton molemmin puolin, mikäli salissa joskus suurempaa tapahtumaa järjestetään. Salin oikealla seinällä on suuria ikkunoita ja vasemmalla seinällä löytyy muutama ovi sivuhuoneisiin, jotka sisältävät pienen, yksityisen ruokailutilan, strategiahuoneen, jossa asiaan kuuluvat henkilöt voivat keskustella valtakunnan tilanteesta kera karttojen, sekä pieni oleskelutila.

Valvoja: Crimson

Appiukkoa tapaamaan

ViestiKirjoittaja Ros » 09 Maalis 2011, 18:37

Kerensa Rosen

Henry oli käynyt tapaamassa Kerensan perhettä aivan kuten oli luvannut, käyttäytynyt kuin herrasmies ja hurmannut koko perheen. Kuten mikä tahansa perhe, he olivat luonnollisesti olleet yllättyneitä jo siitä, että ylhäinen kosija oli kaiken muun lisäksi kruununperijä. Kerensan kaltaisen setänsä huomissa asuvan orpotytön ei odotettu menestyvän naimakaupoissa näin hyvin.
Kerri ei ollut epäillytkään etteikö prinssin tapaaminen hänen perheensä kanssa olisi sujunut hyvin pienistä väärinkäsityksistä huolimatta (kuten siitä, että sulhoehdokkaan henkilöllisyys tuli yllätyksenä). Sen sijaan Kerri epäili, ettei kuninkaan tapaaminen menisi läheskään yhtä hyvin. Hän tiedosti kyllä, ettei hän ollut samalla tavalla eteerisen kaunis kuin Lily tai samalla tavalla kirjaviisas kuin Henry, Kerri ei laulanut kauniisti ja yritti viedä partneria tanssiessaan minkä lisäksi kädet olivat maalitahroissa.

Kerri oli onnellinen, ettei hän joutuisi olemaan aivan yksin pelottavan näköinen kuninkaan silmien alla vaikka Henry oli antanut ymmärtää, että miestä olisi turha pelätä.
Maalitahroja, jotka oli helppo kätkeä, lukuunottamatta nuoren naisen asu oli siisti. Hiukset olivat hienoisesti tavallista huolitellummat, olemus suoraryhtinen vaikka sydän hakkasi rinnassa kuin pikkulintu pakoon yrittäen.
Luonnollisesti köyhempää aatelistoa olevalla Kerensalla ei ollut vaatehuoneessaan sellaisia ihanuuksia, mitä prinssin morsioehdokkaalta olisi odottanut. Hän oli päättänyt myös olla valitsematta juhlamekkojaan joissa hän näyttäisi siltä, että olisi menossa tanssiaisiin - Kerri oli päättänyt lähteä siitä näkökulmasta, että tapaisi kuninkaan sijaan appiukon ja toivoi päätöksensä olevan oikea. Oli myös otettava huomioon, että vaatehuoneensa vaatimattomuuden lisäksi hän oli aina ollut liian käytännöllinen kyetäkseen oikeastaan sopeutumaan hovin koviin vaatimuksiin.

Näin ollen, aamupäivällä, päällään aatelisneidoksi melko yksinkertainen punainen mekko jossa nuori nainen onnistui onnekseen köyhän sijaan näyttämään järkevältä ja elegantilta. Prinssi oli luvannut tulla vastaan linnan pihalle, mistä tummatukka oli onnellinen, olihan hänellä tuki jokaisella askeleellaan.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Maalis 2011, 22:02

Henry

Prinssi oli odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Se pelotti, mutta samalla Henry oli innoissaan. Hän halusi esitellä Kerrin isällensä, jonka kanssa prinssi oli päässyt jo kutakuinkin väleihin. Sotakirveet oli haudattu ja menneet annettu anteeksi, tai niistä ei ainakaan ääneen puhuttu. Kun kuningas oli saanut kuulla siitä, että prinssi oli löytänyt valittunsa, oli vanha kuningas suorastaan hyppinyt riemusta. Tietenkin kuningas suhtautui epäilevästi tyttöön, joka ei ollut korkeimmasta aatelisluokasta, mutta oli lupautunut ensin tutustumaan nuoreen neitoon, ennen kuin menisi tuota tuomitsemaan suuntaan tai toiseen.

Henry itse aikoi pitää Kerrin puolia, mikäli hänen isänsä alkaisi turhan torjuvaksi tyttöä kohtaan. Kuningas oli jo vanha ja sotaan lähteminen ei kuulostanut yhtään hyvältä idealta. Oli vain ajan kysymys, koska tuon olisi aika astua pois vallasta. Silloin Henry ottaisi vallan ja tuskin kuningas halusi prinssin astuvan valtaan sinkkuna? Ei, Henry ei ajatellut etsiäkkään ketään muuta, mikäli kuningas torjuisi Kerensan. Sitten prinssi eläisi sinkkuna tai mikä romanttisempaa, karkaisi Kerensan kanssa omille teilleen. Näin Henry oli suunnitellut.

Prinssi kiiruhti pitkin linnan käytäviä kohti pihamaata, jossa oli sopinut tapaavansa rakkaansa. Prinssi ei ollut nukkunut kunnolla yötään, sen verran innoissaan hän oli. Henry toivoi todella etteivät kuninkaan velho, saatika kuninkaan veli tulleet tunkemaan kapuloitaan rattaisiin. Tämä saisi olla tapaaminen vain prinssin, kuninkaan ja Kerrin kesken.
Prinsessa oli ollut enemmän kuin iloinen veljensä uutisista. Lily oli kuitenkin luvannut olla tunkeutumatta vakoilemaan Kerriä, vaikka prinsessa kovin halusi tuohon tutustua.

Henry saapui pihamaalle ja lähti kävelemään kohti porttia. Pian tuo sain näkökenttäänsä Kerensan, eikä nuori mies voinut olla hymyilemättä. Neito oli yhä ilo silmälle ja sai Henryn hymyilemään tietämättään. Kerensa ei ehkä ollut maailman kaunein tyttö, mutta Henrylle tuo oli kaunein neito maan päällä. Prinssi arvosti niin ulkoista kuin sisäistäkin kauneutta. Kerensalta löytyi niitä molempia.
Prinssi suuntasi kulkunsa valittunsa luo ja pysähtyi tuon eteen, kumartaen kunniottavasti ja tarjoten sen jälkeen kättään Kerrille.
"Et uskokkaan kuinka malttamattomana olen odottanut tätä aamua" Henry totesi hymyillen "joten mikäli olet valmis, lähtekäämme kohti kuninkaan salia. Isäni pitäisi odottaa siellä"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 15 Maalis 2011, 19:50

Kerri

Tyttö hymyili nähdessään Henryn eikä voinut olla tuntematta hienoista tyytyväisyyttä huomatessaan kuinka tyytyväiseltä nuorukainen näytti nähdessään hänet. Kenties kuningas pitäisi hänen yksinkertaista vaatetustaan huonona asiana, mutta ainakaan Henry ei näyttänyt panevan sitä lainkaan pahakseen.
Kerri tarttui tarjottuun käteen. Henry sanoi odottaneensa tätä päivää mutta neiti ei voinut sanoa samaa, hän oli odottanut että tämä päivä olisi ohi, ei sitä että se koittaisi. Kuinka monta iltaa hän olikaan viettänyt maalaten vain unohtaakseen, että kuninkaan tapaaminen lähestyi lähestymistään.

Tästä syystä nuoren naisen ote oli turhankin voimakas, vaikka se tuskin hetkautti Henryä.
"Tuskin tulen olemaan koskaan valmis mutta mennään silti", nuori nainen totesi huulillaan pieni hymy. Tietenkin hän halusi tietää miten kuningas suhtautuisi häneen, joka luultavasti vaikutti ainostaan rahaa tavoittelevalta hupakolta joka näki prinssin mitä mainioimpana naimakauppana. Sivistyksestään huolimatta aatelisneidistä ei ollut tarjolla suuren suuria myötäjäisiä eikä hänen sukuaan missään nimessä voisi edes verrata kuninkaallisen kosijan sukuun.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Maalis 2011, 22:06

Henry, Harald

Kerri selvästikkin jännitti tätä tapaamista. Ei ihmekkään. Tyttö saikin prinssin myötätunnon puolelleen. Kerri kertoi tuskin koskaan olevansa valmis tässä tilanteessa. Huomautus sai Henryn naurahtamaan pienesti, samalla kun kaksikko lähti kävelemään kohti linnaa, vartijoiden saattamana.
"Jos yhtään helpottaa, uskon että kuningaskin jännittää tapaamistasi tavalla tai toisella" Henry totesi kuiskaten Kerensan korvaan "Onhan hänkin vain ihminen".
Suunta vei kohti linnan käytäviä ja käytäviä pitkin kohti kuninkaan salin massiivisia ovia. Matkalla Henry kertoi ohimennen tauluista ja patsaista, mitkä käytävillä oli. Prinssi toivoi näin helpottavansa Kerrin oloa edes pienesti.

Lopulta he saapuivat kuninkaan salin oville. Yksi vartijoista astui sisään ennen heitä, tarkistaakseen oliko kuningas paikalla tai kiireinen. Pian vartija saapui takaisin ja pyysi kaksikkoa astumaan sisään.
Harald istui valtaistuimellaan kuin.. no kuningas. Vanha mies oli jo alkanut selvästi harmaantumaan, mutta silti näytti vahvalta kuin kyntösonni. Yllään kuninkaalla oli parhaimpansa, mutta viitan alta saattoi nähdä haarniskan, johon kuningas oli jo sonnustautunut. Edessä oli lähtö tantereelle, eikä edes kuningas siltä välttynyt. Vanhat silmät seurasivat mielenkiinnosta kiiluen nuorta paria, joka käveli kohti valtaistuinta.
Henry kumarsi tavanomaisesti kuninkaan edessä, olettaen että Kerrikin tiesi mitä tehdä. Totta kai Kerri tiesi mitä tehdä, ei tuo tyhmä ollut!
"Isä, tässä on neito, joka on saanut sydämeni puolelleen" Henry totesi kumarrettuaan ja esitteli Kerrin "Kerensa Rosen".

Harald nojautui valtaistuimessaan eteenpäin, tarkkaillen tyttöä päästä varpaisiin. Eipä tuo selvästikkään korkeinta aatelisluokkaa ollut, mutta se ei kuningasta tässä vaiheessa haitannut.
"Vai niin" Kuningas totesi lopulta nousten seisomaan ja käveli kaksikon eteen. Isän läsnäolo sai aina Henryn tuntemaan olonsa pieneksi ja mitättömäksi, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kuninkaasta huokui vanhuus, arvokkuus ja se sisäinen voima, millä johtaa kansaa oikealle tielle.
"Mukavaa vihdoinkin tavata teidät, Kerensa Rosen" Kuningas totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, nostaen parran peittämille kasvoilleen ystävällisen hymyn, joka rikkoi kaiken jännittyneisyyden mitä salissa oli "Kerroppa, kuinka sait poikani sydämen niin pomppimaan?!"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Maalis 2011, 17:02

Kerri

Kerri hymyili.
"Toivotaan niin", nuori nainen totesi. Oli ainakin mukavampi ajatella, että kuningas jännitti tapaamista vaikka hänellä tuskin oli siihen läheskään yhtä paljoa syytä kuin Kerrillä, joka kuitenkin oli vielä nuori ja kokematon.
Henry teki parhaansa laukaistakseen jännityksen selostamalla tauluista ja patsaista mikä saikin taiteesta kiinnostuneen nuoren naisen unohtamaan synkät mietteensä ja esittämään useampia tarkkaavaisia kysymyksiä. Hetken aikaa hän oli vain tapaamassa Henryä. Jännittyneet hartiat rentoutuivat hetki hetkeltä enemmän ja Kerrin puhekin muuttui huomattavasti vapautuneemmaksi.

Sydän jätti kuitenkin lyönnin väliin kun tummatukka tajusi että he olivat jättäneet turvalliset taulujen värittämät käytävät taakseen ja saapuneet kuninkaan salin oville. Hetken he joutuivat odottamaan - ilmeisesti edes miehen oma poika ei voinut astella sisään noin vain, mikä oli omiaan lisäämään hermostuneisuutta.
Kerrillä ei käynyt mielessäkään jättää niiamatta syvään kuninkaan edessä, hän ei tarvinnut siihen Henryn esimerkkiä, kuninkaallinen ilmestys suorastaan vaati kunnioitusta, sen pystyi näkemään kuka tahansa.
Kenties morsioehdokkaan olisi kuulunut pysyä aloillaan, tuijottaa lattiaa kunnes kuningas antoi luvan kohottaa katseensa mutta Kerrille ei oltu koskaan opetettu sellaista nöyryyttä. Tästä syystä nuori nainen kohotti tummien, tarkkaavaisten silmiensä katseen Henryn esitellessä hänet.

Kerri tunsi olevansa tarkastelunalaisena mutta oli kuin asia ei olisi häntä häirinnyt. Kerrankin hänen tummasta ihostaan oli hyötyä, kalpeus tai punastus ei pahemmin hänen kasvoiltaan näkynyt.
Kuningas virkkoi lopulta lyhyen vastauksen ja nousi majesteetillisesti ylös valtaistuimeltaan. Pitkä mies asteli poikansa ja hänen mielitiettynsä eteen hiljaisuuden vallitessa. Kerri ei olisi voinut yllättyä enempää kun ankaran ilmeen sijaan kuninkaan kasvoille syttyi hymy.
"Auringonkukka erottuu ruusujen joukosta joskus edukseen", nuori nainen totesi huulillaan pieni hymy, verraten juoruilevia, prinssin perässä juoksevia kaunottaria mielessään kirkkaanpunaisiin ruusuihin. Noiden joukkoon Kerri ei ollut koskaan tuntenut kuuluvansa.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Maalis 2011, 13:50

Henry, Harald

Henry tunsi jälleen perhosia mahansa pohjassa isänsä alkaessa puhumaan Kerrille. Prinssi toivoi ettei kumpikaan sanoisi mitään, mikä saisi toisen osapuolen närkästymään. Prinssin huolet osoittautuivat kuitenkin turhiksi, kun kaksikko näytti tulevan sivistyneesti juttuun keskenään.
Harald hymähti iloisesti Kerrin kommentille siitä, kuinka Auringonkukka erottui edukseen ruusujen seasta. Osuvampaa kuvausta ei olisi voinut keksiä.

"Eipä poikani ole koskaan ruusuista välittänytkään" Harald totesi leppoisasti ja tarjosi kättään Kerrille. Odotettuaan että tyttö oli tarttunut kolme kertaa jykevämpään käsivarteen mitä tulevalla sulhasellaan oli, Harald lähti johdattamaan tyttöä kohti ovea, joka sijaitsi kuninkaan salin sivulla. Henry puolestaan lähti kävelemään kaksikon perässä pitäen suunsa kiinni, miettien samalla päänsä sisällä mitä hänen isänsä nyt oli keksinyt.
Taidat pitää pojastani? Harald kysyi heidän kävellessään. Vartija avasi oven kolmikolle ja lähti seuraamaan heitä pitkin valoisaa käytävää, jonne kuningas heitä johdatti Monet nuoret neidot olisivat valmiita jopa näyttelemään niinkin tärkeän tunteen kuin rakkauden, vain päästäkseen kuningattareksi
Isä olen jo iso poika, osaan kyllä sanoa jos joku valehte
Hiljaa poika, sinulta ei kysytty mitään Harald keskeytti Henryn huomautuksen vilkaisten poikaansa olkansa yli. Kuninkaan katse palasi kuitenkin Kerriin.
Toivon todella ettet sinä ole niitä tyttöjä Harald huomautti, samalla kun he saapuivat toiselle ovelle, jonka vartija jälleen avasi.
He saapuivat suurelle parvekkeelle, josta näki koko kylän. Kaikessa kauneudessaan ja rumuudessaan. Länsikujatkin näkyivät linnalle hiiltyneinä raunioina, muistuttaen siitä mitä hetkeä nyt elettiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 06 Huhti 2011, 07:55

Kerensa

Kerri hymyili miehen kommentille siitä, ettei Henry ollutkaan koskaan ruusuista välittänyt. Sen tyttökin oli huomannut, olihan hän jo ennestään tiennyt ettei Henry ollut niitä prinssejä, joilla oli heila joka sormelle eikä hän sellaisen miehen matkaan olisikaan lähtenyt.
Kuningas tarjosi valtavaa kättään Kerrille - tyttö alkoi vähitellen epäilemään, että kuninkaallisessa suvussa virtasi jättiläisten verta joka oli pompannut Henryn sukupolven yli - ja hän tarttui siihen ujostelematta. Kainon näytteleminen tuskin olisi koitunut hänen edukseen, Harald vaikutti liian älykkäältä mennäkseen minkäänlaiseen näyttelyyn.
Miehen ensimmäisen kysymyksen kuullessaan neiti nyökkäsi myöntävästi, tietenkin hän piti Henrystä, suorastaan rakasti. Kuninkaan kuitenkin jatkaessa hän huomasi, mihin aiheeseen he olivat päätymässä. Se oli pelottanut häntä jo ennelta, koska Kerrillä ei ollut mitään todisteita siitä, etteikö hän olisi pelkkä onnenonkija.
"Minä en ole juuri yhdellekään aateliselle hyvä naimakauppa - prinssistä puhumattakaan", Kerri totesi hiljaisella äänellä. "Jos minulla olisi kyky ja halua kietoa rikas mies pikkusormeni ympärillen, en olisin helpon elämän toivossa odottanut tähän ikään asti prinssi mielessäni."
Kerri kohotti katseensa hymyillen vaikka tavanomainen surumielisyys hänen ilmeessään säilyi.
"Mikään muu ei kuitenkaan voi toimia todistusaineistona sydämeni lisäksi. Joskus isän on vain luotettava poikansa arvostelukykyyn."

He saapuivat suurelle parvekkeelle josta näki koko kylän kaikessa loistossaan ja toivottomuudessaan. Kerri ei ollut koskaan nähnyt sen tällä tavalla levittäytyvän allaan joten ei ollut ihme, että hän otti muutaman askeleen lähemmäs kaidetta kiinnostuneena.
"Kylä on kaunis", nuori nainen totesi ääneen. "Haluaisin maalata sen juuri tällaisena - kaikessa epäsuhtaisuudessaan, kauneudessaan ja hävityksessään, levittäytymässä jalkojen alle."
Kuninkaaseen luotiin pikainen katse.
"Olisinko röyhkeä, jos kysyisin parvekettanne lainaan siihen?"
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Touko 2011, 11:48

Henry, Harald

Henry ei pitänyt puheenaiheesta, jonka isänsä oli ottanut esille. Kuitenkaan prinssi ei käynyt kuningasta siitä solvaamaan, kyselkööt vanha mies mitä mieli. Ehkä näin oli parempikin, Kerri ja Harald saisivat puhua toisilleen vapaasti.
Haraldin kasvoille nousi pieni, yllättävän lempeä hymy Kerrin sanojen jälkeen. Tyttö kertoi, ettei ollut kovinkaan hyvä naimakauppa. Ei tyttö ollut ylimmästä luokasta, mikä olisi ollut suotavampaa, mitä tyttö Kerrin asemassa. Kuitenkin Harald piti hymyn yllä, kuunnellen loppuun Kerrin erittäin hyvän puheen, kunnes hymähti pienesti.
"Ei ollut poikani äitikään missään parhaimmassa asemassa" Harald totesi ilmeensä muuttuessa lempeästä astetta kaipaavammaksi "Elisa tuli kutakuinkin samanlaisesta perheestä mitä sinä".
Henry tunsi olonsa aina vaivautuneeksi isän puhuessa äidistä. Prinssi tiesi että kuningatar oli rakastettu ja hellä esikuva nuorille naisille ja oli koko kansan suru kuningattaren kuoltua. Eniten sitä suri itse kuningas ja tuon poika..

Parvekkeelle päästyään Kerri esitti erittäin epätavallisen ja odottamattoman kysymyksen. Haraldin kasvoille nousi jälleen hymy, kuninkaan nyökätessä tytölle.
"Totta kai. Hovissa arvostetaan taidetta ja jos minulta kysytään, olisi jo aikakin saada uusia, nuoria taiteilijoita ja heidän luomuksiaan julki." Kuningas totesi "Yhden ehdon kyllä pistän. Haluan nähdä maalauksesi ensimmäisenä, kun se valmistuu".
Henry ei voinut olla tyytyväisempi tähän puheenaiheeseen. Kuningas arvosti taiteen kaikkia muotoja ja pystyisi varmasti puhumaan tunteja Kerrin kanssa maalaamisesta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 02 Touko 2011, 18:09

Kerri

Tyttö oli onnellinen, ettei Henry ollut puolustanut häntä. Hän ei kenties pystynyt puolustamaan itseään miekka kädessä mutta verbaalisesti Kerri ei nähnyt tarvitsevansa miestä taistelemaan puolestaan.
Kuninkaan reaktio yllätti jälleen kerran Kerrin, joka oli odottanut jotain aivan muuta. Hänhän oli odottanut, että mies vihaisi häntä, ettei hän ollut kuninkaan silmissä mitään muuta kuin rahanahne huora tavoittelemassa suurta omaisuutta. Ilmeisesti Harald luotti poikansa arvostelukykyyn, olihan mies ollut kerran samanlaisessa asemassa.

Kerri, joka ei osannut samalla tavalla miellyttää tulevan aviopuolison vanhempia olemalla suloisen typerä, puhumalla tyhjänpäiväisyyksistä. Alkoi kuitenkin näyttää yllättävästi siltä, että hänellä ja kuninkaalla oli paljon enemmän yhteistä kuin Kerri oli kuvitellut. Hän voisi puhua taiteesta tuntikausia, mikä yleensä kyllästytti keskustelukumppanin mutta Harald näytti omaavan saman taipumuksen.
Kerri hymyili miehen sanoille.
"Enköhän voi luvata sen verran", tummatukka sanoi. Hän ei voinut väittää olevansa useiden hovin taiteilijoiden vertainen mutta hän ei myöskään väittänyt, etteikö hän olisi ollut lahjakas maalaamaan.
"Saanko sinutella teitä?" tyttö kysyi yllättäen. Hänen poskillaan oli pieni nolostuksen puna, jota niillä harvemmin näki. "Ette olleetkaan pelottava, kuten odotin."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2011, 22:32

Harald, Henry

Kerri lupasi kuninkaalle, että tuo saisi nähdä ensimmäisenä neidon maalauksen. Se oli suuri lupaus. Tai no, kaikki lupaukset, jotka kunikaalle tehtiin, olivat suuria. toiset tekivät niitä päivittäin, toiset eivät koskaan. Jos lupauksen rikkoi, saisi siitä vastata jopa omalla hengellään. Kuningas oli viimeinen henkilö tässä valtakunnassa.
Sitten Kerri esitti kysymyksen, jota seurasi pieni hiljainen hetki. Henry pelkäsi kumppaninsa menneen jo liian pitkälle ja oli jo sanomassa jotain väliin, kunnes kuningas itse räjähti nauruun, pidellen vatsaansa kädellään. Päästyään yli tästä yllättävästä naurukohtauksesta kuningas pudisteli päätään naureskellen, samalla kun pyyhki yllättäviä naurunkyyneleitä silmäkulmastaan.
"Vai pidetään minua nuorten keskuudessa pelottavana!" Harald totesi virnuillen, saaden poikansakkin naurahtamaan pienesti "Luulin jo että nuoriso on menettänyt uskonsa vanhaan kuninkaaseen, vaatien jo uutta verta valtaistuimelle".

"Totta kai saat sinutella" Harald totesi lopulta, saaden Henryn huokaisemaan helpotuksesta itsekseen "Mutta vain näin ilman 'yleisöä'. Lisäksi en suosittele - ainakaan vielä - sinuttelemaan muita hovissa. Paitsi ehkä tytärtäni, hän varmasti pitäisi siitä".
"Mutta nyt, kertokaapa nuoripari, koska aijotte mennä naimisiin? Moinen ilouutinen olisi hyvä saada mahdollisimman nopeasti kaikkien korviin. Näin sodan alla, jokainen pieni ilonaihe on tervetullut" Kuningas totesi, vilkaisten vuoroin poikaansa ja vuoroin Kerriin.
"Emme ole vielä miettineet sitä" Henry totesi, vilkaisten sitten kysyvästi Kerriin, mikäli tuolla olisi mielessään jotain.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 05 Touko 2011, 07:54

Kerri

Hetken ajan myös Kerri ehti luulla menneensä liian pitkälle - hänen suorapuheisuutensa oli saanut hänet aikaisemminkin hankaluuksiin. Jos hänestä tulisi kuningatar, olisi hänen hillittävä kieltään ja ajatella, mitä ihmiset halusivat kuulla sen sijaan, mitä hän itse halusi sanoa.
Siihen hän tulisi varmasti tarvitsemaan apua, jossain tapauksissa vapaa kasvatus ei ollut niin hyvästä, kuin Kerri oli kuvitellut.
Suuttumisen sijaan mies purskahti raikuvaan nauruun. Tytön huulille levisi pieni hymy, sillä hänen sanansa olivat olleet tarkoitettu enemmän huvittaviksi kuin loukkaaviksi, onneksi Harald oli ymmärtänyt ne siten, eikä ollut ottanut nokkiinsa.

Mies antoi hänelle luvan sinutella mutta kehotti jatkamaan teitittelyä julkisissa tilanteissa. Sehän oli luonnollista, ei Kerri lähtisi sinuttelemaan miestä vaikka hän hänen appiukkonsa olikin.
"Tietenkin, silloin olet kuningas ja minä pelkkä pienaatelin tytär joka tavoittelee rakastamaanne poikaa. Tällä hetkellä kuitenkin olen tyttö tapaamassa rakastamansa miehen isää, jonka toivon pitävän minusta", Kerri sanoi. Hän ei ikinä menisi sinuttelemaan ketään hovista ilman lupaa - eihän hän edes kehtaisi sinutella vaikka kuninkaan velhoa tai edes puhua hänelle.
Yllättäen kuningas vaihtoi puheenaihetta häihin, kysyen milloin he aikoivat mennä naimisiin. Kerri ei ollut miettinyt asiaa, kuten ei ollut Henrykään. Hän vastasi pojan katseeseen ja kohautti olkiaan.
"Emme niin."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Touko 2011, 14:56

Henry, Harald

Kuninkaalle selvisi, etteivät nuoret olleet vielä pitkälle päässeet hääsuunnitelmien suhteen. Ei se sinänsä ollut ihme, tässä tilanteessa ei pahemmin muuta ehtinytkään miettimään, kuin sodan kulkua ja sen vaikutuksia kuningaskuntaan. Harald alkoi sukimaan pienesti partaansa, samalla kun siirsi miettivän katseensa horisonttiin.
"Lienee parasta miettiä sitä tarkemmin kun sodassa on edetty suuntaan tai toiseen" Harald totesi lopulta, pitäen katseensa horisontissa "Meidän on aika lähteä tantereelle pian, eikä ole tietoa koska palaamme... jos edes palaamme".
Kuninkaan viimeiset sanat saivat prinssin mielen synkistymään. Ilmassa leijui se mahdollisuus, etteivät he ehkä palaisi koskaan tantereelta. Sitä oli vaikea sanoa, saatika ennustaa. Sodassa ei ollut tapahtunut mitään ratkaisevaa liikettä kummaltakaan osapuolelta.

"no, ei se murehtiminen kenenkään elämää helpota" Kuningas totesi lopulta kääntäen katseensa takaisin nuoreen pariin "Kerroppa, Kerensa, pidätkö sinä kukista?"
Äkillinen aiheen vaihdos sai Henryn jälleen kerran hämilleen, mutta tällä kertaa prinssi arvasi mihin tämä kysymys tulisi johtamaan. Tai niin hän ainakin oletti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 10 Touko 2011, 17:28

Kerri

Tyttö nyökkäsi. Hän ei nauttinut sodan uhasta, joka tuntui leijuvan synkkänä heidän päidensä yllä. Hän ei halunnut, että Henry lähtisi pois, hän ei halunnut päästää poikaa käsistään kun kerrankin oli saanut hänet lähelleen. Hän ei kuitenkaan voinut vaikuttaa asiaan mitenkään, mikään rakkaus ei saisi prinssiä jättämään itsekäästi velvollisuutta. Se oli ihailtavaa, mutta myös tuskastuttavaa.
Kerri ei halunnut Henryn tai kenenkään muunkaan jäävän sille tielle. Hän halusi vain että tämä koko asia olisi hoidettu jollain muulla tavalla kuin sotimalla. Että rauha olisi syntynyt kahden rodun välille mutta juuri nyt se näytti mahdottomalta.
Tyttö tuijotti synkkänä eteensä.

Kuningas kuitenkin vaihtoi synkkää puheenaihetta, todeten että elämä oli paljon helpompaa kun ei murehtinyt. Näitä sanoja seurannut kysymys yllätti tytön, kukista? Hän ei tiennyt, oliko kuninkaalla jokin taka-ajatus tässä kysymyksessään ja jos oli, niin millainen se mahtoi olla?
"Tuota, kyllä", tummatukka sanoi huulillaan hämmentynyt hymy. "Kukapa ei pitäisi."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Touko 2011, 23:36

Henry, Harald

Kerri vastasi myöntävästi kuninkaan kysymyskeen. Vanhan miehen kasvoille levisi jälleen lempeä, toiveikas hymy tytön sanojen myötä.
"Siinätapauksessa haluan antaa sinulle pienen häälahjan, nyt jo" Harald totesi, tarjoten jälleen kätensä Kerrille. Kun kerri oli tarttunut tarjottuun käteen, lähti kuningas johdattamaan neitoa takaisin sisälle, Henryn seuratessa perässä.
Kuningas johdatti Kerrin peremmälle linnaan. Ohi juhlasalien, aina perimmäisille käytäville asti. Pian he saapuivat ovelle, joka oli tavallista ove selvästikkin kevyempi. Kuningas työnsi sen auki, antaen Kerrin astua ensimmäisenä sisään.
Ovien takaa paljastui suuri, erittäin valoisa pöyreä huone, joka oli täynnä erillaisia kukkia ja kasveja. Tämä kasvihuone oli selvästikkin päässyt repsahtamaan, sillä kukaan ei ollut siitä pitänyt kunnolla huolta. Siltikin se oli kaunis näky ja varmasti vielä kauniimpi, jos joku vain hoitaisi sen kuntoon ja istuttaisi tyhjät penkit täyteen. Peremmällä oli myös pieni lintu häkki. Häkki tosin oli tyhjä, sillä sinne ei oltu uusia asukkaita hankittu...

"Tämä oli vaimoni ylpeys aikoinaan" Harald totesi astellessaan peremmälle "Nyt, tulevana kuningattarena, haluan sinun saavan tämän. Kukaan ei ole pitänyt sitä loistossaan, joten ole kiltti ja tee vanhalle miehelle palvelus. Tuo se jälleen loistoonsa, sillä kuninkaallinen kasvihuone tarvitsee kuningattaren hellää hoivaa".
Henry tunsi olonsa vaivautuneeksi tässä huoneessa. Hän oli monesti leikkinyt täällä, samalla kun äitinsä oli lukenut runoja lintujen laulassea ja kukkien loistaessa. Tämä koko tapaaminen oli ollut yhtä muistelemista menneistä, mutta samalla myös tulevaisuuden ylistämistä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Touko 2011, 07:48

Kerri

Tyttö nyökkäsi hämmentyneenä miehen sanoihin. Kuningas näytti toiveikkaalta, joten se oli oltava jotain tärkeää - toivottavasti hän ei menisi pilaamaan sitä, mikä se ikinä olikaan!
"Kiitos", Kerri sanoi osaamatta sanoa muuta. Hän oli utelias ja samalla odotti kauhulla, mikä mahtoi olla kyseessä. Jännityksestään huolimatta hän kuitenkin tarttui miehen käteen ja antoi kuninkaan johtaa häntä tuohon tuntemattomaan päämäärään.
He astelivat syvemmälle linnaan eikä Kerri olisi osannut tänne enää uudelleen ilman opasta, vaikka olisi halunnutkin. He saapuivat ovelle, joka näytti huomattavasti kevyemmältä kuin muut linnan ovet. Harald avasi sen vaivatta ja päästi tytön sisään edeltä.
Kerri asteli sisälle varovasti.
Hän ei tiennyt, mikä huone tämä oli, mutta se oli kaunis. Loistonsa päivinä se oli kuitenkin ollut varmasti vielä huomattavasti komeapi, lumoavan kaunis näky. Samalla kasvihuone oli surullinen näky - Kerri tajusi katsellessaan sen kuihtunutta loistoa, kenelle sen oli täytynyt kuulua, joukosta poistuneelle.

Kerri pystyi kuvittelemaan kuningattaren - jonka ulkomuotoa hän ei tiennyt joten ajatteli tämän vanhemmaksi versioksi prinsessa Lilystä, jonka oli nähnyt muutaman kerran ohimennen juhlissa - kulkemassa kauniisti kukoistavan puutarhan keskellä joutumatta rehkimään lainkaan sen loiston eteen. Toisaalta hän pystyi ajattelemaan itsensä, hame nostettuna lanteille, sormet mullassa hoitamassa puutarhaa.
Eteerisen keijukaiskuningattaren puutarhan hoito oli varmasti ollut erilaista, kuin hänen tulisi olemaan.
"Minä teen sen", tyttö sanoi. "En kuitenkaan tee siitä entisen kopiota, jos se sinulle suinkin sopii. Haluan tehdä siitä omannäköiseni."
Kerri hymyili ja käveli syvemmälle kasvihuoneeseen. Hän halusi käyttää värejä eikä istuttaa kasveja kaavan mukaan, istuttaa samanlaisen siihen, mihin toinen nainen oli sen päättänyt laittaa.
Ros
 

Seuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron