Kirjoittaja Sands » 27 Touko 2011, 17:14
((Ay tänne Evgenian kanssa.))
Vesipisarat valuivat puiden lehtiä pitkin. Maa ja kasvit olivat nyt loppuneesta sateesta märkinä. Päivä oli jo hämärtymässä illaksi, lintujen vielä laulaessa laulujaan puiden seassa. Lintujen laulu hiljeni suurikokoisen ihmishahmon lähestyessä. Baldramallach käveli pitkin polkua syvemmälle metsään, tummanharmaan kaavun huppu silmien eteen valahtaneena. Onnekkaana hän oli päässyt suojaan jonkin aikaa sitten sataneelta sateelta, ja olikin siten nyt kuiva. Bal oli sateelta suojaan pysähdyksestä huolimatta kävellyt hyvän matkan, mutta auttaisiko syvemmälle metsään käveleminen löytämään tutkittavia ihmisiä? Polku alkoi muuttua yhä ruohoisemmaksi, kovin moni ei siitä siis enää kulkenut. Lohkäärme tuhahti, täältä ei löytyisi ketään. Ainakin hän saisi nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, ei siitä ollut pitkääkään aikaa, kun hän oli joutunut kuuntelemaan sen yhden ihmisen puhetta vaikka kuinka pitkään. Raleigh, Raleigh Mallory sen nimi oli, omituinen otus. Sitä ihmistä ei ollut vähään aikaan näkynytkään, vaikka tuo kummallinen ihmisolento tahtoi Baldramallachin suojelijakseen.
Siitä oli jo pari päivää, kun Raleigh oli kadonnut. Baldramallach ei jaksanut edes muistaa, minkä takia toinen oli edellisestä sateensuojasta lähtenyt. Hän lähti, eikä tullut takaisin. Päivän Bal odotti, toisen hän etsiskeli miestä mökin lähettyviltä, kolmantena hän päätti jo jatkaa matkaansa ilman Raleighia. Lohikäärme huomasi kyllä lähteneensä aikaisemmin liikkeelle kuin yleensä, harvoin hän liikkui valon aikaan ulkona, mutta täällähän hän nyt tarpoi olematonta polkua pitkin. Ehkäpä kadonnut ihmismies olisi helpompi löytää päiväsaikaan, olihan Raleigh sen verran idiootti, että hän oli luultavasti eksynyt. Minne lie se oli eksynyt. Oliko Baldramallach huolestunut? Ei, ei tietenkään, lohikäärme pudisteli päätään itsekseen. Hän vain kaipasi niitä ilmaisia ruokia, mitkä toinen hänelle kustansi. Eivät ihmisten ruoat yhtä hyviä olleet, kuin mitä luonto tarjosi, mutta niiden eteen ei pitänyt tehdä mitään työtä. Siitähän olikin päiviä, kun Bal viimeksi söi. Maha murahti vastaukseksi. Hänenhän pitäisi alkaa ruokaa etsimään
Sadepisara tipahti maahan lohikäärmeen edessä. Bal nyrpisti nenäänsä, taas alkaisi sataa, vaikka taivas niin kirkkaalta näyttikin. Eihän sitä ollut satanut kuin nämä pari viimeistä päivää vaikka kuinka paljon. Hänen silmänsä tarkastelivat aluetta suojapaikan varalta, mutta yhtäkkiä sade yltyi pienestä sateen ropinasta kunnon kuuroksi. Baldramallach veti kaapuaan tiukasti itsensä ympärille suojaksi ja nopeutti askeliaan polulla. Pikku hiljaa polku muuttui hankalammaksi nähdä, kohta se oli sekoittunut metsän maahan kokonaan. Polku oli tosin vienyt jonnekin. Metsän keskellä oli pieni aukio, lähellä polkua matala, rikkinäinen kivenmurikoista rakennettu aita, mitä kasvit olivat alkaneet vallata kasvualustakseen. Kauempana siinsi pieni kivestä ja puusta rakennettu talon raunio. Baldramallach ei tahtonut kastua enää yhtään enempää, nopeuttaen askeleitaan lähestyessään rauniota. Se ei näyttänyt olevan hyvässä kunnossa, mutta se luultavasti antaisi enemmän suojaa kuin mikään muu lähettyvillä.
Läheltä talo ei näyttänyt yhtään sen paremmalta, jotkin osat talosta olivat sortuneet ja oven yläpuolella sijainnut paksu, puinen palkki roikkui puoleksi maassa, jättäen oveksi vain kapeahkon raon. Turhan kapea lohikäärmeen suurikokoiselle ihmismuodolle, mutta pienellä ponnistelulla reiästä pääsi läpi. Talo oli sisältä hämärä ja oviaukosta pääsi suoraan pieneen huoneeseen, joka näytti olevan ainoa. Talossa oli luultavasti ennen ollut enemmän huoneita, nyt ne kaikki tosin olivat sortuneet, jättäen ainoastaan jälkeensä kasoja kiviä ja lankkuja, jotka ympäröivät huonetta. Talo oli muuten kuiva, mutta yhdessä kohtaa katossa oli reikä, jota pitkin sade pääsi sisään. Lattialla olevat säkit imivät suurimman osan sateesta itseensä, ilmassa haisi home. Muita huonekaluja siellä ei näyttänyt olevan. Talo oli ollut hylättynä jo pitemmän aikaa, tiesiköhän kukaan enää edes sen olemassaolosta? Se oli edelliseen mökkiin verrattuna paljon huonokuntoisempi ja märempi sateensuoja, mutta parempaakaan ei ollut. Baldramallach etsi kuivimman nurkan itselleen, minne hän sitten istahti alas kivilattialle pienen pölypilven aiheuttaen. Hän oli jo ehtinyt kastua, mutta tässähän sitä kuivuttaisiin. Nyt pitäisi vain odotella sateen loppua, jonka jälkeen pitäisi saada ruokaa ja tästä metsästäkin piti pois päästä Ainakin oli hiljaista. Maha vain murisi.