Raunioiden hirviö

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Raunioiden hirviö

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Touko 2011, 17:14

((Ay tänne Evgenian kanssa.))


Vesipisarat valuivat puiden lehtiä pitkin. Maa ja kasvit olivat nyt loppuneesta sateesta märkinä. Päivä oli jo hämärtymässä illaksi, lintujen vielä laulaessa laulujaan puiden seassa. Lintujen laulu hiljeni suurikokoisen ihmishahmon lähestyessä. Baldramallach käveli pitkin polkua syvemmälle metsään, tummanharmaan kaavun huppu silmien eteen valahtaneena. Onnekkaana hän oli päässyt suojaan jonkin aikaa sitten sataneelta sateelta, ja olikin siten nyt kuiva. Bal oli sateelta suojaan pysähdyksestä huolimatta kävellyt hyvän matkan, mutta auttaisiko syvemmälle metsään käveleminen löytämään tutkittavia ihmisiä? Polku alkoi muuttua yhä ruohoisemmaksi, kovin moni ei siitä siis enää kulkenut. Lohkäärme tuhahti, täältä ei löytyisi ketään. Ainakin hän saisi nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, ei siitä ollut pitkääkään aikaa, kun hän oli joutunut kuuntelemaan sen yhden ihmisen puhetta vaikka kuinka pitkään. Raleigh, Raleigh Mallory sen nimi oli, omituinen otus. Sitä ihmistä ei ollut vähään aikaan näkynytkään, vaikka tuo kummallinen ihmisolento tahtoi Baldramallachin suojelijakseen.

Siitä oli jo pari päivää, kun Raleigh oli kadonnut. Baldramallach ei jaksanut edes muistaa, minkä takia toinen oli edellisestä sateensuojasta lähtenyt. Hän lähti, eikä tullut takaisin. Päivän Bal odotti, toisen hän etsiskeli miestä mökin lähettyviltä, kolmantena hän päätti jo jatkaa matkaansa ilman Raleighia. Lohikäärme huomasi kyllä lähteneensä aikaisemmin liikkeelle kuin yleensä, harvoin hän liikkui valon aikaan ulkona, mutta täällähän hän nyt tarpoi olematonta polkua pitkin. Ehkäpä kadonnut ihmismies olisi helpompi löytää päiväsaikaan, olihan Raleigh sen verran idiootti, että hän oli luultavasti eksynyt. Minne lie se oli eksynyt. Oliko Baldramallach huolestunut? Ei, ei tietenkään, lohikäärme pudisteli päätään itsekseen. Hän vain kaipasi niitä ilmaisia ruokia, mitkä toinen hänelle kustansi. Eivät ihmisten ruoat yhtä hyviä olleet, kuin mitä luonto tarjosi, mutta niiden eteen ei pitänyt tehdä mitään työtä. Siitähän olikin päiviä, kun Bal viimeksi söi. Maha murahti vastaukseksi. Hänenhän pitäisi alkaa ruokaa etsimään

Sadepisara tipahti maahan lohikäärmeen edessä. Bal nyrpisti nenäänsä, taas alkaisi sataa, vaikka taivas niin kirkkaalta näyttikin. Eihän sitä ollut satanut kuin nämä pari viimeistä päivää vaikka kuinka paljon. Hänen silmänsä tarkastelivat aluetta suojapaikan varalta, mutta yhtäkkiä sade yltyi pienestä sateen ropinasta kunnon kuuroksi. Baldramallach veti kaapuaan tiukasti itsensä ympärille suojaksi ja nopeutti askeliaan polulla. Pikku hiljaa polku muuttui hankalammaksi nähdä, kohta se oli sekoittunut metsän maahan kokonaan. Polku oli tosin vienyt jonnekin. Metsän keskellä oli pieni aukio, lähellä polkua matala, rikkinäinen kivenmurikoista rakennettu aita, mitä kasvit olivat alkaneet vallata kasvualustakseen. Kauempana siinsi pieni kivestä ja puusta rakennettu talon raunio. Baldramallach ei tahtonut kastua enää yhtään enempää, nopeuttaen askeleitaan lähestyessään rauniota. Se ei näyttänyt olevan hyvässä kunnossa, mutta se luultavasti antaisi enemmän suojaa kuin mikään muu lähettyvillä.

Läheltä talo ei näyttänyt yhtään sen paremmalta, jotkin osat talosta olivat sortuneet ja oven yläpuolella sijainnut paksu, puinen palkki roikkui puoleksi maassa, jättäen oveksi vain kapeahkon raon. Turhan kapea lohikäärmeen suurikokoiselle ihmismuodolle, mutta pienellä ponnistelulla reiästä pääsi läpi. Talo oli sisältä hämärä ja oviaukosta pääsi suoraan pieneen huoneeseen, joka näytti olevan ainoa. Talossa oli luultavasti ennen ollut enemmän huoneita, nyt ne kaikki tosin olivat sortuneet, jättäen ainoastaan jälkeensä kasoja kiviä ja lankkuja, jotka ympäröivät huonetta. Talo oli muuten kuiva, mutta yhdessä kohtaa katossa oli reikä, jota pitkin sade pääsi sisään. Lattialla olevat säkit imivät suurimman osan sateesta itseensä, ilmassa haisi home. Muita huonekaluja siellä ei näyttänyt olevan. Talo oli ollut hylättynä jo pitemmän aikaa, tiesiköhän kukaan enää edes sen olemassaolosta? Se oli edelliseen mökkiin verrattuna paljon huonokuntoisempi ja märempi sateensuoja, mutta parempaakaan ei ollut. Baldramallach etsi kuivimman nurkan itselleen, minne hän sitten istahti alas kivilattialle pienen pölypilven aiheuttaen. Hän oli jo ehtinyt kastua, mutta tässähän sitä kuivuttaisiin. Nyt pitäisi vain odotella sateen loppua, jonka jälkeen pitäisi saada ruokaa ja tästä metsästäkin piti pois päästä Ainakin oli hiljaista. Maha vain murisi.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 27 Touko 2011, 23:35

Onneksi oli taukoa sateesta, että uskaltaisi astella matkaa eteen päin. Ilma oli ärsyttävän kostea ja kylmä ihoa vasten. Lämmin aurinkoinen päivä olisi todella mukavaa näin monien sateiden päivien päätteeksi. Nähtävästi toivoa ei ole. Onneksi lintujen laulut helpotti jonkun verran mieltä. Siiryttyä suuren puun alta missä oli pienesti tihkunut kuitenkin avonaisempaa metsä puolelle. Käsi käväisi hiuksissa sai nainen huomata, että hänen hiuksensa olivat kihartuneet kosteudessa. Siinä samassa hän alkoi suoristaa käden voimalla. Se ei onnistunut ja huokaisten hän laski päänsä alemmaksi. Hänen hiukset olivat kikkaralla ja varmasti oli hirveen ruman näköinen. Onneksi kukaan ei näe missä hän astelee paitsi linnut.

Synkän metsän uumenissa kävellessään hän alkoi hyräillä. Ihmisiä ei näkynyt tai ei ole moneen kilometriin näkynyt. Sen luattamuksen avulla nainen alkoi laulaa seireeni maista lauluaansa. Varmasti oli harvinaista, että lohikäärme nainen osaa laulaa, kuin seireeni. Hän piti laulamisesta, mutta harmitteli, että omisti seireenimäinen äänen. Laulaessa lähistöllä olevat linnut alkoivat laulaa myös mukana. Lintujen yhtiminen laulamiseen sai lisä rohkeutta naiselle. Ääni korkeentui ja samalla alkoi myös sataakin.
" Ei kai taas. Lopu jo sade. " Nainen sanoi vihoissaan.
Varmaakin hänen hiuksensa kihartuisivat enemmän.

Linnut kaukkointuivat, kun hän lopetti laulamisen. Onneksi kukaan ihmismies näkynyt ja se helpotti häntä kovasti. Juosten hän päätti etsiä jonkinlaista turvaa sateelta. Pahus hän ei nähnyt yhtään isonkokoista kuusi puuta. Pian hän löysi katseellaansa mökki. Ehkä häntä onnistaakin jollakin tavalla. Ryntäen neito astui talon sisään. Nostettuaan päänsä korkeammalle silmiin osui toinen otus. Mökissä oli toinenkin otus.
" Anteeksi. " Hän sanoi ja tölläsi toista otusta vaaleilla silmilläänsä.
Nyt joku näki hänen kiharaiset hiukset.
" Voin myös poistua, jos haluatte olla yksin? " Hän sanoi ja aivasti perään.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Touko 2011, 14:11

Hämärä ja pölyinen nurkka ei luultavasti monelle näyttänyt kutsuvalta, saati sitten kova, kivinen lattia, mutta Baldramallachille se oli aivan hyvä. Mies löhösi nurkan perällä kosteaan kaapuunsa kääriytyneenä, hupun reuna peittäen kasvot jykevää leukaa lukuun ottamatta. Oli hämärää, oli hiljaista, Bal voisi hyvinkin kerätä voimiaan pienillä nokosilla tässä sateen loppumista odotellessa. Lohikäärme veti polvensa lähemmäs rintaa lämmön toivossa ja painoi kasvonsa housun kangasta vasten silmänsä sulkien, rentoutuen sateen ropinaa kuunnellessa

Joku liikkui ulkona, hän tunsi sen. Baldramallachin silmät räpsähtivät auki ja hän nosti päätänsä, lihakset jännittyivät mahdollisesta uhkasta. Täällä ei kukaan muu liikkunut, tunkeilija saattoi hyvinkin olla jotain vaarallista, joten hänen piti valmistautua puolustamaan itseään. Tuskin kukaan olisi häntä tänne tullut metsästämään, eihän kukaan tiedä, mikä hän on Eikä häntä mikään onneton pieni metsästäjä pelottaisi. Se oli luultavasti vain jokin eläin, herkullinen ateria nälkäiselle matkalaiselle. Baldramallach nuolaisi huuliansa innostuneena. Oli mikä oli, se tunkeilija oli tulossa lähemmäs raunioitunutta taloa. Lohikäärmeen silmät seurasivat tarkkana oviaukkoa.

Oviaukosta ei tullut sellaista, mitä Baldramallach oli odottanut. Ruokaa se ei ainakaan ollut. Sen vähäisen valon edessä, joka oviaukosta tulvi, oli pieni, hento ihmisolento. Naispuolinen sellainen. Tietenkin kaikki oli pientä ja hentoa lohikäärmeherraan verrattuna, mutta tämä toinen otus oli jotenkin vain sirompi, menisi rikki, kun vain vähän koskettaisi. Ehkä jotkut jopa kutsuisivat sitä kauniiksi, mutta Bal ei sellaisesta ymmärtänyt. Vaalean naishenkilön yllä oli leninki, eikä varustus näyttänyt mitenkään hyvältä matkustamiseen. Tuskin ihminen oli täällä yksin, ehkä se oli eksynyt. Ihmisen hiukset olivat aivan sotkussa, huvittava näky, mikä sai toisen näyttämään entistä säälittävämmältä ja onnettomalta. Nainen näytti olevan hieman hämmentynyt nähdessään jonkun toisen näissä raunioissa ja oli valmis lähtemäänkin. Ulkona tuo hentoinen olento varmaan vilustuisi, heikkojahan ihmiset olivat, mutta ei se Baldramallachia kiinnostanut. Ei tietenkään.

"En assu täällä," Baldramallach murahti matalalla äänellään tympääntyneenä, ässät terävästi suhisten,
"Tee mitä teet," hän nojasi taas kasvonsa vasten polviansa huomatessaan, ettei uhkaa ollut. Hämärässä Balista ei tainnut muuta näkyä, kuin ääriviivat, jotka kaapu tasoitti yhdeksi hieman ihmismäiseksi muodoksi. Isoksi sellaiseksi, mieshän oli melkein kaapin kokoinen pituudeltaan ja leveydeltään. Jykevä, vaalea leuka erottui hieman selvemmin tumman hupun alta, suu oli mutrussa. Katosta olevasta reiästä tippui vesipisaroita maahan Baldramallachin odottaessa naisen seuraavaa liikettä.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 29 Touko 2011, 16:09

Kuullessaan mitä toinen sanoi hänelle niin hämmentyi. Eikö toinen asunnut täälä tai nyt jotenkin paikka ollut hänen. Hän oli ennen häntä paikalla niin tietenkin hän oli niin kysynyt toiselta.
" Oletko varma, että en ole häiriöksi sinun ajatuksellesi? " Evgenia halusi varmistaa.
Onneksi toinen antoi hänen olla, koska hän ei todellakaan halunnut mennä vesi sateeseen. Ja nyt hän oli jo varmaakin vilustunut. Toinen aivastus tuli ja se oli merkki, että ihmishahmossa hänen sietokyvynsä oli huonompi. Onneksi pahemmaksi ei tapahu, koska toinen ei ollut patistanut häntä ulos.

" Kiitos. " Hän vielä kiitteli lempeästi siitä, että hän ei hääntänyt pois taloista.
Silloin samoilla hän katsoi tarkemmin toista. Toinen oli aika suuri kokeinen, mutta ennen kaikkea surullisempi tunteinen. Suorestellaan siis yrittäen suorestella hiuksiaansa hän asteli lähemmäksi toista otusta.
" Oletteko kunnossa? " Hän kysyi pienesti huoissaan.
Oliko toinen loukkaantunut kampailusta vai miksi toinen oli alla päin. Tai ehkä hän voisi olla syynä, kun hän tuli majaa toinen halusi varmaakin olla olematon.

Jotenkin hän ei osannut tehdä edenpää, jos ei saa vasta kaikua. Loppujen lopuksi hän keskittyi siihen, että miten voisi saada tulta, koska hänellä oli kylmä. Niukkaa teki, koska aika lailla takka oli kuivan näköinen, mutta lian lähellä toista henkilöä. Toinen voisi olla vihainen ja hyökätä päälle, jos astuisi lian lähelle. Kuivaa puuta ja sytytys tarvikkeita ei ole ihan kunnolla läheisyydessä. Pari kuivaa halkoja hän löysi, mutta ne ei ihan lähde helposti syttymään. Hiusten suorittelu jäi sikseen (edelleen kikkuralla), kun halusi löytää kuivaa sammalta esimeksi mikä syttyisi helposti tuleen.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Touko 2011, 19:59

Baldramallach tuhahti itsekseen. Oliko nainen jotenkin häiriöksi hänen mielestään? Totta kai. Hän nautti yksinolosta, muut oliot häiritsivät pelkällä läsnäolollaan. Mutta lohikäärme oli päättänyt oppia enemmän ihmisistä ja siitä päätöksestähän jääräpäinen lisko ei hevillä luopuisi, vaikka ihmiset kuinka ärsyttivät. Sisäänpäin kääntynyt lohikäärme ei ihmisistä lisää voisi oppia muuten kuin tarkkailemalla, ja jos kaikki häätää ympäriltä pois, ei mitään tarkkailtavaa jäisi. Ihmisolento saisi siis jäädä. Eipähän häntä ainakaan voisi syyttää, jos toinen kylmyyteen kuolisi. Hän oli tehnyt jo tarpeeksi toisen eteen.

Bal nosti katsettaan toisen kiittäessä häntä. Nainen ei saanut muuta kuin tympääntyneen murahduksen vastaukseksi. Typerä syy kiittää, mutta hän ei paljoa kiitoksista ymmärtänyt saati sitten välittänyt. Lohikäärmeen katse seurasi tarkasti ihmisolentoa, ja näyttipä siltä, että ihminenkin tarkasteli häntä. Nainen otti pari askelta lähemmäs Baldramallachia, miehen lihakset jännittyivät.

"Outo kyssymyss," käärmeen kieli suhahti vastaukseksi naisen huolestuneelle utelulle hänen kunnostaan,
"Mitä oikein kuvittelet?" Baldramallachin silmät katsoivat pistävästi naista suoraan silmiin. Mitä vastausta toinen oikein odotti, näyttikö, että hänessä oli jotain väärin? Eihän hän ihmisistä paljoa tietänyt, joten hän ei voinut olla varma Sateeltahan hän vain oli turvassa, aivan kuten toinenkin, eikö?
"Nälkä," Bal jatkoi varmuuden varalta. Jos toinen luuli hänessä olevan jotain vikaa, niin parempi kai sitä sanoa jotain. Nälkähän hänellä oli. Ehkä toinen tuntisi tarpeeksi sääliä häntä kohtaan ja antaisi ruokaa, kuka tietää. Naisella ei kyllä näyttänyt olevan mitään mukana, joten siihen oli turha luottaa.

Ihminen alkoi etsiä jotain talosta. Baldramallach katseli tarkkaavaisena, ehkä oli jokin muu syy, miksi toinen oli tänne tullut? Keskelle tätä metsää, juuri tähän taloon? Ehkäpä tuo oli kadottanut juuri tähän taloon jotain, jotain arvokasta.
"Mitä etssit?" Bal lopulta kysyi.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 30 Touko 2011, 17:31

Olipa se kärtyinen, että Evgenia sai tuntemaan itsensä hyvin varulliseksi. Toisinaan nainen oli itsevarma ja postiivinen toisen vieressä. Hymy jaksoi olla kasvoillaan, vaikka sai rymähdyksen kiitokseksi. Hiusten saada kuntoo ja samoin märän vaatetuksen päällä hän tarkisti esinettä mitä toinen ei ole huomannut. Hänen hiuksista löytyi lohikäärmeen kyynel. Lohikäärmeen kyynel oli kivettynyt ja pienesti toiselle puolelle asetti kiinikkeen, että se pysyisi hiuksissa kiinni. Esine oli hyvin tärkeä hänelle ja hyvin arka luontoinen asia. Tärkeintä koru oli mukana eikä ollut tippunut ja hävinnyt jonnekkin.

" Olen pahoillani, mutta minulla ei ole mitään ruokaa mukana. Jos näen jonkun rotan niin voin saalistaa, jos kelpaa rotta. "
Kyllä Evgenia tiesi, että rotta ei peitänyt isoa nälkää mitä epäili mitä toisella oli. Evgenia uskoi, että tällaisessa talossa löytyisi jonkunlainen rotta sapuskaksi.
" Minä etsin jonkinlaista herkkää materiaali mikä syttyisi helposti. Ajattelin tehdä pienen takan, kun täälä on niin vileä. Itse hanlu saada minkäälaista vilua. " Evgenia tarkensi mitä etsi.
Kuivaa sammalta ja hieman olkea hän löysi. Siitä ihan oikein synny tulta. Itse hän ei halunut muutua lohikäärmeeksi, että saisi syöksemällä tulta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Touko 2011, 21:47

Baldramallach murahti. Ei hän ollut odottanutkaan saavansa ruokaa naiselta. Ylpeä lohikäärme ei tyytyisi rottaan. Vaikka hänen ihmismuotonsa oli pienempi kuin lohikäärmemuoto, mieheen upposi silti vaikka kuinka paljon ruokaa. Paljon enemmän, kuin mitä normaaliin ihmiseen mahtuisi. Ei, rotta ei kävisi. Ehkä peura tai pari tyydyttäisi nälän. Hän joutuisi siis odottamaan sateen loppua, ennen kuin pääsisi syömään. Maha murahti vastalauseen tyytymättömänä, mutta miehen suusta ei kuulunut mitään vastausta.

Liskon silmät seurasivat tarkasti naisen liikkeitä hupun alta tuon kerätessä materiaaleja tulta varten. Tulta. Baldramallach ei oikein välittänyt tulesta, sitä hän ei osannut tehdä eikä hän sitä tarvinnutkaan. Tuli oli jopa hieman pelottavaa, etenkin kun kyseessä oli kuiva alue, tuli söi kaiken. Mutta silti nämä pienet ihmisolennot olivat valjastaneet sen käyttöönsä. Nuorempana käärme ei ymmärtänyt miksi, mutta hän sai kokea sen mukavankin puolen tulesta kauan aikaa sitten matkustaessaan ihmisen kanssa. Vaihtolämpöisenä Bal piti tulen tuomasta lämmöstä. Hän oli nähnyt tulen teon pari kertaa, muttei kuitenkaan ihan ymmärtänyt, miten ihmiset sen tekivät. Siihen tarvittiin jotain kuivaa sytykettä, mitä naisella näyttikin olevan. Etenkin olki syttyisi helposti, mutta riittäisikö se? Muuta kuivaa ei talosta nopeasti katsomalla nähnyt. Mutta se tulen teko olikin hankalampaa. Jostain piti saada kipinä. Jotain piti hangata tai iskeä.

Baldramallach suoristi asentoansa, kiinnittäen nyt näkyvästi huomiota naisen tekemisiin. Normaalisti hän ei tulesta välittäisi, mutta lämpö olisi mukavaa tässä tilanteessa, ja tuo ihminen auttaisi häntä tekemään sen.
"Tarvitsset jotain ssytyttämään ssen," käärme suhisi hiljaa toisen touhuja seuratessa,
"Ehkä.. Kiviä?" Bal jatkoi talon sortuneita osia päin nyökäten. Jos jostain löytyisi sopivia kiviä, niin sieltä. Kivillä sytyttäminen oli kyllä hänen matkaseuralaisillaan pitkän työn ja kovan kiroilun takana, pystyisikö hento ihmisneito siihen? Sade ei kyllä tulisi vähään aikaan lakkaamaan
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 31 Touko 2011, 23:42

Niimpä tietenkin, että rotta ei kelvannut miehelle. Toisinaan ei se olisi kelvannut oikein Evgenialle. Yhden tai parin rotan palaa toisi enemmän ruokaa halua ylleen, kuin poistaisi nälän tunnetta. Eihän toisinaan tiennyt miten suuri maha oli, mutta vatsan kurinasta se olisi suuri, jopa kauriin kokoinen. Ajatellessa ruokaa mitä toinen söisi sai alkamaan Evgenia vatsakin kurisemaan. Kädet ympärillä hän yritti estää äänen kaikkua ympärilleen. Hennossti hän ravisti päätäänsä. Nyt täytyi ajatella muuta aivan muuta. Hänen pitäisi keskittyä jälleen tulen tekoon.

Tulen teko herpaantui hetkeksi ruoan aiheesta, mutta pian se tuli taksin nuoren naisen olemukseen. Sen huomauksen teki aivastuksen mikä herätti herätys kellot. Hän oli vilustumassa ja se ei ollut hyvä asia. Vaikka olisi vaihtolämpöinen niin pika sään vaihtuminen ei ole hyvä ja lämpimässä paikassa oli paljon mukavampaa oleilua. Lämmin sää ja ennen kaikkea aurinkoinen sää ilman pilviä se oli todella ihana keli. Silloin oli hyvä löhöillä kivisellä pohjaisella pinnalla. Nyt sai jäädä haaveksi ilmaksi, kun piti tehdä töitä tulen eteen. Siinä samassa paikan vaihto tapahtui ja Evgenia siirsi tavaroitaan lähemmäksi takkaa minkä läheisyydessä mies oli.

Toinen ehdotti kiven kokeillua ja näyttö missä se oli. Kivillä, kuin olisi jälleen kivikaudessa siis esihistoriallisessa aika kaudessa. Silmillään hän kiitteli kivistä.
" Toivottavasti onnistaa. " Hän sanoi.
Takalle Evgenia oli asetellut sammaleet, oljet ja puun lohkoja niin että siitä pitäisi syntyä nuotio. Kip, kap, kop alkoi kuulua sen merkiksi, että nainen oli kokeilemassa tulen pilkkeen tulemista ja veisi suurempaan liekkiin sammaleen ja muiden avulla. Noin vartissa naisella alkoi mennä pinna, kun ei onnistu.
" Ettekö mitenkään osaisi käyttää taikuutta? " Evgenia kysyi ja kääntyi miehen puoleen.
Innostus oli lopahtanut ja se oli tuskallista hitauden takia. Miksi ei riittäisi yhden kopina saamaan kipinän materiaalien päälle.
" Voisitteko kokeilla? " Hän kysyi ja tarjosi kahta kiveä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Kesä 2011, 18:34

Baldramallach seurasi naista toisen siirtyessä lähemmäs häntä, tulenteko ilmeisesti mielessä. Vaikka lohikäärme oli antanut toisen olla jopa samassa huoneessa kanssaan, tahtoi hän silti omaa tilaa ja siirtyikin kauemmas toisen lähettyviltä. Se, näyttikö se enemmän kohteliaalta eleeltä antaa toiselle enemmän tilaa vai siltä, että mies vältteli toista kuin ruttoa, jäisi tapauksen nähneen päätettäväksi. Ihminen alkoi järjestellä keräämiään sytykkeitä, mutta Bal ei enää siihen kiinnittänyt niin paljon huomiota. Hän aikoi jättää tulenteon ihmiselle, toinen näytti tietävän edes jotenkin, miten kaikki toimi. Lohikäärme etsi uuden mukavan paikan levähtää ja nojasi seinään, käyttäen silmiään kiinni pidempiäkin aikoja naisen touhutessa omiaan. Huppu silmillä miehestä oli tosin hankala, miltei mahdoton, nähdä sitä. Muu ulkoinen olemus ei muuttunut merkittävästi.

Kivien kopse rikkoi hiljaisuuden vähän väliä, eikä sille tullut loppua. Baldramallachilla oli hankaluuksia saada unen päästä kiinni ja vähän ajan päästä liskon silmät aukenisivatkin, ottaen ihmisnaisen tarkkailun alle. Tuo oli edelleen hakkaamassa kiviä, tulta ei ollut syntynyt ja nainen ei tuntunut enää yhtä toiveikkaalta, kuin aloittaessaan. Hetken päästä ihminen näytti jo luovuttaneen, kysyen lohikäärmeeltä jos tuo omaisi taikavoimia. Baldramallach pudisti päätään. Se oli vale, olihan hänen ihmismuotonsa taikuuden aikaansaama, mutta mitään muuta hän ei sitten osannutkaan. Ei ainakaan mitään, mikä olisi saanut tulta aikaiseksi.

Ihmisolento oli näköjään kyllästynyt toden teolla kivien kopsutteluun ja tarjosi niitä Balille. Hän ei ollut aikonut sekaantua tähän mitenkään, mutta toisella ei näyttänyt olevan taidot hallussa yhtään sen paremmin. Kai hänen piti yrittää. Baldramallach nousi ylös ja käveli lähemmäs naista. Miehen ollessa jaloillaan tuon suurta kokoa ei voinut olla huomioimatta, lohikäärmeen ihmismuoto oli suuri, pidempi kuin moni jo hyvin pitkä ihminen. Jättiläismäiset kädet ottivat kaksi pientä kiveä naisen käsistä, kivet olivat varsin olemattomia toisen käsiin verrattuna. Käärme kyykistyi takan eteen, johon oli kasattu pieni kasa halkoja ja muita sytykkeitä. Bal iski kahta kiveä kokeeksi toisiaan vastakkain kovan kopsahduksen kera. Mitään ei tullut, ei kipinää.

Baldramallach ei luovuttaisi helpolla, kun johonkin kerran oli ryhtynyt. Pitkään mies jatkoi kivien iskemistä kovasti keskenään, harjoitellen kipinän aikaansaantia. Lihaksikashan tuo oli, eikä kivien kovastakaan hakkaamisesta tulisi vähään aikaan mitään väsymisen tunnetta. Vähän väliä hän sai aikaan kipinän, mutta kesti aikansa, ennen kuin hän sai kipinät osumaan ja sytyttämään olkia. Lopulta se kuitenkin onnistui ja oljet alkoivat savuta. Bal vilkaisi naista päin. Hän ei ollut ihan varma, miten nyt toimittaisiin, mutta siirsi olkia lähemmäs halkopinoa, jos tuli vaikka tarttuisi niihin. Tilanne oli varsin jännittävää, tämä oli ihan uutta lohikäärmeelle.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 03 Kesä 2011, 19:51

Evgenia pisti muistiinsa, että hänen läheisyys oli jotenkin tukalaa toiselle. Se oli pienesti outoa, koska yleisesti hän joutuisi aina kaikkomaan mies puolia otuksia pakoon. Kaikki miehet mihin hän on törmännyt on niin naisten miehiä. Toisinaan hän halusi jättää toisen rauhaa, kun toinen näytti siltä, että tahtoisi jäädä omaan kehälleensä. Siksi varsinkin hän teki itselleen tekemistä ja tulin teko oli yksi sitä. Tietenkin hän halusi märät vaatteensa kuivumaan.

Surullista, kun toinen ei osannut taikoa. Silloin olisi paljon nopeammin päässyt kuivaksi. Evgenian toivo alkoi karistua jyrkästi alamäkeä. Hän oli siinä lomassa häirinnyt taas jollakin keinolla miestä. Kohta toinen murhaa hänet, kun on mennyt hermot hänen kanssaa pulpahteli sen tyylisä naisen mielessä. Kaikenlaisia ajatuksia laukkasi naisen päässä tällä hetkellä. Jopa sellainen, että menisi nopeasti ulos syöksäisi tulta jonkinlaiseen keppiin. Silloin toinen ei näkisi hänen syöksyntää ja ainoastaan toinen vai ihmettelisi. Eikä toinen huomasi todellista rodollisuutta, kun nytkään toinen ei ole huomannut hänen todellisuuden rotua.

Onneksi viimeisiä ajatuksia tarvinnut toteuttaa, kun mies tuli itse auttamaan häntä. Silmät katsoivat miten suuri mies olikaan vieressä. Katse oli kiltti ja ystävällinen eikä mitään pahuutta. Ehkä pienesti sääliä. Sääliä, koska ehksi siksi toinen saattaisi olla niin yksin sulkeutuva henkilö. Ne ajatukset jäivät, koska hän jäi katsomaan toisen tekemistä aivan hiljaa. Miten mieheläkään onnistunut tulen teko. Kivet olivat varmasti kirottu tai hänellä oli jonkinlainen kirous tulen kanssa. Hän ei saa tulta syttymään, koska ei hyväksy itsensä lohikäärmeeksi kunnolla.

Kun kipinöitä oli ihanasti ja niistä muodostunut jo tuli niin Evgenia hymyili iloissaan. Silmissä kiilsi iloisuus ja onnellisuutta.
" Kiitos, kiitos todella paljon, että jaksoit vaivautua. Yritän olla häiritsemättä sinua enempää. " Evgenia sanoi ja todella kiitollinen.
Jotenkin tuntui siltä, että hän voisi tehdä vastapalveluksen miehelle mitä vain melkein.
" Olen muuten Evgenia muukalainen. " Hän sanoi ohimennen.
Hän ei halunnut, että toinen ajatteli koko ajan muukalaista tai sen tyylistä nimeä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Kesä 2011, 23:00

Baldramallach katsoi tyytyväisenä, kuinka liekit siirtyivät hiljalleen oljista halkoihin, sytyttäen puut tuleen. Ensikertalaiseksi hän teki hyvin, ja itsestään hän oli hyvinkin ylpeä. Jos lisko ymmärtäisi mitään hymyilyn päälle, tuolla olisi luultavasti hyvin tyytyväinen virne kasvoillaan, mutta koska sellaiset ihmismäiset piirteet eivät koskaan olleet tulleet hänelle tutuksi, oli Bal aivan yhtä tympääntyneennäköinen kuin aina ennenkin. Ulkoinen olemus petti, pitkästä aikaa mies tunsi jonkin sortin huvittuneisuutta, se sai hänet melkein unohtamaan nälkänsäkin. Melkein.

Kuivat puut syttyivät helposti, mikä onni, että niitä oli talosta löytynyt. Muuten tilanne ei olisi varmaankaan ratkennut näin hyvin, ulkoa olisi tietenkin saanut lisää puita, mutta ne olisivat märkiä. Niiden kuivaamiseen olisi mennyt ikuisuus. Pian puut paloivat iloisesti isolla liekillä, tuoden valoa ja lämpöä talon raunioihin. Baldramallach perääntyi hieman tulen luota, tuon silmät pitivät enemmän hämärästä ja olivathan ne jo tottuneet pimeään huoneeseen, kaikki se valo tuntui sokaisevalta. Samalla lisko tunsi myös lievää kunnioitusta ja pelkoa tulta kohtaan, eikä tahtonut tulen aloittajanakaan olla liian lähellä. Silti, lämpö oli mukavaa, ja ihmisnainenkin näytti innostuvan tulesta. Kovastikin toinen häntä kiitteli, mutta Baldramallach ei ikinä ollut ymmärtänyt kiitosten päälle. Hän vain murahti vastaukseksi tulta katsellen. Liekit pysyisivät niin kauan kuin puita riitti, toivottavasti edes niin pitkään, että sade lakkaisi.

"Baldramallach," lohikäärme mutisi esitellen itsensä naisen, Evgenian, kertoessa hänelle nimensä ja vilkaisi nopeasti naisen suuntaan, mutta pidätti katseensa toisessa hetken normaalia kauemmin. Valossa toisesta näki uusia piirteitä, mutta käärme ei kiinnittänyt huomiota ihmisen kasvoihin, vaan toisen hiuksissa olleeseen koristeeseen, joka välkähteli liekkien valon osuessa siihen. Kiiltävät asiat olivat tämän uroslohikäärmeen mieleen enemmän kuin kauniit ihmisneidot, joten hiuskoriste herätti hänen mielenkiintonsa. Vaikka korulla oli mielenkiintoinen alkuperä, ei Baldramallach sitä tiennyt, eikä häntä pitemmän päälle kiinnostaisikaan. Ainoastaan sen nätti, kiiltelevä ulkomuoto kiinnosti. Hän ei edes tahtonut katsoa korua enää, peläten näpistävänsä sen millä hetkellä hyvänsä. Ja hänhän ei varkauteen alentuisi.

Baldramallach piti katseensa tiukasti eteenpäin suunnattuna, liekkejä laiskasti seuraten. Huoneen lämmetessä hän tunsi vaatteidensa inhottavan kosteuden, kuinka kylmiltä ne tuntuivat ihoa vasten. Hänen kaapunsa oli tosin suojannut vaatteita vedeltä, jättäen sen alla olevat kankaat vain kosteaksi. Kaapu tosin oli märkä ja kylmä ja jos joku olisi käskenyt liskoa ottamaan sen pois, ei tuo olisi ylpeydeltään sitä voinut tehdä, kukaan ei häntä komentaisi. Nyt hän tosin pystyi tekemään päätöksen itse, ja vastahakoisesti alkoikin kuoria tummaa kaapuansa päältä, levittäen sen loppujen lopuksi lattialle takan läheisyyteen kuivumaan. Huppu lähti ensimmäistä kertaa kasvojen edestä, paljastaen vaalean hiuspöheikön lievästi harmahtavien hiuksien kera, sekä loputkin miehen voimakkaista kasvonpiirteistä. Ehkä ainoa, mikä ei kasvoihin sopinut, oli siro, terävä nenä, sivuprofiilista katsottuna aivan suora. Tummien kulmien alta löytyi kaksi tuijottavaa, miltei vihamielisesti kaventunutta silmää, jotka todellakin sopivat miehen luonteeseen. Baldramallachin silmien punaruskea väri näytti liekkien valaistuksessa taittuvan miltei punaiseksi. Käärme veti polvensa lähemmäs rintaa, rentoutuen lämmön äärellä.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 05 Kesä 2011, 12:47

Mikä ihanuus, kun toinen osasi sytyttää tulen. Miten kauniisti tuli roihusi tiukasti puupalasissa. Vähään aikaa hänen ei tarvisi etsiä lisää puita. Mies oli hyvin omituinen, kun vai myrähti hänen sanomaan. Asian hän jätti loppujen lopuksi siihen, koska se oli miehen tapa ilmaista sanomistaansa. Hän oli hyvin yllättynyt toisen esitellessään itsensä.
" Hauska tavata. " Iloisena Evgenia sanoi.
Siinä samassa huomasi mitä oli taas tehnyt. Äkkiä katse muaalle.

Hän oli sortunut ja pienesti posket punaisella. Evgenia ei huomannut miehen kaselevan hän koruaansa mikä oli lohikäärmeen kyynel. Hän oli niin omissa maailmoissa, että miten voisi tukkia suunsa kiinni. Hyvin harvoin hänelle oli tullut tällaista tilannetta, että alkaisi pälpättämään aika lailla. Enemmäkseen hän on ollut hiljainen puolinen. Monesti hänelle on puhutt hyvin erilaisia asioita. Mitä hän edelleen pitää toisten salaisuuksia. Miettiessään hän alkoi riisua ylä keroksen hameesta, koska se oli kokonaan kastunut. Hän ei sinäänsä huomannut, että toinenkin alkaisi ottaa vaatteita pois. Onneksi miehellä oli viittan poisto. Paha juttu oli se, että hän pois hieman enemmän. Tietenkin Evgenia jätti aluskerroksen ja keski kerroksen pälleensä.

Onneksi eivät olleet niin kylmä jäseniä, että lämmittäisivät toisinaansa ihoa ihoavasten. Kääntyessään katsomaan toista hän huomasi miten erilainen toinen otus oli viitta yllään. Pieni hymy nousi naisen kasvolle. Hymyn kerana hän kääntyi katsomaan takaisin nuotion tanssimista.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Kesä 2011, 16:35

Baldramallach vilkaisi naista nopeasti toisen vastatessa iloisesti, mutta Evgenia olikin jo kääntänyt katseensa muualle. Tapa oli melkein samanlainen kuin miehelläkin, tosin aivan eri syistä, mutta Bal ei oikein ymmärtänyt. Ehkä hiljaisuus ja vältteleminen olivat vain hyviä merkkejä, itse hän niistä ainakin piti. Vai pitikö hänen sanoa jotain? Yleensä kaikki hänen seuralaisensa olivat äänessä kokoajan, oliko hiljaisia ihmisiä olemassakaan? Tämä naishenkilö tuntui hieman hiljaisemmalta sortilta, eikä ilmassa tuntunut mitään epämiellyttävyyttä tai kireyttä heidän välillään, kai jotkin ihmiset sitten hiljaisia olivat. Se sopi käärmeelle aivan hyvin, hiljaisuudestahan hänkin nautti.

"Ssamoin," Baldramallach vastasi pitkän ajan jälkeen ääni matalasti korahtaen, vieläkin vähän epävarmana siitä, pitikö hänen sanoa mitään. Keskustelu ei koskaan ollut hänen vahvimpia puolia, etenkään ihmisten kanssa. Eipä hän kyllä lohikäärmeidenkään kanssa puhuisi, mutta silloin ei pitäisi esittää mitään. Baldramallach vetäisi tekemisenpuutteessa tummanvihreän takkinsa hihoja ranteiden peitoksi, tai no, niin pitkälle kuin ne menivät. Takkikin oli isoa kokoa, muttei aivan hänen kokoluokkaansa eikä sitä oltu hänelle tehtykään, hihat olivat vähän turhan lyhyet. Hihojen alta löytyi käsivarsiin ja käsiin käärittyjä siteitä ihon suojaksi, jotka olivat pysyneet enemmän tai vähemmän kuivina. Viitta oli tehnyt hyvin tehtävänsä, suojannut vaatetusta kosteudelta. Bal vilkaisi lattialle levitettyä tummaa kangastilkkua, vielä se oli märkä eikä siinä kunnossa, että sen voisi laittaa päälle. Ilman kaapua tuli jotenkin niin suojaton olo, kuin kuka tahansa näkisi, mikä hän oli Hänen pitäisi vain rauhoittua, käyttäytyä normaalisti. Kohta hän pääsisi jatkamaan matkaansa.

Lohikäärmeen silmät tarkkailivat laiskasti liekkejä, silmät vain puoliksi raollaan, ulkoisesti aika rennonnäköisenä. Vieressä istuva naishenkilö ei rasittanut läsnäolollaan niin paljon kuin luulisi. Silmät vilkaisivat hitaasti sivulle ja sitten takaisin tuleen, Evgeniahan sen nimi oli, Baldramallachilla oli vain vaikeuksia yhdistää nimiä pienten ihmisolioiden kasvoihin. Eipä hän kiinnittänyt sen enemmän huomiota naisen vähentyneisiin vaatteisiin, ei hän ymmärtänyt vaatteita tai edes alastomuutta, pitipähän vain vaatteita muiden iloksi. Oli sentään vähän turvallisempi olo. Sade jatkoi ropinaansa ulkona ja valui katon pienistä rei'istä sisälle taloon. Joko sade yltyi tai katto alkoi antaa periksi pitkän kosteuden jälkeen, sillä sisälle pääsevät vesipisarat lisääntyivät, saaden aikaiseksi pieniä lätäköitä lattialle.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Ay » 05 Kesä 2011, 17:31

Ei saa puhua oli koko ajan Evgenian päässä soimassa. Jollakin tavalla hän alkoi ihmetellä oliko hänelle tullut uusi luenne, koska ei kestänyt olla hiljaisuudessa. Ulkona oli sade ropinaa ja edessä tulen räiskymistä ne yhteensä ei oikein riittänyt enää pitämään hänelle seuraa. Varovaisesti ja välillä hän vilkuili Baldramallachia. Jos hän näki pienestikin katseita hänen suuntaan niin käänsi katseensa takaisin tuleen. Välillä hän siirteli asuttaansa, että kuivuisi jokaiselta kohdalta. Huomatessaan siteet miehen käsissä alkoi pieni huoli kasvoa. Oliko toinen ollut jossakin tappelussa? Vai mitä oli oikein tapahtunut?

Hänen pitäisi olla hiljaa ja toinen varmaakin halusi myös olla puhumatta. Evgenia ei voinut olla huomaamatta miehen suhisevaa sanomista. Se sai naisen pienesti varuilijaksi. Toinen ei voinut olla ihminen vaan vale asussaansa niin, kuin hänkin.
" Anteeksi, mutta te ette ole ihminen? " Evgenia kysyi varovasti ja katsoi miestä pahoittelevasti.
Hetken hän katsoi miestä ennen, kuin kääntyi takaisin tuleen.

Millään tavalla hän ei yrittänyt hurmata miestä puoli alastomuudesta. Onneksi mies ei välittänytkään mikä toisinaan pienesti helpotti naisen harteita. Hän haluisi vain kuivattaa vaatteita eikä sen enempää.
" Anteeksi kysäisy ei teidän tarvii vastata. " Hän sanoi.
Hän olisi voinut päätäänsä hakkaa, koska ei osannut tukkia suutaansa kiinni. Ehkä oli aika hänen vuoro lörpöttää puuskansa hänelle, kun moni oli hänelle. Varmaakin tulevaisuudesta mies lörpötti toiselle. Pakko kaikkien jossain vaiheessa puuskuttaa raskauden ulos.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Kesä 2011, 19:22

Baldramallach käänsi katseensa nopeasti naiseen. Toinen oli kysynyt sen, mitä hän oli pelännyt. Sen pahimman kysymyksen. Mitä lohikäärme oli tehnyt väärin, mistä toinen tiesi? Oliko se hänen ulkonäkönsä, käyttäytymisensä, puhumisensa, mikä? Bal ei tiennyt, ei voinut edes arvata. Sisäisesti mies oli lievässä paniikissa, tällaista ei ollut ennen käynyt, eikä hän tiennyt miten reagoida. Ulkoisesti, tosin, mies piti pokerinaamansa, katseli toista kylmästi ilme värähtämättäkään. Ehkä oli vain hyvä asia, ettei hän oikein osannut näyttää tunteitaan kasvojensa kautta. Baldramallach katsoi naista pitkään, vielä senkin jälkeen kun toinen oli päänsä kääntänyt takaisin liekkien seuraukseen. Vasta jonkin ajan kuluttua mies kääntyi itsekin katsomaan tulta.

"Tulen kaukaa," lohikäärme lopulta murahti, keksittyään jonkinlaisen vastauksen. Ehkä se, että hän ei olisi täältäpäin selittäisi oudon käytöksen tai ulkonäön. Niin hän ainakin toivoi, ihmisyyden todistaminen olisi aika hankalaa. Tuo nainen oli harvinaisen älykäs tapaus ihmisolennoksi, pelottavan älykäs. Ainakin toinen näki hänen valeasunsa lävitse, mihin kovin monet eivät aikaisemmin olleet pystyneetkään. Tietenkin hän ei ollut viettänyt kovin pitkiä aikoja ihmisten kanssa, etenkään näin lähellä, saati sitten näin vähissä vaatteissa Ehkä ihmisten kaukaa seuraaminen kostautui hänelle nyt.

"On paljon mitä minun pitää oppia," Baldramallach jatkoi matalalla äänellä, enemmänkin ääneen miettien, selittäen itsellensä asian laidan. Hänen pitäisi olla varovaisempi, mutta silti aktiivisempi, kai. Nykyisessä maailmantilanteessa asiat eivät olleet parhaimmalla tavalla hänenkaltaisilleen, ihmiset olivat vainoharhaisia. Siitä tulisi turhia tappeluja, Baldramallachan oli nuori ja voimakas uroslohikäärme, eikä paljoa armoa antaisi häntä vastaan hyökänneille. Tuskinpa Evgeniakaan niin tyhmä olisi, että kävisi aggressiiviseksi totuuden kuultuaan, nainenhan oli pieni ja hento. Ei mikään taistelija, toinen pääsisi vain hengestään. Tosin, olihan tuo ihminen näyttänyt jo olevan normaalia terävämpää sorttia, sellainen oli jo kerran aiheuttanut lohikäärmeelle enemmän harmia kuin tuo haluaisi myöntää. Evgenia oli mahdollinen uhka, jota pitäisi pitää silmällä. Käärmeen silmä vilkaisi laiskasti naiseen päin.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron