Kirjoittaja Sands » 01 Heinä 2011, 13:06
((Sainpas näin aikaisin jotain aikaiseksi, jee. Romaaniin vastataan romaanilla, mitä olet saanut aikaaaan))
Kartanon puutarha kylpi kesäisessä auringonvalossa. Taivas oli vaaleansininen, eikä sieltä löytänyt yhtäkään pilveä, vaikka etsisi. Tuulenvirekään ei käynyt, ilma oli seisahtanut ja kuuma. Kauniin puutarhan lukuiset kasvit nauttivat valosta ja lämmöstä, mutta kartanon palvelijat eivät ulkoilmasta päässet nauttimaan, työskennellen sisätiloissa. Piha olikin miltei tyhjä ihmisistä ja työnteon äänistä, ainoastaan kreivin vartijat kävelivät pihan ympäri partioidessaan. Täysin hiljainen ei puutarha tosin ollut, linnut visersivät ja mehiläiset pörräsivät äänekkäästi kukissa, täydessä työntouhussa.
Puutarhan äänet eivät kartanon kreiviä haitanneet. Garrett oli väsynyt aamun rankoista toimenpiteistä, heräämisestä, syömisestä, peseytymisestä ja laittautumisesta, joten hän oli tullut ulos lepäämään, pois kartanon töiden edestä ja melusta. Mies oli löytänyt varjoisan ja viileän paikan kartanon puutarhaan johtavalta kuistilta, ja läheisestä etäisyydestään huolimatta, kartanon äänet eivät häntä siinä häirinneet. Kreivi loikoili makuuasennossa olevan tuolin päällä tummansininen, sulalla koristeltu leveälierinen hattu silmillänsä peittämässä valon pääsyä silmille. Tuolin viereen oli laskosteltuna hattuun sopiva tummansininen takki, jonka Garrett oli jopa raskinut ottaa päältänsä, vaikka asukokonaisuutta niin kauan olikin miettinyt. Sää oli vain liian lämmin takille. Niin rauhaisalta hän siinä maatessaan näytti, että kaikki tiesivät hänen nukkuvan. Vaalea röyhelöpaita nousi ja laski rauhallisesti hengityksen tahdissa.
Kreivi Fortescue olisi varmasti voinut nukkua kuistillaan koko päivän, mutta huutaminen herätti hänet sikeästä unestaan. Ärtyneenä ja häirittynä, nuorukainen nosti hatun lieriä kasvojensa päältä valkoisiin hanskoihin piilotetuilla käsillään, pitkien ja ohuiden sormiensa avulla. Garrett katseli ympärillensä, etsiessään häiriönaiheuttanutta henkilöä moittiakseen tuota huonosta käytöksestä, muttei saanut silmiinsä ketään. Itse asiassa, hänen ympärillään ei ollut ketään, joka sen huudon olisi voinut päästää, joten se ei voinut tapahtua tässä ihan lähellä. Oliko jotain sattunut kauempana? Miehen kulmat kurtistuivat huolesta, mutta vain lievästi, eihän hän ryppyjä tahtonut saada. Huuto ja mekkala jatkuivat kauempana. Garrett nousi tuoliltansa ensiksi istumaan, sitten jaloilleen, nostaen myös takkinsa syliinsä. Mielenkiinto ja uteliaisuus herätettynä, kreivin polviin asti yltävät nahkasaappaat kopisivat tuon kävellessä kivisen kuistin lattian poikki puutarhaan ääntä etsiessään, takin myös löytäessä paikkansa miehen harteilta nopeasti napitettuna.
Garrett käveli puutarhan polkua pitkin nopein askelin, mutta silti rauhallisesti, eihän hän taas tahtonut väsyttää itseään liialla fyysisellä rasituksella. Hälyn paikantaminen kesti aikansa, mutta lopulta kreivi tiesi löytäneensä sen aiheuttajan. Kartanon kivimuurien lähettyvillä löytyi kolme auringossa kiiltävään haarniskaan pukeutunutta miestä, hänen vartijoitansa. Vartijat eivät olleet yksin, heidän keskellänsä oli pieni tyttö, joka luultavasti kaiken tämän hälyn oli saanut aikaan. Kaikki tämä kiinnosti kovasti nuorta meistä, miksi tyttö oli täällä ja miksi vartijat häntä hätyyttivät? Mutta yhden vartijan nostaessa tyttöä kurkusta, tiesi kreivi tämän menevän liian pitkälle. Hän nopeutti askeliaan melkein juoksuksi puutarhan ruohikon poikki vartijoiden luokse, ei edes kiertänyt polkua pitkin.
"Mitä täällä tapahtuu?" Garrett kysyi pää kallellaan päästessään vartijoiden taakse, miehet näyttivät olevan niin keskittyneinä tyttöön, etteivät olleet huomanneet kartanon herran lähestymistä. Hiljaahan tuo oli tullut ruohikon poikki. Vartijat säpsähtivät puheesta, katsoen nopeasti kreiviin tuon äänen tunnistaessaan.
"Kreivi Fortescue, me-" tyttöä kurkusta pitelevä vartija aloitti, mutta Garrett ei antanut hänen sanoa asiaansa loppuun.
"Olette tainneet tehdä jo tarpeeksi, päästä tyttö irti ja olkaa hyvä, ja poistukaa," nuori herra sanoi siniharmaiden silmien katsellessa vartijaa kapeina. Joku muu yleensä päätti, kuka kartanoon loppujen lopuksi palkattiin kuin hän, vartijoiden luonteessa näköjään arvostettiin enemmän hullua barbaarisuutta kuin sivistystä. Ymmärrettäväähän se oli, vaikka kreivillä ei vihamiehiä oikein löytynytkään, hän oli rikas ja heikko, ei osannut puolustaa itseään eikä omaisuuttaan. Vartijoiksi tarvittiin voimakkaita henkilöitä, jotka eivät kaihtaneet käyttää voimiaan talon puolustamiseen. Mutta vaikka kreivi Fortescue ei omannut suurta, käskevää ääntä ja oli hyvin hintelä ja heiveröinen, oli ne hänen kukkaronnyörit, jotka näille vartijoille avautuivat palkkapäivänä. Ei ollutkaan mikään ihme, että pari sanaa sai vartijan irrottamaan otteensa tytön kurkusta ja pudottamaan tuon, kaikkien kolmen vartijan sitten poistuessa haarniskat kilisten, sanaakaan sanomatta. Garrettin katse seurasi miehiä heidän poistuessaan, ennen kuin käänsi kasvonsa takaisin tyttöön.
"Suokaa anteeksi yli-innokkaat vahtikoirani," mies hymähti tarkkaillessaan edessään olevaa tyttöä. Joku olisi luultavasti ensimmäisenä tarkistanut toisen kunnon, mutta Garrettillahan oli aina muu ensimmäisenä mielessä. Hän pystyi nopeasti katsomaan toisten ulkonäön, minkä hän teki aina henkilön tavatessaan. Tämä tyttö oli nuori, ei mitenkään kauhean ruma, mutta rikas tuo ei varmasti ollut. Vaikka toinen ei mihinkään rääsyihin pukeutunut, puuttui tytöstä se tietynlainen charmi ja hienostuneisuus, mikä hänellä oli. Oli hänen pihallaan kauheampiakin ilmestyksiä näkynyt.
"Oletteko kunnossa, neiti?" kreivi kysyi, lisätessään vielä kysymyksen toisen nimeen. Täytyihän hänen tietää, kenelle hän puhui.
"Ja luultavasti minun pitäisi tietää, miksi olette täällä. Tulitteko kenties katsomaan minua?" Garrett naurahti väläyttäessään valkoisen, itsevarman hymyn. Häntä katsominen oli aivan hyvä syy vierailuun, olihan hän sen verran kaunis ja kaikkihan sen tietäisivät. Kreivi Fortescue olikin laittautunut, aivan niin kuin joka päivä. Sininen ja valkoinen näyttivät olevan tämän päivän värit, sinisen koristeellisen takin ja hatun kanssa, sekä valkoisten, ihonmyötäisten housujen myötäillessä miehen ohuita reisiä. Hänestä kyllä näki, ettei ihan normaali kansalainen ollut, joku rikkaampi. Lievä hajuveden tuoksu leijui ilmassa puutarhan kukkasten lisäksi.
"Olisittehan silloin voineet kyllä käyttää porttiakin," nuori mies jatkoi nopeasti ja hymyili viitatessaan taaksensa, jonnekin portin suuntaan.