Step on the ground | Lotdow

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 22:11

Fred

Pikkuhiljaa Frediä alkoi epäilyttää että Randylla oli jonkinlainen ylivilkkausongelma tai keskittymishäiriö, tai jotain. Hänhän pulisi kokoajan.
"Se on aika hyvä periaate", Fred totesi puustaputoamiselle ja kuolemalle. Vaikutti siltä, ettei Randy pahemmin miekkatappeluita harrastanut. Silloin Fred älysi, että puuhun kiipeäminen olisi voinut olla helpompaa ilman vyöllä olevaa miekkaa. Noh, meni jo. Fred nojautui taaksepäin ja väisti femurin ympäriinsä huitovan käden. Hän katseli tyrmistyneenä toista, kun tämä selitti sormiensa liikkumisesta. Tottakai ne liikkuvat?
Fred tyytyi nyökkäämään Randyn laskutulokselle, vaikkei puukko kyllä ihan niin nopeasti ollut maahan tippunut. Siinä samassa Randy jo singahtikin hakemaan puukkoaan takaisin.
"Öh, no... Kymmenisen sekuntia", Fred totesi mahdollisimman asianmukaisesti ja hieroi leukaansa.
"Ehkä pystyisit nopeampaankin", hän jatkoi muka hieman pettyneellä ilmeellä ja kohautteli olkiaan.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 01 Heinä 2011, 17:12

Randy

"Nopeammin?" Randyn katse osui tyhjään. Hänen ajtukset pyörivät päässä. Hän alkoi rytätä lehteä mietteissään.
"Ota aikaa!" hän huudahti ja työnsi rypistyneen lehden Fredin syliin ja loikki alas niin nopeasti kuin pystyi. Hän poimi maasta oksan ja loikki takaisin ylös Fredin luokse mahdollisimman nopeasti. Hän puuskutti ja istahti oksalle. Hän tunki Fredille oksankin.
"kauanko meni?" Randy kysyi ja katsoi Frediä.
"Varmaan aika vähän", hän pohdiskeli ja vilkaisi alas. Siellä oli paljon roskia.
"Odota siinä!" Randy käski uudestaan ja loikkasi takaisin alas. Hän poimi niin monta oksaa kuin pystyi ja nousi takaisin puuhun. Nyt hänellä vasta hiki olikin. Hän läähätti ja ojensi kaikki oksat Fredille.
"Ole hyvä. Oksat ovat mukavia, ja ne sotkisivat maaston muutenkin", Randy selitti ja katsoi Frediä kiitollisena.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Heinä 2011, 22:02

Fred

Rypistynyt ja repeillyt lehtiraasu laskeutui tupsahtaen Fredin syliin femurin jo viilettäessä alas. Vauhti oli aika lailla käsittämätön, ei ihminen tuollaiseen olisi pystynyt ilman äärettömän hyviä lihaksia.
"Meni nelj--" Fred aloitti sormi pystyssä mutta Randylla oli jo parempaa puuhaa. Oksa jäi myttyyntyneen lehden viereen lepäämään Fredin syliin ja femur loikkasi alas jonka jälkeen palasi jälleen ylös. Hän sai lisää oksia, ja alkoi miettimään, oliko tämä jonkinlainen suosion- tai kunnianosoitus. Siitä lieni kuitenkin oikeudenmukaista olla hyvin kiitollinen.
"Kiitos paljon", Fred sanoi hymyillen toiselle ja nyökkäili ymmärtäväisesti.
"Niin tekevät", hän totesi otsa pienellä rypyllä. Femurit lienivät siis jonkinsortin luonnonsuojelijoitakin. Ihminen pisti merkille asioita jottei vahingossa loukkaisi, jos löytäisi toisenkin femurin.
"Onko teitä täällä Cryptissä paljon? En ole nähnyt muita kuin sinut, toistaiseksi", Fred kysyi vuorostaan ja tutkaili Randyn sarvia ja tatuointeja. Aurinko oli siirtynyt hieman taivaalla ja nyt lehdet varjostivat paljon paremmin. Tuulikin oli mukavan vilvoittava, kun hiki oli ehtinyt laskea.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Heinä 2011, 22:27

Randy

Randy otti yhden oksan takaisin Frediltä. Hän taivutteli sitä käsissään. Samassa se napsahti vahingossa poikki. Randy hätkähti hieman. Hän heitti oksan palat muualle.
"Ei, en usko että meitä on täällä. Taidampa olla toistaiseksi ainoa. Tai jos täällä meitä on niin enpä ole huomannut", Randy sanoi ja kohautti olkapäitään. Olisihan kivaa jos olisi joku toinenkin saman rotuinen. Fred oli ilmeisestikkin kiinnittynyt katsomaan hänen sarviaan, eikai se ollut mikään ihme jos hän oli kerran ensimmäinen Fredin näkemä femuri. Randy otti uuden lehden rypisteltäväksi.
"Teitä ihmisiä on sitten varmaan aika paljon. Vai?" Randy kysyi ja kallisti päätään. Vasta nyt hän huomasi arven Fredin naamassa. Hän tunsi vastustamatonta hinkua kokeilla miltä se tuntui. Randyllä oli tottakai itselläänkin ollut arpia, mutta nyt se vain tuntui tarpeelliselta.
"Joten, mistä tuo?" Randy kysyi ja osoitti naamassaan samaa kohtaa missä Fredin arpi oli. Randy siirsi katseensa taivaalle ja alkoi miettiä millaista olisi lentää.
"Oletko ikinä nähnyt lohikäärmettä?" Randy kysyi. Olivat kuulemma hienoja, sellaisia juttuja olivat Randyn entisen kylän kylänvanhimmat kertoneet.
"Ajatteles mitä olisikaan tapahtunut jos olisit ollut demoni", Randy sanoi. Hän venytteli vähän käsiään. Hänestä oli mukavaa istua siellä puussa ihan rauhassa. Kahdestaan Fredin kanssa
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Heinä 2011, 22:46

Fred

Femureja ei siis ollut enempää kuin Randy, ei ainakaan todistetusti. Fred nyökkäsi myötätuntoisesti. Olisi varmaan hankalaa olla ainoa lajinsa edustaja. Hän saattoi vain kuvitella, millaista olisi olla ainoa ihminen sodassa haltioita vastaan, hah! Tosin mitään sotaa ei varmaan koskaan olisi tullutkaan, jos Fred olisi lajinsa ainoa. Ei olisi mitään eri puolia.
"On meitä, kokonainen pataljoona, valtakunnallinen... Cryptihän jakautuu ihmisten ja haltioiden puoleen", Fred selitti ja käytti taustatukena käsiään jotka piirsivät ilmaan selitekuvioita kahdesta puolesta, rajasta ja siitä missä olivat haltiat, missä ihmiset. Ihminen katsoi hetken pähkäillen Randya joka osoitti kasvojaan, ja tajusi sitten että kyse oli hänen omasta arvestaan.
"Ahaa, tämä", Fred sanoi naurahtaen, kohotti leukaansa tajutessaan ja jatkoi sitten, "Tämä tuli kun olin nuorempana erään yrttikauppiaan leivissä ja keräilin kaikennäköisiä ainesosia pientä palkkaa vastaan. Onnistuin eksymään eräänä päivänä ihmissuden reviirille."
Arpi oli kieltämättä aika katu-uskottava, mikä oli sinänsä ihan kiva juttu.
"Ihmissusi oli onneksi loukkaantunut, mutta naamani turposi hetkeksi aikaa ja se vuoti mukavasti. Ihmettelen vieläkin, kuinka en sokeutunut vaikka haava oli niin syvä. Olen aika onnekas", Fred jatkoi vielä ja hymyili leveästi.
"En ole nähnyt lohikäärmeitä, valitettavasti. Mutta olisi aivan mielettömän upeaa nähdä sellainen", Fred huokaisi. Lohikäärmeet olivat kai puolueettomia, hän mietti. Tai haltioiden puolella. Hehän osasivat kommunikoidakin niille, tarujen mukaan.
"Niin, olisin varmaan jo hengetön", hän naurahti ja siirsi oksat pois sylistään.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Heinä 2011, 23:03

Randy

Fred selitti Cryptin puolista. Randy katsoi silmät päässä pyörien miten tämä piirteli ilmaan. Ihmisiä oli siis pataljoona, onnekas. Randy mietti millaista oli ollut olla yrttikaupassa töissä. Wow, ihmissuden kanssa ollut tekemisissä tämä kaveri. Randyn silmät suurenivat silkasta mielenkiinnosta.
"Miltä se ihmissusi näytti, itse kun en ole sellaiseen törmännyt?" Randy kysyi.
"Jos olisit sokeutunut, niin olisitko voinut jatkaa töitäsi? Entä milloin lopetit työsi vai saitko potkut?" Randy esitti kysymyksen toisensa perään. Hän ei edes tiennyt oliko hän turhan utelias kysellessään kaikkea toisen nuoruudesta.
"En usko. Näytät sen verran kovalta tappelijalta ulkoapäin että uskoisin sinun edes ehtineen paeta pusikkoon tai jonnekkin. Tottakai olisin tullut perässä mutta niin", Randy pölisi heilutellen päätään sivulta toiselle. Hän jäi tuijottamaan Frediä. Randy siirsi katseensa pois ja harmitteli itsekseen sitä ettei Fred ollut nähnyt lohikäärmettä. Olisi olllut hienoa tietää miltä sellainen näytti.
"Olet siis asunut täällä pitkäänkin? Tiedät varmaan koko saaren ulkoa? Voitaisiin ehkä joku päivä käydä vähän kiertelemässä?" Randy ehdotti ja odotti vastausta.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 10 Heinä 2011, 23:29

Fred

Ihminen pinnisteli muistiaan Randyn mieliksi mutta sai hädintuskin päähänsä selkeää kuvaa ihmissudesta. Pakoonjuoksusta sitävastoin oli enemmän kuin tarpeeksi mielikuvia.
"Se oli laiha ja pitkäraajainen ja sen kuono oli pitkä. Se murisi ja hampaat sekä kynnet olivat terävät, kuten näkyy. Näytti olevan harmaan värinen", hän totesi pinnisteltyään tarpeeksi ja katseli tyytyväisenä taivaalle. Seuraava lause sai kuitenkin Fredin hämilleen.
"Minähän pakeninkin, olin aikalailla nuorempi", ihminen tokaisi ja virnisti.
"En koko elämääni mutta aika kauan. Veljeni piti muuttaa tänne kanssani, mutta hän ei sitten loppujenlopuksi muuttanutkaan."
Lohikäärmeasia jäi pyörimään Fredin päähän, ja hän kiinnostui hieman.
"Oletko itse nähnyt lohikäärmettä? Olisi niin kiva tietää, miltä sellaiset näyttävät... Varmaan aika erilaisilta kuin tarukirjoissa ja niinsanotuissa tietoteksteissä, jotka eivät oikeasti tiedä mitään", Fred ilmoitti ja hieroi hiuksiaan jotka olivat hieman kosteat hiestä. Ne olivat enemmän käppyrällä kuin yleensä. Randyn hiukset olivat kummallisen väriset hänen mielestään. Raidalliset! Ja valkoiset, niin kummallista.
"Ja en tiedä ihan koko saarta ulkoa, mutta kierrellään toki joskus."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 11 Heinä 2011, 00:44

Randy

"Ehei, en ole nähnyt lohikäärmettä", Randy totesi. Hän rapsutti tukkaansa.
"Kysyin sinulta jos olisit ehkä voinut kertoa miltä sellainen näyttää. Mutta ilmeisesti harvanen niitä on nähnyt", Randy pohdiskeli ja katseli puuta jossa he istuivat edelleen.
"Sitten voit tulla käymään kotonani. Eihän se toki hääppöinen mökki ole, mutta vierailun arvoinen", Randy ehdotti ja ajatteli taloaan joka oli rakennettu puuhun. Kaipa sekin ajallaan sieltä putoaisi pois.
"Eli ovatko kaikki ihmiset ihmisten puolella kuten, olisi loogista vai onko osa puolueettomia tai ehkä haltioiden puolella?" Randy kysyi ja kallisteli päätään. Jalat alkoivat puutua, joten hän rupesi heiluttelemaan niitä ilmassa. Hän katseli varpaitaan ja heilutteli niitäkin. Yksi niistä naksahti ja Randy päästi pienen pihahduksen.
"Tämän takia en heiluttele niitä usein", hän sanoi ja hieroi kipeää varvastaan.
"Ärsyttävää kun ne naksahtelevat", Randy murisi ja päästi jalkansa taas roikkumaan.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 15 Heinä 2011, 22:08

Fred

Ihminen nyökkäisi Randylle.
"Niin, niitä asuu kuulemma aroilla, mutta sinne olisi vaarallista mennä. Eihän noista lohikäärmeistä tiedä, jos ne vaikka pistelisivät sinut poskeensa tai muuta kamalaa", Fred varoitti. Randy myös kutsui hänet kotiinsa, mistä mies innostui. Femureilla oli varmaan mielenkiintoiset talot, Fred kun oli nähnyt vain ihmisten taloja ja ne tuntuivat kovin tavallisilta kun niitä oli joka päivä katsellut. Talo oli kuulemma rakennettu puuhun!
"Tulen mielelläni joskus käymään", Fred vastasi hymyillen femurille.
"Noh, suurin osa ihmisistä on ihmisten puolella", ihminen aloitti. "Jotkut ovat kuitenkin puolueettomia jos eivät halua sotia ketään tai mitään vastaan, ja jotkut ovat menneet haltioiden puolelle eli ovat toisinsanoen pettureita. Tai näin olen ymmärtänyt. Itse olen ihmisten puolella."
Randyn naksahtava varvas sai Fredin hätkähtämään.
"Miksi ne naksuvat? Minulla naksahtelevat raajat vain silloin kun ne ovat jumissa tai lukkoon jääneitä. Onko noilla tatuoinneilla muuten jotain merkitystä?" hän kysyi ja osoitti punaisia maalauksia toisen kasvoissa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 15 Heinä 2011, 22:19

Randy

"En tiedä miksi ne naksuvat. Ääni on kyllä hauska, sinänsä", Randy sanoi ja nosti jalkansa ylös uudestaan. Randy katseli varpaitaan ja laski sitten jalkansa jälleen alas.
"Nooh, jollain ne ilmaisevat luonteenpiirrteitä, mutta kaikkilla meillä on erilaiset siitä menen takuuseen", Randy selitti ja rapsutti kättään poskisarviinsa.
"Jos te ihmiset ette asu puissa, niin teillä taitaa olla aika lähellä puita kuitenkin?" Randy katsoi Frediä. Hän ei tiennyt paljoakaan ihmisistä joten oletti että nämäkin söivät puiden sisällä asuvia itikoita.
"Voisinkin muuten tästä ottaa vähän hiukopalaa", Randy totesi ja pudottautui alemalle oksalle. Hän meni rungon luokse ja kuunteli sitä. Siitä kuului pientä runksahtelua, mutta se oli vaimeaa. Randy päästi äänähtelynsä ja alkoi repiä runkoa suusarvillaan rikki. Kaarna lensi sivuille ja Randy katsoi mitä löytyi. Sisällä meni pari pulleaa toukkaa. Randy nappasi molemmat kouraansa ja kapusi takaisin Fredin viereen. Hän ojensi vihertävän toukan Fredille.
"Ole hyvä! Erittäin herkullinen yksilö!" Randy sanoi ja katsoi Frediä suurilla silmillä. Randyn puhe oli aikamoista sössötystä sarvien takia. Hän veti sarvensa takaisin suuhun. Randy heitti toisen toukan suoraa suuhunsa ja maiskutti sitä. Se rouskui mukavasti.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 17 Heinä 2011, 22:16

Fred

Äänelle ei kuulemma ollut mitään luonnollista selitystä, joten Fred tyytyi nyökkäämään. Tatuoinnit kuulemma ilmaisivat luonteenpiirteitä ja olivat erilaisia keskenään.
"Mitä luonteenpiirrettä nuo sitten kuvaavat?" Fred kysyi kiinnostuneena ja osoitti punaisia kaaria Randyn kasvoissa. Femur ehdotti heille hiukopalaa, ja se sopi Fredille. Randy alkoi äännellä kummallisesti ja hänen suustaan ilmestyi sarvet.
Fred ei ollut syönyt mitään hetkeen, joten nälkä kaiveli jo inhottavasti vatsanpohjassa. Ilmakin tuntui jostain syystä viilenneen. Ihmisen mieleen nousi maukkaita kuvia sisäpaisteista, kunnon salaattikerroksista, herkullisista hedelmistä, rapean rutisevasta patongista...
...Ja sitten hän sai eteensä hyönteisen. Madon. Toukan. Lieron. Minkälie. Fred tuijotti vihreää, möngertävää ja pehmoisen näköistä toukkaparkaa lähes yhtä suurin silmin kuin Randy katsoi häntä.
"Me ihmiset emme syö ötököitä valitettavasti", Fred sanoi niin kohteliaasti kuin vain suinkin osasi ja hymyili vähän.
"Syömme kalaa ja lihaa ja salaattia."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 17 Heinä 2011, 23:03

Randy

Randy katsoi matoa kädessään.
"Senkin kiiittämätön", Randy sanoi vitsillä ja hymyili. Hän nakkasi toisenkin toukan suuhunsa. Nielaistuaan sen hän toivoi ettei se ollut perhosentoukka. Randy pyyhki suunsa käteensä.
"Niin, ne tatuoinnit. Ainakin tämä nenäni poikki menevä viiva tarkoittaa hyvää hajuaistia. Sarvista silmiin menevät tarkoittavat tarkkuutta, heittämiseen lähinnä. Luulisin", Randy kertoi ja jäi miettimään hetkeksi aikaa.
"Tai, en minä kyllä hirveän tarkka missään muussa ole", hän lisäsi ja jatkoi sormella näyttäen:
"Ja silmien yläpuolella olevat puolikaaret tarkoittavat", Randy selitti ja jäi hetkeksi pohtimaan jälleen.
"Ömm. No kai sekin joskus selviää", hän totesi ja yritti nähdä silmien yläpuolella olevat tatuointinsa. Hän kääntyi sivuttain ja makasi selällään oksalla.
"Sinun vuorosi kertoa teikäläisistä. Ensinnäkin, kuinka lujaa osaatte juosta? Keiden kaikkien kanssa liikutte, toivon mukaan ette demonien. Jos lintu yrittää syödä sinut mitä teet? Oletko harkinnut ikinä itsemurhaa? Osaatko uida? Mitä tehdään hellehatulla?" Randy esitti päättömiä kysymyksiä ja nousi takaisin istuma-asentoon. Hän loi Frediin odottavan katseen.

//Jonka jälkeen mietin että oliko hellehattu jo yleinen termi tuohon aikaa...
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 19 Heinä 2011, 17:49

Fred

Fred virnisti ja seurasi toukan matkaa suuhun. Toukka parka. Sen jälkeen Fred sai kuulla tatuoinneista ja seurasi selitystä mielenkiinnolla. Häntä itseäänkin jäi mietityttämään, mitä puolikuun muotoiset tatuoinnit silmien yläpuolella tarkoittivat. Fred oli luullut, että Randy tietäisi itse varsin selkeästi mistä hyvästä oli saanut tatuointeja. Sitten seurasi varsinainen kysymysten tulva, ja ihmisellä oli kova työ muistaa mitä kaikkea Randy oikein oli kysynyt.
"No öh... Ensinnäkään emme liiku demonien kanssa sillä he yleensä ovat vaarallisia. Liikumme kai enimmäkseen toisten ihmisten kanssa, se vaihtelee. Haltioiden kanssa liikkuminen ja tekemisissä oleminen on kielletty. Ja linnut eivät syö ihmisiä, vaan toisinpäin, sillä me olemme lintuja isompia", Fred totesi ja hymyili ajatukselle.
"En ole harkinnut itsemurhaa sillä olen tyytyväinen elämääni, osaan uida ja rakastan uimista, ja... Hellehattu... On... Se on päähine. Se laitetaan päähän ja se suojaa auringolta, sillä liika auringonotto aiheuttaa joillekin huonoa oloa", Fred vastasi tietäväisenä ja jäi pohtimaan, oliko ymmärtänyt sanan hellehattu ihan oikein.
"Minulla on nälkä, syöttekö te koskaan kalaa? Voisimme kokeilla kalastaa jos löydämme syöttejä."

//Varmaan joku nainen keksi sellaisenkin tehdä saadakseen päänsä näyttämään suurelta
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 19 Heinä 2011, 19:50

Randy

"Kalaa? Kyllä yleensäkkin. Etsikäämme siis syöttejä! Se joka kerää eniten saa-", Randy pohti hetken.
"Syödä gladiaattorisirkan!" hän keksi ja katsoi Frediä innoissaan. Sitten hän muisti etteivät ne syöneet ötököitä.
"Nojaa, se saa suurimman kalan joka tulee vedestä", hän ehdotti. Randy hyppäsi ylemmälle oksalle ja jatkoi siitä matkaa eteenpäin. Randy koputteli puita ja yritti kuulla menikö sisällä mitään syötiksi kelpaavaa. Kuumuuskin siinä menossa unohtui.
"Kaalitoukka? Ampiainen?" Randy pohti mikä sopisi parhaiten syötiksi. Hetkessä hän oivalsi ettei hänellä ollut hajuakaan mitä hän etsi. Hän meni takaisin Fredin luo keikutellen päätään.
"Niin. Mitä me tarkalleen ottaen etsimme?" Randy kysyi ja katsoi Frediä. Hän istahti takaisin oksalle Fredin viereen. Randylle alkoi tulla lämmin kun hän oli loikkinut niin paljon. Hän pyyhkäisi otsaansa housun lahkeeseen.

//Kenties. Pitäisikö kohta ruveta lopettelemaan tätä tarinaa?
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 04 Elo 2011, 13:45

Fred

Randy näytti olevan erityisen innoissaan tästä... gladiaattorisirkasta... jota hän kovasti tarjosi palkinnoksi.
"Loistavaa", Fred sanoi innoissaan ja virnisti leveästi, kun Randy vaihtoi palkinnon sittenkin kalaksi. Fredillä oli nimittäin sudennälkä, ja hän olisi voinut syödä vaikka heidän kummankin saaliin saman tien. Ihminen katsahti nielaisten alas puusta, hän oli nimittäin todella korkealla ja alasmenossa saattoi olla pari ikkipikkiriikkistä, mutkallista yksityiskohtaa... Ensinnäkin, että kuinka hän pääsisi alas?
"Niin no, sinä varmaan tiedät vähän paremmin että mistä oikeita syöttiötököitä löytää", Fred totesi harmissaan ja huomasi sitten oksansa vieressä olevan puunkolon. Siellä vilisti kaikenlaisia pikkuötököitä. Fred tunki sormensa puunkoloon ja veti ne pois, ja hänen kädellään vilisti ilmiselvä puukuoriainen. Ne samat pannahiset olivat jyystäneet hänen talonsa katoksen tukipilareita. Fred painoi ne tikuilla kuoliaiksi ja keräsi niitä kädelleen. Samassa oksankolossa möngerteli tuhatjalkainen, jota oli tavattoman vaikeaa saada kiinni.
"Syövätkö kalat puukuoriaisia?" Fred kysyi muina miehinä ja oli jotenkin sivuttanut Randyn äskeisen kysymyksen ajatuksissaan.
"Ja miten pääsisin alas tästä puusta?"

//Pikkuhiljaa tässä :)
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron