Kirjoittaja Aksutar » 14 Elo 2011, 14:57
Marduk
Oraakkeli ei vastannut mitään Emirin kysymykseen siitä, ohjaisiko hän pojan oikealle tielle. Virnisti vain itsekseen, jättäen pojan miettimään vastausta pienessä päässään. Jokaisen täytyi löytää itse oma tiensä. Ei siinä voinut auttaa, vaikka osasikin.
Poika jaksoi vielä jankuttaa linnasta. Vanhan miehen kasvoilta saattoi nähdä, että tuo alkoi jo pikkuhiljaa kyllästymään tähän jankutukseen, mutta tuo hillitsi itsensä eikä räjähtänyt pienelle pojalle. Tuohan oli vasta lapsi.
"Sitten kun aika koittaa" Marduk vastasi maltillisesti "Joskus täytyy odottaa, että saa haluamansa".
Kärsivällisyys ei tainnut olla tämän pojan vahvimpia puolia. Ehkä tuo ajan mittaan oppisi olemaan kärsivällinen, tai sitten ei. Marduk todellakin toivoi sitä.
Emirin kysellessä mikä enkelten luomus oli, Marduk kohautti olkapäitään.
"Sen sinä saat itse selvittää. Eihän tässä elämässä olisi mitään intoa, jos minä kertoisin ja tekisin kaiken sinun puolestasi." Lohikäärme totesi virnistäen.
No, Emir lopulta tarttui lohikäärmeen käteen, kysäisten sitten oliko tuolla itsellään linna. Huvittunut virne nousi lohikäärmeen kasvoille.
"Tavallaan" Oli ainoa vastaus minkä poika sai kysymykseensä.
Samassa lohikäärme otti todellisen muotonsa. Valtava lohikäärme sulki Emirin turvallisesti kämmeniensä sisälle, samalla kun nousi ilmaan. He kohosivat aina vuoren huipulle asti, vanhimpien luolastoihin. Emir pysyi tallessa valtavien kämmenien sisällä, samalla kun Marduk lipui rauhallisesti läpi eteisluolan, aina omaan luolaansa saakka. Päästyään perille, lohikäärme avasi kämmenensä ja laksi Emirin luolassa sijaitsevaan syvennykseen, joka oli sisustettu huoneeksi. Syvennyksessä paloi muutama kynttilä ja soihtu, jotka valaisivat sitä osaa luolasta lämpimällä liekillä. Marduk sytytti myös muutaman tulipallon leijailemaan massiiviseen luolaansa, valaisten koko komeuden kunnolla aina luolaan johtavasta tunnelista luolan perällä sijaitsevaan valtavaan aarre kasaan.