Kirjoittaja Nipustin » 11 Heinä 2011, 21:00
//Miljoonia anteeksi pyyntöjä niinkun aina! Voitais vaan sopia että pyydän aina anteeksi niin ei koskaa tarvis enää vaivautuu ees kirjottaa! :< Mulla kestää nyt aina tänne vastailut kun oli opiskelupaikan vahvistusta ja jännittämistä ja pääsinhän mä sinne ja tänää tuli asuntolapaikasta vahvistus ja jotain asuntolasääntöjä käynynnä läpi ja aika paljo aikaa on poikaystävä syöny ja nyt on just kesätyötkin tässä mutta lupaan alkaa kunnostautumaan taas aktiivisemmaksi!//
Jenna
Neidon takaisin tähän todelliseen maailmaan ja oikeisiin ongelmiin kiskaisijana toimi tälläkin kertaa kirkas taivaallinen valo joka täytti koko pienen asunnon, pimeimpiäkin nurkkia sekä koloja myöten. Neito muisti miehen aikaisemmin esitetyn viisaaksi osaittautuneen varoituksen eikä katsonut valoon vaan sulki suloiset suklaa silmänsä ja käänsi kasvojaan kohti seinää, poispäin jumallisesta valosta.
Valon hiipuessa neito jo kääntää päätään hiipumisen tahdissa jälleen Shilohia kohti, avaten silmänsä kun tuntee valon hävinneen miltein kokonaan. Hänen edessään, hänen asunnossaan, oli oikea taivaallinen enkeli, joka oli Jennasta hyvin kaunis. Saiko miehestä käyttää nimitystä kaunis? No enkeleistä ainakin! Ja olihan mies myös komea, tottakai.
Enkeli heilautti kerran siipipariaan, joka sai neidon hiukset lennähtelemään suloisesti hieman sekaisemmiksi ja neito hiljaisesti nauraen alkoi asetella toisella kädellään hiuksia aloilleen ja omille paikoilleen. Toinen asteli Jennan eteen ja polvistui siihen, pelkästään tämä näky sai neidon sydämmen lyömään hieman epätahtiin.
Osasiko hän laulaa? Ai mitäh? Millainen kysymys tämä nyt oli, neito tuumi ja mietti samalla uutterasti vastausta. "Ääneni ei taida peitota satakieliä, mutta kantaa huomattavasti paremmin kuin monen rotevan kapakka hoilottajan. Lauluvarastonikin on melko olematon, tiedän lähinnä muutan kapakkarallin, en oikein kansanlauluja saati suloisia melodioita."
Jenna oli kovin erävarma itsestään kun hänen pitäisi laulaa miehelle. Ääni vaikkei olisikaan kovin paha, laulut joita neito tiesi eivät sopineet alkuunkaan enkeleille tavailtaviksi. "Kaipa minä voisin.." Brunette sanoo ja harvoin neitoa näki edes näinkään epäröivänä. Hieman parempaa istuma-asentoa korjailtuaan ihmisneito aloittaa voimakkaasti:
"Ei oll' kerma seurapiirien,
ei vaan jano yht' kans heroojen!
Mut veliveikkoset ryypätkää
tuopit kumoon heitetää!
Kun vanhakunnon kansa siemaa
kunnon janolla väkiviinaa,
heikompia tyystin kammottaa!
Todel' kansakunnan kuonaa!
Ai ett' makiast naurattaa
Ollaan kuin ollaank pohjasakkaa
Vaan ylpeinä veljet, sisaret hoilataan!"
Laulussa ei aluksi tuntunut olevan minkäänlaista suoraa sävelkulkua, laulua vaan tuli laulaa tarpeeksi voimakkain ottein, oikeanlaisella sisulla ja tarmolle, ja tietyllä asenteella. No Neidolta ei mitään näistä puuttunut ja ääntäkin lähti. Hieman punehtuneena kurkkuaan selvittäen neito kertoo: "Eräs suosikeistani. Sen on keksinyt muuan bardi, joka tunnetaan suuresta suustaan, laulu- sekä soittotaidoistaan, sekä naistennaurattamisesta!" Jenna nauraa hieman miettiessään sitä tosi asiaa että oli juuri laulanut karkeanlaisen kapakkahoilotuksen Jumalan enkelille. Häntä nolotti hieman, vain aavistuksen ja katsoi tuomiota odottaen Shilohia.