Olen omena, olen omena... ||varattu

Haltioilla on erikseen omenatarha, tosin ei täällä pelkkiä omenoita kasvateta, myös sitruunoita, päärynöitä, appelsiineja ja muita puussa kasvavia hedelmiä. suuri alue on aidattu kolme metriä korkealla puska-aidalla joka on siistitty. Ruoho on pitkää ja vihreää, puiden lomitse kulkee pieniä hiekka polkuja ja polun varsilla on penkkejä, joille voit jäädä ihailemaan tarhan kauniita maisemia.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Agna » 07 Elo 2011, 22:57

Loryen

Nainen nyökkäsi hiiiiiitaaaaaaaastiiiiiiii. Vai että Morna. Ja kyllä Loryen tiesi että he olivat sama henkilö. Tyhmänäkö minua pidät, vai? hän mietti itsekseen ja nosti kätensä puuskaan. Mornan heittämä omena kopsahti Loryenia suoraan otsaan. Onneksi se oli jo melko lommoinen ja pehmoinen, eikä ottanut sen pahemmin kipeää. Hänen otsaansa jäi tosin vähän omenan mehua. Nainen pyyhki soseet pois otsaltaan ja otti hieman etäisyyttä Mornaan - ties mitä sieltä seuraavaksi lentäisi. Kun Morna tuli Loryenin luo, hän siristi silmiään hieman peloissaan ja tuntui painuvan kasaan. Sitten Morna selitti täystuhosta, ärsyttävyydestä ja siitä että jos Loryenilla olisi tarpeeksi järkeä, hän voisi vaikka.
Sitten lause jäi kesken ja koko pitkä mies kaatui pituudeltaan maahan. Loryen katsoi häntä kasvot "hiirenkäpälinä" hieman leukansa alla ja irvisti. Siihen lakosi! Loryen tökkäsi varpaillaan Varnefindonin selkää muttei viitsinyt ruveta kääntämään miestä. Siihenhän olisi mennyt ikuisuus, hän painoi varmaan pituuteensa nähdenkin ihan kivasti.
"Morna? Tai Varne?"
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 07 Elo 2011, 23:07

Varnefindon

Varnefindon avasi silmänsä. Pää oli kipeä ja näkökenttä selveni hitaasti. Taizin pökertyä? Varne ajatteli kun huomasi makaavansa nurmikolla. Hän vilkaisi ylöspäin. Loryenin ilmeestä näki jo mitä oli tapahtunut. Oiwoi. Varnefindon nousi istumaan.
"Älä edez kerro mitä wiimeisen parin minuutin aikana on tapahtunut", Varnefindon pyysi ja pyöritti sormeaan ilmassa. Hän nousi hitusen hoiperrellen ylös.
"Mutta sen werran woit kertoa että ehdinkö jo lyödä zinua?" hän kysyi ja katsoi Loryenia. Ennenkuin tämä ehti vastata hän totesi:
"Nojaa, kerro zaman tien mitä kaikkea ehdin tehdä?" Varnefindon pyysi ja kävi takaisin istumaan. Olizi kai pitänyt zanoa mitä Morna ehti tehdä. Kun ei nyt vain olisi mennyt Loryenin ja hänen välit ihan piloille Mornan takia.

//Olalaa minkä moista tarinaa tuleekaan! Tulen hulluksi ellen saa kirjoitta lisää! (8D
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Elo 2011, 09:48

Loryen

Tälläkertaa toinen silmä oli hereillä ja Loryen puuskahti helpotuksesta. Se meni pois! Varnefindon nousi ensin istumaan ja sitten ylös, ja pian kuitenkin istahti taas. Melkoista jumppausta.
"Et lyönyt", Loryen virnisti huojentuneena. Hänhän olisi tuhannen palasina jo pienestä tökkäyksestä. Tai sitten ei.
"Ehdit katkoa oksia, murskata omenoita, hakata päätäsi puuhun, heittää minua omenalla, karjua minulle ja sellaista. Tai oikeastaan Morna ehti", Loryen totesi, teki pienen sinisen loitsun putsatakseen tahmaisen otsansa omenan mehusta.
"Ei sen pahempaa, joten älä huoli. Mutta mikä se Morna oikein on? Jonkinlainen sivupersoona?" Loryen kysyi selvästikin kiinnostuneena ja ojensi kätensä auttaakseen metriheikin pois maankamaralta.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Elo 2011, 10:26

Varnefindon

Varnefindon tarrasi Loryenin käteen ja veti itsensä pystyyn.
"No siis. Morna on minä, mutta vain vähän... Noh, ärhäkämpi versio", Varne yritti selittää, mutta se ei tainnut kuulostaa kovinkaan loogiselta.
"Eli hän on siis sivupersoona. Tavallaan", hän totesi.Tungetteleva ääliö, jos minulta kysytään. Varnefindon vielä murisi mielesään ja hänen olisi tehnyt mieli hakata toinen silmänsä mustaksi, mutta se ei olisi sopivaa kun Loryen olisi läsnä. Pitäisi häntä suunnilleen seonneena. Mornan pistäytymisestä huolimatta oli monta positiivista asiaa: ensinnäkin Loryen ei ollut juossut kirkuen pois, toiseksi Morna ei ollut ehtiny tuhota mitään, kolmaneksi Morna ei ollut tehnyt itsemurhaa.
"Krhm, siis mitäs meidän pitikään taas tehdä?" Varnefindon kysyi ja käveli vähän paikallaan. Ainiin ne omenat. Varnefindon koitti otsaansa: Siihen jää vielä mustelma jos toinenkin. Tyttö ei taida ihan heti unohtaa miten mesosit. Varnefindon ajatteli ja vilkaisi toista silmäänsä joka oli visusti kiinni.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 09 Elo 2011, 11:35

Loryen

Nainen nyökkäili ymmärryksen merkiksi. Oli Morna mikä tahansa, se pelotti häntä, ja Loryenia alkoi hieman arvelluttaa Varnen kutsuminen hänen taloonsa. Pistäisi vielä koko mökin matalaksi vaihtaessaan persoonaa, mutta ehkä Morna pysyisi nyt toistaiseksi poissa, ainakin leipomisen ajan. Ja näytti Mornakin omenoista pitäneen, joten Loryen voisi hyvällä tuurilla kestitä tätä.
"Meidän pitää tehdä se omenapiirakka", hän totesi hymyillen ja veisasi kintaalla äskeiselle selkkaukselle. Olihan Varnefindon sentään hupaisa veikko.
"Ja meidän piti käydä katsomassa niitä vihreitä omenoita. Tai siis, noita vihreitä omenoita", Loryen jatkoi osoittaen heidän vieressään olevaa omenapuuta ja odotti että Varne poimisi heidän koriinsa vielä muutaman sellaisen, ennenkuin he lähtisivät kylälle leipomaan.
"Haluatko sitten muuta? Kävin poimimassa pari persikkaa kun jäit jälkeen."
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Elo 2011, 12:12

Varnefindon

Varnefindon meni puun luokse ja nakkeli omenoita Loryenille. Yksi, kaksi, kolme, neljä.
"Voinemme mennä", Varnefindon sanoi ja otti yhden omenan itselleen syötäväksi. Hän vilkaisi kylän suuntaan. Tästähän tämä lähtee.
"Joten. Menemmekö sitten?" Varnefindon kysyi ja haukkasi omenastaan palasen. Vihreä omena maistui kirpeämmältä kuin punaiset. tekikö väri niin suuren eron makuun? Varnefindon hymähti ajatuksilleen ja pyöritteli omenaa käsissään. Niin, missäs päin se portti olikaan? Varnefindon mietti ja pyöri hetken aikaa ympyrää. Sitten hän osoitti sormellaan eteenpäin.
"Ahaa!" hän oivalsi ja lähti harppomaan kohti hedelmäpuita. Varne vilkaisi olkansa yli Loryenia.
"Tuletko?"
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Elo 2011, 00:13

Loryen

Nainen otti vihreänä kiiltelevät omenat sitämukaa vastaan kun Varne nakkeli niitä. Pian kori näyttikin jo iloisenvärikkäältä ja valmiilta tulemaan syödyksi. Tai ainakin korin sisältö...
"Menkäämme", Loryen toisti vastaukseksi Varnefindonille ja hymyili huvittuneena tämän pyörimiselle. Mitäköhän hän oivalsi? Ilmeisesti ainakin kulki portille päin. Loryen kipitti miehen perään tämän vilkaistessa olkansa yli ja hyppäsi parin soseutuneen omenanraadon yli matkallaan.
"Poimin sinulle muutamia ylimääräisiä omenoita siltä varalta että haluat vaikka syödä niitä paljaaltaan. Tai sitten niistä voi tehdä mehua tai vaikka hilloa", Loryen ehdotti kävellessään pitemmän haltian rinnalla ja laskeskeli korin hedelmiä. Omenoiden ja muutaman muun hedelmän alta pilkotti kaksi sitruunaa ja nainen virnisti tyytyväisenä. He saavuttivat pian portin ja astuivat siitä ulos.

// Jatkammekos vaikka kylään? Feel free... B)
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Edellinen

Paluu Omenatarha

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron