Kirjoittaja Ivy » 13 Helmi 2008, 01:37
Ophelia
Tämän jälkeen, tunne Artin tuijotuksesta Ophelian niskassa hellitti hetkeksi... Eikä Ophelia tiennyt syytä kun oli keskittynyt vain Lilyyn ja Araniin ja siihen etti puristanut pupua hengiltä, sen verran hermostunut Ophelia oli. Ophelia katsahti sitten Tomtomiin joka avasi suunsa ja ilmoitti poistuvansa, tekemään jotain, muttei kertonut mitä ja Aran näytti olevan heistä ainoa joka tiesi mistä Tomtom puhui... Hetkinen! Ei! Ei hän voinut jättää Opheliaa yksin! Ophelia käännähti ovelle ja näki vielä ehkä sekunnin murto-osan Tomoderuwixen selkää, kunnes ovi menikin jo kiinni ja Ophelia oli jäänyt yksin Lilyn, Aranin ja Arathetin kanssa...
Ophelia kääntyi hitaasti takasin, vilkaisemattakaan Arathetiin jota Ophelian oli syytä varoa jopa Arania enemmän. Ophelia piteli pupua yhä sylissään, sitä kun ei voinut miekään laskeakaan ja Ophelia kohotti kasvonsa sitten Araniin joka käveli tämän luokse, eräänlainen soittorasia käsissään, kumartui, ja näytti nyt pienen karusellin näköisen soittorasian.
Ophelia katsoi Arania ja sitten soittorasiaa joka alkoi soittamaan iloista melodiaa ja Ophelia myönsi pitävänsä siitä ja nyökkäsikin pienesti. Erilailla valjastetut valkoiset hevoset lähtivät pyörimään kehää telttamaisen katoksen alla, mennen ylös ja alas, ikään kuin ne olisivat tanssineet tuon melodian tahdissa...
Opheliaa vain häiritsi Aran joka oli hänelle kiltti, mutta Ophelia olikin Elisa tämän silmissä ja Ophelia oli sinänsä iloinen ettei Aran itse näyttänyt mitään epäilevän. Ophelia ehkä vähän hymyilikin, purren tosin huultansa, ei hän Aranille hymyillä saanut, Ophelia ei ainakaan pystynyt sitä ihan heti kuvittelemaan. Soitto loppui ja hevoset pysähtyivät paikoilleen, sinänsä harmi ja sinänsä hyvä sillä Aran lähti pois hänen luotansa ja vei soivan pienois karusellin takaisin hyllykköön.
Ophelia kohotti taas päänsä ja vilkuili ympärilleen päätään kääntämättä, ettei vaikka osuisi Arathetiin Aranin selittäessä että jokaisessa soittorasiassa olisi erillainen melodia.
Sitten Lily kysyi Aranin suosikkia, joka paljastui siksi mihin Lilyllä oli avainkin... Sitten puheenaihe vaihtui herra Tomtomiin, minne tämä oli mennyt? Aran vastasi että tämä oli mennyt hoitamaan asioita, niin, mutta mitä asioita?
Tähän Aran vastasi että heidän kahden välisiä asioita... Ja Lily ei tietenkään tähän tyytynyt ja Opheliakin seurasi tilannetta suurella mielenkiinnolla, Lily ei antaisi periksi niin helposti!
Aran paljasti Tomtomin menneen valmistamaan lääkettä..? Opheliaa kalvasi epäilys, oliko Aran siis sairas? Lilykin ilme oli muuttunut kuullessaan, että lääke olisi Arnille... Ophelia hellitti otettaan kanista, oliko se vakavaakin?
Ophelia hätkähti, melkein suorastaan puraisi huuleensa kuulleessaan että Aran olisi sokeutumassa. Aran selitti nyt paremmin, kun oli kerran aloittanutkin. Tomtomin ansiosta siis Aran sai pitää näkönsä joka oli heikentynyt jo monta vuosisataa? Ophelia nielaisi, oliko se nyt hyvä vai huono juttu? Tavallaan oli hyvä heille jos Aran menettäisi näkönsä, mutta tavallaan Ophelian kävi sääliksi tätä, minkä vuoksi Ophelian teki sitten mieli läimäistä itseään! Ophelia pudisti vain päätään, katse taas maanrajassa. Aran ei liikkunut kuin sokea Artin takia, niin Aran ainakin heille nyt kertoi. Ophelia tiesi että haltijat pystyivät keskustelemaan telepaattisesti keskenään, niin Helga oli heille silloin kertonut kun he olivat käyneet tämän luona puhumassa Lilyn unista.
Sitten Arth avasi suunsa ja Ophelian sydän oli ponnahtanut kurkkuun, missä oli Tomtom kun tätä tarvittiin?
"En minä sitä Aran herralta kysynyt..." Ophelia sanoi, kääntyessään nyt Artia päin, pakittaen hiukan huomatessaan Artin tulleen lähemmäksi ja asetti kätensä taas maskinsa päälle ettei Art pääsisi kajoamaan siihen niin helposti. Ja Ophelia kutsui Arania 'herraksi'... Uskokaa, Opheliasta se ei ollut ollenkaan mukavaa, varsinkin kun haltijoille herra tarkoitti kuningasta ja Ophelialle se oli yksi jumalan kutsuma sanoista. Vaikka olihan tuo ihan tavallisessa, 'rahvaanomaisessakin' puheessa esiintyvä sana jolla Ophelia lohduttautui.
"En minä voi kasvojani näyttää, ne ovat palaneet. Mielummin vaikka kädet ja jalat, mutta ei kasvoja." Ophelia yritti kuulostaa uskottavalta, väittäessään jälleen että hänen kasvonsa olisivat palaneet, ei hän niitä voinut näyttää ja lisäsi vielä pari muuta vaihtoehtoa, yrittäen lievittää taas epäilystä, vaikka jalkojen näyttö kuulostikin vähän epäsiveelliseltä, mutta sehän olikin jotain mitä ei papittaren suusta uskoisi kuulevan kun tätä ajatteli?
Art ei maskia saisi Ophelian kasvoilta pois. Ei jos se Opheliasta, Lilystä tai Tomtomista riippui...
//I WANT YOU IN MY ROOM!<--Lily laulaa//