Kuinka siivekäs niin maassa olla voi ?

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Elo 2011, 23:14

Frederico

Chepi kertoi, ettei surullista ollut se, ettei hän kyennyt lentämään vaan se, miksi hän ei ollut oppinut lentämään. Miten tuo halusi, surullista se silti oli. Sitten tyttö kyselikin opettaisiko Frederico häntä lentämään.
"Mikäs siinä" Mies vastasi hymyillen "Ei se suuri vaivai ole".
No, Chepi kertoi lihaksiensa olevan kipeänä, mutta uskoi sen menevän nukkumalla ohi. Mies nyökkäsi pienesti, eikä voinut olla hymyilemättä Chepin seuraavien sanojen jälkeen.
"En minä tästä ole mihinkään lähdössä" Frederico vastasi hymyillen lempeästi "Joten nuku vaan, kun heräät, olen yhä tässä kanssasi".
Se oli myös lupaus. Frederico oli niitä miehiä, jotka eivät valehdelleet. Eikä hän todellakaan aikonut jättää Chepiä oman onnensa nojaan metsään, juuri kun oli tuon pelastanut. Ties vaikka tyttö joutuisi uudestaan häkkiin, tahon tai toisen johdosta.

"Joten sulje silmäsi, minä pidän vahtia" Frederico lisäsi hymyillen, samalla kun silitteli pienesti Chepin hiuksia. Enkeli nosti siipensä ylemmäs ja kietoi niitä pienesti heidän ympärilleen, pimentäen näin hieman ympäristöä, mikäli Chepin olisi helpompi nukkua pimeässä..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 19 Elo 2011, 23:32

Chepi

Nyt tytöllä siis oli opettaja, loistavaa ! Toinen kertoi ettei lähtisi mihinkään ja Chepi uskoi. Nuorukainen liikautti siipensä lähemmäksi itseään jotta saisi enemmän lämpöä ja sitten nosti suurempi siipensä suojaksi.
Tytöllä ei ollutkaan aikoihin ollut näin tyytyväinen ja turvallinen olo, toinen pitäisi vahtia eikä antaisi minkään pahan tapahtua. Hellästi Chepi painoi päänsä toista vasten ja kietoi kätensäkkin tuon ympärille, sitten silmät painautuivat kiinni ja syvä, tyytyväinen huokaus karkasi ilmoille.

Pian tyttö oli jo syvässä unessa, niin syvässä ettei tiedostanut oikeastaan mitään, ei edes unia. Tyttö hengitti rauhallisesti ja keho valahti pikkuhiljaa rennommaksi. Ilma alkoi viiletä, varsinkin hieman varjoisassa metsässä, tytön keho reagoi siihen lievästi värähtämällä, mutta tyttö ei olisi varmaan tajunnut vaikka lämpöasteet olisivat humahtaneet pakkasen puolelle.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Elo 2011, 23:47

Frederico

Lopulta Chepi sulki silmänsä, painoi päänsä vasten Fredericoa ja alkoi nukkumaan. Enkeli oli tyytyväinen siihen, että tuo sai ylipäätänsä nukuttua. Hän kuitenkin valvoi, kuten oli luvannut. Ei hän edes pystynyt nukkumaan, sillä ei tarvinnut unta. Voisihan hän silmänsä sulkea, mutta hän pysyi silti hereillä. Frederico kuitenkin päätti pitää silmänsä auki ja tarkkailla ympäristöä siltä varalta, että joku olisi lähtenyt heidän peräänsä. Ketään ei kuitenkaan kuulunut. Oli myös hyvä pitää silmällä metsän eläimiä ja mahdollisia haltioita, jotka saattaisivat sattua paikalle. Vaikkakin, tuskin heistä harmia olisi.

Tunnit kuluivat. Enkeli antoi nuorempansa nukkua rauhassa niin pitkään kuin halusi. Ei heillä kiire ollut minnekkään. Frederico puolestaan pyöritteli ajatuksiaan mielessään Chepin nukkuessa. välillä ruskeat silmät eksyivät harhailemaan pitkin Chepin kehoa, kunnes ne nousivat taas tarkkailemaan siipien raosta ympäristöä.
Lopulta tyttö alkoi heräilemään. Frederico vilkaisi Chepiä, nostaen kasvoilleen tutun hymyn.
"Huomenta" Mies totesi lempeän rauhallisesti, antaen tytön heräillä rauhassa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 20 Elo 2011, 00:06

Chepi

Pikkuhiljaa alkoi nukkuminen riittää, akut oli kerätty täyteen ja nyt voisi heräillä. Silmät raottuivat ensin hieman, sitten ne aukenivat kokonaan vain ja ainoastaan nähdäkseen Fredericon hymyn joka toivotti huomenta. "Huomenta." Chepi vastasi kohottautuen samalla sen verran irralleen miehestä että saisi venyteltyä. Kädet työntyivät ensin pitkälle eteen ja selkä pyöristyi, sitten kädet nousivat ylös hieman takaviistoon ja selkä notkistui luoden kauniin kaaren tytön kehosta, mutta vain hetkeksi.
Chepi vilkaisi ympäristöä ja sitten Fredericoa. "Kiitos kun sain nukkua." Tyttö sanoi kääntyen hieman enemmän kasvotusten toisen kanssa, hän tahtoi nähdä kunnolla kenelle puhui.
Toinen käsi pyyhkäisi vielä laiskasti unihiekkaa silmiltä pois. "Mitäs sitten ?" Chepi uteli tietämättömänä jatkosta, hänellä oli siivet joita ei osannut piilottaa joten ihmisten kylään meno ei tainnut olla paras idea, ellei piilopaikkaa ollut.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Elo 2011, 12:48

Frederico

Chepi venytteli herättyää, saaden enkelin virnuilemaan itsekseen. Mitään tuo ei kuitenkaan sanonut, jätti omat ajatuksensa omaan arvoonsa. Tyttö hieroi unihiekat silmistään ja kyselikin mitä he seuraavaksi. Mies mutristi mietteliäänä huuliaan, kunnes kohtautti olkapäitään.
"Se riippuu täysin sinusta" Tuo aloitti "Joko lähdet omille teillesi tai sitten jäät seuraani. Ennemmin tai myöhemmin minä aijon palata takaisin kylään, mutta jos tulet mukaan niin sinulle pitää kyllä keksiä ei niin huomiota herättävä asu... Pystytkö kätkemään siipiäsi?" Mies pohti ja kyseli, lähinnä itsekseen.
"Niin ja, lupasinhan minä opettaa sinua lentämään" Frederico jatkoi virnistäen, samalla kun nosti kätensä niskansa taaksen ja nojautui kunnolla puuta vasten, aukaisten samalla siipensä kokonaan "Ehkä sinun täytyykin jäädä minun seuraani. En usko että opit lentämään yhdessä yössä".

Yöstä puheenollen, Frederico vilkaisi ympärilleen jo pimenevään metsään. Yöllä täällä oli huomattavasti vaarallisempaa olla, mutta enkeli uskoi kaksikon selviävän. Kyllä hän ainakin selviäisi ja oli valmis pitämään huolen myös Chepistä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 20 Elo 2011, 13:23

Chepi

Herrasmies tuo Frederico kun sanoi että tyttö saa päättää mitä tehdään, ainakin nyt toistaiseksi.
Toinen kyseli että saisiko tyttö siipensä piiloon, no ei kai ? Chepi kääntyi toisen sylissä selin ja koitti mallata siipensä selän leveyteen. "Jos saisin takin niin voisin peittää siivet sen alle..." Chepi sanoi mietiskellen.
Frederico muistutti että lupasi opettaa tytölle lentämisen jalon taidon, ja siitäkös tämä punapää riemastui.
Chepi nousi nopeasti ylös ja levitti siipensä. " Jään mielelläni seuraasi Frederico ! Alotetaanko ?" Tyttö kysyi heilutellen siipiään. Hän ei malttaisi odottaa että osaisi lentää !

Yö näytti tekevän tuloaan, mutta Chepi viis veisasi siitä kun enkeli oli hänensurassaan. Ainoa ehkä ongelmaksi muodostuva asia oli se että jos Chepi rysähtää pois Fredericon näköpiiristä niin hänet olisi vaikea löytää pimeästä metsästä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Elo 2011, 14:04

Frederico

Chepi sai siipensä nätisti selkäänsä vasten, joten tuo tarvitsisi vain takin tai kaavun, jonka alle kätkeä kehonsa. Se ei ollut ongelma, mutta nyt kuitenkin tyttö halusi opetella lentämään ennemmin kuin miettiä kylään luikkimista. Ja sehän sopi Fredericolle.
"Mikäs siinä" Mies totesi ja otti Chepistä kiinni, ponnistaen samalla seisomaan ja laski Chepin sitten seisomaan eteensä.
Frederico käänsi Chepin selin itseensä päin ja varovasti tunnusteli tuon siipiä ja selkä lihaksia.
"En tiedä pystytkö lentämään jos et ole harjaannuttanut lihaksiasi yhtään.. Mutta yritetään ainakin." Enkeli tuumi, samalla kun otti pari askelta kauemmas puusta, johon oli nojaillut.
"Osaat sinä ainakin siipiäsi liikuttaa. Joten aloitetaan sillä. Lyö siivilläsi alaviistoon, jotta saisit mahdollisimman paljon ilmaa siipiesi alle. Jos siltä tuntuu, niin koita samalla hyppiä" Frederico jatkoi demonstroiden pienesti hyppimistä, samalla kun itse availi valtavia siipiään.

Tuon jälkeen Frederico itse alkoi heiluttaa siipiään, käyttäen valtavasti voimaa saadakseen itsensä irti maasta.
"Vaikeinta on nousta ilmaan.. Kun ylös pääsee, se helpottuu huomattavasti" Frederico kertoi, samalla kun heilutteli tasaisen rauhalliseen tahtiin siipiään, pitäen itsensä metrin korkeudessa maan pinnasta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 20 Elo 2011, 14:19

Chepi

"Esiintyminen vaatii lihaksia." Tyttö vastasi miehelle ja sitten hän kuuntelikin tarkasti toisen ohjeita. Tuon kädet koittivat toisen siipiä ja selkää ja pian tyttö saikin ohjeita. Neito heilutteli siipiään alaviistoon saaden hieman ilmaa niiden alle, mutta siiven lyänteihin piti saada enemmän voimaa. Chepi vilkaisi toista ja jatkoi siipien heiluttelua, ilmavirta voimistui kokoajan ja tyttö hypähtikin muutamaan kertaan, sitten hän hoksasikin että loitsusta voisi olla apua. "Tempesta." Tyttö sanoi lyodessään siipiä ja samalla hypäten. Loitsun avulla luotu ilmavirta ponnauttikin tytön vähän turhan holtittomasti ja hän lennähti selkä edellä kohti Fredericoa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2011, 14:21

Frederico

Chepi kertoi esiintymisen vaativan lihaksia. Tuossa oli perää ja hyvä niin. Mikäli tuo ei olisi ollut harjaannuttanut lihaksiaan yhtään, voisi lentoon pääseminen olla astetta vaikeampaa. No, Frederico katseli Chepin yritystä päästä lentoon. Se oli huvittavaa katsella, mutta mies ei voinut kiistää, etteikö tyttö olisi yrittänyt. Frederico itse ei koskaan ollut joutunut opettelemaan lentämään. Kuollessaan se taito tuli kuin itsestään, joten hänen opetuksestaan saattoi uupua vinkki taikka pari.. mutta hän nyt yritti käyttää maalaisjärkeä opettaessaan tyttöä.
Pian Chepi päättikin yrittää omaa konstiaan päästä lentoon, käytäen loitsua apunaan. Se ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan, vaan tyttö lennähti holtittomasti selkä edellä kohti Fredericoa. Frederico onneksi ehti reagoida tähän tempaukseen ja otti Chepin hellästi vastaan, joutuen kuitenkin peruuttamaan pari siiven iskua törmäyksen voimasta.

".. Hyvä idea, mutta sinun pitäisi saada vielä valjastettua tuo temppu ohjastamaan sinut oikeaan suuntaan" Fredercio totesi naureskellen, samalla kun laski Chepin takaisin alas, jotta tuo saisi yrittää uudestaan.
"Jos haluat, voimme kokeilla tiputus tekniikkaa.. Vien sinut yläilmoihin, päästän irti ja katsotaan lennätkö vai et.. Ja jos et, niin siinä tapauksessa nappaan sinut kiinni" Mies ehdotti virnistäen. Kyllä hän uskoi saavansa Chepin kiinni, vaikka tuo lähtisikin tippumaan edeltä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 21 Elo 2011, 14:38

Chepi

Nolostunut puna levisi tytön kasvoille, taisi siinä olla ripaus yllättyneisyyttäkin kun Frederico joutui hänet koppaamaan. Onneksi tuo kuitenkin teki niin, olisi se sattunut enemmän kun olisi tehnyt perslaskun maahan.
Mies myös huomautti että loitsu pitäisi saada menemään oikeaan suuntaan jos sitä aikoisi käyttää, mutta tyttö päätti että se keino jätettäisiin nyt kokonaan pois laskuista. Ehkä se luonnollisempi keino oppia lentämään ilman takaa olisi kuitenkin paras.
Sitten enkeli ehdotti pudotus tekniikkaa, toinen veisi tytön yläilmoihin ja pudottaisi sieltä alas.
Nyt kun sitä mietti niin sehän kuulosti hyvältä ! Ainakin jos uskoi saavansa siipensä toimimaan.
Chepillä oli epäilyksensä mutta päätti tuo silti suostua.
"Kokeillaanko ?" Tyttö sanoi mietteliäs ilme kasvoillaan. "Mutta ota vasta viimetingassa kiinni, tahdon käyttää jokaisen sekuntin hyödyksi." Chepi vielä lisäsi vilauttaen nättiä hymyään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2011, 15:01

Frederico

Tyttö näytti astetta innokkaamalta kokeilemaan pudotus tekniikkaa. Lisäksi tuo toivoi, että enkeli ottaisi hänet kiinni vasta viimetingassa. Frederico katsoi kysyvästi tyttöä, mutta hymähti sitten.
"Hyvä on" Mies totesi, ottaessaan Chepistä kiinni ja nousi puiden yläpuolelle ja yhä ylemmäs. Enkeli nousi sopivaan korkeuteen ja pysähtyi sitten leijumaan hetkeksi paikoilleen. Maahan oli matkaa sopivasti. Tyttö varmasti ehtisi kokeilla siipiensä toimivuutta tänä aikana, ennen kuin Fredericon täytyisi ottaa tuo kiinni. Ja vaikka Frederico ei saisikaan tuota ajoissa, oli alla paksu lehmusto, joka varmasti hiljentäisi tipahtamista. Mutta kyllä enkelillä oli tavoitteena saada kauniimpi kiinni, ennen kuin tuo rysähtäisi pusikkoon.

"Valmiina?" Frederico kysyi, vielä ennen kuin heitti Chepin ylemmäs itsestään, antaen tuolle vielä pari metriä lisää tippumis aikaa. Heitto tapahtui tienkin niin, että Chepi pysyi koko ajan pysty asennossa.
Nyt oli tytön vuoro toimia. Ja toivottavasti tuo toimisikin.
Frederico lähti samantien seuraamaan Chepiä, pysytellen tuon rinnalla muutaman metrin päässä tippuvasta tytöstä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 21 Elo 2011, 15:41

Chepi

Ei aikaakaan kun Frederico nappasi tytöstä kiinni ja lähti kohti korkeuksia. Chepi katsoi kauhuissaan alas jäävää maisemaa, mutta pian pelko muuttui jännitykseksi. Ilmeisesti sopivassa korkeudessa Frederico kysyi vielä oliko tyttö valmis, vastaus oli selvä kyllä. Mies heitti tytön vielä pari metriä korkeammalle, ja pudotus alas alkoi. Tyttö heilautti silkasta säikähdyksestä käsiään ja miljoonat ajatukset vilistivät mielessä. Siivet heiluivat koittaen saada ilmaa alleen, se vain ei oikein meinannut onnistua. Kerran tyttö pyörähti ympärikin pudotessaan, ja alastulo alkoi näyttää jo varmalta.
Chepi painoi siipensä kiinni selkäänsä, sitten hän onnistui jotenkin ihmeenkaupalla pyörähtämään kohti meno suuntaa, eli maata. Sen jälkeen tummat siivet aukenivat kokonaan ja voimakkaan iskun jälkeen matka jatkuikin eteenpäin, ei alaspäin. Tyttö lensi pienen hetken omillaan kunnes keskittyminen herpaantui ja putoaminen alkoi, jälleen. Chepi säikähti ja päästi ilmoille kiljaisun, puut lähestyivät nopeasti ja tyttö ei saanut enään siipiään levitettyä kunnolla. Jostain syystä tälläkertaa ilma ei tarttunut niihin eikä Chepi keksinyt mitä hän teki väärin.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2011, 19:14

Frederico

Perhoset nousivat Fredericon vatsaan, tuon seuraillessa Chepin lento yritystä. Tyttö tippui huimalla vauhdilla alas päin, eikä näyttänyt millään saavan ilmaa siipiensä alle. Aika alkoi käydä vähiin. Frederico oli jo lähellä puuttua peliin, kunnes kuin ihmeen kaupalla, Chepi sai ilmaa siipiensä alle. Tyttö lähtikin liitämään vaakasuorassa. Pienoinen naurahdus pääsi enkelin suusta, kunnes Chepi yhtäkkiä lähtikin tippumaan, jälleen, tällä kertaa kiljaisten.

Siinä vaiheessa Frederico tiesi, ettei tytöllä ollut kaikki hallinnassa. Joten enkeli lähti syöksyyn kohti Chepiä. Jokainen sekuntti oli nyt ratkaiseva. Kuitenkin, juuri ennen puiden ylimpiä oksia, Frederico kaappasi Chepin syliinsä ja lensi pari metriä ylöspäin, jääden taas leijailemaan paikalleen.
"... No se meni jo hieman paremmin" Mies totesi virnistäen "Siipesi saattavat olla liian pienet lentämiseen.. Sinun täytyy joko harjoitella enemmän tai odottaa, että siipesi kasvavat hieman.. eihän niitä ole koskaan leikelty?".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 21 Elo 2011, 19:25

Chepi

Tyttö tarrasi sillä sekuntilla kiinni Fredericon vaatteista kun tuo kaappasi työtön syliinsä, pieni sydän jyskytti tuhatta ja sataa sekä ilme kertoi lievästä säikähdyksestä.
"Se oli mahtavaa !" Chepi henkäisi toiselle vastaukseksi, hengityskin oli vielä vähän kiivaampaa, mutta kyllä sekin pian rauhoittui.
Toinen kertoi että tytön siivet saattaisivat olla liian pienet ? Miten niin liian pienet ? Kyllä ne Chepin mielestä olivat ihan sopivat. Enkeli kertoi myös että olisi joko harjoiteltava enemmän tai odotettava. Vastaus oli selvä, hän harjoittelisi. Sitten tuli kysymys mikä kirpaisi, oliko siipiä leikelty. "Kyllä ne yrittivät, repiäkkin koittiva jotta saataisiin matkamuistoksi myytyä... Mutta pistin hanttiin ja tein kyllä melkoisen selväksi että yksikin höyhen pois siivistäni ja revin ne kokonaan irti vaikka omin käsin, sitten jouduttaisiin etsimään uusi friikki, joten he jättivät siipeni rauhaan." Tyttö selosti, olisihan sitä voinut lyhyemminkin sanoa mutta minkäs teet kun et osaa paremminkaan asioita muotoilla. "Kokeillaanko vielä kerran ? Jaksatko pyydystellä minua ?" Tyttö kysyi sitten leikkisällä ilmeellä, tämä oli melkeimpä hauskaa. Sitä paitsi hän saattoi hahmottaa jo hieman siipiensä toimintaa, kyllä se tästä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Elo 2011, 19:48

Frederico

Chepi ilmoitti äskeisen kokemusken olevan mahtava. Frederico ei voinut olla naurahtamatta, tuo oli yhä suloisempi ja suloisempi tapaus. Nauru kuitenkin loppui lyhyeen Chepin kertoessa tarinan siivistään. Frederico mutristi pahoittelevana huuliaan.
"Se selittää jo jotain.. No, toivotaan että siipesi toipuvat pian" Frederico totesi, ollen kiitollinen siitä ettei Chepi siipiään ollut mennyt repimään. Siivet sopivat tytölle. Tuo olisi ollut täydellinen enkeli. Frederico ei kuitenkaan toivonut tuosta tulevan enkeliä. Kaikki tiesivät mitä sitä ennen täytyi tapahtua ja kuolema oli viimeinen asia mitä toiselle toivoi. Varsinkin kun toinen oli niin suloinen ja elämää täydentävä tapaus.
Sitten Chepi ehdottikin uusintaa. Frederico ei voinut olla naurahtamatta, Chepin kysellessä jaksaisiko hän pyydystellä tyttä vielä.
"totta kai jaksan. Ethän sinä melkein mitään painakkaan!" Frederico totesi, samalla kun lähti taas nousemaan korkeuksiin.

Enkeli lensi jälleen tarpeeksi korkealle ja vilkaisi nopeasti Chepiin ennen kuin heitti tuon taas ilmaan ja jätti laskeutumaan omilleen.
"Muista koittaa saada ilmaa siipien alle!" Frederico huudahti, samalla kun alkoi syösylaskun Chepin rinnalla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron