Tukea tarvitaan

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Tukea tarvitaan

ViestiKirjoittaja Templer » 16 Elo 2011, 16:34

Soul Safer

Soul Safer huokaisi katsoen taivaalla lentävään lintuun. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea vuorien taakse. Valoisuutta riittäisi vielä pitkään, mutta vanhassa metsässä sitä ei voinut aina erottaa. Siitä Safer piti, kuinka siellä osasikaan olla aina hämärää ja viihtyisää, eikä ollut paljoa väkeä, jotka kyselivät kuka hän oli, miksi hänellä oli huivi ja mikä hän oli... hän voisi niin helposti tappaa kyseliät, vain riisumalla huivin, mutta Safer ei ollut samanlainen kuin muut... muuta hänen kaltaiset. Hän muisti vielä osan Jasonista, pojasta joka hän oli ollut. Nyt se vain oli sumeaa usvaa, josta putkahti aina välillä jotain esille. Kuitenkaan ei ollut sen aika, ei ollut aika muistella menneitä. Safer oli nimittäin paennut tänne metsään todelisuutta, sitä kurjaa, pientä, paskaimaista maailmaa, joka osasi aina riepotella häntä mielensä mukaan. Hän vain kuunteli hengitystään, istuen kannolla ja pitäen päätään notkossa. Korvat olivat valppaina kuulemaan kaiken, pienimmätkin asiat. Silti mitään ei kuulunut, ainostaan hänen oma rahiseva hengitys.
Kuin hän olisi yksin siellä, vaikka monien satojen metrien päässä liikkui mielenkiintoisia tuoksuja, ne kuuluivat ihmisille ja eläimille. Hän vainusi myös muuta, eläinten jätteitä ja ihmisten heittämiä, homaisia ruokia, jotka lojuivat roskakasoissa. Mitään tarpeeksi mielenkiintoista tai huomiota herättävää ei tapahtunut. Safer varoi antamasta vaistoilleen vallan, tässä tilanteessa hauskinta olisi viedä jonkun sielu, mutta ajatus oli raaka. Ei ehkä tarpeeksi raaka, ettei hän olisi voinut tehdä sitä, mutta silloin hän istuisi vieläkin tiukemmin ja suruissaan tuossa samaisella kannolla... ja hiukan myöhemmin. Niiskaus... vihdoin hän kuuli jotain erilaista, mutta tämäkin kuului hänelle itselleen.

Safer ei ollut varma itkikö hän, vai niiskauttiko hän ihan tylsyydestään. Hän velloi tyhjyydessä, puoliksi unessa, mutta kuitenkin hereillä. Hän tajusi, että hän istui siinä, eikä mitään tapahtunut, mutta silti hän taisi nukkua. Tuon erikoisen horromaisen tilan rikkoi rapina. Joku liikkui lähellä. Vai oliko hän juuri kuvitellut sen?
Hänen oli vaikea keskittyä eneää mihinkään ja hän alkoi saada hitaan hermoromahduksen. On niin vaikea elää... niin vaikea hengittää vapaasti, liian vaikea edes liikkua, tietämättä, että on pelkkä murhaaja... Safer ajatteli itsekseen, perimmäisenä ajatuksen oli saada ajatukset kokoon, mutta enemmän hän halusi vain solvata itseään. Hän oli murhaaja, eikä voinut mitään. Safer alkoi kuuntelemaan terkemmin ja tosiaan joku liikkui lähistöllä, luultavasti ihminen. Ainakin tuoksu oli ihmisen, mutta Safer ei voinut olla varma, kuuluiko tämä tuoksu juuri tuolle läheiselle ihmiselle... Safer nosti päätään ja kuunteli tarkkaavaisena, silti hän ie irrottautunut kyyry asennostaan vaan piti sen tuomasta turvasta ja lämmöstä.

//Jos Nipustin pystyisi Jennalla tähän jotain kirjoittamaan... :D//
Templer
 

Re: Tukea tarvitaan

ViestiKirjoittaja Nipustin » 19 Elo 2011, 12:42

//Täälä näin! \o//

Jenna

Kuukaudet olivat kuluneet aivan liian hitaasti itse tylsälässä, ihmisten kylssä ja kotona, suurin osa aikaa. Kodilla ei nyt tarkoitettu neitokaisen omaa kotia, vaan hänen lapsuuden kotiaan, vanhempien huomaa. Näiden kuultua tyttärensä raskaudesta, olivat välit yllättäen parantuneet ja lähentyneet. Ainakin vanhempien mielestä siis. Jennaa tämä paapominen lähinnä ahdisti. Hän oli vapauden sielu, eikä oikein pitänyt vanhempien tarjoamasta suojasta ja turvasta. Aloillaan olemisesta. Jopa retket metsään vanhemmat olivat kieltäneet kun Jenna alkoi olla seistemättä kuuta raskaana.
Vaan tänään auringon suunnatessa lepäämään, ja ilmojen alettua sopivasti viilenemään oli Jenna kääriytynyt takkiin ja lähtenyt salaa ulos ja metsään. Hän oli kulkenut metsässä kuljeskelun riemuissaan jo monta tuntia joten mietti kohta pysähtymistä. Hän oli myös ottanut olkalaukun mukaan, ja siellä oli eväitä. Ihan varma ihminen ei ollut mutta hän luuli että olisi jossain vanhanmetsän alueella.
Neito löytää ison kiven jonka päälle saattoi kiivetä pelkäämättä kaatumista, joten sinne hän asettui syömään eväitään. Jostain hänen lähistöltään lennähtää ilmaan lintu. Hih, ehkä raukalla oli pesä jossain läheisessä puskassa ja se halusi suojella muniaan lähtemällä lentoon. Jenna syventyy syömään omenaansa mukavan viileään metsään ja hyräilee samalla tarttuvaa kapparailatusta.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 19 Elo 2011, 18:06

Soul Safer

Safer kuunteli yhä, nyt ei kuulunut mitään. Hetken hiljaisuus, jonka jälkeen alkoi hiljainen hyräily. Safer päätti irrottautua asennostaan ja lähteä tarkistamaan, mistä tuo sulo ääni kuului. Hän eteni hitaasti mättäillä konttaus asennossa tunnustellen hieman kosteaa maata allaan. Pian hän nousi seisomaan kävellen hitaasti, mutta varmasti kohti tuoretta ihmisen tuoksua. Hän hapuili käsillään puita, jotka olivat lähettyvillä, jotte ei törmäisi niihin. Samalla hän kuunteli tuota hyräilyä, se oli kuin lääkettä hänen masennukseensa, siitä huokui omanlainen ilo ja suru. Pian Safer jo hölkkäsi, hän ei pellännyt törmäävänsä. Pian hän oli ihmisen lähellä, sen aisti. Ihmiselle ominainen tuoksu oli vahvistunut ja ihmisen liikkeiden äänet tapahtuivat n. 3 metrin päässä. Safer pystteli vielä piilossa kuulostelle, oliko ihminen vaarallinen. Tuoksu oli naisen, joten hän ei uskonut tuon olevan yhtään varralaiinen, mutta oli niita palkkamurhaaja naisiakin, sun muita, joihin Safer ei tahtonut tehdä tuttavuutta.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Elo 2011, 09:28

Jenna¨

Ihmisneito vain pupelsi söpönä eväitään ja nautti luonnon rauhasta. Hänellä ei ollut minkäänlaista aavistusta, että häntä tarkkailtiin para aikaa. Safer osasi pysyä poissa neidon suorasta näkökentästä, eikä Jenna ollut yhtään valppaana tutkaillakseen ympäristöään.
Neito laskee ruokansa pois käsistä ja muuttaa rytmikkään hyräilynsä lauluksi: "Ken ain' vaa pelikiää, ei kestä mitään! Onneks on meillä miekka, ei tarvitse taistella asenaan pelkkä hiekka!"
Jenna hihittää pienesti omalle laulannalleen. Hän mietti juuri miten tyhmältä olisi näyttäny jos joku olisi vahingossa nähnyt ihmisen istuskelemassa kivellä ja lauleskelemassa.
Jennan huomaamatta tämän laukusta vyörähtää omana, alas kiveä ja kierien maassa lähemmäs Saferin oleskelupaikkaa.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 24 Elo 2011, 16:54

Soul Safer

Ihminen rupesi laulemaan, ei selvästikään ollut asitinut hänen läsnäoloaan mitenkään. Hän soi eväitään... Safer astui hieman edemmäs, nyt hän pystyi jo kurottamalla melkein hivelemään kiveä, jos olisi tahtonut, mutta silti puu ja pensas antoivat ihmeellisen hyvin piilopaikan, kunnes... jokin pyöri kiveä pitkin, tuoksustaan ja äänestään päätellen se oli omena, Safer havahtui taaksemmas, tajutessaan, että omenahan oli juuri vierinyt hänen piilopaikkansa eteen. Hän ei tajunnut laisinkaan, että hänen takanaan oli juuri, johon hän kompastui. Kuului pieni tömähdys ja Safer tajusi kaatuneensa selälleen maahan. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä, jos neito tajuaisi hänen läsnäolonsa... mahdollisia seurauksia oli monia, eikä Safer halunnut edes ajatella niitä, hän oli kyllästynyt tappamaan, mutta jos neito tekisi aloitteen... tajuaisiko hän edes Saferia, joka makasi tiedottomana maassa... sekunnit olivat pitkiä ja matelivat pojan hengityksen kiihtyessä.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Elo 2011, 08:22

Jenna

Kyllä jopa ihminen kykeni kuulemaan näin läheiseltä etäisyydeltä toisen kaatumisen. Jenna ei varsinaisesti säikähdä mutta alkaa haravoimaan katseellaan ympäristöään. Aluksi neito katselee paljon kauemmas kun olisi tarve ja hitaasti hän käy läpi maastoa lopulta päästyä katseellaan aivan kiven viereen. Siellähän makasikin joku mukkelis makkelis.
Neito kipuaa kiireesti alas kiveltä, niin kiireesti kun raskaana oleva neito vain saattoi, ja tuli muukalaisen luokse. "Voi ei säikytinkö minä sinut laulannallani! Oletko kunnossa?" Jenna huolehtii. Neidon ilme oli hieman hätääntynyt vain koska ei tienny oliko toinen kunnossa, mutte sokea sitä saattanut nähdä.
Jennan lämmin käsi tarttuu miehen käteen ja tämä yrittää hellästi auttaa toista jaloilleen. Näin Jenna huomaa myös toisen silmien edessä olevan siteen ja kuulee toisen vauhkoontuneen hengityksen. "Ei sinun tarvitse pelätä minua... Oletko sinä sokea?" neito esittää aika tyhmän kysymyksen. Miksi kukaan kulkisi ympäriinsä side silmillä ellei ollut sokea.
Brunette meinasi alkaa huolehtimaan siitä ettei toinen saisi liikkua metsässä yksin koska oli sokea ja mitä tahansa voisi tapahtua. Jenna kuitenkin huomaa ajatustensa hassun iroanian ja sulaa hupsuun hymyyn. Hänen itse ei pitäisi kulkea täällä yksin, koska oli raskaana. Hänen tulisi vain maata kotona tekemättä mitään, muu kaikki oli liian raskasta tai vaarallista.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Elo 2011, 17:17

Soul Safer

Safer hätkähti tajutessaan, että toinen oli selvästi löytänyt hänet. Yhtäkkiä hän tuntee toisen käden, silkkisen käden, joka auttaa hänet ylös. Tuo oli jokseenkin rauhoittava ele, kukaan tappaja tuskin auttaisi hänet ylös. Silti Safer pysyi hiljaa, hän tärisi... osaksi säikähdyksestään ja osaksi kylmästä. Neidon lämmin käsi oli muistuttanut mieleen, miten kylmä hänellä oli. Tuo ihminen rupesi myös kyselemään hänen vointiaan, miten sen nyt aina otti. Hän ei tuntenut koskaan oloaan tarpeeksi hyväksi, mutta tällä hetkellä se oli aika hyvä, hän tunsi olonsa jokseenkin turvalliseksi neidon lähellä.
"E-en minä täysin sokea ole." Safer päästi suustaan ja ihmetteli äänensä käheyttä, siitä oli aikaa kun hän oli viimeksi puhunut, kukaan ei yleensä hänelle jutellut ja ihmeellisesti Saferia rupesi jännittämään, mitä hän voisi kertoa tuolle ja mitä ei. Hän muotoli kasvoilleen hymyn, se oli hyvin pieni, tuskin huomaamaton, mutta suuri ele häneltä. Kerrankin hänellä oli hyvä olo, nälkä ei väijynyt hänen olemuksensa alla, valmiina hyökkäämään, vaikka hän seisoikin juuri "saaliin" edessä. Päinvastoin, nälkä hälveni.
Hänen teki mieli kertoa toiselle, ettei hänen lähellään kannattanut viettää aikaa, mutta neidon luona oli rauhoittava olla, joten hän ie tahtonut häätää seuraansa pois.
"Mitä sinä teet täällä.. oletko yksin?" Safer kysyi hiljaa varuillaan, lähettyvillä pystyi helposti olemaan neidon puoliso, isä tai joku muu suojelevainen olento, joka hetkessä hänet tappaisi.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Syys 2011, 13:40

Jenna

Vai ei täysin sokea? Jenna vain nyökytteli ja tuki toista huomaten tämän tärisevän. "Voi onko sinulla kylmä?" Ihmisneito huolestui ja muisti että oli pakannut yhden huovan mukaan, vieras saisi lainata sitä.
Neito koittaa taluttaa puskassa ollutta huivipäätä kivelle jotta saisi tämän istumaan johonki ja käärittyä huopaan.
"Tulin karkuun kaikkea kaupungin hälinää. Välillä on vain hyvä olla yksikseen, ei sillä että sinä mitään häiritsisit! Nyt olinkin jo ollut ihan riittävästi yksin", neito ilmoittaa samalla vastaten miehen kysymykseen oliko hän yksin. Jennan tapaista ei ollut epäillä suuresti toisten motiiveja, joten ei hän nytkään epäillyt miestä yhtään salakuuntelijaksi tai tirkistelijäksi, saatikka olisi väittänyt tai pelännyt miestä vaaralliseksi. Ei alkuunkaan. Edes miehen kysymys siitä oliko Jenna yksin, ei saanut itsevarman ihmisnaisen niskakarvoja pystyyn.
"Minulla on eväitä, onko sinulla nälkä?" Jenna kyselee herttaisesti hymyillen taluttaen samalla miehen kiven päälle. Hellästi Jenna istuttaa muukalaista ja kaivaa laukustaan punertavan ruskean viltin. "Tässä on viltti, lämmikkeeksi.." Brunette selittää ja kietoo vilttiä toisen ympärille. Häsellettyään tapojensa mukaan tarpeeksi, neito istuutuu viimein toista vastapäätä, ehkä puolen metrin päähän (kivi oli iso), ja alkaa jälleen napostaa omenaa. "Kuka sinä muuten olet? En yhtään hoksannut kysyä sinun nimeäsi. Minä olen Jenna, Jenna Brooks."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 02 Syys 2011, 16:46

Soul Safer

Safer ihmetteli neidon huolehtivaisuutta, usein hänet kierrettiin kaukaa, mutta nyt hän sai hyvin paljon huomiota, joka oli itsessään jo omalta osaltaan mukavaa, mutta myös kummallista.
Sfaer pudisti päätään neidon ensimmäiselle kysymykselle oliko hänellä kylmä, mutta neito tuskin huomasi tätä pientä elettä. Hän vain rupesi juttelemaan mitä teki siellä ja - vaikka yleensä Safer ei sellaita tunnetta tuntenutkaan - hän alkoi väkisin tuntea olevansa vain suuri huoli neidolle.
Hetkessä Safer tunsi neidon hellät kädet, jotka auttoivat hänet kivelle. Nyt asia monimutkistui, hänellä oli tunne, kuin invalidilla, vaikka olihan hän pitkään elellyt metsässä. Silti hän ei kehdannut oikaista, että selviäisi yksinkin, neidon läsnäolo oli vain niin mukavaa, syvällä sisimmässään Safer myös toivoi, että tuon neidon läsnäolo toisi hänen mieleensä jotain hänen menneisyydestään, koska eihän Safer muistanut mitään siitä, joka oli hälyyttävää, hän olisi mennyt entiseen kotiinsa etsimään muistojaan... jos hän vain muistaisi missä hänen kotinsa sijaitsi.
"Kyllä minä pärjään..." Safer sanoi hieman heikosti neidon kysymykselle halusiko hän ruokaa. Hänellä ei suuremmin ollut nälkä, ja vaikka olisi ollut, ei hän olisi kuitenkaan tahtonut syödä "tavallista" ruokaa. Se ei tuonnut hänelle tyydytystä pätkän vertaa.
Safer hätkähti hieman, kun tajusi, että hänen ympärilleen kieritettiin vilttiä. Hänen huulilleen muotoutui pakon omaisesti pieni hymy, koska ei hän ollut hetkeen tälläista huomiota saanut sen jälkeen kun oli pieni... jos silloinkaan.
Neidon seuraavat sanat saivat hänet hiljaiseksi.
"Jenna..." Safer toisti puoliääneen. "Kaunis nimi." Hän sanoi automaattisesti koettaen keksiä jotain muuta puhuttavaa, kuin, että kuka hän oli.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 11 Syys 2011, 10:08

Jenna

Neidosta oli mukava kun toinen piti hänen nimestään. Lempeän naurahduksen kera neito sanoo: "Niinkö sinusta? Minusta on aina tuntunut että se nimi on ollut aina liian tyttömäinen minulle... Suurin osa kotipuolessa tuntee minut nimellä Brooks."
Ihminen aistii ilmasta ettei toinen tainnut oikein haluta puhua itsestään. "No mikä sai sinut tulemaan tänne melkenpä syrjäisimpään kolkkaan metsää? Sinä et taida olla raskaana ja pakanemassa holhoavia vanhempia!" Jenna naurahtaa. Ihmisneidolla ei ole aavistustakaan että toisesta hänen huolenpitonsa ja elämänisoiluutensa olisi jotenkin kummallista, koska sellainen Jenna vain oli. Aina iloinen ja reipas, myöskin hellä ja huolehtiva äijämäisen pintansa sisällä.
"Onko sinulla kenties jotain tekemistä tai kiire jonnekkin? Minä saattaisin tykätä juttuseurasta, siis jos sinulla ei ole kiire. Täälläpäin harvoin tapaa uusia tuttavuuksia... Minä pidän uusista tuttavuuksista." Jenna läpyttää silmiään oikein suloisesti, mutta se taisi Saferilta jäädä tietysti näkemättä.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 11 Syys 2011, 12:12

Soul Safer

"Raskaana... Vanhemmat..." Safer toisti hiljaa itsekseen. Tuttuja sanoja kummatkin, mutta hänelle hyvin merkityksettömiä. Raskaus oli sama asia, kuin toisen rakastaminen, vanhemmta ajoivat melkein samaa asiaa. Saferilla ei ollut kumpaakaan, vanhempia saatikaan rakkautta.
"Liikun täälläpäin usein..." Safer sanoi pienesti virnistäen, olihan se totta, hän liikkui täällä usein... melkein asuikin.
"Olo on hyvä, kun on hiljaista, yksinäistä toisinaan." Safer sanoi hiljaa. "En tarkoita sillä, ettäkö seurasi haittaisi minua." Safer lisäsi nopeasti. Hän ei usein ollut perillä "tavallisten" ihmisten ajatusmaailmasta ja siitä miten he ottaisivat hänen juttunsa, joskus pahalla, joskus hyvällä.
"Ei minulla kiire ole..." Safer sanoi. "Ei minulla koskaan ole..." Hän lisäsi vielä itsekseen mutisten.
"Miksi sinä olet täällä?" Safer kysyi vaikka uskoi tietävänsä jo vastauksen. "Oletko siis raskaana, pakenemassa vanhempiasi?" Safer jatkoi hieman kiinnostuneempana. Hänestä oli omalla tavallaan mukavaa, että muilla oli vielä sitä, mitä hänellä ei ollut, vaikka se tuntuikin hieman epäreilulta hntä kohtaan. Eihän hän itse ollut tälläistä kohtaloa päättänyt...
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 11 Syys 2011, 12:35

Jenna

Brunette kuunteli kiinnostuneena toisen selitystä. Joskus oli varmasti ihanaa olla yksin, siksihän Jennakin oli metsään karannut, mutta silti ei miehen seura häirinnyt neitoa laikaan. Eikä miestäkään haitannut tämän omien sanojen mukaan Jennan seura.
Toisen sanoessa ettei hänellä ollut koskaan kiire, Jenna tuntee olonsa hieman pahoittelevaksi mutta yrittää parhaansa mukaan saada toisen hymyilemään: "Voi kumpa minullakaan ei koskaan olisi kiire! Aikataulut vaan aina painaa mun niskaan. Niinkun mä ees kestäisiin kovin paljon lisäpainoa tämän mahan kanssa!" Jenna hymyilee omalle jutelleen ja katsoo lämpimästi Saferia päin. Voi toista.
"Aivan niin." Jenna nauraa kun toinen oli juuri itse vastannu omaan kysymykseensä. "Tiedänhän minä että he tarkoittavat vain hyvää, mutta kyllä silti olisi kiva jos he antaisivat minun välillä hengittää."

"No onko sinulla perhettä tai ystäviä? Asutko jossain täällä metsässä jos kerran vietät täällä niin paljon aikaa? Minä tulen ihmisten kylästä aikamoisen matkan päästä. Kun lähden takaisin, voisitko sinä kenties tulla saattamaan minua jonkin matkaa? Taidat tietää nämä seudut minua niin paljon paremmin, en ainakaan eksyisi." Jenna pyytää kauniisti. "Kiltti?" Ihmisneito tarttui hellästi toista kädestä.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 15 Syys 2011, 16:32

Soul Safer

"Ei, ei ainakaan tunne ketään perheestäni... enää. He ovat kaikki kaikonneet elämästäni, jatkan kai nyt omillani, olen pesätä lähtenyt lintu, tuskin koskaan heitä enää tapaan. Vanhemmat ovat kuolleet." Safer sanoi hieman masentuneella äänellä.
"Täällä lähettyvillähän minä asun." Safer valehteli. Jos hän puhuisi totta, asiasta tulisi paljon monimutkaisempi, ties mitä Jenna keksisi sanoa siihen, että hänellä ei ollut kotia.
"Voin saattaa sinut, tunnen tämän metsän kuin omat taskuni... vaikkei minulla taskuja olekaan." Safer sanoi ja naurahti itselleen. Kun hän tunsi ihmisneidon käden kädessään hänen hymynsä valahti nopsaan pois, nälkä palasi takaisin nyt safer halusi tosissaan tappaa toisen, mutta samalla hän koetti saada itsensä pysähtymään. Samalla toisen kosketus oli jotain mitä Safer ei ollut pitkään tuntenut, hän taisi kiintyä tyttöön. Voi ei... Safer ajatteli. Kuinka vaarallista olikaan tytölle ja hänelle, jos hän kiintyisi ihmiseen. Siitä ei seuraisi mitään hyvää, mutta silti ihmisen läsnäolo sai hänet jo rauhallisemmaksi, välinpitämättömäksi. Silti Safer otti kätensä pois toisen kädestä, jotta saisi nälän taas kaikkoamaan ja niinhän se tekikin. Sitä Safer ei osannut selittää, vaikka hän tahtoi taas koskea toista, tuntea hänen pehmeä ihonsa omaansa vasten. Samalla kuitenkin muisto nälästä sai hänet pysähtymään. Turha olisi ottaa suurempia riskejä.
"Onko kylässä mukava asua?" Safer kysyi nopeasti, jotta saisi muuta ajateltavaa.
Templer
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Syys 2011, 13:56

Jenna

Ihmis neito ilahtui kovasti kun toinen lupasi saattaa hänet. Hetken Jenna oli lähtemässä toisen kanssa kädestä pidellen mutta tunsi vain kuin käsi vedettiin pois. Hetken Jennan kasvoilla oli kummastunut ilme mutta ennen kuin neito ehti tietämättömyyttään kysyä mitään kiinnitti pojan kysymys hänen huomionsa toisaalla.
"No ihan mukavaa, ei pahalla, mutta varmasti mukavampaa kun olla päivästä toiseen ihan yksin..." Brunette sanoo hymyillen ja heilauttaen tukkaansa. "Tai mahtaa yksin elollakin olla omat etunsa. Saa ainakin tehdä mitä lystää."

Ehkä toinen oli ujo eikä halunnut pitää tyttöä kädestä, Jenna virnistää itsekseen ja nostaa sitten laukkunsa olalle jonka jälkeen hypähtää alas kiveltä. "Mennäänkö?" Brunette kysyy hyvän tuulisena ja lähtee astelemaan suuntaan josta luuli tulleensa, todellisuudessa, suunta oli ihan päinvastainen, mutta Jennan kaltaiselle kylän kasvatille kaikki nämä suunnat näyttivät ihan samalta.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Templer » 18 Syys 2011, 19:39

Soul Safer

Safer soi neidolle pinen hymyn, kun hän nyökkäsi lyhyesti ja hyppäsi alas kiveltä. Neito suuntasi aivan toiseen suuntaan kuin Safer oli ajatellut, mutta varmasti tuo tiesi paremmin mistä päin oli tullut.
"On varmasti rankkaa... kun on toinen ihminen sisällä ja muut ihmiset ulkona paasaa ja höpöttää." Safer sanoi kävellen verkkaasti eteenpäin, oksat katkeilivat hänen jalkojensa alla ja Safer kuunteli koko ajan lähellä olevia ääniä ja jostain kumman syystä kylän äänet kuuluivat heidän takaansa.
"Oletko varma, että menemme oikeaan suuntaan?" Safer kysyi hiljaa, hän ei halunnut loukata neitoa, jos hän oli varma suunnasta. Hän ei kuitenkaan jäänyt odottamaan vastausta, koska Safer kuunteli tarkkaavaisena oikealta tulevaa ääntä, luultavasti harmiton villisika, mutta silti hän ei saanut unohdettua sitä muiden äänien seasta. Safer joutui jopa kääntämään päänsä tuota ääntä kohti. Hän pysätyi ja kuunteli tarkkavaisempana.
"Kuuletko sinä tuon?" Hän kysyi neidolta ihmeissään. "Joku tulee päin..."
Templer
 

Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron