Hyvät teot muistetaan.

Sisältäen niin syrjäisimmät asunnot, kuin kylän keskustan. Kylän keskipisteenä on suuri, yleensä vilkas aukio, jota kutsutaan kauppatoriksi. Torilla järjestetään niin myyjäisiä kuin kansantapahtumiakin, juhlista, vuodenajasta ja valtakunnantilanteesta riippuen.
Kylä on monitasoinen ja suuri. Katuja risteilee siellä täällä. Suurin osa kauppatorinläheisistä kaduista on täynnä puoteja, kapakoita ja majataloja. Mitä syrjemmäs mennään itse kauppatorilta, sitä enemmän alkaa esiintyä itse kaupungissa asuvien asuntoja. Linnalle päin jos lähtee, tulee vastaan aateliston asuinalueet. Toiseen suuntaan lähdettäessä Länsikujille päin on taas niin porvareiden, kuin talonpoikien asuntoja.
Kaduilta ei ole vaikea löytää myös kodittomia ja orpoja pyörimästä.

Kaupunkia ympäröi muurit. Muurit ovat hieman matalammat ja heikommat, mitä itse linnan muurit, mutta silti kestävät ja hyödylliset. Siellä täällä muurissa on portteja, joita vartioidaan tarkasti. Sisään ei päästetä ketä tahansa, mutta aina kaupunkiin tuntuu livahtavan hämärähiippari jos toinenkin. Muuri on viimeisimmän hyökkäyksen jäljiltä rikki Länsikujien puolella. Muuria on alettu korjaamaan, mutta korjaustyöt vievät aikansa. Rikkonaista muuria kuitenkin vartioidaan tarkasti, mutta jos olet tarpeeksi ovela, saatat päästä livahtamaan rikkinäisestä kohdasta sisään.

Valvoja: Crimson

Hyvät teot muistetaan.

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Elo 2011, 20:03

Evelyn

Punahiuksinen naisen alku, ainakin näin päältäpäin, oli matkaamassa kohti peltojen lähellä olevaa taloa. Neito talutti hevosta joka taas puolestaan veti kärryjä perässään. Kärryissä oli kunnon läjäys rakennustarpeita, lautoja, nauloja, saha, vasara sun muuta sellaista. Oli kärryihin toki ruokaakin laitettu mukaan.
Evelyn käveli pitkin vaatimatonta polkua ja hevonen lönkytteli nätisti perässä, pian se kuitenkin höristi korviaan. "Se on Spring, Fredin hevonen." Tyttö kertoili hevoselle jota talutteli kun tuo näytti huomanneen Fredin talon takana olevan tamman.

Neito muisteli vielä hetkisen edellistä tapaamista Fredin kanssa, se oli ollut yllättävän miellyttävä ja mieleen painuva, tyttö oli varma että tunnistaisi miehen, vaikkei ollut tuota aikoihin nähnyt. Toisaalta arpiset kasvot oli aina helppo muistaa. Pian neito kuitenkin joutui havahtumaan muistelmistaan kun hän saapui tutun talon pihaan. Mikään ei ollut oikeastaan muuttunut, ainakaan tytön silmissä.
Samaiset kulahtaneen punaiset verhot pilkottivat ikkunoista kun Eve astui matalille rapuille. Siro käsi kohosi koputtamaan ovea ja oli myönnettävä että Evelyniä jännitti, syytä miksi häntä jännitti ei tullut mieleen, mutta jännitti kuitenkin.
Hevonen oli jäänyt noin metrin päähän tytöstä odottelemaan nätisti, ei se siitä mihinkään lähtisi, laiska kun oli.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 29 Elo 2011, 20:16

Fred

Syvä ja antaumuksellinen kuorsaus kantautui kapeasta mutta kotoisan näköisestä, puisesta sängystä ruskeapehkoisen miehen röhnöttäessä siinä mahallaan. Suu oli puolilleen auki ja silmäluomet veltot sekä raskaat. Toinen kämmenselkä osui lattiaan ja toinen oli kaivautunut jonnekin tyynyn alle, eikä siinä kädessä juuri veri kiertänyt sillä Fredin pää sattui lepäämään sen päällä. Suhteellisen kovaääninen koputus kuitenkin katkaisi miekkosen leppoisan unituokion, vaikkakin hän joutui hetken arpomaan kantautuiko koputus unesta vai oven takaa. Vai sittenkin naapurista? Ensimmäiset viisi sekuntia Fred vielä lojui sängyssään, kunnes sitten ponkaisi nopeasti itsensä ylös ja poistui verhojen pimentämästä makuuhuoneesta muun talon valoisuuteen. Hän pyyhälsi ulko-ovelle ja avasi sen silmiään räpytellen. Valtava, sisääntulviva valo sai Fredin silmät vuotamaan ja hiukset olivat varsin korkealentoiset. Fred tuijotti ovella seisovaa naista. Oliko sillä vielä hevonenkin mukana? Mikä ihme kaupustelija se sieltä kehtasi tulla keskeyttämään hänen kauneusunensa. Fred hieraisi silmiään jolloin uninen kirkkaudesta aiheutunut kyynel levisi silmäkulmasta poskelle ja sai sen hieman kimmeltämään. Vastaheränneenä miehen oli myös vilu, joten hän nosti kätensä puuskaan ja hartiansa melkein korviin asti. Hän katsoi ihan hiljaa naista ja pureskeli hetken huultaan koittaen muodostaa sanoja ensin mielessään, ja sitten kuljettaa ne suuhun. Punainen, pitkä palmikko ei näyttänyt järin tutulta. Kasvot tosin olivat ehkä etäisesti tutut. Fred siristeli silmiään.
"Evelyn?" hän kysyi unenpöpperöisellä, hieman sekaisella äänellä ja astui huojahtaen lähemmäksi, hartiat yhä korvissa ikäänkuin tarkistelemaan lähempää että kuka siinä seisoi.

//Here we go 8) With ultimate sexy peikkofred..
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 29 Elo 2011, 20:26

Evelyn

Tyttö oli juuri aikeissa koputtaa uudemman kerran kun ei esimmäisellä tuntunut olevan vaikutusta, mutta juuri kun käsi oli iskeytymässä oveen niin sen avasi takkutukkainen väsyneen näköinen mies, Fred.
Eve naurahti kepeästi toiselle, melko suloista oikeastaan.
Fred näytti kärsivän valosta, sitten kylmästä ja sen jälkeen vielä vaikeuksia tunnistaakkin tyttö.
"Kukapa muukaan." Tyttö vastasi miehelle kumartuen toista vastaan. Kädet nousivat topakasti lanteille ja ryhti suoristautui kuitenkin nopeasti.
"Täällä sitä vaan nukutaan keskellä päivää." Tyttö sanoi vielä naurahtaen toiselle. Vihreät silmät mittasivat miehen nopeasti päästä varpaisiin, oliko tuossa jotain uutta entistä takkuisemman hiuspehkon lisäksi ? Ei, eipä juuri ollut. Sitten tyttö asettuikin kodikkaampaan asentoon, ristien kätensä hän nojasi ovenpieleen.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Elo 2011, 14:49

Fred

"No sinä näytät ihan erilaiselta", Fred sanoi suoraan ja alkoi hieroa oikeaa silmäänsä jolloin hänen suunsa meni hieman tötterölle. Kauhea kutitus! Nainen kuittaili hänelle siitä että hän nukkui keskellä päivää. No minkäs teit, kun väsytti, eikä täälläpäin kyllä muutakaan tekemistä ollut päivisin. Vaikka oikeasti Fred oli kyllä enemmän toiminnan mies kuin nukkumatti, tänään ei vain ollut ollut yhtään mitään tekemistä.
"Entäs sitten, keskeytit kauneusuneni", Fred totesi muka loukkaantuneena ja virnisti. Hän vilkaisi hevosta ja kärryjä tytön takana ja huomasi sitten kuinka Evelyn alkoi nojata ovenpieleen. Halusi epäilemättä sisään, miksipä muuten tuo olisi tullut. Fred tarttui kiinni sisäänpäin aukeavaan ulko-oveen.
"Minä en kyllä osta nyt mitään, joten kiitos ja näkemiin neiti kaupustelija", Fred sanoi sulkien sitten oven, mutta avasi sen heti uudelleen.
"Se oli vitsi, tule sisään vain", hän sanoi kääntyen pois ulko-ovelta ja haukotellen sekä venytellen makeasti.
"Minkä takia sinä muuten tänne tulit?" mies kysyi vielä hieman hämmentyneenä tästä äkillisestä ilmestymisestä. Olihan entisestä tapaamisesta sentään kuukausia, tai jotain sinnepäin. Ei Fred jaksanut laskea.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Elo 2011, 16:23

Evelyn

Tytön kulmat kohosivat ilmeellä huono vitsi kun toinen nykäisi oven kiinni. En olisi mitään myynytkään. tyttö mietti kun ovi sitten kerkesikin jo aueta.
Fred pyysi sisään mutta Evelyn ei hievahtanutkaan.
"Ajattelin vain että saattaisit tarvita hieman ehostusta taloosi, toin kaiken tarvittavan ihan vain siitä hyvästä kun säästit persnahkani viimekerralla vaikka veinkin rahasi." Tyttö selitti viitaten kädellään kärryihin.
"Sanoinhan että hyvät teot muistetaan." Neito jatkoi virnistäen ilkikurisesti.
Fred oli tosiaan ollut hänelle siinämäärin ystävällinen, ilman mitään taka-ajatuksia niin totta helvetissä se oli jotenkin korvattava !
Evelyn pyörähti ympäri ja lähti lompostamaan kohti kärryjä. Hehee, ai näytän erilaiselta. Tyttö hykerteli mielissään itsekseen, mukavaa tavallaan, nyt pitää sitten vain selvittää onko se hyvä vai huono asia.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Elo 2011, 19:48

Fred

Mies pyörähti uudelleen ympäri kun Evelyn ei tullutkaan perässä.
"Ai. No, niin, ei sitten", hän sanoi, veti henkeä ja hieraisi taas silmiään. Hiuspehkoon muodostunut töyhtökiemura pomppi tahdissa kun Fred seurasi naista ulos. Oliko tuo nyt sitten tosiaan niin kiitollinen siitä, ettei Fred tappanut häntä vaikka olikin tullut ryöstetyksi? Vaikka no, kaipa joku olisi siitä hyvästä voinut varkaan teurastaakin. Fredin pussukassa ei vain ollut ollut niin suurta määrää rahaa, että se olisi velvoittanut tappopuuhiin - sitäpaitsi hänhän sai rahat kuitenkin takaisin.
"Siinäpä on kaikenmoista", Fred sanoi tutkaillessaan kärryjä. Miten ihmeessä hän ajatteli kunnostaa taloani ja mistä kohdin? Sehän on oikein hyvä, mies ajatteli kääntyen katsomaan taloaan. Tästä kulmasta se tosiaan näytti vähän olevan remontin tarpeessa... Fred käänsi päänsä takaisin Evelyniin. Hänhän oli saanut jopa hiukset, eikä ollut enää sellainen puoliksi päästään kynitty kanalintu.
"Kasvavatko hiuksesi oikeasti noin nopeasti?" Fred kysyi ihmetellen ja katsoi pitkää palmikkoa. Hän hymyili huvittuneesti.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Elo 2011, 19:56

Evelyn

Tyytyväinen hymy nousi tytön kasvoille kun toinen vaikutti ehkä jopa hämmästyneeltä tavaran paljoudesta.
Nyt mies vaihtoikin puheen aihetta työn hiuksiin ? "Kaikki ei ole sitä miltä näyttää." Tyttö sanoi yllättävän lempeä hymy kasvoillaan, liekö tätäkään ilmettä nähty ennen neidon kasvoja koristamassa ? Evelyn otti varoen vasemmalta puolelta hiuksia pois muiden seasta ja silloin vasta "huijaus" paljastui. Lyhyet hiukset piti vain vetää esille, toki ne olivat myös kasvaneet jonkin verran, mutteivät olleet lähelläkään toisen puolen pitkiä suortuvia.
Muiden hiusten sekaan piiloteltuna siitä vain muodostui sellainen illuusio että neidon hiukset olisivat jokapuolelta suhteellisen pitkät.
"Sinunkin hiuksesi olisivat paljon pidemmät jos ne eivät kihartuisi noin villisti, tosin näyttäisit varmaan idiootilta jos omaisit pitkät suorat hiukset." Tyttö selitti astellen Fredin eteen, sitten hän varovasti vei kätensä toisen päälaelle aikeena suoristaa mahtavasti törröttävä kihara, ei se pomppasi heti takaisin alkuperäiseen asentoonsa, kohti taivasta.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Elo 2011, 20:29

Fred

Mies seurasi silmillään kuinka hieman haalistunut ja pidentynyt siili pilkotti yhäkin näiden muiden hiusten alta. Senkin huijari! Fred mietti mielessään ja virnisti ajatuksen mukana. Sitten Evelyn jo puolimoittikin Fredin hiuksia. Eivät ne edes oikeastaan olleet kiharat, laineilivat vain tai jotain. Paitsi nyt kun hän oli pyörinyt sängyssään... Fred kokeili kämmenellään päätään, siellä ilmeisesti sojotti jotain. Ja niin ilmeisesti todella oli, sillä Evelyn seisoi jo pian hänen kasvojensa edessä suoristamassa töyhtöä.
"Suoristuuko?" Fred kysyi seuratessaan naisen ilmettä, joka vaikutti vähän siltä ettei kampaus ottanut suoristuakseen.
"Ja onneksi minulla ei ole suoria, pitkiä hiuksia. Näyttäisin melkein haltialta", Fred puuskahti. Tosin hän olisi kai liian hartiakas ja epäkukkakeppi haltiaksi, ja hän olisi sen lisäksi vieläpä brunette.
"Mitä me aiomme rakentaa tai korjata?"
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 30 Elo 2011, 20:38

Evelyn

"Hah ! Ei sinusta saisi haltiaa tekemälläkään." Eve naurahti toiselle, Fred oli liian miehekäs ollakseen haltia, ainakin Evelynin mielestä.
Sitten mies otti ja kysyi tytöltä mitä pitäisi korjata. "No mikä talossasi on vikana ? Eristääkö se lämpöä kunnolla ? Vuotaako katto ? Sinunhan talo tuo on, kai sinä tiedät jos jotain pitää korjata ?" Evelyn uteli huvittuneena, ei hänelle tullut kovinkaan monta tärkeää seikkaa mieleen mitä korjata pitäisi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 02 Syys 2011, 13:20

Fred

"Onneksi ei", Fred sanoi kättään huiskauttaen ja hymyili sitten itsekin. Hän alkoi jo hieman heräillä jatkuvasta horrostilastaan. Sen jälkeen Evelyn kertoi, että Fredin täytyisi itse tietää mitä talossaan korjata. No niin no...
Fred loi mittailevan katseen taloonsa. Katossa tosiaan oli reikä, mutta mies ei ollut varma, kestäisikö se paikkailijan painoa. Ikkunanympärykset olivat lahonneet joten niistä veti usein, ja yhdestä huoneita eristävästä oviaukosta puuttui ovi. Se ei tosin ollut ongelma, sillä Fred piti tilasta enemmän ovettomana. Se näytti näin suuremmalta.
"Katto vuotaa, mutten tiedä kestääkö se paikkaajaa. Ja ikkunanreunat voisi paikata sillä niistä vetää kylmää ilmaa usein. Rännitkin voisi ehkä korjata niin, että vesi pääsee varmasti katolta alas", Fred luetteli edelleen taloa katsoen, ja käänsi sitten punapäiseen naiseen katseensa.
"Joten mitäs täältä löytyy?" mies kysyi sitten ja hypähti kärryjen viereen tutkaillen niiden sisältöä tarkemmin.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Syys 2011, 15:34

Evelyn

"Jos et uskalla niin minä voin nousta paikkaamaan kattoa." Evelyn sanoi virnistäen ja pohtien samalla listan loppuja, aikalailla olisi kunnostettavaa loppujen lopuksi.
Mies loikkasi kärryjen luo ja alkoi tutkailla mitä kaikkea niissä on, hevonen seisoi laiskana paikoillaan, se näytti miltei nukkuvan seisaallaan.
Evelyn hyppäsi kärryille ja nosti sen pohjalta kaksi vasaraa sekä pussillisen nauloja. "Nämä, pari sahaa ja kuten näet paljon puutavaraa." Evelyn seposti hymyillen leveästi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Syys 2011, 19:00

Fred

"Ei siinä ole uskaltamisesta kyse mutten ala kustantamaan ruumiita, saatika uusia reikiä katossa kun nykyinenkin on niin pieni", Fred korjasi muikeasti ja jatkoi kärryjen katselua.
"Ei höylää? Nojaa, minulta löytynee sellainen itseltänikin", mies totesi päätään raapien ja yritti muistaa, minne oli höylän aikanaan heittänyt. Kaipa se jossain laatikossa tai varastossa olisi kaikkien turhien rojujen ja vilttien seassa. Höylää hän oli ajatellut lähinnä ikkunanreunojen muotoiluun.
"Jos korjataan ensin ne ikkunanpielet", Fred ehdotti sitten ja kokosi syliinsä lankkuja. Hän mittaili niitä tarkasti ja vertasi ikkunoidensa vieruksiin.
"Voi olla, että näitä pitää hieman lyhentää. Se ei tosin tule olemaan ongelma", hän virnisti, laski lankut kauemmaksi ja otti sitten toisen sahoista. Äkkiäkös näitä vähän pienisi. Fred laski sahan samaan kasaan kuin lankut ja vei yhden testiksi ikkunanpielen viereen, mittaillen vähän pituutta. Ei laudasta kauhean paljoa tarvitsisi pilkkoa pois, Fred kun ajatteli ympäröidä koko ikkunan uudelleen. Nehän voisi vaikka maalata jälkeenpäin, niin ne eivät näyttäisi kauhean pahoilta. Kulmiakin voisi muotoilla hiomalla ja aikaan saisi vaikka mitä kivaa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Syys 2011, 11:52

Evelyn

Aina pahin mielessä ? Evelyn virnuili Fredin sanoille itsekseen, vai että ruumiita ja rikkinäisempi katto ? Miten vain, miten vain. Toinen kysyi höylää ja sanoi että ikkunan pielistä voisi aloittaa, Eve kurtisti kulmiaan ja alkoi sitten miettiä. Hän oli aivan varmasti nähnyt höylän täällä jossain, mutta ei sitä nyt vain näkynyt. Toinen oli viipottamassa lankkujen kanssa kohti ikkunaa ja taisi nyt mittailla sitä tai jotain.
"Kyllä se täällä jossain on." Evelyn sanoi tarkoittaen höylää, sitten hän alkoi pinota lankkuja toiselle puolelle kärryä jotta näkisi olisiko höylä vaikka niiden alla.

Hetken tutkittuaan ja tongittuaan niin neito löysikin etsimänsä. "Tässä se on !" Eve huudahti nostaen lankun alta höylän jonka teräkin oli juuri huollettu.
Tyttö loikkasi ketterästi alas kärryiltä johon hevonen vähän hätkähti, muttei mitenkään huomattavasti. Tyttö asteli Fredin luokse ikkunan paikkeille, katsoen kuitenkin sellaisen kohdan missä hän ei olisi tiellä ja sitten hän taas nojasi seinää vasten heitellen samalla höylää käsissään.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Agna » 04 Syys 2011, 15:10

Fred

Kuulemma kärryssä oli sittenkin höylä, ja Fred nyökkäsi tyytyväisenä. Hän mittasi vielä varmistukseksi lankun ja laski sen sitten maahan.
"Haen vähän hiiltä jotta saan tähän merkintöjä", Fred huikkasi ja purjehti sisälle. Hän nappasi pienestä takastaan pari hiilta kouraansa ja palasi takaisin merkkaamaan lankkuun, mistä kohden sitä pitäisi sahata. Hän laittoi hiilet kuistin kaiteelle ja taputteli mustaa kämmentään toista vasten.
"Tuossa, jos noita tarvitsee", mies sanoi käsiään taputellen ja nyökkäsi kaiteeseen päin. Evelyn taisikin jo löytää höylän.
"Loistavaa työtä neitiseni", Fred tokaisi, hymyili naiselle ja loikkasi kaiteen yli alas, huomaten että jätti mittailemansa lankun ikkunan alapuolelle josta syystä joutui loikkaamaan kaiteen yli takaisin kuistille, poimimaan lankun ja tulemaan vielä kertaalleen alas.
"Mitähän vasten minä sahaisin näitä? Pitääköhän etsiä tästä läheltä joku kanto vai kannammeko pöydän ulos?" Fred pähkäili lauta edelleen käsissään ja katsoi kasaa, jonka päällä toinen saha lepäsi.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 04 Syys 2011, 15:48

Evelyn

Tyytyväinen virne nousi kasvoille kun mies kehui, vaikka se taisikin vain vitsi olla mutta silti.
Fred pohdiskeli taas ääneen että missä ne lankut sahaisi. Evelyn suoristautui irti seinästä ja alkoi askeltaa kohti kuistia. "Jos et välttämättä tahdo tuhlata aikaasi kantoa etsiskellen niin otetaan se pöytä." Eve selosti noustessaan rapuille.
"Mitä olet muuten tehnyt näin lähiaikoina ?" Kysäisi tyttö ihan vain keskustelun nimissä.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron