Kirjoittaja Sands » 11 Syys 2011, 12:28
Ihmiskylä ei hämäränkään aikaan ollut pilkkopimeä, valojen tulviessa kaduille ja valaistessa ne illan askareita varten. Taivaalla tuikkivat tähdet ja puolikuu myös nekin kantoivat kortensa kekoon. Vaikka tähän aikaan illasta ei enää kauheasti töitä ulkona tehty, oli kylän asukkailla tietenkin muutakin ajanvietettä mielessä. Pitkästä aikaa ilma ei tuntunut mitenkään kauhean viileältä tulevasta syksystä kertoen, itse asiassa se oli aivan miellyttävän lämmin ja tuuleton. Ei siis ollutkaan mikään ihme, että kesää kaipaavat yksilöt olivat vielä ulkona nauttimassa lämpöisistä ilmoista, ennen kuin talvi toi lumen mukanaan. Satanutkaan ei ollut vähään aikaan, jättäen kiveykset ja polut kuiviksi ja kiillottomiksi.
Pitkiä matkoja kävelleenä matkalaisena Baldramallachilla ei elämä aivan niin helppoa ja onnellista ollut. Kotiahan hänellä ei ollut, ei mitään suojapaikkaa, ellei sopivaa luolaa tai hylättyä taloa löytynyt, joten hänen matkallaan metsän sisimmästä takaisin ihmisasutuksen pariin oli syksysäässä sattunut jo monta ikävää kastumista. Oli ihme, että mies tuli takaisin tähän samaiseen ihmiskylään näinkin pian viime visiittinsä jälkeen, ei kylässä oikeastaan ollut mitään, mitä hän kaipasi. Ainahan lohikäärme oli luonnossa elänyt ja siellä hän omassa ylhäällä yksinäisyydessään, joten metsäreissu oli aivan mukava ja rauhoittava, mutta eihän siellä metsän keskellä ihmisistä paljoakaan oppisi. Silti, pitkästä aikaa käärme oli saanut nauttia matelijamaisemmasta ulkomuodostaan piilossa ihmisten katseilta, saanut juosta kaikilla neljällä jalalla ja verrytellä vähän siipiäänkin. Puhumattakaan siitä ruoasta, mitä oli saanut metsästä saalistettua, lohikäärmeenähän sitä oli tottunut saalistamaan siinä alkuperäisessä muodossa, eikä tässä uudessa ja oudossa ihmismuodossa. Sanomattakin oli selvää, että Bal ei voinut saalistaa ihmisten nähden. Mutta siitä huolimatta hän oli taas täällä, ihmisten keskellä.
Matka oli ollut pitkä ja monta päiväähän siinä oli mennyt Baldramallachin pysyessä suojassa sateiden aikoina, joita viime aikoina oli tullut hänen mielestään aivan liikaa. Märästä tämä käärme ei pitänyt ollenkaan, saati sitten kylmyydestä, mikä seurasi märkyyttä. Tämänhetkinen sää tuntui kurjan ilman jälkeen miltei jumalaiselta, vaikka ei tämäkään vertoja vetänyt mukavalle, lämpimälle kesäyölle. Miehen aivan liian pienet nahkasaappaat hiersivät niitä pitkiä, suomuisia ja lohikäärmemäisiä varpaita, jotka Balin jättimäisten jalkojen päästä löytyivät. Matkanteko ei ollut mitenkään helppoa, kun kaapinkokoiselle ihmiselle ei oikein sopivia vaatteita tehty, ainakaan ilmaiseksi. Rahaahan hänellä ei ollut, mutta eipä hän turhista asioista vikisisikään. Mutta mukavaa oli kuitenkin vihdoin päästä jonnekin lepuuttamaan jalkoja.
Jättiläismäinen ihmismuoto puikkelehti ihmismassan läpi, joita suuremmilla kaduilla aina näytti pyörivän. Pelottava, kaapuun pukeutunut mies, joka helposti oli montakin päätä normaalia ihmistä pidempi, sai toki kauhistuneitakin ja pelokkaita katseita suuntaansa ohi kulkiessaan, mutta ei Baldramallachia kauheasti kiinnostanut. Nopeasti tuo etsi itselleen hyvän, hieman syrjäisemmän sivukujan, johon sitten lysähti istumaan selkä seinää vasten. Monen mielestä tuo kuja ei ollut mitenkään mukavanoloinen eikä tuo kököttävä ihminen siellä näyttänyt onnelliselta, mutta ei lohikäärmeellä nyt niin paha olo ollut. Hän sai taas levätä vähän aikaa pimeässä ja hiljaisessa paikassa näinkin kansoitetussa kylässä, hän oli jonkin aikaa saanut syödä masunsa pullolleen Mutta kyllä siitäkin jo päiviä oli, eikä miestä yhtään häiritsisi, jos saisi syödä lisääkin. Silti liian ylpeä käärme ei kerjäämiseen ryhtyisi, ei ikinä. Sisäisesti hän siis tunsi olonsa aivan hyväksi, mutta ulkoa päinhän sitä ei nähnyt. Balin kasvot olivat kiviset, suu mutrussa, muuta ei silmille vedetyn hupun alta näkynytkään, kuin terävän nenän pää ja jykevän leuan yläpuolella oleva tympääntynyt suu.