Mikä kappale tulee mieleen edellisen hahmosta?

Keskusteluille tarkoitettu alue. Keskustelujen luonti on vapaata, mutta katsothan ennen keskustelun aloittamista, onko foorumilla jo samankaltainen ”töpö” olemassa.
Muistetaan hyvät käytöstavat, eikä pyritä loukkaamaan ketään tieten tahtoen, pidetään kiroilu ja herjaus minimissä, huomioidaan kaikki keskustelussa ja vältetään turhia konflikteja. Pidetään yhdessä yllä rento, ystävällinen ja leppoisa ilmapiiri.

Valvojat: Crimson, Ivy, Agna

Mikä kappale tulee mieleen edellisen hahmosta?

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Syys 2011, 11:52

Kulkee myös nimellä "Keksi tunnusbiisi toisen hahmolle". Säännöt on yksinkertaiset: Keksit edellisen pelaajan hahmolle - jonka tuo nyt on päättänyt laittaa listaan - kappaleen, joka muistuttaa OMASTA mielestäsi kyseistä hahmoa. Biisin saa linkittää suoraan youtubesta, mutta jos ei osaa niin pelkkä biisin nimi ja esittäjä riittävät. Keksittyäsi biisin, pistät viestiin myös oman hahmosi, jolle haluat seuraavan etsivän tunnusbiisin.
Jos sinulla on vain yksi hahmo foorumilla, odota vähintään kaksi vuoroa ennen kuin listaat hahmosi uudestaan, jottei joka toisessa viestissä etsitä sinun ainokaiselle tunnusbiisiä. Saman hahmon saa kuitenkin listauttaa niin monta kertaa kuin sielu sietään. Muista linkittää hahmoesittely viestiin, mikäli hahmosi esittely töpöö EI pääse allekirjoituksen kautta. Näin säästytään siltä "en jaksa miettiä biisiä kun en jaksa etsiä hahmoesittelyä jotta voisin miettiä paremmin" - reaktiota.

Ja minä aloitan:
Tällä kertaa tunnusbiisiä etsiiii...


Hans Black
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Lotdow » 12 Syys 2011, 14:15

Lordin -Hardrock Hallelujah

Varnefindon Wiltbin
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 13 Syys 2011, 19:59

Queen - Bohemian Rhapsody

Aberec Elanya
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Sands » 13 Syys 2011, 22:52

Loco Roco -teema

Entäs sitten vaikka...

Garrett
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Syys 2011, 22:57

David Garrett - Smooth Criminal
OLI PAKKO ANTAKAA ANTEEKSI !

Iriador
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void


ViestiKirjoittaja Ivy » 14 Syys 2011, 21:46

West Side Story-I Feel Pretty
Eipä ollut omaperäinen ajatus MUTTA NÄIN

Aaron puusepän poika
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Agna » 15 Syys 2011, 21:18

No se on kyllä nyt ihan selvästi Bruce Springsteen - The River

Eugene Gillespie
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Kitty » 15 Syys 2011, 21:40

Eugenesta tulle varmaan tämä se on niin sekasin, ainakin sen meijän pelin perusteella @.@

HUOM !
Kappale on icp-toy box älkää ihan pienimmät kuunnelko sitä

Edit: Vois vaikka sen hahmon laittaa....

Evelyn Poison
Kitty
 


ViestiKirjoittaja Sands » 15 Syys 2011, 22:23

Mr. Sandman en tiedä miksi älä tapa

Baldramallach
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä


ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Syys 2011, 09:39

Daft Punk - Veridis Quo

Ja no, näin taas ..

Iriador
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 22 Syys 2011, 19:50

Nightwish - Ghost love score Ainoa tarpeeksi mahtipontinen! *-*

Jerrell Balhelt
Joka on muuten kuuro että kivat teille.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Sands » 22 Syys 2011, 20:22

No sittenhän tämä sopii kuin nokka naamaan.

Queen - Don't stop me now - mielenkiintoinen versio

Garrett round 2 gogogogo
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron