Hei hauva, tahdotko leikkiä? || Aksu!

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Hei hauva, tahdotko leikkiä? || Aksu!

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Syys 2011, 19:51

Kalmankoira

Ilta oli taas vaihteeksi noussut ihmiskylän ylle ja Kalma oli päättänyt kerrankin livistää salaa pois kodistaan, että saisi edes kerrankin olla omassa rauhassa oman itsensä kanssa. Ei Ednan, tai Ricon seurassa mitään pahaa ollut mutta välillä hänkin tarvitsi sitä omaa aikaansa ja olla vain yksin selvittäen ajatuksiaan. Ja muutenkin hän oli se yksinäinen susi perus luonteeltaan, joten oma rauha oli enemmän kuin tervetullutta mukavaan perhe-elämään.
Aavekoira käveli pimeällä kadulla kädet takkinsa taskussa, kunnes otti suuntansa kujan ja kiipesi muutaman laatikon ja romun avustamana talon katolle ja lähti siintä sitten rauhallisesti kävelemään eteenpäin pomppien katolta toiselle. Lopulta aavekoira kuitenkin pysähtyi paikoillensa käyden istumaan katon reunalle ja katselemaan maisemia allaan ja ympärillään pienen hymyn koristaessa aavekoiran kasvoja. Kaikkialla oli vain niin hiljaista, vain muutama katupartio käveli aavekoiran ohi mutta nuo eivät ylös älynneet katsoa joten Kalma sai olla kaikessa rauhassa ilman hätistelyä ja Kalma unohtui kokonaan ihailemaa maisemaa edessään. Talojen ikkunoista paloivat valot kynttilöiden luomana, kuu oli nousemassa hiljalleen taivaalle tähtien seuraan ja hiljainen tuulen vire puhalsi niin hiljaisen kylän läpi. Tämä oli niitä harvoja hetkiä joista Kalma nautti yö elämästään, tappamisen lisäksi. Mutta tappaminenkin oli vain suununtai hupia tähän verrattuna, yön omaan kauneuteen jota tuskin kukaan päivällä liikkuja tulisi koskaan näkemään kunnolla.
Kalman ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun tuon silmiin osui sattumalta joku henkilö kävelemässä kadulla hevosen selässä. Tuolla oli musta pitkä kaapu päällä ja pään yli vedetty huppu.. Kalma olisi varmasti jättänyt kadun kuluttajan omaan rauhaansa muuten, mutta tuon kädessä oleva sauva herätti aavekoiran huomion. Hän ei tiennyt kuin yhden henkilön jolla oli tässä kylässä tuollainen sauva ja se oli vanha piru Black. Yksinäisyyttä Kalma oli tullut hakemaan, mutta Blackiä näki nykyään niin harvoin että Kalma lähti laskeutumaan varovasti takaisin katu tasolle. Kadulle päästyään Kalma muuttui koiraksi ja lähti juoksemaan siihen suuntaan jossa oli velhon nähnyt yläilmoista.

"BLACK! Odota!" Kalma hihkasi häntä vispaten saatuan velhon lopultakin näköpiiriinsä ja jolkotti tuon luokse jääden jolkottelemaan tuon kaakien viereen iloisesti häntä vispaten.
"Minne olet menossa?" Kalma kysyi kielen melkein suusta tippuen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Syys 2011, 19:38

Black

Illan tullen väki kömpi omiin oloihinsa nauttimaan joko yksinäisyydestä tai läheisensä seurasta. Nämä olivat niitä iltoja, jolloin velhokin olisi mieluusti jäänyt viettämään iltaansa rakkaansa vierelle, mutta se ei vain onnistunut tänään. Tänään oli ainoa ilta, jolloin Black pääsi "vapaalle" ajoissa, jotta velho ehtisi käymäään metsässä ennen kuin aamu alkaisi sarastamaan. Niimpä velho oli jotunut pahoittamaan prinsessan mielen lähtemällä liikkeelle. Huppupäinen mies oli suunnannut kulkunsa tallille, jossa tuo laiskuuttaan passautti tallipojat hakemassa ratsunsa. Darko oli totta kai yksi tallin pelottavimmista asukkaista, eikä kukaan oikeastaan olisi tuohon oriin halunnut koskea. Kuitenkin, kun käsky kävi, satuloitsivat tallipojat valtavan hevosen valmiiksi lähtöä varten. Kun hevonen oli satuloitu, nappasi Black ohjat käsiinsä ja talutti jykevän ratsunsa ulos tallista, nousten pihamaalla tuon selkään.

Suunta kohti porttia ja portista kylän hyytävän hiljaisille kaduille. Syksyn pimenevät yöt ja muutenkin synkkä maine sopivat täydellisesti lisäämään karua näkyä. Moni olisi varmaan saanut sydänkohtauksen nähdessää punasilmäisen, valtavan hevosen ja tuon selässä istuvan viikatemiestä muistuttavan hahmon.
Kauaa velho ei kuitenkaan saanut nauttia karusta yksinäisyydestä, kun kuuli tutun äänen huutavan nimeään. Pienesti velho käänsi päätään huppunsa suojissa ja huomasi aavekoiran jolkottelevan Darkon vierelle. Hevonen ei ollut moksiskaan tuosta sielusta, jatkoi vain tasaisen pelottavaa käyntiään kohti kylän reunaa.
"Metsään" Black vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi aavekoiralle, kääntäen sitten katseensa takaisin menosuuntaan.
"Oletan että sinä tulet mukaan, kerta siihen jo tupsahdit" Velho lisäsi huppunsa suojista.
Eipä hänellä mikään suuri tarve ollut häätääkkään aavekoiraa tiehensä. Hän vain sattui olemaan yksinäinen sielu, joka tarvitsi joskus omaa rauhaa. Mutta kerta aavekoira jo oli hänet huomannut, ei velho aikonut tuota poiskaan hätyytellä. Ellei koira itse aikonut pois pomppia. Miten tuo ikinä itse halusikaan.

No, matka jatkui kylän reunoilta suoraan kohti metsää. Pimeä syksyinen metsä oli viileä ja synkkä, mutta eritoteen kostea. Syksyinen viima iski päin kasvoja metsään astuttaessa, heitellen lehtiä sinne tänne. Black hymähti pienesti, heilauttaen sitten kättään pari kertaa ja lopulta napsauttaen luisevia sormiaan, luoden näin pari pientä tulipalloa leijumaan ilmaan, valaisten lämpimästi pientä aluetta kolmikon ympärillä. Joskin, kukaan heistä ei tarvinnut valoa liikkuakseen pimenevässä metsässä. Black kuitenkin tarvitsi valoa, löytääkseen kaikkien pimeiden puskien lomasta juuri sen yhden ainoan puskan, mitä oli tullut etsimään...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Syys 2011, 20:23

Kalmankoira

Kalma nyökkäsi velhon vastaukselle, että tuo oli menossa metsään tekemään jotakin kerta oli koni mukana. Tosin näin läheltä katsottuna kaakki oli aika kylmä ilmestys punaisine silmineen.. Oliko se edes normaali hevonen ollenkaan? Hän ei ollut koskaan nähnyt puna silmäistä hevosta, ei ainakaan normaalia. Aavekoiran huomio kuitenkin kiinnittyi takaisin velhoon tuon avatessa suunsa ja tuumatessa että hän tulisi mukaan jos kerta tähän oli tupsahtanutkin.
"Totta kai!" Koira sanoi iloisesti ja jäi kävelemään ison hevosen vieressä seuraten tuota aina kylän ulkopuolelle kuin hai laivaa.

Metsän puolelle päästyään Black päättikin hieman lisätä valaistusta sytyttäen muutaman tulipallon palamaan ilmaan, jonka takia Kalma siirtyi hieman kauemmas silmiän siristellen.
"Mitä sinä täältä etsit tai kaipaat?" Koira kysyi turvallisen välimatkan päästä velhon tuikuista ja lisäsi vielä nyökäten massiivisen hevosen suuntaan. "Onko tuo edes oikea hevonen? ...Tai siis en ole koskaan nähnyt punasilmäistä hevosta."
"Tarvitsetko muuten apua etsinnöissä? Voisin auttaa.." Kalma ehotti sitten pienen hiljsiuuden jälkeen Blackille kun ei oikein muuta tekemistä itselleen tähän hätään ainakaan keksinyt. Black tuskin leikki tuulella nyt olisi kun kerta oli etsimässä selkeästikkin jotakin täältä keskeltä korpea. Tietysti hän voisi aina itseäänkin leikittää jollakin tapaa..
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Syys 2011, 21:18

Black, Nimue

No tietenkin Kalma tuli mukaan. Oli edes typerää elätellä ajatusta siitä, että aavekoira jäisi mieluummin kylään homehtumaan. Seuraavaksi Aavekoira kyselikin mikä mahtoi olla velhon asia metsässä.
"Tulin hakemaan yrttejä" Black totesi katsellessaan tyynen rauhallisesti ympärille.
Darko vilkaisi Kalmaan tuon kysellessä hevosesta. Aivan kuin koni olisi ymmärtänyt mistä aavekoira puhui. Ehkä se ymmärsikin. Hevonen päästi ilmoille hirnahduksen, joka oli ontto ja kaikuvainen. Suunsa avatessaan hevonen paljasti kidassaan olevat, hain hampaita muistuttavat rivistönsä. Tuon suu aukesi enemmän, mitä normaalisti hevosen suu voisi aueta. Darkon kitaan olisi hyvinkin mahtunut pikku Kalma kokokaisena.
"Se on kirouksilla ja manauksilla kyllästetty pimeyden olento, joka on ottanut hevosenmuodon maan kamaralle saapuessaan. Alistin sen tahtooni parikymmentä vuotta taaksepäin.." Black selitti, samalla kun hevosen katse siirtyi takaisin menosuuntaan.

Kalman seuraava kysymys sai Velhon naurahtamaan pienesti.
"Tuskin tunnistat yrttejä... mutta jos haluat jotain tekemistä, etsi valkoisia kärpässieniä" Velho totesi. Jälleen kerran kärpässieniä. Ne olivat yllättävän suosittuja hämärä hiippareiden keskuudessa.
Velho laskeutui alas ratsailta ja Darko jäi seisomaan paikalleen kuin naulittu. Konia ei edes tarvinnut sitoa kiinni mihinkään. Kuten oli käynyt ilmi, ei tuo tavallinen ratsu ollutkaan... Sen kummemmitta puheitta Black lähti haravoimaan läheistä pusikkoa, etsien ja löytäenkin yrttejä joita tarvitsi. Velho saattoi vain toivoa, että Kalma pysyisi tarpeeksi kiireisenä viihdyttäessään itseään sieniä etsimällä.

Myös joku muu oli metsässä. Tuo synkkä sielu liikkui täysin äänettömästi puiden oksilla, tarkkaillen kaksikkoa. Kun kaksikko lopulta erkani, kummatkin tekemään omia puuhiaan, päätti tämä stalkkeri iskeä. Siihen, kenet arvioi heikommaksi vastukseksi.
Varjo lähti seuraamaan aavekoiraa korkealla leijaillen. Puiden ohi kiitäessään tuo nappasi yhden oksan matkaansa, taittaen sen niin nopeasti ja hiljaa, ettei moista edes huomannut läheisellä oksalla istuskeleva lintu. Keppi kädessään ja sauva toisessa varjo laskeutui äänettömästi maan kamaralle ja vihelsi pienesti, saadakseen aavekoiran huomion. Hahmo heilautti keppiä kädessään ja heitti sen kauas pusikkoon, jääden odottamaan että rakki kävisi kepin noutamassa. Ottaessaan pari askelta eteenpäin - kun koira oli kepin perään lähtenyt - vaihtoi varjo muotoaan tutuksi, kaljupäiseksi velhoksi....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Syys 2011, 21:51

Kalmankoira

"Hmm, aivan." Kalma sanoi Blackin vastaukselle että tuo oli menossa yrttejä keräämään katsoen hevosen päälle astetta huolestuneempana, lähinnä itseään kohtaan, korvien painautuessa luimuun. Kaakki hirnahti joka kuulosti aavemaiselta ja kaikuvalta paljastaen vielä terävät hampaansakin suustaan johon hän olisi vaikka kokonaan mahtunut näin koira muodossaan. Toivottavasti tuo kaakki ei oikeasti söisi koiria..
"Mielenkiintoista, mitä se syö?" Kalma näki parhaakseen kysyä ennenkuin tuo kaakki päättäisi häntä hieman maistella ja todeta hänen olevan harvinaisen maukas tapaus.

"Käyhän se." Kalma vastasi velholle tuon naurahtaessa hänelle ja hänen yrttien tunnistamis taidoistaan, joissa ei kieltämättä kehumista ollut, kehottaenkin aavekoiraa etsimään valkoisia kärpässieniä. Mikäs siinä.. tuleehan sekin sienilaji harvinaisen tutuksi jälleen kerran.
Lopulta kaksikko pysähtyi velhon hypätessä alas hevosensa selästä, joka jäi aloillensa odottamaan isäntäänsä kuin kivi patsas konsanaan, ja Kalma lähti hevosen päälle vilkaisten omaan suuntaansa etsimään niitä sieniä kirsu maassa.
Muutaman sienen aavekoira ehti löytääkkin kun havahtui puuhistaan vihellykseen ja nosti päätään puskosta huomatessaan kepin lentävän ylitsensä ja tipahtavan jonnekkin pusikon sekaan. Kalma tuijotti kepin perään muutaman sekunnin hieman ihmeissään, mutta koki sitten ahaa elämyksen ja lähti sitten häntä vispaten hakemaan keppiä pusikosta onnesta soikeana. Black oli varmaan saannut jo kasvinsa kerättyä ja päättänyt tulla leikkimään! Kauaa ei mennytkään kun koira palasi keppi hampaissaan pusikosta ja huomasi velhon seisovan jonkin matkan päässä, juosten tuon luokse häntä heiluen ja istahti tuon eteen keppi suussaan odottavasti että tuo heittäisi uudestaan!
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Syys 2011, 22:13

Black, Nimue

Black jätti vastaamatta Kalman kysymykseen siitä, mitä koni söi. Vastauksen sijaan aavekoira sai osakseen vain pirullisen virneen hupun suojista.
No, Kalma lähti omille teilleen ja Black jäi nyhtämään yrttejä, hevosen seuratessa aina metrin tai pari isäntänsä perässä. Hiljaisuus valtasi metsän. Luonnon äänet täydensivät hiljaisuutta ja kerta Darko ei näyttänyt reagoivan mihinkään, ei Blackikään huomannut saatika osannut olettaa mitään vaarallista liikkuvan lähistöllä...

Koiran lähtiessä kepin perään, virnisti varjo itsekseen. Ei kulunut kauaakaan, kun nelijalka hyppeli takaisin keppi suussaan ja istahti isäntänsä kuvajaisen eteen, odottamaan uutta kepinheittoa. Velhonkuvatus kumartui koiran puoleen ja taputti tuon päälakea muutamaan otteeseen, ottaen toisella kädellä kepin tuon suusta. Kasvoilla oli mitä kyseenalaisin hymy ikinä. Hymy, joka oli samaan aikaan lämmin, mutta myös pelottava ja ahdistava.
Päälaelle eksynyt käsi kuitenkin tarrasi alta aikayksikön kiinni koiran niskavilloista, samalla kun keppiin tarttunut käsi hakeutui koiran alaleualle. Kalmankalpeat huulet painautuvat vasten koiran karvaista kuonoa. Huulien välistä luikahti kirous, joka syöksyi samantien sisään koiran kitaan ja alas tuon kurkusta, lähtien hoitamaan tehtäväänsä syöksyessään sisään aaveen ruumiiseen.
Tuon oudon ja ennen kaikkea kuvottavan suudelman jälkeen velho päästi irti koirasta, suoristautui ja otti pari askelta taaksepäin. Askeltaessaan velhonkuvajainen muutti muotonsa luisevampaan ja karumpaan naisen hahmoon, jonka kasvoilla oli voitonriemuisa virne. Nimue oli palannut, eikä aikonut tällä kertaa lähteä, ennen kuin joku oli henkensä heittänyt..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Syys 2011, 22:41

Kalmankoira

Black, tai hahmo jota aavekoira luuli Blackiksi, kumartui aavekoiran tasolle ja laski kätensä koiran päälaelle taputtaen sitä kehuvasti ottaen kepin aavekoiran suusta. Kalma jäikin sitten iloisena ja ylpeänä odottamaan että velho suoristautuisi ja heittäisi keppiä- Kalma ei edes ajatellut tuon virnuilua pahana-, mutta sen sijaan tapahtui aivan kaikkea muuta: velho tarrasikin ystäväänsä niskavilloista varsin tuntuvasti saaden koiran vigahtamaan säikähtäneesti. Velhon toinen käsi taas tarrasi koiran alaleuasta kiinni jatuon huulet painautuivat koiran kuonoa vasten jolloin Kalma tunsi kuinka joku tai jokin luikahti suuhun sisään ja kurkusta alas vatsaan.
Kalma oli hämillään tästä kaikesta ja tuijotti Blackiä, tai sitä jota luuli Blaciksi, hyvin kysyvänä ja hämillään kun asian oikea laita paljastui aavekoiralle. Jonkin verran liian myöhään tosin. Kalma alkoi haukkomaan ja kakomaan henkeään tuijottaen nyt edessään seisovaa Nimueta raivon vallassa.
"S-sinä..!" Kalma sai ärähdettyä henkensä haukkomiselta ja vaihtoi muotonsa humanoidisemmaksi seisten nyt Nimuen edessä henkeään haukkoen ja putosi toisen polvensa varaan irvistäen tuntiessaan kuinka joku repi ja raastoi sisuskaluja. Tässä vaiheessa koira saikin flashbackin ja muisti Nimuen tehneen saman tempun Blackille..
"E-e-et sinä näin helpolla saa!" Kalma ärähti nousten ylös ja koitti edestä päin hyökätä velhottaren kimppuun, oli se sitten kuinka järkevää tahansa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Syys 2011, 23:09

Black, Nimue

Velhotar virnisti Kalman älytessä mikä oli homman nimi.
"Hoksottimesi eivät olekkaan sieltä ihan hitaimmasta päästä" Velhotar totesi virnuillen. Ei, tuo ei nähnyt yhäkään mitään arvostamisen arvoista tuossa sielujen sekamelskassa. Tuo oli velhottarelle vain alempi olento, sivuseikka itse pääsuunnitelman ohella.
Kalman lähtiessä hyökkäämään velhotar naurahti kuivahkosti, ojensi kätensä kohti humanoidia ja yhdellä pienellä kädenliikkeellä loi valtavan paineaallon, jota säesti korkea, korvia riipivä ääni. Paineaalto oli niin voimakas, että se taivutti puita mennessään ja heitti helposti humanoidin ilmaan. Ääni, joka painaallolla ratsasti, oli niin koreka, että aiheutti päänsisäistä huminaa ja oli lähellä repiä tärykalvot irti, niin ihmisestä kuin parempikuuloisestakin olennosta.

Hyökkäyksen osuessa kohteeseensa virne nousi jälleen Velhottaren kasvoille.
"Perun äskeiset puheeni. Olet tyhmä kuin ämpäri. Ei, jopa ämpärillä on enemmän potenttiaalia älylliseen kanssakäymiseen, kuin sinulla" Nimue totesi tylsyti ja tympääntyneesti.
Velhotar oli avaamassa suutansa uudemman kerran, mutta lause ei päässyt koskaan karkaamaan ilmoille naisen jouduttua vaihtamaan aineellisen olomuotonsa usvaksi, välttääkseen sivulta tulleen, tulisen hyökkäyksen.
Black oli havahtunut Kalman vinkaisuun. Aavekoira ei tunnetusti ollut poropeukalo, joka joutui hankaluuksiin normaalien olentojen kanssa. Joten jos Kalma vinkaisi, oli jotain todella pielessä. Sen enempiä miettimättä oli lähtenyt liikkeelle, kohti Kalman äännähdystä.
Tilanteen vakavuuden oli varmistanut ohikiitävä paineaalto, joka oli saanut myös velhon korvat soimaan korkealla äännähdyksellä. Ei tarvinnut kahdesti arvata, kuka oli kyseessä. Päästäyään tarpeeksi lähelle, oli Black sen enempiä miettimättä heittänyt matkaan tulipallon, joka kuitenkin harmikseen osui maahan, eikä kohteeseensa.

Nimue pujotteli usvamaisena olentona kauemmas, kunnes uskaltautui ottamaan fyysisen muotonsa jälleen esille. Naisen kasvoilla paistoi jälleen se tuttu, hullu virne joka nostatti kylmätväreet selkään.
"Koirasi on tyhmä kuin saapas. Sinä olet taas hidas kuin etana. Luuletko tosiaan, että teistä olisi mitään vastusta minulle?" Nimue totesi ja vastautta odottelematta, lähti uuteen hyökkäykseen.
Tällä kertaa velhotar otti yhden, nopeahkon askeleen eteenpäin ja iski sauvansa maahan, synnyttäen tumman, violetinkirjavan massan maasta. Massa levittyätyi muutamien metrien alueelle ja lähti sitten salaman nopeasti liikkumaan kohti kohteitansa. Black oli kuitenkin tällä kertaa valppaana ja hereillä. Tuo otti muutaman, nopean askeleen Kalman luokse ja iski oman sauvansa maahan, synnyttäen tulisen aallon joka lähti liukumaan kohden lähestyvää, pimeää massaa. Aaltojen kohdatessa, syntyi pieni räjähdys, jota seurasi paineaalto ja kirkas valo. Paineaaltoa seurasi hetken tuulinen tunnelma, aaltojen palaessa yhteen ja lopulta kadoten näkyvistä...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Syys 2011, 23:48

Kalmankoira

Kalma ei yksinkertaisesti älynnyt tehdä yhtään mitään kun tuli voimakkaan painoaallon paiskaamaksi taakse päin kesken hyökkäyksensä, päästäen samalla suustaan parahduksen, ja tipahti usean metrin päähän Nimuesta maahan makaamaan kyljelleen rintakehäänsä pidellen ja henkeä haukkoen edelleenkin kirouksen takia. Ja Nimuen haukkumiset menivät täysin ohi, tai eivät ohi, sillä Kalma ei kuullut tällä hekellä yhtään mitään tai jos kuulikin niin äärinmäisen heikosti. Korvista valui verta ja päässä heitti pahemman kerran. Kyllä, Nimuen paineaalto ja sen luoma korkea ääni oli puhkaissut Kalman tärykalvot ja Kalma sai jonkin aikaa kerätä itseään ennen kuin sai ne parannettua.. Kylmän jäätävä katse kääntyi velhottareen.
"T-turpa kiinni." Kalma murahti tuolle hampaidensa välistä änkien seisomaan takaisin tuskan kuvastuessa aavekoiran kasvoilta mitä Nimuen kirous par`aikaa aavekoirassa aiheutti. Hengittäminenkin oli kamalan työlästä ja vaikeaa, olisi tehnyt mieli oksentaa.

Kalma oli avaamassa suutaan uudestaan kun ilmassa lensikin tulipallo, jonka Nimue väisti ja Kalma laittoi kätensä silmiensä eteen siintä tulevan valon takia laskien sen pian. Katse siirtyi uuteen tulokkaaseen joka oli itse Black omassa persoonassaa ja Kalma oli kiitollinen tuon väliin tulemisesta.. yhdessä he ehkä voisivat onnistuakkin! Kalma kakoi jälleen yskien henkeään ja putosi puusta tukea pitän toisen polvensa varaan rintaansa pidellen kivusta irvistäen. Hiton kirous!
"Kyllä ne muurahaisetkin hämähäkin alas saavat!" Kalma huomautti Nimuelle tuon kommenttiin että Black oli hidas ja oli..tyhmä, mikä oli harvinaisen karu totuus.
Nimue nosti sauvaansa ja iski sen maahan luoden maahan jotakin ihme ainetta, joka lähti leviämään.. Kalma tuijotti sen lähestymistä järkyttyneenä yrittäen päästä ylös huterille jaloillensa väistääkseen, mutta Black tuli eteen iskien oman sauvansa maahan josta lähti tuli paineaalto jolloin kaksi loitusa otti yhteen räjähdyksen kera. Kalma suojasi jälleen silmiään siintä syntyvästä valosta, jonka jälkeen seurasikin hiljaisuus.

Kalma tuijotti hetken aikaa Blackin selkää, mutta nousi sitten puusta tukea ottaen varovasti seisomaan ja katosi ilmestyen Nimuen sivulle koittaen viiltää kynsillään aluksi tuon toiseen kylkeen, katosi taas oli osunut tai ei ja ilmestyi uudestaan tuon taakse koittaen sinne osua jonnekkin.. tarkoitus oli iskeä kolmannenkin kerran kun aavekoira lyyhistyi vatsaansa pidellen Nimuen eteen hengityksen kuulostaessa jo hyvin vaivalolliselta.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Syys 2011, 17:16

Black, Nimue

Kalman vertauskuva sai Nimuen virnuilemaan. Oli imartelevaa, että aavekoira vertasi itseään muurahaiseksi Nimuen rinnalla, jota kuvaili hämähäkiksi. Kyllähän ne muurahaiset joskus moiseen pystyivät, mutta eivät yksin, saatikka kaksin. Kyllä siihen puoli yhdyskuntaa tarvittiin. Mitään velhotar ei kuitenkaan tuohon kielikuvaan vastannut, vaan jäi virnuilemaan veljensä pistäessä jälleen parastaan kehiin. Se ei kuitenkaan riittänyt, mikäli tuo oli paras mihin veli kykeni.
Seuraavaksi Kalma päätti koettaa onneaan uudemman kerran. Aavekoira katosi, ja ilmestyi velhottaren taakse, yrittäen tehdä tuolle jotain fyysistä vahinkoa. Yritys kuitenkin onnistui jollain tasolla, sillä ennen kuin velhotar ehti muuttaa fyysisen olemuksensa usvaksi, oli aavekoiran yksi kynsi osunut kohteensa kylkeen. Velho virnisti itsekseen siskonsa otettua osumaa, mutta virne katosi Kalman lyyhistyessä maahan. Ennen kuin Black ehätti koiraansa auttamaan, oli Nimue iskenyt kyntensä jälleen Kalmaan. Tällä kertaa velhotar muuttui vain osin fyysiseen muotoonsa, leijaillen Kalman ympärillä, kunnes nuo läpikuultavat kasvot eksyivät sentin päähän Kalman korvasta. Nimue kuiskasi aavekoiran korvaan loitsun ja kiljaisi sitten yli-inhimillisen korkealta, saaden aavekoiran korvat soimaan pitkään ja tuskallisesti. Se, kuinka kauan tuon korvat soisivat, riippui täysin aavekoiran fyysisestä kunnosta.
Hyökkäyksensä tehtyä Nimue lennähti kauemmas usvamaisessa olomuodossaan. Black puolestaan ilmestyi Kalman luokse, eikä jäänyt kyselemään tuon vointia. Velho tarrasi aavekoiraa leuasta ja painoi sormiaan vasten humanoidin poskikuoppia, pakottaen tuon suun raolleen. Toisen kätensä etusormen ja keskisormen velho pujautti Kalman suuhun, lausui pari sanaa ja veti sormensa pois, vetäen samalla Nimuen aikaisemmin langettaman kirouksen ulos aavekoiran kehosta. Jälleen limamainen musta olento lähti korkealta kiljuen luikertelemaan pakoon, mutta Velho poltti tuon kirouksen poroksi, kuten edellisenkin.

Blackin päästäessä irti Kalmasta, ilmestyi Nimue kaksikon viereen ja laski kätensä Kalman päälaelle, painaen kämmentään alas ja aiheutti paineaallon, joka pahimmassa tapauksessa olisi vienyt kohteeltaan tajun. Nimue ei jäänyt tarkistamaan oliko Kalmalta taju lähtenyt vai ei, velhotar epäili kyllä syvästi. Aavekoira oli tyhmä, mutta kestävä. Ennen kuin Black ehti sauvallansa polttaa Nimueta poroksi, oli velhotar jo kadonnut kauemmaksi, nauramaan psykoottisen ärsyttävää nauruaan.
Pitää saada hänen vertaan Edes pari tippaa Black totesi lähinnä puhellen itselleen, vilkaisten sivusilmällä Kalmaa, josta katse nousi paikalle tulleeseen Darkoon.
Hevonen lähti mukaan tähän kuolemantanssiin. Muutama piehtaroivan raivokas hypähdys paikallaan ja Kirottu lähti kirjaimellisesti jahtaamaan velhotarta pitkin lähimetsää, yrittäen sekä suullaan että terävillä kavioillaan saada jonkinlaista vahinkoa velhottareen, joka liikkui paikasta toiseen teleporttaillen. Kolme yhtä vastaan.. Nyt jos he häviäisivät, vannoi Black hirttäytyvänsä lähimpään puuhun..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Syys 2011, 18:17

Kalmankoira

Kalma tuijotti ympärillään leijuvaa velhotarta henkeään vaivalollisesti haukkoen pystymättä tekemään tuolle tähän hätään yhtään mitään, joten tuo pystyi ihan kaikessa rauhassa tekemään pikku temppunsa. Tai no ei se nyt ihan niin pieni ollut... Velhotar kumartui aavekoiran korvan viereen kuiskaten jotakin, ilmeisesti taikasanoja, aavekoiran korvaan ja päästi sitten suustaan epäluonnollisen kovan kiljahduksen, jota sitten säesti aavekoiran tuskainen huuto käsien siiryessä pitämään verta vuotavia korvia. Kalma lyhistyi totaallisesti kasaan pidellen muutenkin herkkiä korviaan hammasta purren, eikä huomannut ollenkaan Blackin saapumista paikalle kuin vasta sitten kun tuo kosketti häneen. Kivusta ja väsymyksestä huutavan katse siirtyi velhoon tuon napatessa kiinni poskikuopista ja avasi hieman väkisin aavekoiran suun raolleen. Kalma ei vastustellut vaan antoi Blackin tehdä näin.. mitä sitten iknä aikoikaan. Velho työnsi sormensa Kalman suuhun ja lausui jotakin jota Kalma ei pystynyt kuulemaan juuri tällä hetkellä, mutta tunsi kuinka kipu katosi hetkessä kehosta ja hengitys helpottui Blackin vetäessä tutun mustan pallukan pois hänen kehostaan. Tätä velho siis halusi..

Kalma oli aikeissa nousta seisomaan, vaikka koko pää tuntuikin räjähtävän jatkuvasta ärsyttävästä ja kovasta ininästä korvissa, kun Nimue ilmestyikin kaksikon viereen siirtäen kämmenensä kohden Kalman päälakea. Seuraavat hassut sekunnit olivatkin Kalman osalta täysin pimennossa tuon ruumiin pudotessa velttona maahan makaamaan siksi hetkeksi aikaa, vain muutamaksi sekunniksi tosin. Kalma avasi irvistäen silmänsä ja tunsin ensinmäisenä päänsä joka tuntui räjähtävän eikä hän oikeastaan kuullut vieläkään mitään paitsi ärsyttävän ininän. Katse kävi Blackissä ja sitten etsiytyi etsimään tuon siskoa, joka näköjään oli saannut Blackin kaakista seuraa.. Sadistinen virne levisi aavekoiran kasvoille tuon kadotessa omalta paikaltansa ja ilmestyi suoraan Nimuen viereen kynnet jo valmiina iskemässä tuota! Ja ihme kyllä aavekoiran onnistui saamaan jonkin sortin vahinkoa aikaiseksi velhottareen, mutta tuon läheisyyteen Kalma ei aikonut jäädä kukkoilemaan yhtään pidemmäksi vaan siirtyi Blackin luokse takaisin tarraten lähimmästä puusta tukea päätään pidellen. Kaikki tuntui pyörivän ja oli inhottavan vaikeaa hahmottaa ympäristöä ilman kuuloa, se kuitenkin oli todella tärkeä aisti Kalmalle.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Syys 2011, 21:17

Black, Nimue

Velhotar oli niin keskittynyt väistelemään paikasta toisteen tätä helvetin ratsua, ettei kiinnittänyt huomiota kaksikkoon. Vähiten Kalmaan, jonka uskoi olevan jo aikalailla poissa pelistä. Ylimielisyys oli yleensä velhojen suurin heikkous, kuten osoittautui myös tälläkin kerralla. Kalma pääsi yllättämään velhottaren, repien tuolta käsivarren auki. Velhotar parkaisi ei niin naisellisesti, vilkaisten Aavekoiraa, joka kuitenkin oli ottanut opikseen ja katosi velhottaren ulottuvilta. Ennen kuin Nimue ehti katsoa minne koira oli karannut, oli Darko jo saavuttanut hopeahaivenen ja pakotti tuon jälleen liikkeelle.
Black virnisti pienesti kuullessaan siskonsa huudahdusken. Se tarkoitti sitä, että Kalma oli osunut kohteeseensa. Kalman palatessa takaisin, Black kääntyi tuon puoleen ja nappasi Kalman käden omaansa, tutkien verta jota tuon sormenpäihin oli jäänyt.

Vielä ei ollut aikaa kysellä Kalman olotilaa. Kyllä tuosta nyt huomasi, ettei kaikki ollut kunnossa. Kyselemisen sijaan velho pyyhki veret Kalman sormista omiinsa ja suoristautui ylös, vilkaisten siskoaan joka paine aallon avulla heitti juuri massiivisen kirotun konin muutamien metrien päähän. Konista eroon päästyään tulistunut velhotar vilkaisi veljeään ja tuon toveria, huomaten veren veljensä sormissa.
Samalla tuon silmät laajenivat silkasta kauhusta.
Black virnisti, samalla kun nosti sormet suuhunsa. Velhotar lähti syöksyyn kohti velhoa usvaisessa muodossaan, mutta ennen kuin Nimue ehti tarpeeksi lähelle, veti Black suustaan esille pienen, kiiltävänpunaisen kiven. Kivi oli terävä toisesta päästä, kuten tippuva veripisara.
Nimuen päästyä lähelle - käsi ojossa - otti velhotar fyysisen muodon jotta olisi voinut veljeään estää. Nainen ei ollut kuitenkaan tarpeeksi nopea, joten Black ehti sisarusten törmättyä iskemään tämän teräväkärkisen kiven Nimuen kaulaan niin, että vain puoli senttiä kivestä jäi ihon ylle.

Nimue lamaantui samantien. Nainen jäi käsi ojossa seisomaan veljensä eteen, räpäyttäen vain pienesti silmiään. Black virnisti, napauttaen siskollensa luunapin tuon kalpeaan otsaan.
"Polvistu" Black käski vanhempaansa ja samassa luiseva eukko polvistui veljensä eteen.
Kasvoiltaan ei voinut lukea minkäänlaisia reaktioita. Kuitenkin, silmistä näki sen vihan palon mikä Velhottaren sisällä velloi. Kun Black oli varmistanut, että kirous toimi, kääntyi velho koira ystävänsä puoleen.
"Oletko kunnossa..." Velho kysyi katsellen vanhempaansa, vaivautumatta vielä halailemaan ja koskettelamaan tuota. Halaamisen tuo ei kyllä alentuisi....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Syys 2011, 22:01

Kalmankoira

Kalma katsoi kysyvästi velhoon tuon kävellessä hänen luoksensa ja nappasi toisen hänen käsistään omaan käteensä tutkiskellen sitä, tai pikemmnkin verta mitä kynsiin ja sormen päihin oli jäännyt. Velho pyyhkäsi vähäiset veret omiin sormiinsa suoristautuen ylös ja käveli hieman kauemmas naama siskoaan kohden joka oli näköjään hetkeksi päässyt kaakista eroon ja tajusi jutun juonen.
Black nosti veriset sormet huulillensa lipaisten niitä virnuillen samalla kun sisko kulta rynnisti kohden hätää kärsivänä, harmi vain ettei pidemmälle päässyt kun velipoika oli nopeampi ottaen suustaan terävä kärkisen kiven työntäen sen Nimuen kaulan sisään. Kalma kohotti hieman päätään hämmentyneenä paikoiltaan jääden hämillään tuijottamaan paikalleen naulattua Nimueta. Black teki luunpait tuon ostaan ja komensi tuon polvillensa, jota Kalma ei tietnkään kuullut tärykalvojen puuttumisen takia.

Black kääntyi ystäväänsä kohden ja Kalma vain tuijotti tuota tyhmänä tuon kysellessä oliko hän kunnossa. Hän ei edelleenkään kuullut mitään ja koitti tehdäkkin sitä selväksi osoittaen toista korvaansa pudistaen päätään. Kalma kääntyi selin kohden puun runkoa, johon nojasi, ja soi itselleen hetkellisen istuma tauon polvien ollessa koukussa, joiden päällä kyynerpäät nojasivat ja käsien pidellessä jyskyttävää päätä sivuilta. Olokin oli hieman heikko, mutta kyllä tämä levolla lähtisi, toivottavasti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Syys 2011, 22:25

Black, Nimue

Kalma osoitteli korviinsa pudistellen päätään. Tuo ei siis kuullut mitään, kiitos Nimuen kirouksen. Black ei valitettavasti osannut purkaa moisia kirouksia, sillä oli itsekin erikoistunut paremmin kirouksien langettamiseen, kuin niiden purkamiseen
Nimue puolestaan virnuili itsekseen, katsellessaan silmäkulmasta aavekoiraa, joka kävi istumaan puun juurelle. Vaikka tilanne oli velhottarelle nyt entistäkin epämieluisampi, oli hän silti näemmä onnistunut saamaan aavekoiran voimaan pahoin. Vaikka tilanne näyttikin melko toivottamalta Velhottaren kannalta, ei tuo vielä periksi ollut antanut. Tosin, eipä hänellä minnekään kiire ollut, joten mikäs tässä kyykkiessä. Valitettavasti luiseva nainen ei osannut pelätä tätä kaksikkoa, vaikka käytännössä oli nyt täysin noiden armoilla.
Darko nilkutti paikalle pää painalluksissa. Sen sieraimista tuli ulos savua, hevosen hengittäessä ulos. Musta kirottu käveli oitis ohi Velhottaren ja Velhon, suoraan Kalman luokse. Koni iski toisen sieraimensa lupia kyselemättä vasten Kalman korvaa ja veti henkeä sisään voimakkaasti. Darko poisti Kalmalta kirouksen, joka häiritsi koiran kuuloaistia. Kirous leijaili mustana savuna hevosen sieraimesta sisään, ja katosi niille teilleen. Black virnisti pienesti.

Darko syö lihaa, mutta myös kirouksia ja taikoja Velho huomautti, vastaten näin ohimennen koiran aikaisemmin esittämään kysymykseen, samalla kun valtava hevonen otti pari askelmaa taaksepäin Kalmasta, ja jäi jälleen seisoskelemaan paikallensa rauhallisena kuin viilipytty.
Et sitten voimakkaampaa riivattua pystynyt kahlitsemaan Nimue totesi äkisti, saaden Black vilkaisemaan itseään kysyvästi.
Sinun ei pitäisi
Kyetä puhumaan? Kirouksesi on heikko. On vain ajan kysymys, milloin saan sen murrettua Velhotar lopetti veljensä aloittaman lauseen, virnuillen itsekseen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Syys 2011, 22:59

Kalmankoira

Kalma oikein säpsähti aloillansa kun valtava hevonen työnsi päänsä lähelle hänen korvaansa Kalman jäädessä katsomaan tuota kaakkia kysyvän säikähtääneenä. Mitään aavekoira ei kuitenkaan tehnyt hätistääkseen konia tiehensä. Pelkäsi ehkä että mokoma ottaisi ja haukkaisi nälkäänsä palasen hänestä jos tuohtuisi hätistelystä.
Drako veti sieraimiensa kautta henkeä sisään ja Kalma tunsi kuinka se ärsyttävä ääni katosi hänen päänsä sisältä ja hän saattoi vihdoinkin parantaa tärykalvonsa uuteen uskoon. Mitä nyt korvat olivat täynnä verta.. Onneksi lähtisi pesussa.
Kalma oli käymässä kiittämään Drakoa kun velho lopultakin suostui kertomaan mitä tuo heppa oikein söi ja Kalma oli siintä osittain onnellinen että tuo oli syönyt hänen kirouksensa, ties kuinka kauan sekin olisi kestänyt ilman poistamista. Päätä tosin jomotti vielläkin.

Nimue avasi turpansa käyden ivalliseksi veljeään kohtaan huomauttaen tuolle että olisi vain ajan kysymys milloin tuo saisi tuon kirouksen purettua ja olisi vapaa taas tehdäkseen pikku kosto reissunsa loppuun.
"Jos tuo pitää paikkaansa niin eikö olisi kaikille parasta tappaa tuo tähän paikkaan?" Kalma kysyi lähinnä Blackiltä ja nousi ylös kääntyen Drakon puoleen kävellen tuon luokse taputtaen tuota kaulan sivusta.
"Ja sinä herraseni.. saat minulta tänään vielä kiitoksen." Kalma tuumasi virnistäen Drakolle ja kääntyi takaisin velho kaksikkoa kohden pitäen hieman puusta tukea olon olevan hieman hutera.
"Ja jos tapat.. saanko syödä sen aivot?" Kalma kysyi Blackiltä kuin olisi puhunut jostakin teuras siasta joka pistettäisiin lihoiksi ja jokainen saisi ottaa haluamansa palasen mukaansa. Eipä Kalma kylläkään sen erikoisempaa tuossa nähnytkään.. paitsi vaarallisen vihollisen totta kai.
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron